Skip navigation.
Home

Kaksi näkemystä terveellisestä ravinnosta

Keskiviikkona 31.10. klo 17.30-18.00

Kasviöljyä vai voita? Kokojyväleipää vai ei leipää ollenkaan? Mitä syödä, että terveinä pysyisimme?

Ravitsemustieteen dosentti Mikael Fogelholm on ollut mukana laatimassa pohjoismaisia ruokavaliosuosituksia. Lääkäri Antti Heikkilä puolestaan neuvoo potilaitaan syömään aivan toisin kuin mitä virallisissa suosituksissa sanotaan. Napit vastakkain -väittelyn erotuomari on Terttu Lensu.

Kuuntele ohjelma tämän sivun oikeasta palstasta! (Ohjelma kuunneltavana netissä noin kuukauden ajan radiolähetyksestä.)

Heikkilä voitti!

Olipa mielenkiintoinen väittely. Olen ehdottomasti Antti Heikkilän kannalla, sillä noudattamalla vh diettiä on painoni pudonnut 10 kg puolessa vuodessa, verenpaine laskenut normaaliksi ja kolesterolilääkkeellä hoidettu kokonaiskol. oli 5,7, nyt ilman lääkettä 4,2! sen lisäksi haluan mainita, etten ole koskaan syönyt niin hyvin kuin nyt!
Toivottavasti muutkin saavat avun tästä dieetistä. Lukekaapa myös karppausinfo sivustoa, meitä onnistuneita on todella paljon!!!

Ritva

Mikael Fogelholmin

Mikael Fogelholmin esittämä dietti on terveellisempi, hän perusteli sen todella hyvin.

Heikkilä voitti

Olisi jo aika muuttaa kunnolla näitä luutuneita ajatustapoja Heikkilä mukaan, koska diabetes räjähtää kohta käsiin. Tässä kyllä vaikuttaa poliittiset tekijät eikä pelkästään terveys näissä virallisissa suosituksissa. Peruna ja leipä ´pyhät lehmät`olisi hyvä jättää vähemmälle tässä yltäkylläisyyden ruokamaassa. Ne on köyhien ruokaa, joita rikkaatkin syö ja lihovat. Nälkä- ja sotavuodet oli eri sia. Ruokajonoissakin jaetan näitä lihottavia tyhjiä kaloreita ja lisätään kurjuutta. Me olemme yksilöitä eikä väestötaso!

Tunnen diabeetikkoja, jotka noudattavat hiilihydrattitietoista ruokvaliota hyyyvin tiukasti ja voivat hyvin, ilman lääkkeitä.

Terveellinen ravinto

Erinomainen keskustelu. Ei kannata miettiä muotoa (siis väittelijöiden), vaan antaa mennä sydämen pohjasta. Minusta tuo tieteellisyys ei nyt aivan tullut perusteltuksi. Jäi paljon vain sanaksi ja mandraksi. Sen sijaan hiilihydraattiköyhä ruoka oli erinomaisesti peruteltu. Olisi kannattanut vielä enemmän mennä sinne kauppoihin ja ruokakoreihin. Lääketehtaiden vaikutus oli myös hyvin esitetty. Molemmat ovat alan miehiä. Kumpiakin tarvitaan. Kääntyisin kyllä enemmän Heikkilän puoleen, jos olisi todella tiukka tilanne.

Menestystä molemmille!
Pekka Arinen

Mielenkiintoinen keskustelu!

Kannatan Antti Heikkilän näkemystä. Hänen ajatuksistaan välittyy se, että lääketieteen tarkoitus on yrittää ymmärtää ja auttaa aidosti ihmistä. Fogelholmin näkökannan mukaan taas ihminen on enemmänkin tiedettä varten. On hienoa, että että Heikkilä uskaltaa kulkea oikeaksi kokemaansa valtavirran kyseenalaistamaa polkua - se on yksinäinen ja kivinen mutta antoisa tie! Kiitos Heikkilälle, minä olen yksi laatuelämän löytäneistä avullasi. Lääketeollisuutta minun ei tarvitse tukea ja koen olevani etuoikeutettu ihminen. Tuntuu loogiselta, että käsittelemätön ja prosessoimaton ruoka on ihmiselle parasta. Syökäähän suomalaiset voita!

Molemmilla puolensa!

Olisi kiva nähdä millaista porukkaa sitä ympärillään näkisi jos ihmiset oikeasti noudattaisivat pohjoismaisia ruokavaliosuosituksia. Uskon, että puolet ohuempia ihmisiä kävelisi vastaan.

varmaan vähähiilihydraattinen dieetti toimii myös, mutta olisi kiva jos sitä oikeasti tutkittaisiin enemmän ja puolueettomasti.

Jos vaikka olisi useamman vuoden seurantatutkimus jossa olisi vastakkain nämä kaksi ruokavaliosuositusta.

Moni huonon ruokavalion mukanaan tuoma ongelma varmaankin ratkeaisi jos ihmiset pyrkisivät olemaan aktiivisia elämässään, liikkuisivat sopivasti, söisivät sopivasti, työskentelisivät sopivasti, seurustelisivat sopivasti ja siten nauttisivat elämästään.

Hr Lappi

Hei!

Hei!
Olen samaa mieltä Antti Heikkilän kanssa, omaa kokemusta löytyy laihduttamisen ja kolesterolin alentamisen osalta. Vuosi sitten painoin 71 kg (pituus 162 cm, nainen) ja kolesteroli oli 4,9, paastosokeri 6. Vähensin merkittävästi leivän ja pastan syöntiä, poistin myös leivän päältä voin arkisin, mutta käytän viikonloppuisin. Ruoanlaitossa käytän päivittäin voita, smetanaa ja lähes päivittäin kermaa. En tasan syö enkä juo mitään, missä lukee "kevyt". Olen lisännyt vihannesten käyttöä sekä luonnonjogurttia, jossa ei ole sokeria eikä mitään muutakaan joutavaa. En käytä kahvissa ja teessä enää sokeria. Liikuntaa saan töissä, mutta en juurikaan harrasta sitä työn ulkopuolella.
Nykyisin painan 61 kg, eli 10 kuukaudessa olen keventynyt 10 kg. Kolesteroli ja sokeri mitattiin toukokuussa, kolesteroli 4,7 ja sokeri noin 5. Eli voi ja kerma kunniaan, annostelu kohdalleen. Kevyttuotteet pitäisi kieltää lailla!
Ritva Rojo

tieto ja epätieto vastakkain

Hämmästyttävää, että Yleisradio valtakunnallisena mediana toistuvasti nostaa ortopedin koulutuksen saaneen lääkärin keskustelemaan tiedon alueesta, johon hänen perehtyneisyytensä ei alkuunkaan riitä. Voiko olla tehokkaampaa tapaa hämmentää maallikoiden käsityksiä terveen elämän kulmakivistä? Nostan hattua dosentti Fågelholmille, joka ortopedi Heikkilän käsitykset ja ylimielisen esiintymistavan taatusti tuntien suostui taittamaan peistä puolustaakseen vaivalla hankitun tiedon asiaa.

Olli Suhonen
sisätautilääkäri

Mielenkiintoinen keskustelu!

Kannatan Antti Heikkilän näkemystä. Hänen ajatuksistaan välittyy se, että lääketieteen tarkoitus on yrittää ymmärtää ja auttaa aidosti ihmistä. Fogelholmin näkökannan mukaan taas ihminen on enemmänkin tiedettä varten. On hienoa, että että Heikkilä uskaltaa kulkea oikeaksi kokemaansa polkua - se on yksinäinen ja kivinen mutta antoisa tie! Kiitos Heikkilälle, minä olen yksi laatuelämän löytäneistä avullasi. Lääketeollisuutta minun ei tarvitse tukea ja koen olevani etuoikeutettu ihminen. On loogista, että käsittelemätön ja prosessoimaton ruoka on ihmiselle parasta. Syökäähän suomalaiset voita!

Antti Heikkilä

Antti Heikkilä on aivan oikeassa.Minulla ja miehelläni on omakohtainen kokemus Hänen "dieetistään". Olemme molemmat laihtuneet ja yleisvointimme on huomattavasti parantunut.Olemme ehdottomasti Antti Heikkilän oppien kannalla!!!!!! Jo kolmen kuukauden jälkeen voimme todeta Hänen ruokavalionsa toimivan.

Napit vastakkain, Heikkilälle pisteet

Antti Heikkilä voitti kansanomaisen esitystavan ja helpon toteutuksen vuoksi. Tosin saisi pisteeni jo ilman väittelyäkin pitkän seuraamiseni perusteella.

Kiitos hyvästä asiaohjelmasta!

Mielenkiintoinen keskustelu,

Mielenkiintoinen keskustelu, mutta ei oikein päästy vielä vauhtiin. Miksi sitä matalahiilihydraattista ruokavaliota ei sitten tutkita tieteellisesti Suomessa.

Heikkilän kanssa samaa mieltä näistä meta-tutkimuksista. Ikään kuin määrä korvaisi laadun. Lääketieteellistä tutkimusta kun on kaikenkaravaista....tutkimusta ja propagandaa, jotka eivät kestä tieteellistä tarkastelua.

terveelinen ravinto

Heikkilä pärjäsi väittelyn tosi hyvin.Hänellä oli taitoa tuoda selkeästi ja johdonmukaisesti mikä on terveellinen ruokavalio.Enemmän radioon näitä Heikkilän luentoja.
Sirpa

Heikkilä osaa asiansa!

Terveydenhuoltomme kriisitila olisi paljon lievempi, jos suositukset olisivat Heikkilän ajatusten mukaisia.

Napit vastakkain

Väittelyssä Antti Heikkilän ja Mikael Fogelholmin on mahdotonta päästä mihinkään ratkaisuun. Antti Heikkilän ravitsemusta koskeva asiantuntemus on niin avutonta, että hänen on mahdotonta luopua omista käsityksistään ja edes ymmärtää mitä M.F. hänelle sanoo. Hiilihydraatteja hän heittelee puheessaan varsin hulvattomasti ja asiantuntemattomasti. Ravitsemussuositusten sisältöä hän ei myöskään tunne väittäessään, että terveellinen ruoka on jotain aivan päinvastaista. Hän myös sekoittaa suositukset ja lääkitsemisen. Loppuyhteenvedossaan A.H. sentään myönsi aiheen olevan itselleen vaikean. Se on totta.

Ravitsemustiedon harrastaja ja arkipäivän kokija

Fogelholm

Fogelholm oli keskustelun asiantuntija, Heikkilä amatööri. Heikkilä ei tajua oikeasta tutkimuksen tekemisestä mitään. Ei kai suosituksia tehdä potilastapauksien tai valikoituneiden elämäntarinoiden perusteella! Fogelholm olisi voinut olla ilkeämpikin, mutta herrasmiehenä pysyi asialinjalla.

Heikkilä oikeassa

Hiilihydraatteja pitää todellakin vähentää.

Kyllä Antti Heikkilä voitti

Antti Heikkilä puhuu käytännön pohjalta. Heikkilällä on varmaan satoja potilaita, jotka ovat saaneet tosiaan "uuden elämän" noudattamalla hänen "asiantuntijoiden" ohjeiden vastaisia ja siis radikaaleja ohjeitaan. Mikael Fogelholm ei kyennyt missään kohdassa osoittamaan, että Heikkilä olisi väitteineen väärässä.

