Pitäisikö lahjakkaille lapsille perustaa erityiskouluja Suomeenkin?

Lapset ovat erilaisia ja eri tavoin lahjakkaita ja tarvitsevat erilaista kohtelua. Joten erityisryhmät ja -koulut ovat perusteltuja. Radio-ohjelmaa en ole vielä kuullut, sehän tulee vasta huomenna...

*hicks*

Kansakunta on niin etevä kuin sen keskitaso. Sillä on enemmän merkitystä kuin harvojen huippujen kouluttamisella.

Hyvä ohjelma/aihe ja Malavyn hienon aksentin ansiosta tuli kuunneltua se tavallista tarkemmin

"Yrjö" Malaty on oikeassa. Suomessa ei voi olla matemaattisesti lahjakas ainakaan peruskoulussa. Matematiikan opetusta pitää kehittää kuulemma, mutta ei matematiikasta lähtöisin. Muissa aineissa on on hienoa olla lahjakas.

Opettaja

Malaty oli oikeassa ja voitti väittelyn

Kari Uusikylä on varmasti oikeassa sanoessaan, ettei pikkulapsista voi vielä tietää, kuka on lahjakas ja millä alalla. Suomi on väestömäärältään pieni ja harvaan asuttu maa. Lahjakkaiden lasten koulutusongelmniin pitää keksiä halvempia ja inhimillisempiä keinoja.

"Lahjakkuuden" perusteella tapahtuva rodunjalostus kuulostaa ihan kamalalta. Stalinin Neuvostoliitossa ja Hitlerin Saksassa suoritettiin valikoivaa ihmisrodun jalostusta, ja kaikki (paitsi antimemitistiset vanha- ja uusnatsit ja muut ultranationalistit) tietävät, mihin tämä johti. Ihmiskunnan mahdollisesti lahjakkaimmam kansanryhmän suuri osa haihtui savuna ilmaan Auschwitzin krematorioissa. Tämä Hitlerin ansiosta Saksassa, vaikkakin uhreja haravoitiin krematoriouuneihin koko Euroopasta.

Stalinin Neuvostoliitossa pääsi hengestään, tai sai ainakin 25+5 vuoden pakkotyö- ja karkotustuomion, jos vain uskalsi ajatella omilla aivoillaan eli oli siis "toisinajattelija". (Mitä "toisin" ajattelemista siinä oli, jos ylipäätään uskalsi ajatella, eikä tyytynyt siihen, että "puolue ajattelee puolestasi"?)

Suomen kaltaisessa demokratiassa on panostettava esimerkiksi opettajien koulutukseen, koulutilojen ja muun oppimisympäristön kannustavuuteen, erityislahjakkuutta tukevaan oheisoppimateriaaliin jne. Opettajat tarvitsevat varmasti lisäoppia erityislahjakkaiden lasten huomioon ottamiseen tavallisessa koululuokassa. Kyllä tätä on ennenkin osattu: alkaessani kansakoulussa 1940-luvulla opettajallani oli aina erityistehtäviä lukemaan jo oppineille lapsille, kun viimeisten taulapäiden (nykyään kai todettaisiin suosiolla, että lukihäiriöisten lasten) päähän taottiin vielä kirjaimia ja sanojen tavaamista.

Matikka vaatii veronsa

http://www-history.mcs.st-andrews.ac.uk/Biographies/Ehrenfest.html

ja jos kakarat ovat puupäitä niin kaikki kärsivät.

Se on selvää, että matikassa lahjakkaille pitäisi
olla erityisopetusta. Olen nähnyt liian monta ala-asteikäistä, joita opettaja on kieltänyt tekemästä kirjan tehtäviä etukäteen, koska silloin ei jää muille tunneille mitään tekemistä. Tämä, jos mikä tappaa innostuksen!!

(Vastaus: kirjoittajalle Ke, 22/11/2006 - 17:49 Nimetön)

Tarkoitatko sitä, että taide- ja taitoaineissakin meille riittää vain saada kaikista lapsista keskivertoja? Pidätkö järkevänä, että pitäisi kieltää musiikkiluokat ja muut taito- ja taideaineiden luokat? Eihän kasvatus saa jarruttaa lasten kasvua, vaan tukea sitä? Ja lopuksi eikö silloin ole oikeudenmukaista antaa tukea kaikille?

Tällä hetkellä peruskoulussa kärsivät sekä hyvät että heikot! Molemmat hyötyisivät niin sanotuista "tasoryhmistä" ei tarvitse olla edes erityiskouluja. Nykyään tasoryhmät on kiellettyjä mutta oppimisedellytysten mukaiset ryhmät olisivat täysin hyväksyttäviä. Näistä on kuulemma hyviä kokemuksia, tässä pärjää "hitaat", "keskitasoiset" ja "priimusmaisterit". Nimitikset ei ole ongelma, kun ryhmiä ei tarvitse nimetä!

Aikuinen voi tehdä ajatusleikin ja miettiä miltä tuntuu olla porukassa kun ei ymmärrä yhtään mitään ja kun juuri on pääsemässä kärryille vetäistään matto alta ja seuraavaan asiaan. Miksi nykyään käy näin, koska ryhmät on niin heterogeenisiä. Näin ne joiden oppimisedellytykset ei ole kunnossa (ei pakosta tekemistä lahjakkuuden kanssa vaan joku muu asia ei ole kunnossa) kokee voivansa ilmaista itseään vain häiriköimällä.

Toisaalta sellainen joka voisi edetä keskimääräistä nopeamminkin tai ainakin nopeammin kuin hitaimmat turhautuu. Usein joudutaan menemään sen hitaimman kolmanneksen mukaan tai syntyy kaaos. Miten yksi opettaja voi samalla tyydyttää niiden tarpeet, jotka etenee nopeasti ja niiden tuentarpeen, jotka kaipaavat vieressä uskon antamista lähes jokaisen merkin piirtämiseen. Vastaus: ei mitenkään (idealistin vastaus: pätevä opettaja eriyttää).

"Hitaat" pieniin ryhmiin, "keskiverrot" normaaleihin ryhiin ja "nopeat/edestä johdettuun opetukseen soveltuvat" vähän isompaan ryhmään-> edelleen samat kolmen luokan porukat kolmen opettajan hoteissa eli ei lisää kustannuksia. No ehkä hitaimpaan ryhmään tarvitaan vielä avustaja. Siinä lääke, jos jotain hyvää jatkossa halutaan -säädettäköön näin asetuksella.

Monessa aineessa oppilaat voisivat olla vanhan esim. sattumanvaraisesti muodostetun luokan kanssa. Tämä on yksi peruskoulun hienous -opitaan olemaan yhtenä lössinä kaikki erilaiset ihmiset. Voisin kuvitella liikunnan, kotitalouden jne. onnistuvan ihan hyvin näin mutta matematiikka on aine, jossa erot tutkimusten mukaan kasvavat koko kouluajan ja vuosiluokilla 7-9 erot on jo valtavat. Ainakin sinne "tasokurssit"!

Suomessa pyritään huolehtimaan hyvin kaikista oppilaista. Tosiasia on kuitenkin se, että lahjakkaat oppilaat jätetään usein oman onnensa nojaan. He eivät ole ongelmia ja häirikköjä luokassa. Kuitenkin mateemmattisesti lahjakkaiden oppilaiden varassa on pitälti Suomen tulevaisuus korkean teknologian maana. Meillä ei ole varaa unohtaa tänään matemaattisesti lahjakkaita oppilaita.

Kohtalaisen laajana yleislahjakkuutena ja entisenä matemaattisena lahjakkuutena(kyllä, entinen, selitän kohta miksi), totean että nykymallin mukaisessa opetuksessa väliinputoojia ovat juuri lahjakkuudet.

Olin jo hyvinkin nuorena hyvin lahjakas matematiikassa. Kaiken informaation mitä eteeni laitettiin kykenin omaksumaan ilman sen enempää vaivaa, ja hämmästytin opettajiani omilla keksimilläni laskumenetelmillä. Minulla oli kaikki matematiikan tehtävät tehtynä jo vuoden puoliväliin mennessä. Kun en saanut lisää opittavaa, hyväksyin pikkuhiljaa että tekemättä mitään pystyin pitämään arvosanani samoina kuin ennenkin. Kuudennen luokan jälkeen en enää koskaan tehnyt läksyjä, aloin nukkumaan tunneilla, lintsaamaan, ja kokeisiin lukeminen tippu lähes olemattomiin. Valmistuin vuonna 2004 ylioppilaaksi E-keskiarvolla kirjoituksista ja 8.6 kaikista aineista. Minulla ei ole minkäänlaista oppimisrutiinia, ja joudun nyt jo aikuisena kamppailemaan yrittääkseni päästä yli siitä HAITASTA minkä suomalainen koulutusjärjestelmä on minulle aiheuttanut 12 vuoden ajan.

Asian tiimoilta kuulee aina argumentin, että "älykäs pystyy sopeutumaan". Tämä on totta. Monet älykkäät sopeutuvat nimittäin peittelemään älykkyyttään.

Toinen tuttu argumentti on, että antakaa heillä lisää tehtäviä, jotta ei tekeminen lopu kesken. Ei tässäkään ole mitään ongelmaa, jos emme ota huomioon että tehtävät eivät ole määränpää itsessään, vaan oppimista tukevia instrumenttejä. Jos on jo oppinut, lisätehtävät eivät ole pitkäjäntinen ratkaisu.

Jos oikeasti haluaisimme parantaa lahjakkaiden integrointia yhteiskuntaan, hyväksyisimme heidät kuten he ovat ja antaisimme heilleheidän tarvitsemansa tuen opintojensa jatkamisessa. Tämä vaatii sekä opettajien koulutusta älykkyyden tunnistamiseen, aivan samalla tavalla kuin tunnistetaan lukihäiriöiset, että uusia metoodeja opetuksessa. Jos lapsi on oppinut vaadittavan, suotakoon hänen jatkaa vaikeamman materiaalin kanssa, ja tuettakoon hänen luontaista kehitystä. Ei se ole keneltäkään muulta pois, uskokaa nyt.

Jos siihen olisi mahdollisuus, kannattaisin lahjakkaiden omia kouluja, jossa heille suotaisiin myöskin paremman vertaisryhmät jotka edesauttaisivat normaalia henkistä kehitystä. Siihen asti on aivan välttämätöntä että yhteiskunnan mentaliteetti lahjakkaiden suhteen täytyy muuttua. Me emme ole pyytäneet tätä, älkää myöskään meitä rankaisko siitä, keitä olemme. Suokaa myös meidän kehittyä kuten parhaiten pystymme yhteiskunnassa, ja älkää lannistako meidän lahjakkuuttamme. Jos Suomalainen innovaatiopotentiaali ja huippuosaaminen tukehdetaan, tulee myöskin Suomen tulevaisuuden kilapilukyky olemaan kaikkea muuta, kuin päätä huimaava.

Kolmannelta luokalta lähtien on ympäri maata olemassa satoja erityisluokkia lahjakkaille lapsille taide- ja taitoaineissa. Ei ole olemassa mitään vastaavaa lahjakkaille muissa aineissa.

Erityisluokkien taide- ja taitoaineiden tuntimäärä on n. kaksinkertainen tavallisen luokan vastaavaan tuntimäärän verrattuna. Sitä paitsi näiden luokkien lapset saavat muita harrastusmahdollisuuksia koulussa ja koulun ulkopuolellakin.

Koulussa on esimerkiksi kuoroharrastusta ja bändiharrastuksia. Koulun ulkopuolella on mm. musiikkiopistoja ja erilaisia harrastusseuroja.

Muissa aineissa lahjakkaat lapset eivät saa minkälaista tukea, ei edes koulun sisällä. Miksi huolehditaan vain osasta lahjakkaista lapsistamme ja muista ei?

Alkuperäinen kysymys kuului, pitäisikö lahjakkaille lapsille perustaa Suomeen erityiskouluja. Erityiskoulun perustaminen on mielestäni aivan eri asia kuin erityisopetuksen antaminen.
Erityisopetusta voidaan antaa eri menetelmin tavallisessa peruskoulussa, eikä sen järjestäminen ole yhtä kallista kuin kokonaisten erityiskoulujen perustaminen. Suomen kaltaisessa pienessä maassa pitäisi "matematiikkakouluun" haalia oppilaat satojen kilometrien säteellä, jotta koulu olisi jotenkin taloudellisesti kannattava. Ajatelkaa niitä pikku neropatteja, jotka joutuisivat matemaattisen lahjakkuuden vuoksi eroon vanhemmistaan ja sisaruksistaan ja pääsisivät vain viikonlopuksi (jos silloinkaan) kotiin, kun viikot on tietenkin asuttava koulun asuntolassa. Hyi, haiskahtaa ihan DDR:ltä!

Kirjoitan seuraavan kommentin ilman suuria tunteita, unohdan DDR:ät sun muut Stalinit...

Lahjakkailla oppilailla ei synny mitään motivaatiota tällä hetkellä peruskoulussa. Viimeistään yläasteella lahjakas on huomannut, ettei tarvitse tehdä mitään saadakseen hyvän numeron ja mitään hyödyllistä ei saa tunneilta. Tämä johtaa lahjakkaan syrjäytymiseen, kuten edellä on saatu lukea. Mahdollisesti lahjakkaastakin tulee sählääjä.

Peruskoulussakin ihmisiä pitäisi pystyä rymittelemään erilaisiin rymiin. Ihmiset ei ole samasta puusta veistettejy.

Integraatio on pahasta. Eli nykyään nekin joilla on suuria oppimisongelmia ympätään samaa suureen luokkaan ja lopputulos on nähtävissä.

