Skip navigation.
Home

Käsiase kotona - vaaraton vai vaarallinen kapine?

Keskiviikkona 17.12. klo 17.30-18.00 ja perjantaina 19.12. klo 22.30-23.00

Maisteri Ronny Rönnqvistin mielestä aseiden omistusoikeuden rajoittaminen olisi demokraattisessa maassa vakava asia ja käytännössä hankala toteuttaa. Toimitusjohtaja Jan Bade toteaa, että käsiaseet on kerätty pois kodeista Britanniassa, Australiassa ja Belgiassa ilman suurempia ongelmia.

"Ase sinänsä ei ole vaarallinen eikä tapa ketään, se on häiriintynyt ihminen joka tappaa", sanoo Ronny Rönnqvist. Jan Bade puolestaan oli aloitteentekijänä adressissa, jossa yli 57 000 suomalaista vaati tiukennusta käsiaselakiin.

Väittelyn erotuomari on Terttu Lensu.

Ite ainaki eilen

Oli kyllä epäuskottava argumentti se "itse eilen ammuin ilmapistoolilla". Kyllä minäki heittelin tänään lumipalloja ja ammuin poikana jousipyssyllä ENKÄ harrasta käsiaseita, metsästysaseita toisin. Siltikään en haluaisi estää toisen hienoa, sivistynyttä ja perinteistä harrastusta sen takia että itse en harrasta.

Tappamisesta sen verran että kyllä keinot aina keksitään, lähes päivittäin iltapäivälehdissä raportoidaan ihmisten kuolemasta ja kuolintavoista, eikö tämäkin uutisointi pitäisi kieltää, sairas mieli voi huomata että "ahaa, ajankin autolla ihmismassaan"

Ja pistoolin ohella elokuvamaailmassa tappoaseena pidetään myös katkaistuja metsästysaseita, haulikko tai kivääri (puoliautomaatti esimerkiksi) ilman takatukkia ja ammattimaisesti katkaistulla piipulla mahtuu pieneen tilaan ja aiheuttaa rumaa jälkeä siinä missä pistooli tai auto väärissä käsissä

Aloite käsiaseiden kieltämisestä naurettava

Miksi kerätä adressi toisen ihmisen harrastuksen kieltämiseksi? Kielletään mielummin esimerkiksi soittimet, kuten sähkökitarat jotka aiheuttavat meluhaittoja niin mielenrauhalle kuin korville.

LYIJY ON PAHA MYRKKY

Jokaisella ahkeralla ampujalla on krooninen lyijymyrkytys. Ja joskus akuuttikin myrkytys. Ase höyrystää lyijyä, jota ampuja hengittää. Ampujilla veren lyijypitoisuus on korkea, usein yli 2 µmol/l, mutta lyijytyöntekijöilla nykyään usein alle 0,2 µmol/l!

Käsiaseita ei ole kerätty muualla kuin englannissa

Asiakohdat pitää ehdottomasti olla oikein. Nyt tuntuu olevan vallalla kritiikitön uskominen kaikkiin rajoittajien väitteisiin. Joko Bade ei tunne tosiasioita tai sitten hän tarkoituksellisesti harhauttaa ihmisiä. Australiassa ei kielletty pistooleja, vaan siellä yritettiin saada rekisteriin kaikki pitkät aseet. Niitä siis ei oltu rekisteröity aikaisemmin. Samalla yritettiin kieltää puoliautomaattiset metsästysaseet. Australialaiset eivät suostuneet tähän. Vain osa pitkistä aseista rekisteröitiin, osa palautettiin. Suurin osa jäi komeroihin. Pistoolit ovat sallittuja Australiassa. Jos epäilette kirjoitustani, voitte käydä seuraavan linkin takana tutustumassa australian pistooliampujien sivuihinhttp://www.pistol.org.au/

Belgiassa oli sama tilanne: Kivääreitä ja haulikoita ei tarvinnut laisinkaan rekisteröidä aikaisemmin. Ihmiset yritettiin saada palauttamaan tai rekisteröimään kiväärinsä, mutta suurin osa aseista jäi piiloon. Pistoolien hankkiminen on siellä tarkkaan säädeltyä (suurin piirtein kuin Suomessa), mutta kiellettyjä ne eivät ole. Mainittakoon tähän, että Belgian aselaintiukentajat putosivat kokonaan parlamentista toimenpiteidensä jälkeen.

Englannissa käsiaseet kiellettiin kokonaan. Mutta ongelmitta se ei mennyt, mielenosoituksia järjestettiin ympäri maata ja niihin osallistui satoja tuhansia ihmisiä. On muistettava, että englannissa oli kieltolain voimaantullessa vain 50 000 laillisen käsiaseen omistajaa. Se vastaisi väkilukuun suhteutettuna sitä, että Suomessa olisi n. 4000 käsiaseen omistajaa. Suomessa on kuitenkin käsiaseen omistajia 120 000. Laillisen käsiaseen omistajat eivät olleet minkäänlainen turvallisuusriski Englannissa. He olivat vain helppo kohde ääniä kalastaville populistisille poliitikoille. Tällä hetkellä käsiaseilla tehdyt surmat ovat Englannissa moninkertaiset verrattuna kieltolakia edeltävään aikaan. Asian tutkimisen voi aloittaa vaikkapa tuosta linkistä: http://news.bbc.co.uk/1/hi/uk/1440764.stm

Tietoa löytyy valtavasti sellaisillekin toimittajille, jotka ovat laiskoja tutkimaan. Pari hakusanaa googleen ja menoksi. Kannattaa kuitenkin välttää IANSA:n (asekieltäjät) ja aselobbyn sivuja. Niissä saattaa olla hieman tarkoitushakuista tilastojen vääntelyä.