Itse en ole ollut koskaan Heikkilän potilaana, mutta oltuani koko aikuisen elämäni suhteellisen lyhytkasvuinen sadan tonnin keiju (se mikä puuttuu pituudesta, on mennyt leveyteen) olen Heikkilän oppeja omalla tavallani soveltaen kerran onnistunut pääsemään 5 kuukaudessa eroon 17 kilosta. Tunsin itseni terveemmäksi kuin vuosikymmeniin sitä ennen. Nivelrikon vaivatkin katosivat, kun kilot vähenivät.

Kun sitten aloin noudattaa taas virallisten ohjeiden mukaista ravitsemusta, melkein kaikki kadonneet kilot salakavalasti hiipien palasivat takaisin.

Heikkilän oheita noudattaessani söin aina, kun tunsin itseni nälkäiseksi - en siis koskaan joutunut kärsimään siitä, että nälkä kurni suolissa. Virallisten ohjeiden mukaan syödessäni tunnen itseni koko ajan nälkäiseksi, mikä helposti johtaa sitten väärien asioiden syömiseen. Ja miten kamalan tylsää on koko ajan vain ajatella ruokaa, ruokaa, ruokaa, ja yrittää pitää huolta siitä, ettei ylittäisi sallittuja kalorimääriä. Olisi ihmisellä rakentavampaakin ajattelemista kuin typerien kalorien laskeminen. Entinen mies kysyi, onko joku sen kalorin nähnyt. Hän sanoi, ettei sellaista asiaa voi olla olemassa, jota ei voi nähdä...

Mainittakoon, että kolesterolitasoni on fP-kol = 4,6, kol-LDL = 1,6 ja kol-HDL = 2,70, ja tämä sen jälkeen, kun olen 3 viimeisen vuoden aikana syönyt enemmän munia, kinkkua ja muuta lihaa kuin 60 vuoden aikana sitä ennen. Eli voissa paistetut munat, pekoni ja liha eivät ole tuoneet tappavaa kolesterolitasoa. Heikkilän ohjeiden mukaan paistan nimittäin munat, lihat ja kalat voissa. Perunaa olen käyttänyt viimeksi joskus 4-5 vuotta sitten. Sokeria panen ainoastaan siihen leivonnaiseen, jonka leivon vierailleni. Itse käytän tarvittaessa makeutusnestettä, -pulveria tai -tabletteja.

Uskon ihan tosissani, että olen yksi siitä joukosta, joka "on allerginen hiilihydraateille". Valitettavasti pidän tuoreesta ruisleivästä, samoin kokojyvähiivaleivästä. Valkoista vehnäleipää, pullaa tai kahvileipää syön korkeintaan 4-5 kertaa vuodessa.

Nyt olen jälleen päättänyt heittää leivät ja muut hiilihydraatit huut hiivattiin ja ryhtyä hyväksi koetulle "Heikkilän muna-lihadieetille". Taidan päästä ihmisen mittoihin ennen ensi kesän uimarantakauden alkua.

Tri Antti Heikkilälle suuri kiitos omintakeisesta ajattelusta ja meidän hiilihydraattiallergikkojen herättelemisestä meille sopivaan ravitsemukseen!

Heikkilä myy kirjojaan

Väittely oli epätasainen. Heikkilä on ortopedi eikä ravitsemusasiantuntija. Hänen argumenttinsa ovat tuulesta temmattuja ja jopa vaarallisia. On outoa, että yle ykkösessä annetaan tunnetulle häirikölle tällainen puheenvuoro.

Tehkää asiallisempia ohjelmia. Harmitti Fogelholmin puolesta.

Pisteet Heikkilälle

Antti Heikkilä vei pisteet kotiin!
Hän esitti mielipiteensä rauhallisesti ja selkeillä esimerkeillä. Kaikenlisäksi puhui täyttä asiaa.

Korit ja kärryt pursuavat margariinia, "maailman pelastavaa" täysjyvää ja kevyttuotteita. Miksi olemme silti näin sairas ja ylipainoinen kansa? Sillä määrällä keijua ja leipää mitä lapamme sisuksiimme olisimme varmasti tervein kansakunta maailmassa. Virallinen ravintosuositus ei voi pitää paikkaansa.

Sanoin hyvästit "viralliselle" runsashiilihydraattiselle ja yliprosessoidulle ruokavaliolle. Olen terveempi, hoikempi ja energisempi kuin ennen. Ihoni on fantastisessa kunnossa, hiukset kiiltävät, eikä vatsani ole kokoajan kipeä tai turvoksissa. Pidän itseäni onnekkaana, että törmäsin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon jo parikymppisenä, enkä myöhemmin.

Heikkilän puolesta

Omakohtainen kokemus puoltaa Heikkilän linjaa. Tämänhetkinen tilanne tutkimuksiin nähden hämmentää varmasti muitakin kuin minua. Julkistetaan tutkimuksia, jotka kumoavat toisiaan ja näin jättävät lukijat/kuulijat hämmennyksen tilaan. En vastusta kaikkia tutkimuksia mutta puolustan myös järjen käyttöä tämmöisissä tilanteissa, joissa huomioidaan suoraan kohdehenkilön tuntemukset.
Tutkimukset kaupan lisäämiseksi ovat kotoisin juuri sieltä .........., jota en viitsi tässä suoraan sanoa.

Hyvä, Heikkilä.
Terveisin, Jorski.

Heikkilä vakuutti

Kannatan Antti Heikkilän näkemystä. Hänen ajatuksistaan välittyy se, että lääketieteen tarkoitus on yrittää ymmärtää ja auttaa aidosti ihmistä. Fogelholmin näkökannan mukaan taas ihminen on enemmänkin tiedettä varten. On hienoa, että että Heikkilä uskaltaa kulkea oikeaksi kokemaansa polkua - se on yksinäinen ja kivinen mutta antoisa tie! Kiitos Heikkilälle, minä olen yksi laatuelämän löytäneistä avullasi. Lääketeollisuutta minun ei tarvitse tukea ja koen olevani etuoikeutettu ihminen. Tuntuu loogiselta, että käsittelemätön ja prosessoimaton ruoka on ihmiselle parasta. Syökäähän suomalaiset voita!

Antti Heikkilä on vakuuttava

Minua huolestuttaa se, että suomalaisissa kouluissa tarjotaan rasvatonta maitoa, ikään kuin hyvänä vaihtoehtona. Tietääkseni Ruotsissa ollaan terveemmällä
pohjalla.

Antti Heikkilä

Antti Heikkilä voitti.
Alkakaa ihmiset ajatella omilla aivoillanne ja kokeilkaa, mikä on itsellenne hyväksi, älkääkä uskoko sokeasti ravintosuosituksiin.
Itse olen parantunut kroonisesta väsymyksestä ja masennuksesta välttämällä tärkkelystä ja sokeria. Lisäksi paino on pudonnut 30 kg ja pysynyt samana jo 1,5 vuotta, vaikka saan energiaa rutkasti enemmän kuin ennen ruokavalion muutosta.

Mikael Fogelholm voitti ylivoimaisesti!

Mikael Fogelholm on ravitsemustieteiden ehdotonta eliittiä Suomen maankamaralla. Hänen lähtökohtanaan on luotettava tieteellinen tutkimus ja se pohjaa tuoreimpiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin. Ortopedi Antti Heikkilän väittämät tuntuivat suorastaan naurettavilta verrattuna näihin faktoihin.

Suomalaiset lihovat ja sairastuvat, koska eivät noudata näitä ravitsemussuosituksia, joihin uusimpina on lisätty asiantuntevasti liikuntasuositukset.

Järki käteen Suomen kansa, älkää uskoko Antti Heikkilän "voista elinikää -hypeen".

Liikunnan ammattilainen

Fogelholm voitti!

Hän oli asiallinen, selkeä ja rauhallinen. Ortopedi Heikkilä esiintyi, kuten niin usein, juuri tämän asian erikoisasiantuntijana. Mikähän on saanut ortopedin siirtymään lestistään - koko lääkettieteen ja vaihtoehtoisten hoitomuotejen asiantuntijaksi? Populistiksi? MJ

Heikkilä

Heikkilä ei ehkä loista väittelytaidoillaan, mutta hän ajaa käytännössä hyvää asiaa.

Fogelholmin puheissa oli muutama epäkohta:

- Fogelholm kritisoi Heikkilää siitä, ettei tämän ehdottamaa ruokavaliota ole todettu terveelliseksi/turvalliseksi pitkäaikaistutkimuksissa. Fogelholm unohti mainita, ettei myöskään suosituksien mukaista ruokavaliota ole todettu terveelliseksi. Mistään ruokavaliosta ei ole kunnollista pitkäaikaista tutkimusnäyttöä.

- Täysjyväviljan käyttö näkyy väestötutkimuksissa edullisena vain sen vuoksi, että keskivertoruokavalio on vielä huonompi. Muutamassa tutkimuksessa on verrattu täysjyvää nimenomaan viljattomaan, ja viljaton on ollut edullisempi.

- Fogelholm puhui meta-analyysistä rasvojen vaikutukseen hyvän kolesterolin suhteeseen. Hän unohti mainita, että hiilihydraattien vaihtaminen rasvaan parantaa kolesterolisuhteita saman meta-analyysin mukaan.

Jari

demokratiaako

Mikä se sellainen maa on, jossa ääneen ja julkisesti saisi sanoa vain sen mieliopiteen, joka on virallisten suositusten mukainen?

Heikkilä oikeassa

Olen ehdottomasti lääkäri Antti Heikkilän kannalla.

Olen itse kohta parikymmentä vuotta noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota(sekä Montignacin että n.k. kivikautista dieettiä)ja se on toiminut erittäin hyvin. Paino on pysynyt kurissa eikä diabetesongelmia ole ollut.

Kun ottaa huomioon, että n.k kokojyväleivät,-murot ja -pastat ym sisältävät kuitua korkeintaan n. 20 %, kun taas hedelmälihan kuitumäärä on lähes 100 %, on aivan käsittämätöntä, että viranomaiset suosittelevat edelleen hiilihydraattien syömistä nimenomaan niiden "kuiturikkauden" vuoksi.

terv Markus Fogelholm

Demokratiaa

Nyt ollaankin Suomessa, eikä täällä jyrää mikään Kommunismi! Onneksi Ylen Ykkönen on sen verran fiksu ohjelma, että antaa virallisesta kannasta poikkeavan äänenkin kuulua.

Minä annan tässä pisteet Heikkilälle. Oma kokemus vähähiilihydraattisesta ruoka-valiosta puhuu puolestaan! Jatkuva väsymys ja toistuvat hiivatulehdukset ovat historiaa ruokavaliomuutoksen vuoksi.

Antti Heikkilä voitti

Antti Heikkilä voitti - selvästi.
Miksei vähähiilihydraattisia ruokavalioita tutkita Suomessa?

Heikkilä ja totuus voittivat

Fogelholmin esittämiin ohjeisiin _ON_ jo reaalimaailmassa nojauduttu viime vuosikymmenet. Koko ravitsemustieteen koulutus ja viralliset suositukset perustuvat (edelleenkin todistamattomiin!) hypoteeseihin eläinrasvan vaarallisuudesta ja hiilihydraattien välttämättömyydestä. Traagisen tuloksen näkee tilastoista. Lihavuus, diabetes, sv-tauteihin sairastuvuus, masennus, syömishäiriöt, allergiat, lasten hälyyttävästi lisääntyvät neurologiset ongelmat, vanhusten aliravitsemus. Vähenemässäkö???