Tosiasia on, ettei luokanopettaja pysty täysipainoisesti ohjaamaan kaikkia oppilaita tasonsa mukaisesti. Tyydytään keskitasoon. Erityisopetusta annetaan heikoille, kun taas lahjakkaat saavat tyytyä lisätehtäviin ja omaan tahtiin etenemiseen.

Matematiikkapainotteinen koulu esim. Helsinkiin tai isompiin kaupunkeihin matematiikkaluokat olisivat ihan hyvä vaihtoehto. Itse olisin valmis kannattamaan myös erillisen matematiikka-ryhmän perustamista lahjakkaille (ja innokkaille) oppilaille ihan tavallisessa koulussa, entisajan tasokurssien tapaan. Oppilas voisi siis opiskella ihan tavallisen luokan kanssa muut aineet mutta pääsisi näin matematiikassa edistymään omaan tahtiinsa.

Niin paljonkuin ihailenkin professori Kari Uusikylää, täytyy myöntää että tällä kertaa kallistun matematiikan dosentti George Malatyn kannalle.

Olen itsekkin todennut saman mitä hän sanoi. Tavallisella luokalla harva lahjakas uskaltaa näyttää todellisen lahjakuuden "hikari"-leiman pelossa.

Juuri valmistuneen "koulukiusaaminen" tutkimuksen mukaan luokkayhteisössä paine sulautua (tyhmempien) joukkoon, aiheuttaa sen ettei pieni lapsi halua edes yrittää parastaan vaan hänestä tulee ns. alisuoriutuja.

Kari Uusikylän pelko erityiskoulusta perustuu todennäköisesti omakohtaisiin kokemuksiin siitä että hän itse ymmärsi opiskelun arvon vasta paljon myöhemmin. Ehkä hän pelkää että myöhemmin lahjakkuutensa löytävillä ei ole enää mahdollisuutta kehittää lahjakkuuttaan?

Jos oma lapseni ei olisi aikanaan päässyt matikkaluokalle, hän olisi aivan varmasti turhautunut, häiriköinyt ja edelleen pilannut koulunkäyntinsä. Alku oli jo slevästi nähtävissä. Eikä vika ollut opettajan, hänellä vain oli liikaa tekemistä luokan edes jotenkuten koossa pitämisessä.

Nyt "omien joukossa" oleminen antoi lapselle mahdollisuuden olla "hyvä". Motivaatio ja oppimisen ilo pysyi yllä ja lapsi selvisi mainiosti muissakin aineissa.

Erilaisuus on rikkautta!

Uusikylä ei ymmärrä erikoistuneen luokan ideaa. Hän puhuu musiikkiluokan "parista lisätunnista".

Eihän tästä ole kysymys!

Ilmapiiri ratkaisee! Mahdollisuus keskittyä ja syventyä! Vertaistuki, sanoisi joku...

En tarkoita muuta kuin matematiikkaa. Se on yliarvostettu. Meille on enemmän hyötyä siitä, että keskimääräinen osaamistaso on kunnossa kuin, että panostetaan huippulahjakkaisiin muiden kustannuksella.

Taito ja taideaineet ovat asia erikseen.

Jos kuuntelitte tarkkaan, niin Uusikylä painotti myös Malatyn tapaan, että lahjakkaiden opettamiseen tulee panostaa. Mikä tässäkin keskustelussa tahtoo unohtua on se, että lahjakkuutta on monta eri lajia, muitakin kuin vain liikunta, matematiikka tai musiikki.

Lahjakkuus yhdellä alalla ei tarkoita sitä, että lapsi olisi lahjakas kaikessa. Vaikka osaisi yliopistotason matematiikkaa kolmasluokkalaisena, voi sosiaalisissa taidoissa olla vasta alle kouluikäisen tasolla. Oppiakseen tasapainoiseksi ihmiseksi tarvitsee kokemuksia erilaisista asioista ja erilaisista ihmisistä, ja siihen tarjoaa suomalainen peruskoulu hyvät mahdollisuudet. Lapsen eristäminen vain samankaltaisten seuraan voi tuottaa huippumatemaatikkoja tai muusikkoja, mutta mitä se tekee esimerkiksi lapsen sosiaalisille taidoille? Entäpä miten puolestaan huomioitaisiin sosiaalisesti lahjakkaat lapset, pitäisikö heillekin perustaa omat koulut?

Lahjakkaiden lasten huomioimista tuskin kukaan kiistää, mutta pitääkö se tehdä erillisissä kouluissa - tuskin. Lahjakkuuden havaitsemiseen ja sen tukemiseen ohjatut resurssit tuottanevat terveempiä huippuja tähän pieneen maahan.

Juuri kuten mummi 42 kirjoittaa, kyse oli eriyiskoulujen perustamisesta. Erityiskouluja ei tarvita, ei ainakaan peruskouluun. Ja kuten Uusikylä muistutti, meillä on Päivölän sisäoppilaitos juuri matemaattisiin aineisiin suuntautuneille. He kirjoittavat loistavin tuloksin kahdessa vuodessa ja jatkavat automaattisesti yliopistoon opiskelemaan matemaattisia aineita. Meillä ei ole eriyisperuskouluja missään oppiaineessa, erityisluokkia vain. Niissä on pari ylimääräistä tuntia kyseistä ainetta. Poikani oli musiikkiluokalla, ja toki se oli hyvä kokemys. Musiikkia hän on harrastanut pikkupojasta asti sekä musiikkiopistossa että kuorossa.

Nyt hän on luonnontieteisiin painottuneessa lukikossa, koska myös matemaattiset aineet ja luonnontieteet ovat häntä aina kiinnostaneet ja hän on niissä menestynytkin. Hänen luokallaan on varmasti monia matemaattisesti lahjakkaita, mutta luulenpa, että lukion tarjoamat yli 30 kurssia laajaa matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa heille riittävät, jotta selviytyvät jatko-opinnoistaan.

Suomalainen koulujärjestelmä tarjoaa mahdollisuuden niille, jotka tahtovat mahdollisuutensa käyttää. Tietysti on kyse myös opettajan ammattitaidostam jotta eri aineissa lahjakkaat saavat omantasoisiaan haasteita. Siinä on kyllä tekemistä - ja sepä vaatii pienempiä opetusryhmiä. Siitä taas on hyötyä kaikille oppilaille. Kun lahjakkaat ovat samassa luokassa tavallisten kanssa, kaikki oppivat paremmin, ainakin jo opettaja innostuu panemaan parastaan.

Kiitos ohjelmasta.
Totta kai pitäisi kehittää lahjakkaiden erityisopetusta.
Kuinka kasvatustieteen professori voi olla julkisesti näin pihalla? Onko tämä kasvatustieteen kuva Suomessa?

keskustelu ei tarjonnut mitään. Tässä kysymyksessä on liian paljon tekijöitä jotta voitaisiin saavuttaa edes jonkintasoinen objektiivinen näkökanta. Ensinäkin miten tämä erikoiskoulutus vaikuttaa lapseen henkisesti? Uusikylän mukaan se aiheuttaa stressiä ja suoriutumispaineita, mutta varmasti voi olla niitä jotka eivät kärsi tällaisista oireista. Toiseksi mitä demokratialla ja moraalisuudella on tekemistä erikoiskoulutuksen kanssa, älkää käyttäkkö liian laajoja käsitteitä. Ei erikoiskoulutus ole sen demokraattisempaa/moraalisempaa kuin yleinen koulutus. Kolmanneksi mitä tällainen systeemi maksaa, ja johtaako se siihen että lahjakkaisiin satsataan enemmän? Jos niin, silloin ei todellakaan ole kysymys demokratiasta vaan jostakin Platonin 'Tasavalta' utopiasta(joka oikeassa elämässä olisi dystopia). Valtiot jotka ovat päässeet lähiten Platonin ajatuksia ovat ,kuten mainittu, Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto. Tämän lisäksi herätti keskustelu enemmän kysymyksiä kuin mitä se kykeni vastaamaan. En kyllä sanoisi että kummankaan argumentit kestäisivät kriittisempää tarkastelua. Mutta toisaalta, kysymyksessähän oli politiikka. Siinä voi voittaa ilman että tekee hyviä perusteluja. Esim. Viinan vero ale, mitä järkeä? Ei, mitään. Perustelu perustui Viron halvan viinan pelkoon, ei mihinkään rationaaliseen. Lopputulos: Kohta joudutaan nostamaan veroja kun juoppous lisääntyy. Entä vankien kirje-salaisuuden tiukentaminen. Peruste: utopinen demokratia käsitys ja epärealistinen ihmiskuva. Lopputulos: Huumeita ja rahaa virtaa vankilohin. Seuraus: kohta pitää helpottaa kirje-salaisuutta, että voidaan tutkia (uudelleen) mitä vankiloihin lähetetään. Eli ts. mielipiteitä kaikki, myös tämä keskustelu.
Yhteiskunta on liian monimutkainen jotta se voitaisiin ymmärtää kokonaisuutena, esim. nyt yritän argumentoida järjen puolesta, mutta sinä rakas lukija pidät kuitenkin omista mielipiteistäsi kiini. Eli, argumentointi on turhaa, koska mielipiteet ovat nauloja, mitä enemmän niitä hakka, sitä kovemmin ne istuu kiini. Heipä hei.

Uusikylä voitti

Minulle oli järkytys, että keskustalaiset olivat yhtä penseitä (40%) kuin demarit erityisluokille, kun Hesari teki aiheesta gallupin. Kokoomuslaiset (60%) olivat oivaltaneet, että nykyperuskoulusta joudutaan kuitenkin luopumaan kansainvälisen kilpailun kiristyessä. Insinöörit on tuotava vaikka Intiasta, jos heitä ole omasta takaa.

Näin siinä käy, kun väittelemässä ovat matematiikan opetuksen ja oppimisen huippuasiantuntija ja kasvatustieteilijä, jolla ei ole mitään käsitystä matematiikan opettamisesta. Olen opiskellut ja opettanut matematiikkaa vuosikymmeniä, mutta kertaakaan en ole rasittunut sillä tavoin kuin opiskellessani humanistisia aineita ja kasvatustieteitä. Syy on siinä, että matematiikkaa on mahdollista opiskella ilman ulkolukua ja pänttäystä.
Jos matemaattisesti lahjakkaille oppilaille perustettaisiin omia luokkia ja matematiikkaa olisivat opettamassa siihen erikoistuneet opettajat, oppilaiden olisi mahdollista ymmärtää opiskeltava asia eikä opiskelu rasittaisi. Kiinnostuskin kasvaa tekemisen myötä. Tiedän kokemuksesta.
Kiinnostuksen voi myös tappaa ja usein se tapahtuu peruskoulussa, jossa on mentävä heikoimman ja häirikön ehdoilla. Kahden peruskoulun käyneen nuoren äitinä olen kuullut peruskoulun ongelmista. Lapseni kommentti:"Yläaste oli kamala paikka", mitä kuvaa erään opettajan lupaukset häirikköoppilaille: "Kun olet hiljaa, saat viitosen". Tällaisessa luokassa olivat myös kympin oppilaat ja odottelivat asioiden etenemistä kynää pyöritellen.
Matematiikka on hyvää ajanvietettä ja viihdettä. Itseasiassa matematiikka on hyvä kasvattaja, mitä kasvatustieteilijät eivät näytä tajuavan. Malaty oli kyllä oikeassa, mutta ymmärtävätkö kuuntelijat. Sulavasanainen kasvatustieteilijä osaa harhauttaa.
Matematiikan opiskelu tukee muidenkin oppiaineiden opiskelua. Lukekaapa Savon Sanomien 16.11. sivulta 20 Päivyristä nuoren tytön harrastuksista. Ilmiselvästi hän nauttii matematiikasta - kuten me muutkin matematiikan harrastajat.
Matikkatäti Oulusta

Olen kuullut, että matematiikka on peruskoulun alaluokilla suosittu opetettava aine, koska "sen opettaminen on niin helppoa". Niinpä jopa matematiikkaan erikoistuneet opettajat eivät pääse aina opettamaan matematiikkaa.

Sitä ihmettelen, kuinka lyhyen matematiikan lukenut luokanopettaja osaa eriyttää opetustaan luokassa, jossa on heikkoja, lahjakkaita ja siltä väliltä olevia oppilaita. Ainakaan meidän lastemme opettaja ei siihen pystynyt, sillä vanhempainillassa hän puolusteli vaativien tehtävien puutetta sanomalla "Hyvä, kun heikommat oppilaat pystyvät laskemaan rutiinitehtäviä".

Lyhyen matematiikan lukeneella opettajalla on usein kielteiset asenteet matematiikkaa kohtaan eikä hän usko oppilaiden kykyihin, jos hänelle itselleen matematiikka on ollut vaikeaa.

Toivottavasti kuulijat olivat tarkkaavaisia, sillä Malaty matematiikan oppimisen asiantuntijana perusteli hyvin väitteensä.

nyt kärsivät kaikki. Keskitasokin saadan korkeammalle jaottelemalla oppilaat kykyjensä mukaan.

Tuollaisessa ryhmäjaossahan porukka voisi siirtyä ryhmästä toiseen, jos muutosta oppimiskäyrän suunnassa tapahtuu.

Mikä mahtaa olla demokratian ja moraalin rooli lahjakkaiden koulutuksessa? Jos musiikin kasvatuksessa on satoja luokkia ja kymmeniä lukioita, mutta esim. matematiikassa lahjakkaille on vain pari lukiota, niin voidaanko sanoa, että demokraattiset periaatteet toteutuvat? Eikö demokratian, vaikka alun perin tarkoittaakin kansan valtaa, pitäisi tuoda oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa? Tässäkin voidaan kysyä, millä moraalilla tehdään lahjakkaiden erottelu; osalle sallitaan ja osalle kielletään.