Belgian kielto ja sen sujuminen

Muutamia huomautuksia:
Belgian asekielto on jo kumottu. Se sujui niinkin hyvin, että 870000 aseesta 670000 jäi palauttamatta eikä enää ole missään rekistereissä.
Britanniassa asekielto ei vähentänyt aseilla tehtävien rikosten määrää, vaan lisäsi.
Badenin addressi ei vaatinut lain tiukennusta, vaan käsiaseiden täyskieltoa. No, voi senkin tulkita tiukennukseksi.

Olen ehdottomasti aseita

Olen ehdottomasti aseita vastaan. Ja ellei käsiaseiden kieltoa voi saada niin silloin pitäisi aseluvan saamiseen olla ampumaseuran jäsen jonkin tietyn ajan aktiivisena koska silloin mahdollisuudet hetkelliset mieltymykset paljastuvat samoin kuin henkilön mielenterveydelliset ongelmat ja mahdollisesti takana oleva aseen hankinnan kyseenalainen tarkoitus.
Jos harrastus on niin tärkeä niin silloin pitäisi olla pinnaa "harjoitella" valvonnan alla riittävän kautta.
Kaikki harrastukset vaativat opetteluajan ja jos aikoo todella hyväksi niin sillon opettajan (lue ampumaseura) merkitys on todellinen.

Maamme puolustus virkavallan vai siviili-rambojen asia?

Käsiaseammuntaa harrastelijat väittävät joskus, että käsiaseiden myyntiä ei saisi rajoittaa, koska maamme puolustus vaatii, että esimerkiksi reserviupseerit siviilissäkin harjoittelevat jatkuvasti ampumataitojaan. En oikein ymmärrä tätä argumenttia. Miten voidaan olettaa, että käsiaseet vapaalla markkinoilla menisivät vain niille, jotka haluavat puolustaa maamme demokraattista ja laillista järjestystä eikä niille jotka valmistautuvat tämän järjestyksen kumoamiseen? Viimeksi mainitutkin haluavat varmasti hajoitella ahkerasti.

Siviilit eivät koskaan tarvitse käsiaseita maamme tai järjestyksen puolustamiseksi. Demokratiaa ja järjestystä ei ylläpidetä aseistetuilla siviiliramboilla vaan laillisella virkavallalla.

Aseeton siviili.

Pysytään asiassa!

Kyseessähän ei ole kenenkään harrastuksen kieltäminen, vaan pienten käsiaseiden KOTONA pitämisen kieltäminen.

Kuuntelin väittelyn, enkä kuullut yhtäkään hyvää tai pätevää argumenttia sen puolesta, että miksi aseet pitää saada säilyttää kotona. Harrastajat saavat jatkaa harrastustaan kuten ennenkin: aseet vain SÄILYTETTÄISIIN turvallisesti ampumaradoilla tms. Vai "ammuskelevatko kotosalla" nämä harrastelijat? Sekö on se demokratian heille sallima oikeus?

Niin, ja tuleehan aseistakin meluhaittoja... (kumpaa kuuntelet mieluummin kerrostalossa seinän takaa: kitaran rämpytystä vai ammuskelua, jos saat näistä kahdesta valita?)

Aseharrastus vaati jälleen uhreja

"Ampuja oli päättänyt koulun viime vuonna. Hänen vanhempansa ovat aseharrastajia ja isä kuuluu paikalliseen asekerhoon. Poliisi tutki vanhempien talon, jolloin selvisi, että ampujan isän 16 ampuma-aseesta puuttuu yksi."

Näin luki tämän aamun uutisissa. Mitenkähän aseharrastajat tätä puolustavat?

Aseet ampumaradoille ja turvakaappiin.

Säilyttäminen

Ei ampumaradalla säilyttäminen ole mikään ratkaisu.

1. Ase pitää joskus viedä korjattavaksi.

2. Ase pitää viedä pois radalta, jos menee kilpailumatkalle.

3. Ase pitää viedä pois radalta, jos muuttaa paikkakunnalta toiselle.

4. Ase pitää viedä pois radalta, jos sen myy.

Kuinka näitä ja muitakin pystyisi valvomaan ja kuka sen tekee?

Aseista äänihaittoja

Sattuupa vaan olemaan keksitty semmoinen laitos kun äänenvaimennin. Käytettäessä aseessa aliäänisiä patruunoja sekä äänenvaimenninta ei ampuessa kuulu mitään muutakun pieni napsahdus luodin osuttua kohteeseen. Harvemmin olen kitarassa nähnyt moista keksintöä, ja tuskimpa se toimisikaan täytyyhän soittajan kuulla oma soittonsa.