Ymmärrän erinomaisesti, että Fogelholm virkansa ja edustamansa koulutuksen puolesta pysyy tiukasti niiden määrittelemissä kehyksissä. Kuten häntä täällä edellisissä kommenteissa tukeneet terveysalan koulutuksen läpikäyneet kirjoittajatkin. Seuraavassa lainaus hiilaritietoiset -keskustelufoorumilta:

"Mitä pidemmälle järjestäytyneeksi yhteiskunta rakentuu, eli kaikkeen mahdolliseen toimintaan luodaan standardit ja kaikkiin mahdollisiin töihin, virkoihin ja ammatteihin pätevöitymiseen tarvitaan ja vaaditaan hyväksyttyjen normien mukainen koulutus, sitä laaja-alaisemmin asiat voivat mennä pieleen siinä tapauksessa että monen eri alueen koulutuksen/ toiminnan yhteinen perusolettamus (jonka varaan teoriat rakennetaan) onkin väärä. Ja myös sitä "sokeammaksi" yhteisö muuttuu. Ja sitä vaikeampi on edes yrittää kertoa "hyvin koulutetulle" valtaväestölle, että perusolettamuksessa - siellä hyvin, hyvin syvällä - on kohtalokas virhe."

Perheemme vaihtoi viralliset uskomukset Heikkilän viisaisiin ja loogisiin neuvoihin yli neljä vuotta sitten. Kaikkien ylipaino vaihtui helposti normaalipainoon, kroonisiksi muuttuneet erilaiset oireet hävisivät ja käytetyt lääkkeet kävivät tarpeettomiksi. Tällä tiellä tulemme pysymään. Kiitos Antti Heikkilä!

Heikkilä

Lääkäri Antti Heikkilä ehdoton voitto, en tiedä kumpi on oikeassa, mutta hauskaa tää ei ole onhan sitä ihmisille aikoinaan syötetty esim. elohopaa lääkkeenä.

Asiantuntijat ovat erikseen

Mitä ihmeen jankkaamista tämä taas on? Ortopedi (Heikkilä)on oman alansa asiantuntija, kun taas ravitsemuksen asiantuntijat (mm. Fogelhom) ovat erikseen. Itse laitattaisin lonkkaani tekonivelen mieluimmin ortopedillä kuin psykiatrilla. Eli pysyköön myös Heikkilä lestissään.

nimim. Osmo Oulusta

Voittaja on se jolla on pullein Ego

Väittelyssä oli kaksi hyvin tunnettua, pidettyä ja rutinoitunutta argumentoijaa. Heikkilä uskaltaa kyseenalaistaa isoja vakiintuneiksi miellettyjä rakenteita, mikä synnyttää keskustelua. Se on ansiokasta ja tervetullutta. Fogelholm ymmärtää paremmin tieteellisen tiedon vaatimukset ja on osoittanut maltillisen tutkijan kykyä korjata käsityksiään, jos aiheellista. Molempia tarvitaan.

Minäminä -palkinto ja Niinku-voitto menee kuitenkin Heikkilälle tästä väittelystä (ja muutenkin).
"Tässä maassa on paljon oppineita, joilla on hienot tittelit, mutta vähän todellisia osaajia, eikä näitä kuunnella" ja viittaa itseensä, joka, jos kuka on saanut äänensä kuuluviiin kaikenlaisia kanavia, naistenlehtiä ja omaa kustantamoaan myöten. Hesariin kirjoittelee ja YLEkin kuuntelee.

Heikkilä on yrittänyt esiintyä myös ravinto-oppiensa elävänä mannekiinina omine laihtumisineen ja piristymisineen, mutta tässä Fogelmolmin notkea, liikunnallinen ja freesi olemus on kyllä vahvempaa näyttöä. Ja jos Heikkilän ravintosuositus saadaan kansalliseen käyttöön, tarvitaan kaikille myös Heikkilän Eiran yksityissairaalan lääkärin palkka.

Heikkilän teesi: Kaiken sairauden takana on insuliini. Kaiken sairauden takana on väärä ruoka.
Niinpä. Yksinkertaistaminen on kaiken populismin äiti. Heikkilä ei anna liikunnalle mitään arvoa tässäkään yhteydessä, vaikka selkä- ja polvilääkäri onkin. Hänen käsityksensä esim. selän omahoidosta on hänen itsensä kehittämänsä manipulaatiohoito, jota hän sivuillaan mainostaa (anttiheikkilä.com>selkäkipu>oma hoito). Oma hoito on kai potilaan tai asiakkaan itsensä tekemää hoitoa itselleen?

On hyvä muistaa että monet menevät julkkislääkärin vastaanotolle ja selän taakse omaa auktoriteettihakuisuuttaan tai vaikkapa saadakseen vaan hieman hohtoa ja ryhtiä harmaaseen, aikaansaamattomaan ja ylipainoiseen eläämäänsä ja tunteen kuulumisesta tähän trendikkääseen pelastettujen klubiin. Onhan sillä jo sinänsä mahtavaa lumevaikutusta ja sairauden hoidossa lumevaikutuksilla on paljon merkitystä. Elämäni ennen ja jälkeen Antti Heikkilän.

Topakka Hanna Partanen ajaa kuitenkin melkein saman asian. Ryhmässä laihduttamisesta, omien ruuan ravintosisältöjen ja omien ravintotottumusten tiedostamisella, sekä ympäristön kannustuksella on suuri merkitys laihduttamisessa ja omien tapojen muuttamisessa.

Yleensä myös hyvä pari- ja seksisuhde on eduksi ainakin miehen kaikinpuoliselle terveydelle ja ravitsemukselle. Kypsän iän rakkaus taisi parantaa myös Heikkilän kuntoa ja mittoja. Kyllä yhdessä kokkailulla ja -laihduttamisella on kokonaisvaltaisia vaikutuksia terveyteen, oli raaka-aineet mitä hyvänsä.

Kannattaisiko selkä- ja polvilääkäri Heikkilän keskittyä päivittämään jossain välissä myös tietojaan omalta spesialiteetiltaan eli selästä? Kotisivuilla on yhtä sun toista vanhentunutta ja ympäripyöreää tietoa selkäkivun syistä ym.

Nimim. Sappi- eli kolesterolia vaan lisää soppaan

Heikkilä vakuutti!

Heikkilä vakuutti!

Kiitos väittelystä!

Allekirjoitan kaikki Heikkilän väitteet haastattelussa.

Omakohtainen kokemukseni ja laboratoriomittaukset niin ennen kuin jälkeenkin hiilihydraattitietoisen dieetin aloittamista todistavat hänen sanomansa täysin oikeaksi.

Odotan innolla milloin Suomessakin ymmärretään muuttaa virallisia ravitsemussuosituksia vähähiilihydraattisempaan suuntaan, ja myönnetään se tosiasia, että kaikille ihmisille ei nykyisten virallisten suositusten noudattaminen tuokaan terveyttä, vaan altistaa ylipainolle ja sitä myöten mm. diabeteksen puhkeamiseen ajan myötä.

Fogelmholm

Ehdottomasti Fogelholmille pisteet.

Jos syö enemmän kuin kuluttaa niin lihoo ja varmasti lihomisen myötä tulevat monet terveysongelmat. Jos syö hyvin perusteltujen ja tutkimustietoon pohjautuvien ravitsemussuositusten mukaisesti ja sopivan määrän, niin ei ole tarvetta kikkailla erityisdieettien kanssa.

Itse olen laihduttanut lähes 20 kg syömällä suositusten mukaista ruokaa määrää vähentämällä ja pysynyt saavutetussa painossa yli 10 vuotta syöden edelleenkin suositusten mukaisesti, mutta sen, mitä kulutan. Ja erinomaiset ovat veriarvotkin. Eikä ole tarvinnut luopua muusta kuin määrästä.

Heikkilältä lisäksi epäurheilijamainen teko aloittaa väittely eri tavoin kuin sovittiin. Lisäksi Heikkilä olisi pitänyt ennemminkin ajaa seinää vasten puolustamaan omia näkemyksiään, jotka poikkeavat asiantuntijoiden näkemyksistä. Eipä ollut kummempaa kertoa väitteidensä tueksi.

Antti Heikkilä voitti

Antti Heikkilän äänenväri oli jo vakuuttava basso, kuin amerikkalaisten tuomarien basso. Herätti minun luottamuksen heti. Ja Antilla oli enemmän tervettä talonpoikaisjärkeä kuin Fogelholmilla, joka välillä ihan hermostuikin. Olin jo ennen väittelyä sitä mieltä, että eläinrasvat on ihmisen aivojen kannalta ehdottoman tärkeitä, kun niissä on joitakin välttämättömiä rasvahappoja, joita oma elimistö ei pysty tekemään.

Mutta kumpikaan väittelijöistä ei todennut sitä, että liiallinen laihduttamainen ei olekaan terveellistä. Jos laihduttaa enemmän kuin 10 prosenttia painostaan, niin kokonaiskuolleisuus kasvaa verrattuna alkutilanteeseen! Ihmiset ei kuole sydäntautiin silloin, mutta tulee tapaturmia ja itsemurhia.

Olisi ehdottomasti pitänyt tuoda esille se, että 1980-luvulla tehdyn suuren Pohjois-Karjala -projektin hyvät tulokset eivät johtuneetkaan läskin syönnin ja tupakoinnin vähentämisestä, vaan aivan muusta. Samoihin aikoihin nimittäin alettiin Suomessa lisätä seleeniä peltojen väkilannoitteisiin. Näin poistui kansaltamme seleenin puutostila, joka oli sotien jälkeen tehnyt sydärin sadoille tuhansille ihmisille, kuten teki meidän sianporsaille vuonna 1974. Viidestä porsaasta kaksi sai sydärin ja kuoli seleenin puutteen takia. Eläinlääkäri totesi tämän.Lopuille henkiinjääneille isäni osti heti seleenipitoista rehua ja ne säilyivät hengissä, kunnes myytiin teurastamolle ja nekin kuolivat.

Kari Honkanen, Parikkala

Fogelholm perusteli asiansa hyvin !

Kuka menee hoitamaan kipeää hammasta ihotautilääkärille?
Ihan sama asia kun ortopedi Heikkilä hoitaa diabeetikoita!
Fogelholm on alansa erinomainen asiantuntija ja perusteli asiansa hyvin. On huolestuttavaa, että Heikkilä kosiskelee tavallista kansaa lyhyillä lauseillaan ja vihjailee, että jotain rahaa kulkee väärään paikkaan. Tällä tavalla hän saa ihmiset uskomaan itseensä. Heikkilän väitteet perustuvat vain hänen omiin kokemuksiinsa ja populistinen taktiikka myy hyvin.

T: terveellisen ravitsemuksen ja hiilihydraattien kannattaja

Heikkilä

Ravitsemuksen asiantuntijat toistavat heille opetettuja juttuja toisilleen ja kansalle pystymättä itse ajattelemaan syvällisesti asioita. Kevyitä selityksiä. Ei se ravintoalan koulutus tee asiantuntijaa. Minäkin olen tavannut keittäjiä, joilla ei ole alkeellistakaan käsitystä ravintoasioista. Ja vielä keittelevät laitoksissa mössöjään sairaille. He vain noudattavat orjallisesti ohjeita ajattelematta itse mitään, tai he eivät saa ajatella.