Entä kun jollakulla lapsella on kyky ja halu oppia enemmän matematiikkaa, mutta hänelle ei sallita, millä moraalilla silloin toimimme? Koulun tehtävähän on tukea lapsen kehitystä eikä estää sitä.

Kyllähän matematiikkalukioita on Etelä-Suomessa, mutta pohjoisin sellainen löytynee Nurmosta, Seinäjoen kupeesta. Miksi Itä- ja Pohjois-Suomea syrjitään kaikessa? Eikö Nokia ja muut yritykset voisi tukea matematiikkalukioita myös muualle kuin ruuhka-Suomeen? "Yrjö" Malaty pitäisi saada puhumaan päättäjille. Voisiko hän kirjoitella esimerkiksi seuraaviin lehtiin: Savon Sanomat, Karjalainen, Kaleva, Lapin Kansa, ...?

Täältä löytyy kyllä musiikkikeskuksia, urheiluhalleja, urheilu- ja luistinkenttiä, valaistuja pururatoja ja latuja, ... ja lisäksi urheiluun ja musiikkiin erikoistuneita luokkia ja lukioita, mutta matikkamuskelin harjoittamiseen ei ole vara panostaa.

Keskustelussahan oli kysymys siitä, tarvitaanko Suomessa erityisiä (perus)kouluja lahjakkaille. George Malatyn mielestä tarvitaan, minusta ei. Molemmat olimme sitä mieltä, että lahjakkuus pitää ottaa paremmin huomioon kouluopetuksessa.

On tietenkin selvää, että eri tavoin lahjakkaat, myös matemaattisesti lahjakkaat, tarvitsevat juuri itselleen sopivaa opetusta: enemmän, laajemmin, syvemälle. Erillisten lahjakkaiden peruskoulujen perustaminen on tuskin järkevää harvaan asutussa Suomessa. Lahjakkuuden tutkijat korostavat sitä, miten tärkeää on, että huippuälykkäätkin oppivat tulemaan toimeen ns. tavallisten ihmisten kansssa. Kukaan ei ole pelkkä neiti/herra aivo, vaan kokonainen ihminen, joka tarvitsee sosiaalisia taitoja.

On olemassa monia tapoja eriyttää opetusta. Yksi hyvä malli on se, että esim. koulun matemaattisesti lahjakkaat saavat mennä osaksi päivää omaan ryhmäänsä opiskelemaan erityisopettajan johdolla. Lahjakkaiden opetuksen eriyttämisen malleja löytyy kirjastani Lahjakkaiden kasvatus (WSOY). Eriyttämisen taito vaatii opettajankoulutusta ja rahaa ryhmien perustamiseen. Kerhotkin ovat yksi lisämahdollisuus.

Peruskoulun jälkeen lukiot tai ammattikoulut voivat kernaasti tarjota lahjakkuuden mukaan painotettuja vaihtoehtoja, kuten meillä nyt tehdäänkin. Esimerkiksi Valkekosken aikuislukio Sääksmäellä on huippumatemaatikkojen sisäoppilaitos; erityistehtävän saaneita lukioita on yli 30.

Toistan vielä: Eri tavoin lahjakkaat (matematiikka, kielet, musiikki, kuvataide, liikunta ym.) tarvitsevat itselleen sopivinta opetusta. On kuitenkin hyvä muistaa, että lahjakkuus ja halu sen kehittämiseen rakentuvat oppilaan turvalliuuden tunteen varaan. Emme saa ryhtyä sellaiseen lasten tehokoulutukseen, josta ulkomailla on varottavia esimerkkejä: loppuunpalaneita ja masentuneita nuoria, jotka eivät jaksaneetkaan olla julkilahjakkaita. Eräässä lahjakkaiden koulujen luvatussa maassa on puoli miljoonaa masentunutta koulupudokasta, heille suunnitellaan terapiakekusta isolle saarelle.
Ei kannata lyödä lapsen puolesta liian aikaisin lukkoon minkä lahjakkuuden varaan hän elämäänsä suunnittelee. Teiden pitää pysyä avoinna joka suuntaan, kunnes yksilö tietää mikä on hänelle paras valinta: matematiikka, käsityö maanviljely...Joku tietää viisi-vuotiaana, toinen aikuisena.

Kari Uusikylä

Olen toiminut sekä peruskoulun luokanopettajana että ala-asteella englanninopettajana. Peruskoulun ollessa vasta nousemassa horjuville jaloilleen esitin eräässä englannin opettajien kokouksessa huoleni tästä nopeiden oppijoiden turhautumisesta. Muistan, että eräs arvovaltainen kollega tyrmäsi tämän näkökohdan jokseenkin ivallisesti.
Sittemmin saatiin jotakin apua hitaammin oppiville suunnatusta erityisoppimateriaalista, mutta mitään suurta, erityislahjakkaiden tilannetta korjaavaa toimenpidettä ei tehty.
Nyt oli puhe lähinnä matemaattisesti lahjakkaiden asemasta. Uskon, että luokkien ja ryhmien oppilasmääriä pienentämällä ja opettajakunnan erityislahjakkuuksia hyödyntämällä saataisiin paljon hyvää aikaan niin hitaasti kuin nopeastikin oppivien motivoimiseksi.
Kuunnellessani väittelyä tulin siihen tulokseen, että Kari Uusikylän ajatuksissa on enemmän realismia ja lapsen tuntemusta. Ainakaan Suomen oloihin ei voisi kuvitella perustettavan erityiskouluja neroille. Nykyajan välineillä pystytään varmasti luomaan tarpeeksi haastavia oppimistilanteita ihan normaalissakin koulussa.
Tässä yhteydessä en voi olla ilmaisematta huoltani siitä, että ala-asteella luovuttaisiin luokkasysteemistä. Luokanopettajan tulisi saada säilyä tärkeänä, turvallisena ihmisenä jokaisen lapsen elämässä mieluimmin kuuden ensimmäisen kouluvuoden ajan!
Loppupäätelmä: Kari Uusikylä veti pitemmän korren!

Mielenkiintoinen keskustelu ja keskustelusta voi huomata, että se tällaista keskustelua pitäisi käydä yhteiskunnassa mutta teemana ei ole erityisperuskoulut vaan "miten tukea MYÖS lahjakkaita". Miksi päättäjät eivät tunnu olevan kovinkaan kiinnostuneita peruskoulusta? Ainoastaan raha kiinnostaa.

Resursseja opetukseen tarvitaan se on koulun arkipäivässä selviö. Mutta siitä ei tähän tämän enempää.

Tuo ryhmäjako on erinomainen ja kirjaan omat ajatukseni selkeästi:

- Kaikille edelleen opetussuunnitelman mukainen opetus. Lahjakkaille opetus tulee syvemmin, ehditään tekemään enemmän ja ehkä revitellään yli ops:in reunojen. Hitaammille painotus siirtyy tärkeimpiin perusasioihin ja muut jää vähemmälle.

- Kaikille tehtäviä omalla tasolla. Nyt peruskoululainen osaa rutiiniluontoiset perustehtävät eli mekaaniset laskut opettajan esimerkin mukaan. Ajattelu puuuttuu kokonaan!

- Kenellekään ei paineita, kun eriyttäminen tapahtuu samassa yhteisessä koulussa. Lahjakkaampien ja lahjattomien(heh heh) ryhmässähän käsittääkseni olisi edelleen monenlaista tyyppiä, niin taustaltaan kuin kiinnostuksen kohteiltaan.

Kasvatustieteilijöiden tehtävä on ollakin yltiö konstruktivisteja, romantikkoja:), jne. Mutta käytänölliset ratkaisut voivat monesti olla jotain muuta. Hyvä, että joku pohtii korkealla tasolla mutta kyllä perusopetus on aika perusvääntöä vaikka se niin monisäikeistä onkin. Yksinkertaiset ratkaisut toimii.

Kumpi voitti? Ei kumpikaan! Ratkaisut löytyy opetusalan ammattilaisilta ei tieteilijöiltä. Tieteilijöiltä voi saada suuria linjoja mutta nykyisiin ongelmaan olisi hyvin käytännöllisiäkin ratkaisuja.

(Vastaus kirjoittajalle: To, 23/11/2006 - 14:35 atsep)

Matematiikkaa ei ole yliarvostettu, vaan sen arvoa ei ole ymmärretty. Kun kirjoitat, että ”Taito ja taideaineet ovat asia erikseen”, et ole huomannut seuraavia tosiasioita.

Urheiluvälineitä, urheilusaleja, mittareita ja penkkiurheilua ei voida tehdä ilman matematiikkaa. Mietti vaikkapa miten olemme saaneet jäähallit, hyppyrimäet tai formula-autot? Pystyvätkö urheilijat itse keksimään ja rakentamaan niitä?

Miten penkkiurheilija pystyy seuraamaan olympialaisia, vaikka ne tapahtuisivat kuinka kaukana?

Entä musiikki. Mietipä vaikka, miten rakennetaan oopperataloja, nauhoitetaan musiikkia tai tehdään itse instrumentteja? Tarvitaanko siihen matematiikkaa?

Mietti vielä seuraavaa asiaa: miten kirjoituksesi pääsee tälle sivulle? Toivon, että olet huomannut, että matematiikkaa on kaiken takana.

Uusikylä valitetavasti väisti peruskysymyksen täysin jättämällä vastaamatta, miksei matematiikkaluokkia voisi olla samoin kuin musiikkiluokkiakin, vaan keskittyi vain inttämiseen ja "väittelyn voittamiseen" sen sijasta, että olisi oikeasti ottanut asiaan kantaa. Nyt hän keskittyi puhumaan vain ennakkoluuloistaan nousevaa tarinaa.

DDR-tyyppiseen, romanttiseen yhtenäisperuskouluun ei ole varaa kuin vähäväkisillä ja luonnonvaroiltaan rikkailla Pohjoismailla, eikä se johda kuin lahjakkaiden katkeraan hölmövihaan.

Oikein mielenkiintoinen keskustelu. Olen täysin samaa mieltä Malatyn kanssa, meidän tarvitsee tarjota lapsillemme mahdollisuus kehittää taitojaan, koko yhteiskuntamme kehityksellekin tärkeää, mutta ennen kaikkea lapsille itselleen. Mitä haittaa tästä voisi olla? Sitä paitsi kun on jo kaikenlaiset taide-painoitteiset linjat? Toivotaan päättäjien ryhtyvän toimeen.

Meillä tosiaan on erikoislukio matemaattisesti lahjakkaille, niin kuin on muutama urheilu- ja musiikki- ja ilmasiutaidonlukiokin. Englannista innostuneet, lahjakkaat voivat käydä IB-lukiota, ja onpa meillä kirjoittajillekin omansa Orivedellä. Ne jotka ovat valmiita muuttamaan kotoaan jo lukiovuosinaan, voivat paneutua omaan erityistaitoonsa, eikä siinä mitään pahaa ole.

Mutta peruskoulu on niin monilla mittareilla hyväksi todettu juuri tällaisena, kaikkille tasavertaisena koulumuotona, että olisi suuri erehdys alkaa sitä purkaa. Parantaa sitä tietysti voi ja pitääkin, koko ajan. Siitä Kari Uusikylä minusta juuri puhui ja siitä hän kirjoittaa tuossa yllä. Jos tällä maalla on huoli tulevista tutkijoista ja korkean tason taitajista, annettakoon rahaa koululaitokseen, Kyllä ammattinsa osaavat opettajat, rehtorit ja koulutoimen päättäjät tietävät mitä niillä voi tehdä: jatkaa sitä hyvää eriyttämistyötä joka on saatu alulle heikoimpien kanssa. Totta kai olisi aika eriyttää lahjakkaidenkin opetusta. Mikään ei sitä estä, ei muu kuin resurssien puute. Heikoimpien eriyttämiseen ja opettamiseen on vihdoin ymmärretty resurssia (= rahaa= erityisopettajien ja kouluavustajien virkoja+materiaaleja+koulutusta kaikille opettajille) jakaa. Niinpä yhä useampi erilainen oppija voi käydä koulunsa tavallisella luokalla, ja tuntea onnistumisen elämyksiä, tuntea kuuluvansa joukkoon ja saada peruskoulun päättötodistuksen ylpeänä onnistumisestaan.

Tarvitaanko uusia kouluja? Eikö juuri nykyisten koulujen opetuksen laatuun tulisi panostaa huomioimalla suuret luokkakoot. Jos opettajalla on vähän aikaa yksittäistä lasta kohden, heikkenee opetuksen laatu joka tapauksessa.

Mielestäni yläkoulun puolella kannattaa hyödyntää niin sanottuja matematiikan tasoryhmiä, jotka eivät kuitenkaan rajaa oppilaan jatko-opiskelumahdollisuuksia. Samat sisällöt käydään lävitse, mutta eri tahtiin. Tästä minulla on hyviä kokemuksia eri kouluissa, joissa olen työskennellyt.

Malatylle haluaisin henkilökohtaisesti todeta, että hänen esitystapansa on aivan liian kärkäs, vaikka hän fiksu mies omalla alallaan onkin. Liian voimakas esitystapa johtaa monen opettajaopiskelijan kohdalla vastahankaisuuteen.

(Vastaus: kirjoittajalle To, 23/11/2006 - 09:43 mummi42)

Olen varmasti samaa mieltä, ettei pienille lapsille tule perustaa omia kouluja, mutta meillä on kymmeniä lukioita, joista monet ovat sisäoppilaitoksia taito- ja taideaineissa lahjakkaille. Toivotaan vaan, että muissakin aineissa lahjakkaille lapsille annetaan samoja mahdollisuuksia.