Ei tavis TK-lääkäri tiedä ravintoasioista yhtään enempää, hänkin vain toistaa hänelle opetettua hypetystä.

Antti Heikkillä on itsellä kokemusta hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta ja potilaskokemuksia ja hän on itse ottanut selvää asioista. Hän hakkaa mennen tullen ravitsemusalan asiantuntijat, lääkärit ja rasvakauhuisen kansan. Hän antaa ihmisille toisenlaisen mahdollisuuden. Minäkin olen saanut avun hänen ohjeillaan. Kiitos!

Fågelholm voitti.

Fågelholm voitti.

Itse myös vhh:ta kokeilleena olen sitä mieltä, että olo on kokonaisuudeessaan huomattavasti parempi. Eikä veriarvoissakaan valittamista ole.

Fågelholm osasi perustella linjansa kun Heikkilä lähinä intti ja vetosi noihin yksittäistapauksiin ja siihen, että viralliset suositukset käskevät syödä sitä ja tätä. Näkeehän toiset ufojakin....

Ei elämä ole noin mustavalkoista, välimuotojakin on. Ja se paljon parjattu sokeri tuli tuossakin taas esiin, vaikka sitä ei käsketä missään syödä.

Oma kokemus on tärkeä

Osmolle Oulusta ja lääkäri Olli Suhoselle: Antti Heikkilä kuten myös lääkäri Timo Kuusela (kirjoitus Lääkärilehdessä: Aineenvaihduntasairauksien hälyttävä lisääntyminen vaatii ...)kokeilivat ensin itse. Tämä jos mikä on asiantuntemusta, aivan erilaista kuin laboratoriossa saatu.

Mikael Fogelholminkin dietti toimii, pitää vaan juosta henkensä edestä, jotta ravinnosta tulevalle sokerille on tilaa varastoitua lihaksiin eikä rasvaksi vyötärölle.

EinoL, laiha lappilainen

Antti Heikkilä voitti

Antti Heikkilä voitti

- ei tarvitse olla oman alansa asiantuntija BYROKRATIAtasolla ollakseen todellinen asiantuntija. Tutkimusaineistoon ja potilastapauksiin perehtymällä voi nostaa tietotaitotasonsa sellaiselle tasolle, että vaikkapa sana ortopedi ei riitä kuvaamaan henkilön asiantuntevuutta. Antti on keskusteluaiheessa asiantuntija. Kiistämättä.

-Antti on onneksi jaksanut taistella vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta, vaikka vastustus on ollut kovaa

-miksi tosiaan Suomessa ei kunnolla tutkita VHH-ruokavalioita? Pelätäänkö niiden toimivuutta lääke- ja ruokateollisuuden kannalta?

-Mikael ei perustellut omia mielipiteitään riittävän uskottavasti. Liikaa yleistyksiä.

Antti Heikkilä

Antti Heikkilän ohjeet yksinkertaisesti toimivat minulla paremmin.

Fogelholm voitti

Heikkilän lueteltua kaikenlaisia vhh-dieetin terveysvaikutuksia olisi Fogelholm voinut vastaavasti luetella samoja vaikutuksia, kun ihminen *laihduttaa*. Luetellut vaikutukset toteutuvat muullakin tavalla laihduttaessa, jos paino putoaa väh. 5 %. Entä kuinka pitkään pystyvät vhh:lla olemaan sen noudattajat? Painoa alkaa kertyä heti, kun tällaiset "ihmedieetit" lopetetaan. Fogelholm oli parempi, koska puolusti monipuolista ruokavaliota, jossa mikään ei varsinaisesti ole kiellettyä.

Kiitos Terttu Lensu!

Kiitos elintärkeän aiheen esille otosta ja puheenvuoron antamisesta myös virallisesta kannasta poikkeavalle Antti Heikkilälle.

Lämpimät kiitokset tätä kautta myös toimittaja Seija Walliukselle, joka Herraseurassa -ohjelmassaan kesällä 2003 antoi puheenvuoron lääkäri Antti Heikkilälle. Sen ohjelman ansiosta sain tietää vähähiilihydraattisesta ja luonnoneläinrasvaisesta ruokavaliosta mahdollisine hyvine vaikutuksineen. Innostuin tutkimaan aihetta sekä kirjoista että netistä, ja uskalsin aloittaa kokeilun, joka tuli muuttamaan oman ja perheen elämän vihdoinkin oikeaan suuntaan. Lähipiirissäni on jo monta vhh:lla terveytensä takaisin saanutta, sana kiertää.

Toivottavasti tämän ohjelman myötä mahdollisimman moni kyseenalaistaa virallisina totuuksina vuosikymmeniä esitetyt hypoteesit.

Toivon lukuisia uusintoja molemmille ohjelmille.

Auktoriteettiin vetoaminen

Auktoriteettiin vetoaminen eli Argumentum ad auctoritatem on argumentaatiovirhe jossa oma argumentti perustetaan auktoriteetin sanaan tai arvovaltaan. Jos väitetään Fogelholmin voittaneen väittelyn koska hän on ravitsemustieteen dosentti ja Heikkilä ortopedi, syyllistytään auktoriteettiin vetoamiseen. Mutta sehän on tyypillistä suomalaisille - noista aiemmista kommenteistakin löytyy ainakin seitsemän Argumentum ad auctoritatem -tapausta. Oletetaan, että nämä asiat olisivat jotenkin niin vaikeita, että vain lisensoidut auktoriteetit pystyvät niitä tajuamaan, ja muut saisivat "pysyä lestissään". Lisensoitu auktoriteetti saisi suomalaisen näköjään hyppäämään vaikka kalliolta.

Etenkin näille "esoteerisen omahyväisyyden koulukunnan" edustajille - voisinpa arvata ettette ole itse lukeneet esimerkiksi tätä Fogelholmin mainitsemaa meta-analyysiä - missä oli myös hiilihydraattien vaikutusta myös tarkasteltu. Jonka Fogelholm sopivasti "unohti" mainita, ilmeisesti koska se olisi ollut hänen pääväitteelleen epäedullinen.

Alla pari lainausta Fogelholmin argumentaatiotyylistä - tällaisia vastaan väittäminen tuntuu vähän samalta kuin yrittäisi kannatella viisikiloista limaista kalaa paljain käsin. Heikkilä pärjäsi tähän nähden ihan hyvin.

"Meillä on äärettömän vahva väestötutkimusten näyttö siitä, että runsas kokojyväviljavalmisteiden käyttö, ja nimenomaan tutkittuna viljavalmisteiden käytöllä, on yhteydessä vähäsempään diabeteksen esiintyvyyteen, ja vähäisempään sydän- ja verisuonitauti esiintyvyyteen."
Niinpä. Mutta miljoonan euron kysymys onkin:

    Verrattuna mihin?

Diabeteksen esiintyminen on parissa vuosikymmenessä tuplaantunut. On ihan kiistämätöntä, että siirtyminen täydellisestä roskaruoasta vaikkapa runsaanpaan täysjyvään vaikuttaa esimerkiksi "vähäisempään diabeteksen esiintyvyyteen", mutta Fogelholm halusi väittelyssä hyvin aktiivisesti ignoroida sen, että hiilihydraattien radikaalimpi rajoittaminen vaikuttaa paljon enemmän.

Heikkilän puhuessa voin ja margariinin eduista, Fogelholm puhuu aluksi liirunlaarumia "tutkimusnäytöstä" liittyen margariinin etuihin voihin nähden ja johdattelee sitten aiheen pois margariineista, mainiten tuon meta-analyysin jossa tarkastellaan kokonaiskolesterolin ja HDL:n suhdetta, huolimaton kuulija voi kuitenkin kuvitella Fogelholmin *edelleen* viittaavan margariineihin. Hän vaihtaa kuitenkin huomaamatta aiheen kasviöljyihin ja kalanrasvaan.
Kyseessä oleva meta-analyysi on ilmeisesti tämä: http://www.ajcn.org/cgi/content/full/77/5/1146#T1 joten jokainen voi tarkistaa mitä siellä sanottiin margariineista. Vihje: Molemmissa tyydyttyneiden kokonaisosuus on samankaltainen, mutta margariinien tyydyttyneet rasvat ovat enimmäkseen pitkäketjuisia, voin rasvahappoprofiili on paljon monipuolisempi, sisältäen paljon myös lyhytketjuisempia tyydyttyneitä.

Fogelholm taisi myös "unohtaa" mainita sen, että kokokonaiskolesterolin ja HDL:n suhdetta ei enää välttämättä pidetä kovin hyvänä riski-indikaattorina - tai ehkä siitä on jossain sivulauseessa maininta, mutta vain hyvin ohimennen - ehkäpä silloin myös joutaisi ikävän suuri osa siitä "äärettömän vahvasta väestötutkimusten näytöstä" roskiin?

Heikkilä voitti

"Heikkilän lueteltua kaikenlaisia vhh-dieetin terveysvaikutuksia olisi Fogelholm voinut vastaavasti luetella samoja vaikutuksia, kun ihminen *laihduttaa*. Luetellut vaikutukset toteutuvat muullakin tavalla laihduttaessa, jos paino putoaa väh. 5 %. Entä kuinka pitkään pystyvät vhh:lla olemaan sen noudattajat? Painoa alkaa kertyä heti, kun tällaiset "ihmedieetit" lopetetaan. Fogelholm oli parempi, koska puolusti monipuolista ruokavaliota, jossa mikään ei varsinaisesti ole kiellettyä."

Mikseivät ihmiset sitten toteuta tuota Fogelholmin edustamaa ruokavaliota ja elämäntapaa, jos se kerran on niin helppoa ja yksinkertaista? Eihän kukaan kai halua olla lihava ja sairas?

Siksi, ettei se todellisuudessa ole helppoa. Ja siksi, ettei se pitkällä aikavälillä toimi. Tulee ylivoimaisia mielitekoja ja repsahduksia niihin kiellettyihin herkkuihin - sillä eihän suositusruokavaliollakaan makeisia ja valkojauhotuotteita suositella.

Vhh toimii, eikä se ole tarkoitettukaan miksikään "ihmedieetiksi", joka pitäisi lopettaa. Se on elämäntapa, jolla ihminen voi hyvin ja jonka noudattaminen ei edellytä mitään sen ihmeellisempää motivaatiota - saahan vhh-ruokavaliolla syödä hyvänmakuista ruokaa, eikä nälkää tarvitse kärsiä.

Heikkilä voitti 6/4

Virallisten ravitsemussuositusten ongelmana on, että näppinsä ovat pistäneet soppaan erilaiset maatalouden ja teollisuuden eturyhmät. Kun viralliset uudet suomalaiset ravitsemussuositukset julkaistiin, joku kysyi miksei asian yksinkertaistamiseksi ole piirretty uutta ruokapyramidia, rahoitus ei riittänyt? Vai olisiko ollut niin, että nykyinen pyramidi olisi eronnut niin paljon aiemmasta, että olisi aiheuttanut hämminkiä. Olen Harvardin yliopiston ravitsemustieteen professori Willetin tekemän ruokapyramidin kannalla, se on ainakin puolueettomasti tehty ja siihen on vielä lisätty monivitamiinitabletti varmuuden vuoksi, koska suurin osa ihmisistähän ei syö suositusten mukaan. Jotenkin myötätunto jäi Heikkilän puolelle, koska olen kyllästynyt siihen "viralliseen soopaan" jota tiedotusvälineistä jatkuvasti tulee, elikä että monipuolinen ruoka riittää kaikille... Ehkä Fogelholmin pitää ensin jäädä eläkkeelle, että uskaltaisi kritisoida virallisia suosituksia. Toisaalta vaikka monet ovat saaneet avun alakarppauksesta, en usko että sekään sopii kaikille. Toivottavasti nutrigenomiikka tuo puuttuvia osia tässä mutkikkaassa ravitsemuspalapelissä. PS. en muuten suostu talvisaikaan syömään niitä läpeensä myrkytettyjä espanjalaisia EU-vihanneksia joita tänne Pohjolaan dumpataan.

elintarvikekemisti HY

Molemmat voivat olla oikeassa ja väärässä samaan aikaan

Puhtaasti asiansa esittämisessä Fogelholm on ehkä taitavampi, mutta ei hän ole enempää oikeassa.

Ihmisten yksilöllisyys unohtuu aina näissä väittelyissä sekä virallisissa suosituksissakin. Uskon vakaasti että molempien suosittelemat ruokavaliot ovat ihan hyviä, mutta eivät jokaiselle.

Jos olet terve suositusten mukaisella ruokavaliolla, niin onneksi olkoon ja sulka Fogelholmin hattuun.

Mutta mitäs teet jos virallinen linja ei osaltasi toimi? "Pääset" syömään paljon lääkkeitä tai "joudut" syömään suositusten vastaisesti. Ensimmäisessä tapauksessa pääset tilastoon, jota sitten kauhistellaan mediassa ja jälkimmäisessä pääset anekdootiksi, jota kyseenalaistetaan mediassa.

Fogelholm myös haluaa että pitää tutkia asioita ennen kuin voi jotain alkaa suosittelemaan. Aikoinaan vähärasvaisen ruokavalion suosituksessa on jo tehty tämä virhe. Sitä kun ei ole todistettu vieläkään terveelliseksi. Tärkeää on että virhettä ei toistettaisi.

Peräänkuuluttaisin tutkimusta joka osoittaisi fyysisen aktiivisuuden vähenemisen itsenäisen vaikutuksen lihavuuden lisääntymiseen. Tämä on kuitenkin Fogelholmin pääargumentti virallisterveellisen ruokavalion epäonnistumiseen diabeteksen hallinnassa. Eli onko lihavuus syy vai seuraus?

Nimim. Terve anekdootti

Hyvä Heikkilä!

Antti Heikkilä voitti 6-0!
Mitä jos aloitettaisiin vallankumous ja alettaisiinkin hoitaa diabeetikkoja ja vanhuksia hyvin! Ravinnon merkitys on erittäin tärkeä myös mielenterveyspotilailla.
Ajatelkaa millainen ruoka sairaaloissa ja laitoksissa tällä hetkellä on!

kokeile itse

nämä ravitsemus- ja rasva-asiat ovat menneet jankkaamiseksi. itse olen lukenut heikkilän kirjat ja vakuuttunut. niinpä mikään yllätys ei ollut, että melko pian heikkilän dieetille ryhdyttyäni diagnosoitu laktoosi-intoleranssi, turvotus, ilmavaivat, löysä maha ja läskit hävisivät. ei oikeastaan enää kiinnosta tuo virallinen totuus, koska teen omat ruokani. sen sijaan lapset eivät saa päättää mitä koulussa syövät, pitänee aktivoitua kun esikoiseni menee kouluun :)

Oma ajattelu kunniaan

Olisin kaivannut Heikkilältä pätevämpiä perusteluita mielipiteilleen. Voihan tupakanpolttajakin elää satavuotiaaksi. Myös kritiikki dieettiteollisuutta kohtaan ontuu, koska myös Heikkinen varmasti tienaa teoriallaan ja monet haluavat siihen uskoa. Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmia syömisen tai painon kanssa. Osaan kuunnella itseäni ja syön sitä, mistä tulee hyvä olo. Noudatan silti ennemminkin Fogelholmin kuin Heikkilän suosittelemaa ruokavaliota.

Heikkilä

Joku sanoi, että kun VHH:n lopettaa, niin lihoo takaisin. Eihän se niin mene. VHH on elämäntapa koko loppuelämän ei mikään hetken juttu.

Heikkilä puhui asiaa, mutta Fogelholmissa on toivomme, jos on mukana seuraavissa ravitsemussuosituksissa..... Ehkä niitä useampia ravitsemussuositusmalleja voisi olla erilaisille ihmisille.

Minkä alan lääkärillä osaamista terveellisessä ravitsemuks

Kommentin johdosta ystävällisesti tiedustelisinkin, minkälaisen lääketieteellisen koulutuksen saaneella lääkärillä on riittävä osaaminen ihmisen terveyden ja ravitsemuksen välisistä yhteyksistä? Ilmeisesti olen ymmärtänyt väärin luullessani, että myös ortopedien ja kirurgien pohjakoulutuksena on LL, joka edellytetään esim. perusterveydenhuollon tasoisissa työpaikoissa. Pitääkö ravitsemukseen liittyviä ohjeita hakea erikoissairaanhoidosta? :)

Heikkilä on oikeassa

"Voittipa" väittelyn sitten kumpi tahansa.

Tosin hän unohti esittää sen yksillöllisesti todennettavan keinon jolla asian voi oikeaksi todistaa kakkostyypin diabeetikolla äärimmäisen helposti.

Mittaa sokeri arvot eri ruokavalioilla, vertaa kumpi vaihtoehto antaa paremmat tulokset. Omat testini osoittavat että ruisleipä on (minulle) pahinta myrkkyä mitä veren sokeriavoihin (llian korkeat) tulee. Liian korkeat sokeri arvot johtavatkin sitten ennemmin tai myöhemmin jopa amputointeihin ja sokeutumiseen.

Kannustusta Heikkilälle että jaksaa tätä asiaa julkisesti puolustaa.

Fogelhomille olisi varmaan terveellistä käydä käytännössä seuraamassa vaikka muutaman kymmenen kakkosdiabeetikon "kokeiluja"

Ja kiitokset Terttu Lensulle tärkeätsä aihe valinnasta.

Pete

Antti voitti

Antti Heikkilä oli mielestäni parempi. Fogelholm tuntui olevan puolustuskannalla. Viralliset suositukset eivät herätä minussa luottamusta. Esimerkiksi diabeetikoiden ruokavaliohoitona sokerin syöminen tuntuu omituiselta. Insinööriajatteluuni tällainen epäloogisuus ei uppoa. Logiikan perusteella taudin nimi kuuluisi olla rasvatauti. Sokeria syömällähän tauti on saatu aikaan. Ei olisi yllätävää, jos hiilihydrtaattien pois jättäminen poistaisi taudin.

nimim. teekkari oulusta

Heikkilä voitti

Suomessa ei tosiaan ole liiaksi ravitsemusalan ammattilaisia, kun jopa ortopedi tietää ravitsemuksesta enemmän.

Uskon, että jokainen joka viitsii perehtyä asioihin, käyttää omaa järkeään ja lukea jonkun vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta kertovan kirjan, tulee huomaamaan, että viralliset suositukset eivät pidä paikkaansa. Niin julmaa kuin se onkin, niin raha menee suomessa ja ulkomaillakin terveyden edelle.

Itse olen perehtynyt molempiin puoliin asiosta ja noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota jo kolmatta vuotta. Koska opiskelen alaa, kuuntelen virallista propagandaa päivittäin. En ole tänä pitkänä opiskeluaikanani vieläkään saanut minkäänlaista järkevää selitystä siihen, miksi viralliset suositukset olisivat ihmiselle hyväksi tai siihen, miksi ihmisen pitäisi laskea kaloreita. Ihminen ei ole kone jonka energiankulutus voidaan tarkasti määrittää. Ihmisen fysiologia on paljon monimutkaisempaa.

Huolimatta siitä, että muiden mielestä minulla on suuri riski sairastua vaikka mihin, niin veriarvoni ovat kohdallaan, painoni juuri oikea ja mielialani parempi kuin ennen. Kuuntelen mielummin omaa kehoani ja käytän maalaisjärkeä. Kiitokset Heikkilälle!

Heikkilä, hyvä hyvä

Kauppajonossa ja työpaikan ruokapöydässä voi tehdä arkipäivän tutkimusta. Mitä enemmän ostoskorista ja eväslaatikosta löytyy kevyttuotteita, sitä paksumpi on aterioija. Kaiken lisäksi, kun vetää monen sortin terveysleipää kevyttuotteilla kuorrutettuna, on alituinen nälkä. Työterveyslääkäri on sanonut, että diabetes on uhkaamassa, mutta henkilöt vain kiristävät otetta ja noudattavat ns. virallisia suosituksia.
Virallisen tahon on vaikea myöntää erehtyneensä. Lapset lihovat, varusmiehet lihovat, me lihomme. Eikö olisi aika avata silmät, koota tietoa vaikka sitten epätieteellisesti, kun nykyiset tutkimusrahat kerta menevät entisten teorioiden pönkittämiseen.

Antti Heikkilä voitti

Olen harvoin tavannut lääkäriä joka yhtä kokonaisvaltaisesti tarkastelee hoitotilanteessa ihmistä kuin ortopedi Antti Heikkilä.Eikä hän ole tippaakaan ylimielinen. Kyllä näitä lääketehtaiden maksamia reseptilääkäreitä Suomessa riittää. Antakaa lääketehtaat ja teollisuus rahaa vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksien tutkimiseen! Mutta eihän se käy, tutkimukset rahoitetaan suurelta osin "roskaruokateollisuuden" pussista, ja tutkimuksen tulokset saattaisivat muuttaa monen kauppakassin sisältöä erilaiseksi.
Olen itse huomannut Antti Heikkilän opit toimivaksi omassa kehossani. Hyvän olon keittokirja on paras kirjaostokseni vuosiin. Siinä on tiivistetysti ja kansantajuisesti kerrottu asiaa ja lisäksi se sisältää erinomaisia ruokaohjeita. Syökää ihmiset kohtuudella kaikkea mahdollisimman luonnonmukaista ravintoa ja nauttikaa elämästä! Antti Heikkilälle voimia tärkeään työhön.
Ulla

Fogelholm ehdottomasti

Vaikka tähän ohjelmaan haetaan vastakkaisia mielipiteitä, niin tämä kaksikko oli hiukan liian eri paria. Olen muodostanut mielipiteeni Antti Heikkilän ravitsemusasiantuntemuksesta julkisuudessa olleiden "lööppien" perusteella, mutta silti hänen asiantuntemattomuutensa yllätti tässä ohjelmassa. Kiitokset Mikael Fogelholmille siitä, että hän jaksoi vääntää asioita rautalangasta ja pysyä maltillisena. Jos vastapuoli olisi tuntenut edes peruskäsitteet, olisi ehkä ehditty keskustella myös siitä, mitä niukkahiilihydraattiseen ruokavalioon jää ja mitä siitä seuraa.