Pienille lapsille riittää perustaa vain erityisluokkia tavallisissa kouluissa kuten taide- ja taitoaineiden lahjakkailla on. Mitä pahaa esimerkiksi matemaattisesti lahjakkaat ovat tehneet, kun heille ei suoda samoja oikeuksia vaan rankaistaan heitä tasapäistämiskeinoin? Olemmeko iloisia, että heistä tulee ns. alisuoriutuvia?

Taitaa tulla pitkä teksti - onneksi aika rajoittaa. Olen siilannut kirjoituksia - en kaikkia. Hyvä että kiinnostaa, onhan suurin rikkautemme kunkin korvien välissä. Olen yllyttänyt kaikkia ystäviäni kirjoittamaan Kerro opettajista - Yhteishyvästä sain kipinän. Osoitteeseen yhteishyva@sanomamazines.fi.

Siis olin itse niitä kympin hipojia. Niin syrjäseudulla syntynyt kuin olla voi, Piippolan naapuripitäjässä. Talvisotaan syntynyt. Opettajaäitini päätös kypsyi: 1947 uusi paikka Muhoksella, karjat ja maat myytiin. 1949 paikka Utajärvellä, jossa Suomen ensimmäisistä kolmesta yksi kokeilukeskikoulu, kunnallinen, ilmainen.

Minkä minä sille voin että olin monilahjakas. Lukemaan ja soittamaan nuoteista opin alle neljän vanhana. Äitin luokkaan menin vain, ja supistetun koulun ala/yläkoulut tein vuodessa. Keskikouluun pyrittiin kuudennelta (siis kolmannelle). Pääsin ykkösenä, myös asuntolaan.

Olin aina se välkky, kirjoja ei usein edes kannettu asuntolaan. Kirjastonhoitaja ymmärsi ja antoi lainata yli ohjemäärän. Loistavimpana muistona on kaikki sosiaalinen kouluun liittyvä. Matikan opettaja antoi vaikeampia tehtäviä kun osa ähersi - hävetti kun samaan vihkoon olin tuhertanut piirustusaiheita.

Lukion tullen oli valinta: kokeiluenglannin pohjalta ei juuri ollut muuta kuin yksi Oulun lukio. Luin siis seuraavan Oulaisten pitkän saksan yhtenä kesänä. Valintoja on tehtävä nykyisinkin. Silloin se oli pitkä/lyhyt matikka, en raskinut heittää latinaa pois.

Tämä keskustelu kiertelee ruuhka-Suomen valinnoissa. Pohjosissa ei ongelmaa olekaan, erityislahjakkuudet löytävät tiensä sisäoppilaitoksiin. Mikä ihme estäisi normaaliluokassa matikan tunnilla harjoittelemasta ihan mitä vaan? Onhan pulpettikirjat ja tietokoneet. Ilokseni olen sivusta kuullut, että joissakin kouluissa jopa käytetään avoimen tapaan yliopistokursseja siinä sivussa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että normaalissa koulussa voi kaikki käydä. Neljän polven kokemus. Alakoululaisistani toinen arvostaa luokkaansa yli kaiken - ei olisi tullut mieleenkään hakea Tampereen taidepainotteiseen. Toinen taas on perinyt musiikin. Luokkayhteisö on tärkeä, pojan mennessä kolmannelle osottivat että opettaja vaihtuisi, nyt on eri. Kummankin lapsen lukkarit on mummulla. Ja kaiken lisäksi Katariinan nimipäivä: saa lahjaksi kauniin juhlakynän, tyhjän kierrekansion ja kortin Helsingin bysanttinäyttelystä.

Mitä tekemistä Stalinilla ja Hitlerillä on Suomen matematiikan opetuksen kanssa? Huomaan, että kasvatustieteen opinnoistani on jälleen hyötyä, kun utopistisilla teorioilla yritetään harhauttaa lukijoita.

Olen samaa mieltä, että opettajien koulutukseen pitäisi panostaa, mutta kuinka luokanopettajiksi opiskelevat saadaan erikoistumaan matemaattisiin aineisiin. Olen kuullut, että joissain OKL:ssä on niin paljon hauskoja erikoistumisaineita tarjottavana, ettei matematiikkaa voi ottaa mukaan, vaikka matematiikka on kaikkien tieteiden kuningatar ja taiteidenkin perusta. Erikoistumisaineita ei voi valita mielin määrin.

Matematiikkakoulut eivät tarkoita sitä, että kaikki luokat olisivat matematiikan erikoisluokkia. Matematiikkakoulu/-luokka nimitystä tarvitaan jo siitä syystä, jotta näissä luokissa voitaisiin harjoittaa matematiikan opintoja hyvällä omallatunnolla, ilman muiden opettajien vihamielistä suhtautumista.

Matematiikkakouluja tarvitaan matematiikan arvostuksen kohottamiseksi. Matematiikasta pitää tehdä yhtä haluttu oppiaine kuin musiikista ja urheilusta, joita tulee joka tuutista muutenkin.

Matematiikkakoulussa ei tarvitse olla kaikki luokat matematiikkaan painottuvia, mutta koulun nimi jo tiedottaa, että koulussa arvostetaan matematiikkaa. Harvaan asutussa Suomessa joka kolkassa on vara panostaa muihin lahjakkuuksiin.

Pää pystyyn matematiikan opettajat! Teette arvokasta työtä. Älkää hävetkö ja aristelko puolustaa omaa oppiainettanne, vaikka opettajien huoneessa ei ymmärretäkään matematiikan merkitystä kasvattavana ja työllistävänä oppiaineena. Miettikääpä, millaista olisi elämä ilman matematiikan sovelluksia! Olen kuullut, että humanistit ja kasvatustieteilijät ovat innokkaimpia tietotekniikan käyttäjiä. Miten se olisi mahdollista ilman matematiikkaa? Entä toimittajien työ?

Matematiikan harrastajana minua loukkaa "Mummi42":n ja muiden kirjoittajien DDR-, Stalin-, Hitler ym. jutut. Hävetkää!

Ei työn tekeminen stressaa vaan tekemätön työ, eikä ajattelu vahingoita aivoja. Matematiikka ja matematiikan opiskelu eivät ole syy mielenterveysongelmiin. Mielenterveysongelmaisia löytyy nykyään enemmän muista ihmisryhmistä. Alkoholin käyttö ja huumeet (myös arvostettujen musiikin ja urheilun lieveilmiöinä) sekä niiden negatiiviset seuraukset näkyvät jo suurena ongelmana.

Nyt pitäisi tarjota lapsille terveellistä huumetta, matematiikkaa! Tunnen monta nuorta, jotka on pelastettu matematiikan avulla oikeille raiteille. Matematiikka on tarjonnut leipätyönkin heille. Matemaatikkojen hyvät sosiaaliset taidot ovat olleet tässä merkittävässä asemassa.

Tuskin kukaan matematiikkakoulujen kannattaja tarkoittaa näitä vain "neropatteja" varten, vaan matematiikkaluokille olisi mahdollista päästä matematiikan opiskelusta kiinnostunut, hyvin opinnoissaan menestynyt lapsi ja nuori. Eihän musiikkiluokillekaan valita vain musiikin ihmelapsia!

Olisi hauska kuulla, millaisia kokemuksia on Maunulan matematiikkakoulusta. Voisiko näistä saada artikkeleja erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen lehtiin? Täällähän ei ole yhtään matematiikkakoulua. Muita erikoiskouluja kyllä löytyy.

Mitä sosiaalisiin taitoihin tulee, matematiikan opiskelu opettaa niitä. Valitettavasti Opettajalehden sivuille on vaikea päästä matematiikalla. Kasvatustieteilijät siellä kekkuloivat. Näin myös muussa mediassa, vaikka maksajiksi kelpaamme.

Ei matematiikkaluokilla hylätä muiden oppiaineiden ja sosiaalisten taitojen opettamista. Käypä, professori Uusikylä, katsomassa, miten sosiaalisia taitoja ja toisten ihmisten huomioimista opitaan Oulun yliopiston matemaattistentieteiden laitoksen tuutorituvassa! Tästäkin Opettajalehti voisi kirjoittaa.

Jostain syystä ei uskota, että opetusta osaavat kehittää muutkin kuin kasvatustieteilijät. Matematiikan opetuksen ja opiskelun kehittämisessä asiantuntijoita ovat matematiikkaan perehtyneet ihmiset, kuten George Malaty. Valitettavasti päätöksiä mm. matematiikkaluokista tekevät muut kuin todelliset asiantuntijat.

Yhdyn aikaisempiin vaatimuksiin: tasa-arvon vuoksi matematiikkakouluja ja -luokkia myös Itä- ja Pohjois-Suomeen!

Suurin osa yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelupaikoista vaatisi pitkän matematiikan. Matematiikka on hyödyllinen tukiaine kaikessa opiskelussa. Siispä ei kannata lyödä lapsen puolesta liian aikaisin lukkoon ja laiminlyödä matemaattisen lahjakkuuden kehittämistä.

Koska matematiikan osaajista on pula, perustetaan matematiikkakouluja ja -luokkia!

Hyvä Malaty!

En kyllä suosittele köyhille pitkää matematiikkaa lukiossa, sillä opiskelija-asunnot ovat varmaan vieläkin pitkässä kuusessa. Pitkällä fysiikalla ja kemialla pääsee yhtälailla DI- ja lääkäriopintoihin.

George Malaty

Nykyään lahjakkaille järjestetään erityiskoulutusta ympäri maailmaa, suurissa ja pienissä maissa ja kehittyneissä ja vähemmän kehittyneissä, tiheäänasutuissa ja harvaanasutuissa maissa. Kun halutaan ymmärtää syyt, meidän on lähdettävä tutkimaan, miksi yleensä koulutus on järjestetty muodollisesti koulun muodossa.

Miksi koulut perustettiin?
Koulut syntyivät, kun kulttuuri oli tullut hyvin rikkaaksi, niin että sitä ei ole ollut mahdollista säilyttää ja kehittää yksityisopetuksen kautta. Näin koulun päärooli on ollut ja tähän asti siinä on säilynyt kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen. Toinen rinnakkaissyy, jonka merkitys on kasvanut koko ajan, on yksilön oikeus koulutukseen. Koulutushan valmistaa häntä tulevaisuuteen.

Entä lahjakkaiden koulutus?
Molemmat syyt, joiden takia koulut perustettiin, ovat samat syyt, joista lahjakkaiden koulutus on syntynyt ja kasvanut. Koulukokemukset, ja kasvatuspsykologian tutkimukset osoittavat, että lasten kyvyt ovat erilaisia. Tämän lisäksi osalla heistä on huomattavasti korkeampia kykyjä kuin muilla tietyillä aloilla.

Merkittävää on kuitenkin se, että nämä oppilaat eivät aina onnistu koulutuksessa eivätkä aina onnistu työelämässään. Toisin sanoen tutkimukset osoittivat, että osa lahjakkaista ei menesty siten, kuin heistä olisi odotettavissa.

Kasvatuspsykologiassa on tutkittu ongelmien syitä. Syinä olivat mm. se, että nämä lahjakkaat ovat koulussa oppineet olemaan laiskoja. Ilman ponnisteluakin heistä tulee helposti ns. kympinoppilaita. Toiset eivät edes jatka koulutusta, kun koulussa eivät löytäneet vastauksia kiinnostukseensa. Toisin sanoen koulun haasteet eivät ole olleet heille riittäviä.

Koulussa lahjakkaiden ongelmana on ollut eristäytyminen omissa luokissa muista luokan kavereista, erityisesti kun luokassa usein ei löydy riittävästi samankaltaisia kavereita. Vielä mainitsen, että tutkimukset osoittavat, että osasta lahjakkaita tulee käyttäytymishäirikköjä.

Psykologiset tutkimukset ovat nostaneet esiin lahjakkaiden oikeudet saada sopivaa koulutusta. Heille halutaan järjestää erityiskasvatusta, jossa he saavat sopivia haasteita.

Paitsi lahjakkaiden yksilöllisen oikeus, kulttuurikysymys on myös ollut tärkeä lähde lahjakkaiden erityiskoulutuksen syntymiseen.

Mitä on kulttuuri?
Antropologia on ala, jossa tutkitaan eniten kulttuuria. Sivistyssana 'kultivoida' tarkoittaa viljelemistä, jalostamista, kehittämistä yms. Näin antropologian kannalta kulttuuria on kaikki, mitä ihminen on luonut; materiaalista tai henkistä.

Mitä lahjakkailla on tekemistä kulttuurin kanssa?
Kautta aikojen, ihminen on selvinnyt elämässä ja elämä on jatkunut ja kehittynyt vain eräiden lahjakkaiden ihmisten keksintöjen ansiosta. Mitä nämä lahjakkaat ovat keksineet, on se, joka muodostaa kulttuurimme; materiaalisen ja henkisen.

Miksi juuri matemaattisesti lahjakkaat?
Maailmassa kiinnitetään eniten huomiota matemaattisesti lahjakkaiden erityiskoulutukseen, mutta miksi?

Voidaan lähteä liikkeellä vaikkapa tästä hetkestä. Kun lukija tällä hetkellä lukee tämän tekstin, riippumatta hänen mielipiteestänsä väittelyssä, haluan kysyä häneltä, olisiko tämä blogisivu saatavissa ilman matematiikkaa? Vielä hänellä on varmasti tietokoneen lisäksi tuoli ja pöytä. Lisäksi vaikka ulkona on kuinka pimeä ja kylmä tahansa, sisällä on valoa ja lämpöä. Uskon vielä, että nyt hänen päällään on vaatteita. Miten ihminen on päässyt tähän tasoon alkeellisesta vaiheesta nykyiseen elämään?