Pirjo Ahvonen

Kommenttia

Sisätautilääkäri Suhonen puhuu perehtyneisyydestä. Olen terveydenhoitaja ja olen seurannut läheltä lääkäreiden perehtyneisyyttä ravitsemuksesta, sekä yleis- että erikoislääkäreiden ja todennut että lääkäreillä ei todellakaan ole ravitsemuksesta hyvää tietopohjaa.

Uskon vahvasti että Heikkilällä on vankka perehtyneisyys ko asiaan huolimatta hänen erikoisalastaan. Ihailtavaa on, että Suomessa lääkäri uskaltaa puhua virallisterveellistä linjaa vastaan. Suhosenkin kannattaisi ottaa päänsä pensaasta ja avata silmänsä!

Hyvä YLE, toivottavasti linja jatkuu.

t. Johanna

Miksi lääkäri kieltää tosiasiat?

Miksi lääkäri kieltää tosiasiat? Miksi niin moni on saanut avun ja hyvän voinnin vähentämällä hiilihydraatteja ja lisäämällä luonnollisia rasvoja? Onko koululääketieteen arvovallasta niin tärkeää pitää kiinni ihmisten terveyden ja hengen kustannuksella?

A. Heikkilä versus M Fogelholm

Asiaan muualla kantaa ottaneena kommentoin hienoa väittelyä seuraavasti:
MF on myöntymässä hiilihydraattien laskemiseen ja hyvänlaatuisen rasvan lisäämiseen. Muuhunhan ei voi enää päätyäkään.
Suomalainen DPS-tutkimus tarkastelee painon laskua, liikunnan lisäämistä ja ruokailua diabetesta ehkäistäessä. Kaksi ensimmäistä ovat kaikilla mittareilla erittäin tärkeitä. Miksi MF toistaa kokojyvämantraa? Olisivatko hyvät tutkimustulokset olleet vielä paremmat, jos energiatiheimmän ravinteen TÄRKKELYKSEN osuutta olisi vähennetty rohkeammin?
Vähennys ei toteudu kokojyvänkään avulla.
Hiilihydraateista vallitsee käsitteellinen sekaannus, johon mm AH eksyi, tosin epäloogisesti. Kasvikset, vihannekset, marjat, hedelmät jne ovat TÄRKKELYKSEN osalta tavattoman energiaköyhiä ravinteita. Sitä vastoin niillä taataan erittäin hyvin kaikki kuidun ym lisäravinteiden tarve.
Keskityttäessä TÄRKKELYKSEN välttämiseen lasketaan kokonaisenergian määrää tehokkaimmin. Etupäässä selluloosasta koostuvalle "vihreälle linjalle" ei ihmisellä ole tehokkaita ruuansulatusnesteitä. Siksi, mitä runsaammin, sen parempi. Rasvat ja valkuaiset ovat elinehto.
Heikkilän linja on tulevaisuuden linja. Pieni hiominen on paikallaan. Kokonaisremontin tarvetta ei ole, kuten nykyisissä ravitsemussuosituksissa normaaleille ihmisille, mutta varsinkin diabeetikkoja hoidettaessa. Syntymässä on uskomato katastrofi.
Timo Kuusela

Lukekaa Gary Taubesin kirja!

1960-luvulle saakka oli jo vuosisatoja tiedetty, että lihomisen syynä on etupäässä sokeri ja jauhot. Sitten yhtäkkiä tapahtui - ja ihan tieteellisesti väärin ellei vääristetyin perustein - täyskäännös, ja rasvat julistettiin myrkyiksi, varsinkin tyydyttyneet ja eläinperäiset. Sitä myötä sitten viralliset amerikkalaiset suositukset muutettiin hiilihydraattipitoisuutta lisäämällä. Mitä tapahtui? Hiilihydraatteja lisäämällä saatiin aikaan ennennäkemätön lihavuuden (diabetes, sydäntauti- ym seuaruksineen) kasvu - koko maailmassa.
Gary Taubes on amerikkalainen tiedejournalisti, monesti palkittu ja arvostetun Science-lehden toimittaja. Hän kirjoitti jo vuonna 2002 New York Times-lehteen artikkelin "What if it's a big fat lie?" - sen voi vaikka googlata - ja sen jälkeen USAssa levisi low-carb tuotteita parin vuoden ajan. No, mutta sokerikeskustelu sai syntynsä, myös Pohjoismaissa, ja sokeria ruvettiin vähentämään elintarvikkeissa.
Taubes on hiljattain julkaissut 5 vuoden tutkimuksen tuloksena kirjan nimeltää Good Calories - Bad Calories. Olen juuri lukenut sen, 500 sivua(saa Amazonilta)Kyllä Heikkilä on ihan samoilla linjoilla - on kyse insuliinista ja triglyserideistä! Ja se vanha "totuus" että kaikki kalorit ovat samanarvoisia - eli jos syöt enemmän kuin kulutat, niin lihot. Kaikki kalorit eivät ole samanarvoisia - riippuu siitä mistä ne tulevat ja miten metaboloituvat. Mutta 40 vuoden etabloitua "totuutta" on tietenkin vaikea myöntää erheelliseksi!

diabetes

Diabeetikoiden hoitosuosituksissa olisi todella viilamisen varaa.

"Vuosittaisesta 11 miljardin euron terveydenhoitomenoista neljännes käytetään diabeetikoiden hoitoon. Jos diabeetikko selviää ilman komplikaatioita hänen hoitonsa maksaa yhteiskunnalle vuodessa vain 500 euroa enemmän kuin mitä menee keskimäärin ei-diabeetikoiden hoitoon. Jos tulee komplikaatioita, kustannukset 20-kertaistuvat. Jos joka 4. komplikaatio ehkäistäisiin, säästyisi vuosittain 380 miljoonaa euroa." Lainaus Matti Tolosen terveys-sivuilta.

Kysymys diabeetikoiden hoidosta on taloudellisestakin näkökulmasta mielenkiintoinen. Jos todella joka 4. diabeeteksen liitännäistauti voitaisiin ehkäistä korjaamalla suosituksia, niin säästö olisi melkoinen. Montakohan hoitajaa tuollakin rahalla voitaisiin palkata turvaamaan vanhusten/sairaiden hoitoa? Tietysti kyse on ennenkaikkea inhimillisen kärsimysen vähentämisestä kuin rahasta. Riku T

Heikkilä

Minä elän jo tulevaisuutta.

Eikö kaikilla vanhemmilla lääkäreillä ole se perusopetus sama ravitsemuksesta, ja samat eli vähäiset tiedot ravitsemuksesta, jos ei itse sitten ota selvää asioista ja ole kiinnostunut, niinkuin Heikkilä. Ja jos kaikille terveydenalan opiskelijoille nykyisinkin toitotetaan tuota väärää MF:n mandraa, kuinka mikään muuttuu, ainakaan nopeasti, diabeetikkojen hoidossa?

A Heikkilä versus M Fogelholm

Suurta naisten ravintotutkimusta, johon Heikkilä viittasi moneen kertaan, ja joka sitten muistui Fogelholminkin mieleen väittelyn edetessä, olen selostanut suomeksi Bio-Vitan sivuilla
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/090206_01.html
Kyllähän se oli sokki ravitsemustieteilijöille, jotka ovat vuosikymmeniä varoitellen ravintorasvasta.

Suomalaisten lihominen ei mielestäni johdu mistään suosituksista – eiväthän tavalliset ihmiset niitä edes tunne –, vaan vääristä ruokatavoista ja liian vähäisestä liikunnasta syötyyn energiamäärään nähden. Uskon, että jos Suomalainen tapa syödä itse ja tarjota vieraille pullaa, kakkua ja muita konditoriatuotteita ja nykyään yhä useammin myös pitsaa, on todella tuhoisaa terveydelle, niistähän sitä tärkkelystä juuri tulee liian kanssa, ja se kertyy sitten insuliini-ihraksi vyötäröille, takamuksiin ja sisäelimiin. Tärkkelyksen vähentäminen ruokavaliosta korjaa ilman muuta veren rasvaprofiilia ja vähentää verensokerin nousua.

Yli 80 % diabeetikoista sairastuu ja kuolee sydän- ja verisuonitauteihin, vaikka heitä hoidetaan Käypä hoito -suosituksen mukaan. Diabeteksen käypää hoitoa on todella syytä reivata niin että ruokavaliosta vähennetään tärkkelystä ja lisäksi hoitoon otetaan mukaan Kuuselan Lääkärilehdessä ehdottamat ravintolisät.
http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto35_3.pdf
Matti Tolonen

Uskomatonta

Jos vaikka Heikkilän dieetti olisikin toiminut niin ei se tee hänestä hyvää väittelijää.
Fogelmholmilla oli kyllä helpompaakin, sillä hänellä on asiastaan kunnollista tieteellistä näyttöä, toisin kuin Heikkilällä, joka joutui turvautumaan rehelliseen väittelyyn kuulumattomiin keinoihin välttyäkseen perustelemasta asiaansa kunnolla.

Heikkilä mustamaalaa lääkäreitä (jollainen on itsekin!) ja tuntuu pitävän ihmisiä aivottomina lampaina. Totuus on kuitenkin se, että suositukset eivät ole ketään lihottaneet, vaan kyllä ihmisten pitää osata katsoa peiliin ja löytää syyllinen sieltä.

En vieläkään tiedä minkälaisia todisteita Heikkilä haluaa, eikä hänen puheistaan saa selvää milloin puhuu diabeetikoista ja milloin muista. Yhdessä lauseessa suosittaa dieettiään kaikille ja toisaalla sanoo, että jos on terve, niin ei ole syytä muuttaa mitään.

Fagerholm parempi

Fagergolm oli väittelyssä aivan ehdottomasti parempi. Hän otti kantaa asioihin, Heikkilä heitteli omia kommenttejaan ja syytöksiään eikä oikein vastannut hänelle esitettyihin faktoihin. Fagerholm totesi moneen otteeseen esimerkiksi, että EI suosittele sokereita ja ei-kuitupitoisia hiilihydraatteja kenellekään, ja Heikkilä vaan jatkoi salaliitosta ja lääketeollisuudesta puhumista. Kuten monet ovat jo sanoneet, Fagerholm oli asijantuntija, Heikkilä kuulosti jopa amatöörin korvaan amatööriltä. Ei vakuuttanut.

KANGASTA NAPPIEN VÄLEIHIN...

Parin sukupolven mittaisen lääkärisuvun lapsena voin neuvoista todeta, että tavallinen ihminen ei tarvitse lääkäreiden palveluja, ellei oteta huomioon onnettomuuksia.
Kauhulla voi vain katsella ihmisten kun ihmiset raahaavat tavallista kuumetta, yskää ja flunssaa potevaa lastaan lääkäriin, joka aloittaa kätevästi heidän elämän pituisen sairautensa ja saa vielä siitä palkkioita...

Lapsillamme oikean ravinnon ja vain vanhempien vastuullisen elämän vuoksi ei ollut tarhassa korvatulehduksia, sairautta jne...Veimme lapset tarhaan, täällä kotimaassa ja ulkomailla kuitenkin vasta heidän ylitettyään 2 vuotta.