Matematiikkaahan on kaikessa mitä ihminen on luonut, eli kulttuurissa. Tässä voidaan helposti luetella, missä matematiikka löydetään taidoissa ja taiteissa. Kuitenkin, ehkä olennaisempi alue on terveys. Voidaan miettiä hammaslääkärillä käynnistä lähtien sairaalan teho-osastoon saakka, mitä siellä tapahtuu ja olisiko tämä mahdollista ilman matematiikkaa?

Luontevasti ihminen alusta alkaen on kiinnostunut matematiikasta, myös lapset syntymästä lähtien. Syynä on se, että kaikella, mitä ihmisen ympärillä on muoto ja määrä. Määrän ja muodon avulla ihminen on kehittänyt välineitä, joilla hän on pystynyt luomaan edellytyksiä elämän jatkuvuudelle ja kehitykselle. Muodon ja määrän tutkiminen oli lähde matemaattiselle ajattelulle, ja taas matemaattisen ajattelun ansiosta ihmisen elämä on kehittynyt.

Ihmisen unelma on se, että eletään toimivassa mukavassa ja turvallisessa ympäristössä. Tosin ei vain matematiikka toteuta tätä unelmaa, mutta tieteet ja teknologian kehitys vaativat korkeatasoista matematiikkaa.

Kulttuurin ja elämän kehitys tapahtuu lahjakkaiden ihmisten ansiosta. Näitä lahjakkaita ei tarvitse kadehtia. He itse ovat lahja yhteiskunnallemme ja miksei koko ihmiskunnallemme. Heille on annettava tukea, niin että he saavat harrastaa niin kauan kuin haluavat sitä, mistä he pitävät. Annetaan heidän nauttia harrastuksestaan, jonka tulos hyödyttää meitä. Kiitos kaikille lahjakkaille ja erityisesti matemaattisesti lahjakkaille.

George Malaty

Entä jos ja kun tavallisessa koulussa saa oppia samaa kuin muut. Neljä sukupolveani normaalista myllystä hyvään elämään päätyneitä.

Itse kympin hipoja, lapset ja lapsenlapset vakaita ysejä. Sosiaalisuus on aina tärkeintä oppia elämässä. Haitanneeko tuo, jos lapsella on pulpettikirjan välissä hurja sudoku, siirtyy kotikoneella servoon.

Entä jos ja kun jotakin muuta syrjäytyy erityislukiossa? Usein koulun huonoin aine tulee elämän mittaan tärkeäksi. Itselläni kuvaamataito oli avuttominta - musikaalisesti lahjakkaat ovat usein parempia piirtämään ja graafiseen. Aikuisella iällä nautin värien rytmistä, kotona on kaikki just kuin pitää.

Tiedättekö kirjoittajat omien lastenne lukkarit? Alakoululaiseni ainakin nauttivat koulusta. Ja lisäksi jokainen opettaja on eri ihminen, jokainen lapsi myös.

Muistakaamme siis: Kerro opettajista - yhteishyva@sanomamazines.fi. Vuoden loppuun vilahtaa aika.

korjaus: yhteishyva@sanomamagazines.fi

On totta, että DI-opintoihin pääsee melkein papereilla kuin papereilla, koska pitkän matematiikan kirjoittajia ei ole niin paljon kuin olisi opiskelupaikkoja heille, mutta kyllä tekniikan ja fysiikan opiskelu onnistuu helpommin pitkän matematiikan lukeneilla kuin lyhyen sellaisen. Tiedätkö, miksi tekniikan opinnoissa keskeytetään niin paljon?

Jostain syystä matemaatikkoja ja matematiikan harrastajia pidetään epäsosiaalisina, vain fakkitiedon osaajina. Itseasiassa matemaatikoissa on suuria humanisteja myös Suomessa, kuten Rolf Nevanlinna, Olli Lehto, .... Matematiikka on humanistinen tiede siinä missä muutkin kielet.

Matemaatikoissa on monilahjakkuuksia, taiteilijoitakin. Tämän syksyn aikana Oulun yliopiston matematiikan emeritusprofessori on voittanut kaksi runokilpailua, joissa osallistujia oli tuhansia.

Oppiaineena matematiikka kehittää sosiaalisia taitoja.Toisenlaisia mielipiteitä esittävät ne, jotka eivät ole koskaan opiskelleet matematiikkaa oikeasti. Kasvatustieteen opiskelu oli yksin pänttäystä.

Kiitos George Malaty jälleen tärkeän asian esillä pitämisestä!

Minusta on erityisen tärkeää, että ymmärrämme tätä Pisa-tutkimusta. Senkin tuloksen tulkintaan tarvitsemme yllätys, yllätys matematiikkaa. On siis tärkeä ymmärtää, että keskimääräinen menstymisemme Pisassa johtuu siitä, että heikot oppilaamme saavat parempaa tukiopetusta kuin heikot muissa maissa. Sen sijaan lahjakkaiden kohtelusta se ei kerro mitään. Lahjakkaita on aina vähemmän kuin ns heikkolahjaisia, ja siksi juuri heikkojen hieman parempi menestys näkyy keskiarvossa, siis koska niillä on suurempi painoarvo.

Minusta voitaisiin edes antaa mahdollisuus lahjakkaille jonkinlaisen tukiopetuksen muodossa toteuttaa itseään ja keskittyä siihen mikä heitä kiinnostaa. Tämä ei tarvitsisi ainakaan alkuun olla erillinen luokka, vaan vain samalla tavalla tasavertaisesti huomioida lahjakkaan erityistarve saada lisähaasteita, kuin jo nyt huomioidaan lahjattoman tarve saada lisätukea oppimiseen.

Oppimisen pitäisi olla tutkimusmatka tiedon maailmaan, eikä sitä halua saisi tukahduttaa tasapäistämisen alttarille!

En ymmärrä miksi se, että lahjakkaille lapsille annettaisiin mahdollisuus oppia kiinnostuksensa ohjaamina ja opetussuunnitelmaa laajemmassa ja nopeammassa tahdissa voisi olla muilta pois. Miksi meidän pitää tasapäistää koululaisia lahjakkaiden kustannuksella?

Tuntuu todella harmilliselta, että nykyisellään matematiikan, tähtitieteen tai fysiikan harrastamiseen ei ole mitään mahdollisuuksia. Meidän tytär käy harrastamassa musiikkia musiikkileikkikoulussa ja pianotunnilla, liikuntaa telinevoimistelussa ja laskettelemassa. Lapsemme on erittäin kiinnostunut matematiikasta, tähtitieteestä ja fysiikan eri ilmiöistä, mutta näihin aineisiin ei ole muuta tarjolla kuin shakkikerho, onneksi edes se.

Mielestäni Uusikylä ei vain voittanut vaan suorastaan jyräsi Malatyn. "Pitäisikö erityiskouluja perustaa Suomeen?" Kysymyshän on jo itsessään järjetön! Ei tarvitse olla kummoinenkaan väittelijä että voi lyödä kumoon tuollaiset haihatukset.

Toimin matematiikan opettajana suomalaisessa keskisuuressa kaupungissa, noin 500 oppilaan yläkoulussa. Koulussamme tuskin on tällä hetkellä ainuttakaan oppilasta, joka olisi matematiikkaan erikoistuneen erityiskoulun tarpeessa. Miten voisimme perustaa tällaisia erityiskouluja kun ei erityisluokallistakaan neroja varmaan saataisi sadan kilometrin säteeltä kasaan.

Malatyn argumentointi oli puutteellista. Uusikylällä oli esittää jotain tutkimuksia lahjakkaiden psyykestä. Malaty kertoili sen sijaan siitä kuinka hän on nähnyt iloisia lahjakkaita erityiskoulun oppilaita jossain. Eihän tällaisillä heitoilla ole mitään argumentointiarvoa!

Mielestäni suomalainen peruskoulu puutteistaan huolimatta jauhaa melko hyvää tulosta. Siinä Malaty oli oikeassa että heikot nostivat suomalaiset Pisa-tulosten kärkeen. Mutta mitä sitten? Huippuja on vähemmän mutta kyllä tässä jokunen Nokian perusinsinöörikin on tullut peruskoulutettua, se mielestäni riittää. Ei kannata systeemiä myllätä parin tiedemiehen uran takia.

Ja mitä siihen turhautumiseen tulee, opettajan pitää osata hommansa. Ei lahjakkaita tarvitse jättää pulpetille makaamaan. Sekalaisen ryhmän vahvuus on se että hyvät voivat ohjata heikompia ja ovat mallina laiskoille.

Samaa mieltä olen koulupsykologimme kanssa: Ei sillä ole niin väliä, osaako koulunsa aloittava poika ratkaista yhtälöitä. Tärkeämpää on, että hän tykkää pelata potkupalloa.

Pertsa

Pertsa, koulupsykologi ja Uusikylä pitäisi saada matematiikkaa ja sen sovelluksia opiskelemaan. Täältä löytyy todella mielenkiintoinen maailma, jossa ei pärjää yksin. Pakostakin oppii sosiaalisia taitoja.

Nykyään yhä harvemmalla sosiaaliset taidot riittävät edes oman avioliiton koossa pitämiseen ja se ei ole taatusti matematiikan vika. Ongelmia löytyy yllättävistä ammattiryhmistä. Piispa Wille Riekkiseltä poimittua:

"Psykiatrin luo tuli kerran masennusta valittava asiakas.
-Ei asiat niin huonosti ole. Kaupunkiin on tullut sirkus, jossa esiintyy aivan riemastuttava ilveilijä. Mene katsomaan häntä, niin piristyt, psykiatri lohdutti.
-Mutta kun minä olen tuo ilveilijä, masentunut mies vastasi."

Syrjäytyneitä nuoria kasvatetaan sellaisilla neuvoilla, joita Pertsan koulun koulupsykologi jakaa. Ei ihminen elä vain palloa potkimalla. Lapsille ja nuorille pitäisi opettaa työntekoa. Laiskuus rappeuttaa kansan. Matematiikka on mitä oivallisin oppiaine pitkäjänteisen ja kurinalaisen työskentelyn opettamiseen. Lisäksi matematiikka antaa toimeentulon.

Olen saanut opettaa tuhansia nuoria, joille matematiikan opinnot ovat taanneet toimeentulon ja mielenkiintoisen työn. "Kokonaisia" ihmisiä he näyttävät olevan. Useilla heistä on musiikki, kuvataide, kirjoittaminen, ... harrastuksena.

Onneksi opiskelin matematiikkaa!

George Malaty

Kari Uusikylä kirjoittaa, että hän ja minä olemme samaa mieltä siitä, että lahjakkuus pitää ottaa paremmin huomioon kouluopetuksessa. Näin minä toivon.

Olemme kuitenkin eri mieltä monista asioista. Olennaisin ero on se, että minä näen, että lahjakkuus matematiikassa on yhtä arvokasta kuin lahjakkuus musiikissa. Kari Uusikylä puhuu usein, että hänkin ajattelee näin. Hänen kirjoituksessaan kuitenkin näkyy, että edelleen hän ei hyväksy tätä tasa-arvoa.

Mistä tämä näkyy?

Hän esittää syyksi, miksi matemaattisesti lahjakkaille lapsille ei voida perustaa omia luokkia sen, että Suomi on harvaanasuttu maa. Silloin herää kysymys, ”Eikä Suomi ole harvaanasuttu maa musikaalisesti lahjakkaille lapsille?”

Musiikkiluokat ovat menestyneet hyvin ympäri maata ja olen varma, että matematiikkaluokat voivat menestyä yhtä hyvin.

Kun kysyin Kari Uusikylältä keskustelussa (osa ei mahtunut ohjelmaan rajallisen ajan vuoksi): ”Haluatko, että huomisesta lähtien suljetaan musiikkiluokat?” Hän vastasi ”en”. Perusteluna hän esitti, että ”musiikkiluokat eivät ole mitään erityisluokkia. Siellä on vain pari tuntia enemmän”. Silloin vastasin, että luvut puhuvat toista; peruskoulussa (tarkoitin luokat 1-6) tavallisilla luokilla on 11 tuntia ja musiikkiluokilla 21 tuntia musiikkia, eli kysymys on kaksinkertaisesta määrästä.

Matemaatikot ja matematiikan opettajat eivät toivo matemaattisesti lahjakkaille lapsille enemmän kuin vastaavaa kohtelua. Eli; matematiikkaluokkien perustamista tavallisiin peruskouluihin, jolloin matematiikan tuntimäärä olisi kaksinkertaisen tavallisiin luokkiin verrattuna.

Onko tämä liikaa vaadittu? Kari Uusikylä halua tarjota matemaattisesti lahjakkaille vain muita erilaisia ratkaisuja, jotka eivät riitä, mutta matematiikkaluokkia ei.

Esimerkiksi, hän hyväksyy matematiikkakerhojen perustamisen, mutta ei matematiikkaluokkien. Taito- ja taideaineillahan on omia kerhoja, mutta tämä ei ole estänyt erityisluokkien perustamista. Samoissa kouluissa toimii sekä musiikkiluokkia että musiikkikerhoja. Tässä näkyy, että Kari Uusikylä ei hyväksy tasa-arvon periaatetta.

Kari Uusikylä esittää mielenkiintoisen argumentin, että ” Kukaan ei ole pelkkä neiti/herra aivo, vaan kokonainen ihminen, joka tarvitsee sosiaalisia taitoja”. Sitä ei kukaan kiellä, mutta samalla voidaan sanoa, että ”Kukaan ei ole neiti/herra sävel, rytmi, vaan …”.

Lapset omilla musiikkiluokillaan ovat olleet muiden lasten kanssa samassa koulussa. Näin matematiikkaluokkien lapsetkin tulevat olemaan. Kuten myös tutkimukset ja kokemukset osoittavat, lahjakkaiden luokat kehittävät lapsia sosiaalisemmin. Syy on se, että näissä luokissa lapset löytävät kaltaisiaan tovereita, jotka ymmärtävät heitä ja joiden kanssa he pystyvät tekemään yhteistyötä.

Juuri tämä ilmapiiriä kaipaavat eniten matemaattisesti lahjakkaat, joiden ratkaisuja ja ajatuksia usein ei ymmärretä tavallisessa luokassa.

Kun kirjoitukseni alkaa olla pitkä, lopetan sen tähän, vaikka mieli tekisi käsitellä muitakin Kari Uusikylän esittämiä argumentteja.

Haluan kuitenkin lopussa tuoda esille vielä seuraavan tosiasian. Matematiikan opetuksen tuntimäärä peruskoulussamme on niin pieni, että monissa tapauksissa se on alle puolet tuntimäärästä muualla. Tämä tarkoittaa, että mitä toivotaan lahjakkaille lapsillemme matematiikkaluokille, ei tule olemaan enemmän kuin se määrä, jota heidän ikätoverinsa saavat muualla tavallisilla luokilla. Tämä tosiasia halutaan usein unohtaa ja väitetään muuta.

George Malaty

Erityislahjakkuudet ovat pienen kansan tärkein luonnonvara - näihin kuuluu myös matemaattinen lahjakkuus, joka kaiken lisäksi on nyky-yhteiskunnan kehityksen perusta.

Suhtautuminen matematiikkaan on useilla henkilöillä kovin tunnepitoista. Matematiikka jakaa ihmisiä: niihin, jotka siitä pitävät ja nauttivat matematiikan opiskelusta ja niihin, jotka haluavat kostaa aineelle omakohtaiset huonot kouluajan kokemuksensa. Kun matematiikka vielä lisäksi liitetään älykkyyteen, voimistuu kauna entisestään. Näin matematiikka joutuu musiikkiin verrattuna huonoon asemaan, tuskinpa kukaan haluaisi lopettaa Suomen hienoa musiikkikasvatusta. Mutta tunnistavatko matematiikan vastustajat kaunansa?

Aikaisemmasta Malatyn kirjoituksesta saa sen käsityksen, että tämä väittelyohjelma onkin leikattu - vieläpä niin, että toinen osapuoli saa esittää väitteen ja toisen vastaus siihen leikataan pois! Väittelyssä on siis kolmaskin, pimennossa pysyttelevä osapuoli. Vähäintäänkin pitäisi kertoa kuulijoille tällaisesta aika oudosta menettelystä. Kiitos George Maltylle, joka on Egyptin lahja Suomelle!

Malaty kirjoittaa yllä, että matematiikan pitäisi saada erityisluokkia ja niille sama kuin musiikki saa erityisluokilla: kaksinkertainen tuntimäärä tavallisiin luokkiin verrattuna. Hups! Hän taitaa unohtaa, millainen tuntimäärä matematiikalla peruskoulussa on. Alaluokilla 4 - 5 viikkotuntia, yläluokillakin 3. Kun nuo tuntimäärät kaksinkertaistetaan, matematiikkaluokan oppilaalla on 10 tuntia viikossa matematiikkaa 3. luokalla, muille oppiaineille jää siis noin 15. (Joku ala-asteen opettaja osaa kertoa tuntimääristä tarkemmin.) Siis äidinkielelle, ympäristöopille ja muille reaaliaineille, kaikille taide- ja taitoaineille, englannille (tai muulle alkavalle pitkälle kielelle), liikunnalle. Musiikkiahan on huomattavasti pienemmät tuntimäärät koko kouluajan, matematiikan tavallisiin tuntimääriin verrattuna pienemmät myös musiikkiluokilla. Tuollaisilla tuntimäärillä ei kyse olekaan enää matematiikkaluokasta, vaan erityiskoulusta - niin vähän tilaa jää kaikelle muulle.

Sanomalehti Kalevasta 30.11. poimittua:
- Heinäpään (Oulussa) 6,5 miljoonaa euroa maksava palloiluhalli valmistuu ensi vuonna.
- Raatin (Oulussa) liikuntakeskuksen suuri remontti alkaa 2008 ja kestää useamman vuoden. Rahaa 2008 - 2009 on varattu 11,4 miljoonaa euroa, kun koko kohde vie 19 miljoonaa euroa.
- Kaakkurin (Oulussa) liikuntakeskuksen rakentaminen alkaaa 2009 huoltorakennuksen teolla. Se maksaa 400 000 euroa.
- Oulun taidemuseon peruskorjaukseen päästään viimein ensi vuonna. Rahaa käytetään 3 miljoonaa euroa.

Kaikkeen muuhun on vara panostaa, mutta matikkamuskelin harjoittamiseen ei löydy varoja, vaikka matematiikan ansiosta edellä mainitut kohteetkin voidaan toteuttaa. Kulttuurin ja teknologian perusta on unohdettu teknologiakaupungissa. Maksumiehiksi kelpaamme kaikki.

Mitä järkeä on siinä, että siirryttäessä lukioon eritetään porukat lyhyeen ja pitkään matikkaan, kun sitä ennen kaikki on olleet yhdessä lössissä. Ja osa porukasta menee ammattikoulun vielä lyhyempään matikkaan. No se järki, että esim. lukiossa tämä on erittäin tarpeellinen juttu! Olisikohan siis jo peruskoulun vuosiluokilla 7-9 tarvetta hieman ryhmittelyyn?

Pertsalle: Pisa liemessä on turha lillua ja se johda pitkälle. Kiina, Intia, Venäjä jne. jyrää meittit, jos ei ole luonnontieteistä kiinnostuneita tarpeeksi ja heidän perustiedot kunnossa. Tähän päästään sillä, että kaikille annetaan mahdollisuus kehittyä!

Niin ja nykyiset Nokian insinöörit ovat monetkin saaneet sellaista opetusta, että peruskoulussa oli ryhmäjaot ja taisipa olla tunti enemmän matikkaa, kuin tässä välillä (en ole ihan varma tästä pitäisi tarkistaa). Nyt ollaan menossa juuri päin prinkkalaa, jos ei tehdä mitään.

Ja lienetkö ymmärtänyt väärin koulupsykologin sanoman? Ei ehkä ole väliä kouluun tultaessa potkitaanko palloa vai lasketaanko laskuja mutta peruskoulusta lähdettäessä pitäisi osata laskea ja tiukkaan. Palloa voi potkia harrastuksena tai syrjäytymisen estämiseksi (kuten Brasilian katulapset) mutta ehkä vain jokunen promille saa siitä ammatin.

Kuten tässä on jo aikaisemmin yritetty muistuttaa, niin kysymys oli nimenomaan erityiskouluista, ei siitä etteikö matemaattisesti lahjakkaat tarvitsisi / ansaitsisi lisää tukea.

Mielestäni erityiskouluja ei tulisi perustaa peruskoulutasolle ei niin matematiikassa kuin missään muussakaan oppiaineessa. Lukiot / ammattikoulut ovat asia erikseen. Yleissivistyksen ja sosiaalisuuden kehittymisen kannalta on hyvä, että kaikki lapset "joutuvat" opiskelemaan edes sen 9 vuoden ajan kaikkia kouluaineita erilaisten ihmisten kanssa. Peruskoulun jälkeen jokainen saa sitten keskittyä vaikka vaan muutamaan oppiaineeseen, jos niin haluaa.

Musiikkiluokat ym. jotain oppiainetta painottavat luokat antavat hyvän mahdollisuuden oppilaalle syventyä muiden oppiaineiden ohessa yhteen valitsemaansa aineeseen, mutta tietääkseni peruskouluissa kaikki nk. painottavat luokat ovat osa tavallisia kouluja, ei omina kouluinaan. Mikäli matematiikkaa ja luonnontieteitä painottavia luokkia ei vielä ole niin, tottakai niitä voi perustaa. En usko, että niiden perustaminen olisi sen monimutkaisempaa kuin minkään muunkaan luokan perustaminen.

Näin matemaattisesti lahjakkaat tai muuten siitä innostuneet saisivat mahdollisuuden syventää matematiikan tietämystä ilman, että heidät eristettäisi omiin kouluihinsa, tai heidän muiden oppiaineiden opiskelu siitä kärsisi.

Olisihan syytä muistaa, että matemaattisesti lahjakas lapsi voi olla lahjakas myös muissa oppiaineissa, joten ei siitäkään syystä tulisi liian aikaisin rajoittaa opiskelua vain yhteen oppiaineeseen.

Olen samaa mieltä monen muun kanssa siitä, että lapsia tulisi nykyistä enemmän kannustaa opiskelemaan matematiikkaa. Ehkä Suomessa keskitytään liiaksi mekaanisiin laskuihin matemaattisen pohdinnan kehittämisen sijaan, mihin voisi yrittää puuttua jo matematiikan opintosuunnitelmassa, opettajien koulutuksessa ja kirjasarjoissa.

Matemaattisesti lahjakkaita voi tukea muutenkin kuin erityiskouluja perustamalla. Yksi mahdollisuus olisi esim. valinnaisia matematiikkakerhoja (1.-2.luokka) ja sitten matemaatiikkaa painottavia luokkia (3.-9.luokka).

Matematiikan tuntimäärä luokilla 1 - 5 on siis 3,6, kun käytetään yksikkönä suomalaisen koulun oppitunnin pituutta, 45 minuuttia. Tietääkseni vain äidinkieltä on enemmän. Alaluokilla tunteja on enemmän kuin yläluokilla, niin kuin oikein on; peruslaskutaito on hankittava nuorena. Jos tuo tuntimäärä kaksinkertaistettaisiin, tapahtuisi juuri niin kuin tuolla edellä kirjoitin. Kaikelle muulle jäisi hyvin vähän aikaa. Musiikkiluokkiin vertailu ontuu juuri tästä syystä: musiikkia on perusopetuksen tuntijaossa niin vähän, että kaksinkertaistaminen ei muuta tilannetta kovinkaan paljon. Yläasteellahan musiikki on pakollista vain 7. luokalla, ja musiikkiluokankin musiikki on siis valinnainen oppiaine. Valinnaisia kursseja on aivan mahdollista tarjota myös matematiikasta, ja tarjotaankin.

Mistä Malaty olisit valmis karsimaan? Äidinkielestä? Taito- ja taideaineista? Liikunnasta? Minun kokemukseni mukaan matemaattiset lapset ovat usein hyvin vahvoja myös kielellisesti ja erityisesti musikaalisesti. He ovat myös kiinnostuneita niistä. Eikö kuitenkin ole parempi, että lapset saavat peruskoulun aikana opetusta monissa oppiaineissa.

"Alakoulussa (Primary School) Englannissa matematiikan tuntimäärä on suurempi kuin taito- ja taide-aineiden tuntimäärä yhteensä. Tämä on vain yksi esimerkki." Malaty

Suomen ala-asteella on musiikkia 6 vuosiviikkotuntia (= 1 tunti viikossa kullakin luokka-asteella), kuvaamataitoa 6 vuosiviikkotuntia ja käsitöitä 8 vuosiviikkotuntia. Äidinkieltä on 34, matematiikkaa 22, englantia 8, biologiaa, maantietoa, ympäristöoppia ja kansalaistaitoa yhteensä 15, katsomusaineita 8, historiaa 3 ja liikuntaa 12.

Siis matematiikkaa on toiseksi eniten. Niin pitääkin.
Jos taito- ja taideaineisiin lasketaan musiikki, kuvaamataito ja käsityö on Suomessakin matematiikkaa enemmän kuin niitä yhteensä. On tosiaan syystä ollakin huolissaan suomalaisten lasten taidekasvatuksen ja kädentaitojen tilasta.

Onneksi on olemassa musiikkiopistot ja kuvataidekoulut. Yhtä lailla voisi olla matematiikkakouluja, siis peruskouluajan ulkopuolella. Harrastaahan voi mitä vain, miksei siis matematiikkaa. Monet lapset viettävät musiikkiharrastuksissa monta tuntia viikossa. Voisipa siis viettää matematiikankin parissa iltojaan, jos se kiinnostaa ja jos sellainen vapaaehtoinen koulu järjestetään.

Tuo tilasto koko kouluajan (12 vuotta) matematiikan tunneista tuntuu oudolta. Jos lukiolainen on valinnut pitkän matematiikan, hänellä on koko kouluajan, siis liki kolme vuotta koko ajan viisi tuntia matematiikkaa viikossa, yhteensä 13 kurssia. Sen lisäksi tulevat yleensä fysiikan (8) ja kemian (4) kurssit, joissa niissäkin on aika lailla soveltavaa matematiikkaa. Kenties tuo laskelma on tehty lyhyen matematiikan pakollisten kurssien (6) mukaan.

Mitä tulee päättelyn ja ajattelun oppimiseen, sitä toki opitaan muissakin aineissa kuin matematiikassa: mitä suurimmassa määrin myös varsinkin äidinkielen tunneilla.

Vai eikö muka matematiikan opiskelu kehitä sosiaalisia taitoja? Yliopistojen matematiikan kursseissa on jopa ryhmäteorian kurssi!

Monet ongelmat poistuisivat tästä yhteiskunnasta, jos matematiikkaa opetettaisiin tarpeeksi lapsille ja nuorille.

George Malaty

Uuden opetussuunnitelman mukaan matematiikan tuntimäärä luokilla 1-5 on 18 tuntia viikossa. Se on täsmälleen saman verran kuin vuoden 1985 opetussuunnitelmassa on ollut.