Oikealla ravinnolla, joka on lääkettä itsessään ja sinänsä, liikunnalla, sekä ns, "onnella", joka on vain sosiaalisuutta, vihan, kaunan, kateuden, ja toisen alistamisesta vapauduttuaan voitetaan elämä, jonka ei tarvitse olla pedanttia.

Mainittakoon tässä, että nykyään kaupoissa olevista elintarveikkeista on vain noin 1% ravinnoksi kelpaavaa. Eläimille tuollaisia elintarvikkeita ei voisi syöttää sillä ne, esimerkiksi siat, broilerit jne... rappeutuisivat, mutta ihmisille niitä vaan surutta markkinoidaan. Esimerkiksi Lidl haravoi naailmalta kaikki roskaelintarvikkeet, paketoi ne upeisiin paketteihin ja me ostamme. Tähän syyllistyvät kaikki kauppaketjut ja oletan, että lainsäädännöllä, ihmisten sairauksien vuoksi (johon sitten lääketeollisuus/lääkärit syyllistyvät) jonkin ajan kuluttua on nuo 99% elintarvikkeista on etiköitävä tupakan tavoin vaarallisiksi tuotteiksi.

Otaksun, että mikäli lääketiede ja sen sen nykyiset rengit, lääkärit (heissä on n.20% ammattilaisia Paretonia vaikka mukaellen ja loput väärissä ammateissa), jatkavat samaan tahtiin, sillä he tietävt nykyään vain lääkkeiden nimet ja lääketehtaiden kuvitelmat, eivätkä tietenkään voi tietää, miten ne toimivat eri ihmisillä ja siten voivat määrätä sokkona ja oletuksina vain sinne päin.

En ole Fogelholmin kannattaja suoranaisesti, sillä hän ei osaa/halua formuloida tärkeimpiä elintarvikkeisiin liittyviä seikkoja. Ehkä se johtuu siitä, että kuulin noin vuosi sitten radiosta hänen jaarittelunsa elintarviketaollisuuden edustajan kanssa ja hän saa selvästi joitakuita etuja elintarviketeollisuudesta tai sitten hän on vain saanut jonitakin empiirisyyteen pysähtyneitä ideoita koulutuksessaan/elämässään, eikä osaa irrottautu niistä. Tämä on inhimillistä.

En myöskään ole suoranaisesti Heikkilän kannattaja, sillä hänellä on Fogelholmin tavoin fanaattisia piirteitä, jotka eivät sovellu terveisiin elintapoihin, mm. perunan ja täysjyväleivän vieroksumiseen, olkoonkin, että täysjyväleipiä todella lienee kyllä vain yhden käden sormin laskettavissa markkinoilla.Pientä vaivaa nähden,leivän voi tehdä itse,alusta loppuun. Samoin tehoviljeltyjen perunoiden ja vihannesten laatu elintarvikkeina on ala-arvoista.

heikkilä voitti selvästi

heikkilä voitti paitsi asiansa puolesa, myös esiintymisensä puolesta. Fogelholmin änkytykset olivat aika huvittavia, selvästinkin jauhot suussa kun antti latasi faktoja pöytäään =)

voi voi sentään

MF edustaa selkeästi ns.virallista linjaa ( Pohjois-Karjala ja Sydänliitto ). Mikäli näistä lipsuu ei ole tulevaisuutta edetä ravitsemuksen alalla Suomessa. Niin vahva on virallisen tiedon kanta. Suomesa on muitakin kuin AH ottamassa kantaa ravintoasioihin, mutta heillä ei ole mitään mahdollisuutta päästä julkisen hallinnon virkoihin. On meidän onni, että mailman terveysjärjestön johtoon valittiin henkilö Koreasta. Minnekä on hävitetty Toivo Rautavaaran opit terveellisestä elämästä ( Miten Luonto parantaa).

Näin on

Suomessa on mahdotonta päästä sisään poikkevilla mielipiteillä. Kansanterveyslaitoksen johto ja muu ns. asiantuntiataho ovat pääsääntöisesti lääkärilittolaisia. Heitä on kaikilla aloilla. Heidän mielestä tarvitaan aina tieteellinen näyttö asiassa kuin asiassa. Knut T. Flytlie kirjassaan Vitamiinivallankumous selvittää, etä alle puolet lääkärien hoitotoimista perustuu tieelliseen näyttöön. Meillä tulisikin tutkia kaiken syötävän ravitsemuksellinen sisältö:pellosta pöytään, koko valmistusketju. Tri Robert Bell on sanonut, että ihminen on ainoa olento maan päällä joka pilaa ruokansa ennen kuin syö sen.

Low carb on vaarallinen terveydelle

American Hearth Assosiation ei suosittele Atkinsia, koska se lisää sydäntaudin, sydänkohtauksien, diabeteksen ja syövän riskiä.
http://www.americanheart.org/presenter.jhtml?identifier =11234

American Cancer Society: Low Carb Diet voi johtaa syöpään myöhemmin elämässä
http://www.cancer.org/docroot/SPC/content/SPC_1_A_Low_C arb_Diet_to_Prevent_Cancer.asp

Myös American Dietetic Association ja American Kidney Fund ovat varoittaaneet Atkinsin vaaroista.

Jos on pienintäkää kihti-taipumusta, kannattaa nämä huhaa-dieetit korkeinen proteiinipitoisuuksineen (ja puriinipitoisuuksineen) unohtaa.

Kaikella on aikansa

Syöpä voi tulla millä ruokavaliolla hyvänsä, ei ole syövätön takuuta millään ruokavaliolla, kai ja on siinä muitakin tekijöitä. Diabetestahan voi juri hoitaa VHH-ruokavaliolla, jos viitsii, niin on ennekin tehty. Kihti onkin paljon monimutkaisempi juttu sitten, eihän sitä proteeiinia normaalisti enempää syödä VHH:lla, kuin virallisellakaan. Ja proteiineja löytyy montaa lajia niin kasviksista kuin eläinkunnastakin.

Ymmärrän kyllä

lääkärikunnan huolen jos oma asema, virassa eteneminen ja mahdolliset apurahat ovat muokkaamassa mielipidettä. Silloin täytyy myötäillä virallista valtionuskontoa ja suosituksia sekä unohtaa terveen elämän kulmakivet. Nostan hattua Antti Heikkilälle joka jaksaa vuodesta toiseen pitää esillä ruokavaliota jolla on tutkitusti terveysvaikutuksia. Pekka Puskakin on jo nostanut kädet pystyyn kun ensi vuonna diabeetikkojen määrä ylittää puoli miljoonaa. Tämän puolen miljoonan rajapyykin ovat jo ylittäneet kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä syövät ihmiset mutta vaikka kansa sairastuu kiihtyvää vauhtia niin mikään ei muutu kun lääke- ja elintarviketeollisuuden intressit sanelevat suosituksia.

Tarvitaan vaihtoehtoisia ajatuksia sillä vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan. ( puolalainen sanalasku )

Varoitella voi

Varoitella voi ja niin tehdäänkin, mutta jos ja kun varoitukset eivät perustu tutkittuun tietoon, niin herää kysymys, että miksi varoitellaan?

Jari

Tieteellinen tieto on muka pahasta???

"Heidän mielestä tarvitaan aina tieteellinen näyttö asiassa kuin asiassa. "

Tietenkin. Muu olisi vastuutonta. Kai sinäkin haluaisit, että jos sairastuisit esimerkiksi syöpään, sinua hoidettaisiin tieteelliseen tietoon perustuvalla hoidolla (säteilyhoidoilla ja sytostaateilla), eikä millään kättenpäällepanemisellä? Siis jos sinulla on vähänkään järkeä päässäsi.

Se, että kaikkea ei vielä ole tutkittu (vaan perustuu hyviksi havaittuihin hoitokäytäntöihin), ei ole mikään hyvä peruste hylätä sellainenkin, jota ON tutkittu.

Oliko kirjoituksesi jokin trolli, vai oletko ihan oikeasti tuota mieltä? Huh huh.

Ortopedi- aivan sama

Mielestäni on aivan sama onko ihminen ortopedi tai ravitsemustieteen tohtori, mitä sillä on merkitystä. Kirjoista, tutkimuksista ja netistä yms. myös ne tohtoritkin tietonsa opiskelevat. Sillä vaan on merkitystä kuinka paljon ihminen on asiaansa perehtynyt eli porrassiivoojakin voi olla paljon tietoisempi ravitsemusasioista kun Fogelholm, jos hän vaan on riittävästi asiaan perehtynyt. Älkää antako titteleiden hämätä. Heikkilä voitti ja uskalsi sanoa omat mielipiteensä. Fogelholmkin tietää asioiden olevan eri tavalla kuin puhui, mutta ei kerta kaikkiaan voi oman palkkansa takia riskeerata, ymmärrän häntä.
(juha)

Opeteltua vai opetettua

Joo, kyllä maallikkokin voi tietää paljon enemmän ravintoasioista kuin opetettu passiivinen kahvitauoilla pullaansa mutusteleva ravintoalan palkannostaja :-)

Jos on ihan sama onko hlö

Jos on ihan sama onko hlö tohtori vai ei, ehdotan että ensi kerralla kun joudut leikkaukseen, menet jonkun nettiä pläräävän puoskarin leikeltäväksi.

Tässä pitkässä keskustelussa on yksi huono puoli,
sama henkilö kirjoittaa kymmenillä eri identiteeteillä. Ei ole vaikea arvat kuka.

En minäkään ole

En minäkään ole ravitsemusasiantuntija, saati edes lääkäri, mutta omaa itseäni kuuntelemalla tiedän että vähähiilihydraattinen ruokavalio on ainoa mikä minulle sopii. Painoni puolesta en tarvitse mitään dieettejä, mutta vhh:lla verensokerini ei heilahtele, hb:ni on noussut -> vaikuttaa yleiseen jaksamiseen, unen tarpeeni on vähentynyt ja ilmavaivat sekä turvotus on hävinnyt. Voin paremmin kuin koskaan!

Tästäkin ohjelmasta taas huomattiin se, että tutkimuksia löytyy joka lähtöön ja aina niistä lähtökohdista kuin ilmeisesti tutkimuksen tekijät haluavat vastauksien olevankin. Jos KTL:n sivuilla sanotaan että syö perunaa päivittäin, mutta syötyäni perunaa minua väsyttää ja pierettää, minkä ihmeen takia jatkaisin itseni rääkkäämistä?

Tavallinen pulliainen yksinkertaisesti _ei voi_ tietää mikä on se Ainoa ja Oikea fakta. Tai itse asiassa sellaista ei voi ollakaan, koska ihmiset ovat erilaisia, samaan muottiin ei voi niputtaa koko Suomen kansaa!

Heikkilä puhuu hömppää

Olen samaa mieltä, miksi Heikkilän annetaan puhu tuollaista, kun hänellä ei ole mitää asiantuntemusta asiasta.

Elimistö tarvitsee hiilihydraatteja solujen energiaksi. Hiilihydraatteja tarvitaan myös hajoittamaan rasvaa.

Jos hiilihydraattien saaminen on niukkaa, muodostuu elimistössä rasvojen palamisen yhteydessä happamia ketoaineita. Ketoaineet aiheuttavat ruokahaluttomuutta. Ei ihme, että laihtuu.

Ja ihminen laihtuu, jos hän ei saa enää niin paljon energiaa kuin ennen. Eli yleensä kuin jotakin alkaa ruokavaliostaan rajoittaa niin saadun energian määrä pienenee.