Vuonna 1986 UNESCO:n* tutkimus osoitti, että Suomi opetti vähemmän matematiikkaa kuin muut maat Euroopassa. UNESCO on laskenut oppitunniksi 60 minuuttia, jotta olisi mahdollista vertailla eri maiden opetuksen tuntimääriä keskenään. Suomen sija oli silloin viimeinen. Keskiarvo koko kouluajalta (luokat 1-12) oli 2,6 tuntia. Euroopassa, ensimmäisellä sijalla oli Sveitsi ja tuntimäärien keskiarvo oli 6,2 tuntia viikossa.

Toisin sanoen, Sveitsin tuntimäärän keskiarvo oli yli kaksinkertainen meidän tuntimääräämme verrattuna. Lisäksi, Sveitsin keskiarvo 6,2 tuntia vastaa meillä 8,3 koulutuntia. Euroopan keskiarvo oli yli 4,3 tuntia. Tämä taas vastaa meillä yli 5,7 koulutuntia. Maailman keskiarvo (97 maata) oli yli 4 tuntia ja tämä vastaa meillä yli 5,3 koulutuntia.

Meilläkin olisi hyvä, jos tavallisessa luokassa olisi päivittäin aamupäivällä yksi matematiikantunti aivojumppana. En usko kuitenkaan, että tällaista hyväksytään meillä.

Entä luokat 1-5 vuonna 1985 ja nyt?
Tänä päivänä tilanne on sama kuin vuonna 1985 ja 1986. Matematiikan tuntimäärien keskiarvo on 2,7 tuntia viikossa.

Entä luokat 1-6?
Vuonna 1985 tuntimäärä oli 21 tuntia ja nykyään uuden opetussuunnitelman mukaan 22. siis, tilanne ei ole muuttunut miksikään. UNESCON mukaan tämä 22 tuntia tarkoittaa vain 2,75 tuntia viikossa.

Mikä on matematiikan opetuksen tilanne peruskoulussa?
Matematiikan tuntimäärän vähäisyyden takia, jopa luokilla 7-9 opetetaan vain ns. matematiikan lukutaitoa. Aika ei riitä todellisen matematiikan opettamiseen.

Kasvatuspsykologiassa, tiedetään, että Piaget on tutkinut yli 50 vuoden ajan ajattelun kehitystä. Korkein ajattelu on formaalinen ajattelu. Piaget’n mukaan formaalisen ajattelun kehityskausi tapahtuu kun lapset ovat 12-15 vuoden ikäisiä. Hän korostaa, että loogis-matemaattiskokemuksilla on erityisrooli auttamaan lapsia pääsemään tälle ajattelun kehityksen kaudelle. Kasvatustieteilijät tietävät, että tämä on tosiasia.

Miksi juuri matematiikkaa tarvitaan?
Jotta lapset kehityksessään pääsevät formaalisten operaatioiden kaudelle, heidän on saatava formaalisia kokemuksia. Mikä oppiaineista on formaalista? Formaaliset tieteet ovat matematiikka ja logiikka. Kun peruskoulussa ei opiskella logiikkaa, matematiikka jää ainoaksi oppiaineeksi, joka voisi tarjota formaalisia kokemuksia lapsille.

Formaalinen ajattelu on deduktiivista ja deduktiivisuus on syntynyt matematiikassa jo n. 2600 vuotta sitten. Logiikassa deduktiivisuus on hyvin nuori.

Tämä on yksi syy, miksi Euroopassa ja Euroopan ulkopuolellakin opetetaan matematiikkaa jopa yli kaksi kertaa meidän tuntimäärämme.

Miksi matematiikan tuntimäärä meillä on niin vähäistä?
Se on perinnekysymys, jonka ratkaisu ei ole helppo. Eikö matematiikkaluokka olisi kohtuullinen ratkaisu?

Huom!
Alakoulussa (Primary School) Englannissa matematiikan tuntimäärä on suurempi kuin taito- ja taide-aineiden tuntimäärä yhteensä. Tämä on vain yksi esimerkki.

George Malaty

____________________
*UNESCO 1986, The Place of Science and Technology in School Curricula: A Global Survey.

Olen pahoillani, että tässä oli virheellisesti sama teksti.

Taito- ja taideaineiden tuntimäärät ovat hyvin vähäiset yläasteella, eikä ala-asteellakaan liikaa ole. Musiikkia on viimeisen kerran pakollisena 1 tunti 7. luokalla, lukiossa 1 kurssi. Ei Suomen mainetta musiikki- tai ylipäänsä taidemaana ole oikeastaan peruskoulussa rakennettu, vaikka toki se on antanut pohjan ja tarjonnut mahdollisuuden kiinnostua. Mutta kyllä lahjakkaiden on ollut oppi haettava vapaa-ajalla musiikkioppilaitoksista, ja perheiden on maksettava siitä.

Oppilaiden omat valinnat on Suomen kouluissa tarjolla vasta yläasteella, 8. ja 9. luokilla. Ala-asteet voivat suunnata taideaineiden tuntien kiintiötä joko musiikkiin tai kuvaamataitoon, mutta mitään oppilaalle valinnaista siinä järjestelmässä ei ole. Musiikkiluokat ovat tavallisia luokkia, joissa on pari tuntia enemmän musiikkia kuin muilla luokilla.

Te jotka haluatte erityiskouluja, haluaisitte ilmeisesti takasin oppikoulu -kansalaiskoulu -ajan.
Silloinhan lahjakkaat pääsivät pyrkimään oppikouluun jo neljänneltä luokalta.

Hei George Malaty,
Me suomalaiset olemme eläneet ajan kun täällä oli oppikoulu lahjakkaille ja edityneille oppilaille ja kansalaiskoulu heille jotka eivät olleet niin lahjakkaita.

Kuitenkin halusimme siitä pois, tähän peruskouluun jossa kaikille opetetaan niin, että heistä kaikista voi tulla vaikka professoreja jos he niin haluavat.

George Malaty

Aikaisempi kirjoitukseni tuntimäärästä antaa perusteita, miksi matematiikkaluokalla olisi hyvä tarjota lapsille kaksinkertainen määrä tunteja kuin tavallisessa luokassa. Kirjoituksestani käy ilmi, että tämä kaksinkertainen määrä on jopa vähemmän kuin mitä muualla Euroopassa tarjotaan tavallisilla luokilla.

Entä taito- ja taideaineiden tuntimäärän kysymys?
Koskien taide- ja taitoaineita olen itse tyytyväinen, että taito- ja taideaineiden kasvatus meillä on hyvin onnistunut.

Peruskoulussa tavallisilla luokilla uuden opetussuunnitelman mukaan peruskoulun taito- ja taideaineiden yhteistuntimäärä on lähes kaksinkertainen matematiikan tuntimäärään verrattuna.

Taito- ja taideaineiden tuntimäärä luokilla 1-4 on 26 tuntia ja matematiikan tuntimäärä on 14.

Taito- ja taideaineiden tuntimäärä luokilla 1-9 on 56 tuntia ja matematiikalla 32.

Tämän lisäksi peruskoulussa on 13 tuntia viikossa valinnaisia aineita.

Valinnaiset aineet ovat pääasiallisesti taito- ja taideaineita.

Tämä tarkoittaa sitä, että taito- ja taideaineilla meillä on erikoisasema, jollainen on hyvin harvinainen maailmassa.

Meidän menestyksekkäät perinteemme taito- ja taideaineiden opetuksessa ovat vaikuttaneet siihen, että näiden aineiden arvostus on korkeaa.

Entä matematiikan ja luonnontieteiden asema meillä?
Jos palataan UNESCO:n tutkimukseen, niin huomasimme, että Sveitsissä matematiikan ja luonnontieteiden tuntimäärä yhdessä muodostavat 45% kokonaistuntimäärästä luokilla 1-2, 42,3% luokilla 3-6 ja 42,2% luokilla 7-9.

Euroopan keskiarvo oli 30,8% luokilla 1-2, 30,9% luokilla 3-6 ja 37,1% luokilla 7-9.

Meillä luokilla 1-9 on 60* tuntia yhteensä 222:sta viikkotunnista, eli vain 27%.

Toisin sanoen, tämä viittaa siihen, että peruskoulussa matematiikan ja luonnontieteiden tuntimäärä meillä on vähän yli puolet siitä, mitä se on Sveitsissä, ja paljon vähemmän kuin Euroopan keskiarvoa.

Tämä kaikki osoittaa, että me opetamme matematiikkaa ja luonnontieteitä vähemmän kuin muualla Euroopassa. Tämähän on aina ollut selvä kaikissa vertailututkimuksissa. Eikä meillä opeteta niin paljon matematiikkaa ja luonnontieteitä kuin usein väitetään.

Olisiko niin, että tämä perinteinen matematiikan ja luonnontieteiden asema meillä on syynä siihen, että näiden aineiden opetuksen kehittämistä vastustetaan?

Entä matematiikkaluokka?
Kysymys ei ole siitä, että taito- ja taideaineista otetaan tunteja matematiikkaluokkien hyväksi, vaan oppilaille, joilla on kyky ja halu opiskella matematiikkaa, annettaisiin suurempi mahdollisuus opiskella matematiikkaluokilla.

Ehdotukseni kaksinkertaisesta tuntimäärästä perustuu UNESCO:n tutkimukseen, jonka mukaan kaksinkertainen tuntimäärä on vähemmän kuin mitä Sveitsin tavallisilla luokilla on, ja on vähän yli Euroopan keskiarvomäärän tavallisilla luokilla.

Mistä lisätunnit saadaan?
Voidaanko ajatella, että kun oppilaat valitsevat matematiikkaluokan, niin tämä on heille ikään kuin valinnainen aine. Tarkoitan, että osa tarvituista tunneista matematiikkaluokille voidaan saada valinnaisten aineiden tuntimäärästä.

Tässä kuitenkin haluan tuoda esille sen tosiasian, että arvostan koulumme menestymistä taito- ja taideaineiden lahjakkaiden kasvatuksessa. Samalla olen varma, että koulumme pystyvät menestymään matematiikan lahjakkaiden kasvatuksessa.

Matemaattisesti lahjakkaat kaipaavat erityiskasvatusta. Heille eivät riitä vain lisätehtävät tai kerhot. He tarvitsevat kyvyilleen sopivan opetussuunnitelman ja lisäksi ympärilleen kaltaisiaan tovereita. Tästä johtuen matematiikkaluokkien perustaminen on tarpeellista.

Mielestäni on aika tunnustaa lahjakkaiden oikeudet. Tämä voi tuntua haasteelliselta, mutta se on olennainen kasvatustehtävä.

George Malaty
______________________________
*Maantieteen tuntimäärä kuuluu tähän lukuun. UNESCO:n tutkimuksessa maantiede ei ole osa luonnontieteistä.

Kyse ei ole minuuteista ja tunneista oppimisessa, vaan opetuksen laadusta. Miksi motivaatio matematiikkaan kohtaan lakastuu kouluvuosien edetessä... Malatyn algoritmihan tuottanee nykyisillä tavoilla todella hukassa (ainakin mat. ajattelun) olevia aikuisia?! Malaty. Olet kylä maallikko muussa kuin matematiikan sangen tietyille tahoille populistisessa ajatuksissasi.

Olisikohan syytä seurata kehittyneempiä ja ajanmukaiseenpaan (evidenssiin ei mielipiteisiin) tutkimustietoon perustuvia keinoja näidenkin nykyisten tuntien puitteissa. Knowhowta löytyy yllättävän läheltä, mutta nämä osaajat eivöt kyllä liiku tällaisilla foorumeilla, eli tämä "tanssi ei kokoa ympärilleen kaltaisiaan tovereita".

Onneksi, ja kiitos osin myös suomalaisen laadukkaan opetuksen, kaikki kansalaiset eivät "apinoi" nyt esillä olevia, jopa 60-luvulta tyypillisesti haiskahtavia ismejä (siis Sputnik kriisin tuotoksia, jossa hengessä lienee GM myös varttunut). Taitoaineiden asema ops.issa ja opetuksen laatu on kyllä vientitavaraa maailmalle.

Lahjakkuutta tutkitaan ja tuetaan ympäri maailmaa, suurissa ja pienissä maissa ja kehittyneissä ja vähemmän kehittyneissä, tiheästi asutuissa ja harvaanasutuissa maissa.

Tämä tapahtuu mm. koko Euroopassa. Tutkimukset koskevat erityisesti seuraavia alueita: lahjakkaiden tunnistamiskeinoja, lahjakkaiden opettajien koulutusta, ja lahjakkaiden opetussuunnitelmien sisältöä ja opetusmetodiikkaa.

Muualla on jo perinteitä lahjakkaista huolehtimisesta, niin että ei kukaan enää käsittele erityiskoulun perustamisen oikeutusta lahjakkaille. Perinteet ovat jo niin vanhoja ja niiden tulokset ovat vain motivoineet asiantuntijoita työskentelemään enemmän lahjakkaiden kasvatuksen hyväksi.

On olemassa tutkimuskeskuksia ja Englannissa on erityisakatemia. On olemassa Euroopan lahjakkaiden komitea ECHA, joka järjestää mm. joka toinen vuosi konferenssin.

Viimeksi konferenssi oli syyskuussa Suomessa. Seuraava konferenssi on vuonna 2008 ja aiheena on nimenomaan ”Lahjakkaiden opetus”.

George Malaty

Viimeisissä kirjoituksissa oli sellaisia elementtejä, joita on vaikea hyväksyä.

Sinä ja me?
Ensiksi kun puhutaan ”me …”, niin halutaan erottaa minua suomalaisesta yhteiskunnasta. Suomi on ollut kotimaani 22 vuotta. Vaimoni kanssa olemme kasvattaneet kaksi hyvää suomalaista aikuista lastamme. Olen valinnut määrätietoisesti Joensuun ja Pohjois-Karjalan kotipaikkakunnakseni.