Hiilihydraatit ovat ruokaturvaa

Hiilihydraattien yksi parhaita globaalin tason ja kotitaloustason puolia on se, että niistä saa halpaa ja säilyvää kuivamuonaa. Mm. köyhien ihmisten ja monilapsisten perheiden, suurten väestöjen, koulujen, armeijoiden ym. ruokkimisessa jauhot, suurimot, näkkileipä, pasta, makaroni, riisi, nuudelit ym. ovat korvaamattomia. Helppo varastoida, halpa energialähde.

Hiilihydraatti ei ole kudosrakennusaine kuten proteiini ja rasvat. On todella kallista käyttää rasvoja ja proteiineja energianlähteenä kuten Heikkilä suosittelee. Lama se iskee Suomeenkin tuossa tuokiossa ja nyt jo ennakoidaan isoja hinnankorotuksia ruokaan. Ilmastopakolaiset, energiakonfliktit ja sukupuutoaallot ym. tulossa ... Hätävarastoja kannattaisi itselleen nyt jo hiilihydraateista koota.

Joitain muita reittejä pitäisi Suomen kansan enemmistön löytää konstit tolkulliseen syömiseen.

No niin

Mikael F. Voitti mielestäni,asia puolen ja väittelyn Antti H. sillä kuulun siihen sukupolveen jota on aivopesty hänen ohjeillaan rasva on pahasta ja vihannekset hyvästä, johan se näkee etelä euroopasta tai Intiasta että ei ole niin paljon diabeetesta, syövät paprikaa,tomaatti jne, kuin hevoset.

Kauko

joo

mikael voitti

Fogelholm voitti!

Fogelholm oli todellakin keskustelun asiantuntija. Heikkilä ei perustellut näkemyksiään tieteellisesti vaan vetosi yhteen tutkimukseen, jossa rasvan määrä oli toisessa ryhmässä rajattu alle 20 prosenttiin ja toisessa määrä oli vapaa. Fogelholm taas on sitä mieltä, että rasvan määrä terveellisessä ruokavaliossa on n.30-40%, ja rasvojen laadun tulee painottua tyydyttymättömiin rasvoihin. Eli käytännössä Heikkilän käyttämä tutkimus tuki myös Fogelholmin näkemyksiä. Heikkilä osaa esittää asiansa hyvin yksinkertaisesti ja siksi häntä on helppo uskoa sellaisen ihmisen joka ei tunne ravintoaineita ja niiden vaikutuksia mm. sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen. Yksittäisten ihmisten kokemukset ruokavalioistaan eivät ole tieteellisesti pätevää ja sitä kautta yleistettävää tietoa, sillä emme tiedä mitä nuo ihmiset ovat aikaisemmin syöneet tai miten he ovat liikkuneet. Tutkimuksia "kevyt" tuotteiden todellisista vaikutuksista pitäisi tehdä, samoin matalahiilihydraattisten ruokavalioiden terveysvaikutuksista esim. diabeetikoilla. Itse vältän kevyt tuotteita siksi että ne maistuvat mielestäni pahalle. Harrastan paljon liikuntaa, noudatan "vanhaa kunnon" lautasmallia ja herkuttelen silloin tällöin :)

Lukekaa tämä kirja

Lukekaa Uffe Ravnskogin kirja: Kolesterolimyytti. Hän on lääketieteen tohtori, joka on perehtynyt rasvateoriaksi nimittämänsä käsityksen syntyyn ja sisältöön, samoin kuin laajaan kansainväliseen tutkimusaineistoon, jonka perusteella hän osoittaa kolesterolimyytin olevan perätön. Tässä on voimakas tuki Heikkilälle ja hänen teeseilleen.

kokeile itse

jos olisit kokeillut Heikkilän dieettiä tietäisit ettei viralliset suositukset VOI pitää paikkaansa. ainakaan hiilihydraatille herkille ihmiselle.

sano mitä sanot

mutta minä kärsin kihdistä noudattaessani vähärasvaista virallista suositusdiettiä. kun siirryin vähahiilihydraattiseen, ovat oireet hävinneet vaikka syön esim kukkakaalia usein. jos kuolen mainitsemiisi vaivoihin , elän kuitenkin nyt paljon terveemmin esim kolesterolin ja trigyseriinin arvot ovt sevästi paremmat kuin aiemmin . terv. raija

FÃ¥gelholm vei 100-0

Ottamatta kantaa siihen, kumpi on oikeassa, ja pelkästään väittelyä arvioimalla on selvää, että Fågelholm vei voiton väittelyssä. Heikkilä sortui jatkuvasti hermoiluun, epäasiallisuuksiin, lähti viemään keskustelua sivuraiteille, oli epäkohtelias. Mutta mikä olennaisinta: Fågelholm perusteli kantansa tieteellisesti pätevillä tutkimuksilla, Heikkilä omilla kokemuksillaan. Voihan olla että tiede on väärässä, mutta ainakin argumentaation kannalta Fågelholmin perusteet olivat yksiselitteisesti painavampia.

Kokemusta on

Ehdottomasti Heikkilä puhui asiaa. Itselläni on perheessäni kokemusta. Kun vähensimme hiilihydraattien määrää vähentämällä esimerkiksi perunan ja leivän syöntiä ja korvaamalla ne vihanneksilla, paino on pudonnut 6 kuukaudessa 15kg ja energiaa on 73 vuotta täyttäneellä kuin 15 vuotta sitten. TOSI ON.

Napit vastakkain Antti Heikkilä/Mikael Fogelholm

Heikkilä Antti voitti.

Olen kiitollinen, että olen saanut hänen julkituomaa viisautta luettavakseni, kuunneltavakseni ja käytännössä ottanut syömiseni ja ravitsemukseni ohjeeksi. Olen elävä esimerkki, miten epätoivon partaalta, näin yksinkertaisesti elämä ja terveys kohenee ja sairauksista pääsee voitolle. Minulla olisi paljon myönteistä kerrottavaa kokemuksistani. Kiitos Antti Heikkilälle.

Kevyttuotteet pitäisi kieltää lailla

Sinä olet siinä oikeassa ja samoilla linjoilla meidän bio-lääketieteen klinikan kanssa.Olisi todella kiva keskustella aiheesta lisää.Meidän klinikka hoitaa sairauksia bio-lääketieteen avulla ja on hieman aikaansa edellä ja tästä tullaan puhumaan vielä paljon.Pidetään korkeatasoisia luentoja ympäri Suomea ja taatusti tulee uutta tietoa myös terveyden ammattilaisille. pekkaporttikivi@yahoo.com

Onko voittamisesta kyse vaan asiasta

Heikkilä puhui faktaa valtavasti ja olen pubmedistä lukenut asiaa puoltavia hommia paljon. Siis heikkilän puolella. nykylääketiede on tosiaan pelkkää bisnestä eikä niitä kiinnosta tippaakaan ihmisten terveys. Raha raha, niinku joka paikassa.

Uskomatonta!!

Uskomatonta että joku väittää Heikkilän olevan väärässä siksi että hän on ortopedi ja Fogelholm ravitsemusasiantuntija!!Tittelillä ei ole mitään merkitystä!Onhan tässä maassa ties kuinka monia ravitsemusterapeutteja joiden tietämys siitä mikä on oikeasti terveellistä on aivan hunningolla!!Asian ydin siinä että mikä on totuus ja mistä ihmiset oikeasti saavat avun ja se on kiistatta Heikkilän puolustama vähähiilihydraattinen dieetti!!Ystäväni laihtui kuukaudessa kymmenen kiloa,minulta hävisi vatsavaivat ja ties kuinka moni Heikkilän opeista avun saanut kertoo oman tarinansa mm. Heikkilän kirjoissa ja nettisivuilla ja monet olisivat varmasti valmiita puolustamaan Heikkilän oppeja kertomalla oman tarinansa jos heiltä sitä pyydettäisiin!!Kyse ei todellakaan ole yksittäisistä ihmisistä!!

Teoria vai käytäntö?

Väitetään, että tilasto on kuin lyhtypylväs humalaiselle. Se tukee enemmän kuin valaisee. Tai myöskin, että se on kuin bikinit eli paljastaa lähes kaiken mutta peittää olennaisen.

Tästä huolimatta uskoisin tilastojen olevan suht oikeassa meillä ja muualla ainakin väestön keskipainon ja diabeteksen esiintyvyyden suhteen. USA:a aloitettiin vähärasvainen kampanja 80- luvulla ja parinkymmenen vuoden seurannan jälkeen tuloksia arvioitaessa havaittiin väestön keskipainon lisääntyneen huomattavasti. Erityisesti vaikeasti ylipainoisia oli runsaasti enemmän kuin kampanjan alussa. Tämä todennäköisesti siksi, että rasvaton ruoka ei maistu ellei sitä mausteta ja mausteena käytettiin tietenkin sokeria.

Eli pisteet Heikkilälle

Saako...

...ohjelmaa vielä jostakin kuunneltavaksi?

Asia sinänsä..

En usko Mikael Fogelholmia enkä myöskään Antti Heikkilää. Mutta totuus on että olen tilannut Antti Heikkilän kirjoja 4 kpl ja elänyt 8 kuukautta vhh-ruokavaliolla.
2-tyypin diabeetikkona uskon omaa sokerimittaria, uskon laboratoriotuloksia... Uskon vaakaa, joka näyttää 20 kg pienemmät lukemat kuin vajaa vuosi sitten. Uskon uuteen energisyyteen ja hyvään oloon sekä täydelliseen lääkkeettömuuteen yli puolen vuoden ajalta.

Oli tilanne mikä tahansa, vhh-ruokavalio sopii minulle ja sen löytymisen ansiosta olen saanut uuden elämän.

Vesa Jalonen, Huittinen

Heikkilä on oikeassa

Minulla on selkärankareuma. Vähennettyäni tärkkelyksen osuutta ravinnossa jättämällä pois leivän, perunan, riisin, makaronin, jauhomakkaran ym. roskan n. 2 v. sitten oloni on kohentunut.

Syön vähemmän tulehduskipulääkettä kuin ennen. Iriitti joka ilmeni ennen n. kerran vuodessa ei ole kahteen vuoteen vaivannut. Kipu rintalastasta hävinnyt. Tässä muutamia esimerkkejä paremmasta voinnista.

Nyt jos syön suurempia määriä tärkkelyspit. tavaraa parina päivänä peräkkäin (kokeilumielessä olen tehnyt niin), olo kurjistuu selvästi.

Tärkkelys voi todellakin olla joillekin suorastaan myrkkyä.

Suosittelen suomen armejan

Suosittelen suomen armejan pervitrin varastojen käyttöönottoa tulevan laman aikana.

Virallinen totuus on pelkkää propagandaa

Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää että kyse ei ole pelkästään lihavuudesta. Vähähiilihydraattinen ruokavalio vaikuttaa elämän laatua parantavasti niin moneen asiaan että ihmiset eivät edes ymmärrä sitä koska ovat tottuneet siihen että asiat ovat niin kuin ovat ja siihen on tyytyminen.

Heikkilän faktat perustuvat käytännön potilastyöstä saatuihin tuloksiin ja jokainen voi itse todeta saman asian seuraamalla mitä tapahtuu veren sokeriarvoille hiilihydraattipitoisen ravinnon seurauksena.