Normaalikoulussa olen seurannut yli 2000 tuntia, joilla usein olen ottanut osaa opetukseen. Normaalikoulussa perustin vuonna 1988 matematiikkakerhoja, joissa itsekin olen toiminut opettajana. Vastaavia toimintoja on ollut vuonna 1990 Savonlinnassa.

Joensuussa vuonna 1992 olen johtanut matematiikan opetuksen kokeilua kahdessa lastentarhassa. Samana vuonna olen kouluttanut Pohjois-Karjalan lastentarhanopettajia vuoden ajan vapaaehtoisesti ja palkatta.

Nämä toiminnat ovat mm. muuttaneet Joensuun matematiikan opetuksen kaupungiksi, niin että muilta paikkakunnilta ympäri Suomea vierailee usein opettajia.

Toimintojani ei ole ollut vain Itä-Suomessa, vaan 1990- luvulla olen erilaisissa täydennyskoulutuksissa kouluttanut yli 12000 opettajaa ympäri maata. Oppilaille ja opettajille olen kirjoittanut erityismateriaaleja.

Joensuussa myös olen perustanut vuonna 1989 matematiikkakerhon luokanopettajaopiskelijoille. Matematiikkaan erikoistuvia luokanopettajaopiskelijoita Joensuun yliopistossa on ollut enemmän kuin muualla. Heitä on ollut niin paljon, että tämä määrä oli jopa enemmän kuin muiden 9 opettajankoulutuslaitoksessa yhteensä.

Nämä toiminnat ovat vaikuttaneet siihen, että Joensuun yliopisto sai ensimmäisenä kehäkolmosen ulkopuolella nimityksen opetuksen huippuyksiköksi.

PISA:n tutkimuksessa Itä- Suomi oli ainoa alue jonka tulokset olivat merkittävästi korkeampia kuin muualla Suomessa.

Suomessa, Suomesta käsin ja ulkomailla olen puhunut paljon peruskoulumme positiivisista puolista, mm. suurilla tieteellisillä foorumeilla. Tämän tietää hyvin Suomen matemaattinen yhdistys.

Itse tunnen, että olen tavallinen suomalainen ihminen, ellei jopa hyvä suomalainen. En hyväksy, että kukaan puhuu minulle ”sinä ja me”. Kotimaani on Suomi. Sen olen valinnut itse, enkä ole sattumalta syntynyt täällä.

Entä peruskoulu?
Kuten äsken kävi ilmi, olen puhunut ja kirjoittanut laajasti kansainvälisellä tasolla peruskoulumme puolesta, katso esim. http://smf.emath.fr/Publications/Gazette/2006/108/

Entä matematiikkaluokka?
Kaikki, mitä toivon on oikeudenmukaisuus lapsillemme. Onko peruskoulu romuttunut kun perustettiin musiikkiluokkia? Miksi juuri matematiikkaluokka on se, joka voisi romuttaa peruskoulua. Toivon, että vastustajat pystyvät katsomaan itseään peiliin ja etsiä objektiivisesti todelliset syyt. Miksi matematiikka heille on vastenmielistä?

Onko musiikkiluokka erityisluokka vai ei?
Kun ei haluta perusta matematiikkaluokkia, niin puhutaan, että musiikkiluokka ei ole mikään erityisluokka. Siinä on vain pari tuntia enemmän. Hyvä on, antakaa matematiikalle sama. Siis, perustetaan matematiikkaluokkia, joissa on vain pari tuntia lisää.

Mutta, mikä on musiikkiluokan musiikin tuntimäärä peruskoulussamme (luokat 1-6)?

- Se on 21 tuntia. Toisen sanoen se on saman verran kuin matematiikan tuntimäärä. Eikö tämä merkitse, että musiikkiluokka on erityisluokka?
Muuten missä maassa peruskoulun (luokat 1-6) musiikin tuntimäärä on sama kuin matematiikan tuntimäärä?

Mikä on matematiikan ja luonnontieteiden asema verrattuna taito- ja taideaineiden asemaan peruskoulussa (Luokat 1-9)?

- Taito- ja taideaineiden tuntimäärä on 56 tuntia ja matematiikan ja luonnontieteiden tuntimäärä on vain 60. Eli molemmilla on n. sama tuntimäärä.

Onko maailmalla vastaavaa?

- Peruskoulun taito- ja taideaineita on neljä: musiikki, kuvaamataito, käsityö, liikunta.

- Peruskoulun matematiikan ja luonnontieteiden aineita on kuusi: matematiikka, ympäristöoppi, fysiikka, kemia, biologia, maantiede.

Onko järkevää, että kuutta suurta tieteen alaa edustavat oppiaineet saavat saman verran kuin neljä taito- ja taideainetta? Onko maailmalla vastaavaa?

Eikö ole totta, että taito- ja taide kaipaavat jatkuvasti entistä enemmän matematiikkaa ja luonnontieteitä? Jopa musiikin yksinkertaiset instrumentit tarvitsevat matematiikkaa ja luonnontieteitä.

Miten saada vaikkapa sellainen instrumentti kuin saksofoni?

Objektiivisuus ja tieteellisyys?
Minua eivät fraasit pelota, olen enemmän huolissani niiden käyttäjistä. Jopa kasvatustieteilijöistä osa käyttää pelkästään fraaseja vastustamaan matematiikan opetuksen kehittämistä.

He eivät katso lukuja, eivätkä sovella opettamiensa kasvatustieteiden teorioita. Miten he muuten hyväksyvät sitä, että 7-9- luokkalaisille, ajan puutteen vuoksi, opetetaan vain matematiikan lukutaitoa, kun nämä lapset kaipaavat kasvulleen rikkaampaa formaalista ajattelua.

Eivätkö lapset tässä iässä ole kasvatustieteen mukaan formaalisten operaatioiden kaudella?

Laatu ja määrä?
Fraasit eivät voita. Kun puhutaan, että laatu on tärkeä eikä määrä, unohdetaan se tosiasia, että hyvä laatu tarvitsee aikaa. Näin tehdäänkin musiikkiluokissa.

Milloin voidaan keskustella asiallisesti?
Tällä hetkellä taito- ja taideaineisiin erikoistuneita luokanopettajia maassame on yli 90%. Matematiikkaan ja luonnontieteisiin erikoistuneita luokanopettajia on alle 10%.

Siitä huolimatta mediassa ja jopa Opettajalehdessä puhutaan vain taito- ja taideaineisiin erikoistuneiden luokanopettajapulasta. Eikä puhuta matematiikkaan ja luonnontieteihin erikoistuneiden luokanopettajapulasta.
Lisäksi, jopa jotkut kasvatustieteilijät, erityisesti ne joille taito- ja taideaineet ovat lähellä sydäntä harrastuksen takia lapsuudesta tai nuoruudesta lähtien, ovat sekaantuneet tähän.

Silloin kysymys on subjektiivisesta mielipiteestä, eikä sillä ole mitään tekemistä kasvatustieteen kanssa.

Mistä johtuu?
Kun matematiikan ja luonnontieteiden tuntimäärä on liian vähäinen esittämään tieteellisen ajattelun, niin kauneuden, ymmärrys ja rakkaus näitä aineita kohtaan eivät synny.

Tuloksena on se vain, että negatiiviset asenteet näihin aineisiin syntyvät ja kasvavat jopa inhoamiseen asti.

Sallikaa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden nimissä edes lahjakkaillamme tutustua paremmin näihin merkittäviin oppiaineisiin.

Tämähän ei romuta peruskoulua, vaan rikastaa sitä kuten taito- ja taideaineiden luokat ovat tehneet.

Itse asiassa väittelyn aikana olen ilmaissut sen, että peruskoulussa on tehty hyvää työtä, erityisesti heikkojen puolesta, mutta samalla olen korostanut lahjakkaiden opetuksen tarpeellisuutta. Kun yksi käsi heittää hyvin, toista kättä ei pidä unohtaa.

Tämä osa ei mahtunut ohjelmaan samoin kuin olennainen osa joka koskee tutkimusta, josta puhui Kari Uusikylä ja itse olen siihen perehtynyt, mutta ohjelmalla on omat rajansa.

Juuri tutkimus, jonka Kari Uusikylä mainitsi väittelyssä, on se, joka korostaa eniten lahjakkaiden erityskasvatuksen tarpeellisuutta. Tutkimus osoitti, että menestymättömyyden syy oli se, että he eivät ole saaneet erityiskasvatusta kaltaistensa kanssa.

Vielä mitä koskee tutkimuksia, on tärkeä ilmoittaa lukijalle, että kaikissa vertailututkimuksissa matemaattisesti lahjakkaat lapsemme olevat olleet alisuoriutujia, myös PISA:ssa.

Olemmeko tästä iloisia? Onko kasvatustehtävä jarruttaa lasten kehitystä?

Muistakaa, että matemaattisesti lahjakkaat ovat ne, jotka antavat teille mahdollisuuksia, että kirjoituksenne näkyvät tällä ruudulla. Yrittäkää kirjoittaa asiasta eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Nyt ei ole tanssin aika, vaan ajattelemisen aika.

George Malaty

George Malaty on tarttunut tärkeään aiheeseen. Olen aiemmin työskennellyt vuosia projekteissa, joissa on ratkaistu erittän vaikeita teollisuudessa ja lääketieteellisessä tekniikassa syntyviä matemaattisia ongelmia. Tällaisissa projekteissa nähdään, kuinka tärkeää huippuosaaminen matematiikassa on.

Tapaamani huiput ovat kuitenkin käyneet tavalliset koulut, enkä oikein osaa nähdä, että he olisivat parempia, jos he olisivat käyneet jonkin matematiikan erityiskoulun.

Useat tapaamistani matematiikan huippuosaajista ovat monipuolisesti lahjakkaita ja ovat kiinnostuneita muistakin asioista kuin matematiikka. Siksi jos heillä olisi ollut mahdollisuus käydä matematiikkaan keskittyvää erityiskoulua, kaikki eivät varmaan olisi halunneet sellaiseen.

Ne, jotka olisivat menneet erityiskouluun, olisivat kohdanneet erityiskoulujen tunnetun huonon puolen: tavallisissa luokissa tulevat huiput saavat itseluottamusta ollessaan luokkiensa parhaimpia, mutta erityiskoulussa moni menettää itseluottamuksen ja kiinnostuksen aineeseen, kun näkee vielä lahjakkaampia opiskelijoita.

Suomessa on yksi matematiikan erityislukio (Päivölän opistossa). Siitä on ollut useita positiivisia lehtiartikkeleita. Mutta hieman epäilyksiä herättää se, että kaikki sen oppilaat eivät kirjoita laudaturia matematiikan ylioppilaskokeessa. Tämä viittaa siihen, että siellä innokkaat opettajat ahtavat opiskelijoihin liian nopeasti liian paljon matematiikkaa, niin että matematiikan tärkeät perusasiat, joita yo-tutkinnossa testataan, eivät ole hallussa.

Huipuille on luonnollisesti ominaista juuri se, että he hallitsevat alansa perusteet hyvin. Matematiikan perusteiden oppiminen voi huipuillakin kehittyä aivan eri tahtiin. "Tehokasta" erityiskoulua paremmin tavallinen lukio ja yläaste voivat kiirettömyydellään suoda tuleville huipuille mahdollisuuden muodostaa omassa tahdissa hyvä matemaattisen ajattelun pohja.

Tapaamilleni huipuille on ollut tyypillistä kiinnostus matematiikkaan, joka useissa tapauksissa on syttynyt, kun on edetty algebraan, aritmetiikkaa käsitteellisempään matematiikkaan. He ovat jo yläasteella ja lukiossa ratkoneet enemmän matematiikan tehtäviä kuin muut ja usein lukeneet omin päin matematiikkaa, mikä tavalliselle koululaiselle on erittäin vaikeaa.

Mielestäni tärkeintä onkin antaa tavallisissa lukioissa ja yläasteilla matematiikasta innostuneille opiskelijoille hyvää oppimateriaalia (ja matematiikan kerhoja).

Nyt oppimateriaalitilanne tulevien huippujen (ja kyllä monien muidenkin matematiikkaa myöhemmin tarvitsevien kannalta) on huono yläasteella ja lukion lyhyessä matematiikassa.

Yläasteen ja lyhyen matematiikan kirjoissa matematiikka esitetään nykyään melkein temppuvalikoimana: tee näin ja näin. Perusteluja annetaan vähän, aivan toisin kuin legendaarisissa Väisälän oppikirjoissa. Tämä ei kehitä matematiikan perustaitoja. Perustelut on ilmeisesti jätetty pois sen takia, että useimmat eivät niitä silloin vielä ymmärrä. Tosiasiassa kaikki tulevat huiputkaan eivät kaikkia perusteluja aluksi ymmärrä, koska kyse on uudesta, algebrallisesta kielestä. Mutta tähän kieleen on hyvä alkaa heti totutella.

Yksi ratkaisu tähän yksityiskohtaan olisi se, että matemaattiset perustelut laitetaan oppikirjan liitteeksi. Matematiikasta kiinnostuneita oppilaita tulisi ottaa huomioon myös muilla tavoin, esimerkiksi siten, että verkkoon laitetaan lisämateriaalia. Siellä on jo paljon matematiikkaa. Mutta matematiikassa kaikki pohjautuu aiemmin esitettyyn. Siksi tulee tarjota sellaista aineistoa, jossa on huomioitu se, mitä tavallisessa opetuksessa on käyty läpi.

Erityiskouluja voidaan kyllä perustaa Päivölän lisäksi, mutta kaiken kaikkiaan mielestäni George Malatyn ja muiden opetuksen kehittäjien kannattaisi ensi sijassa tarkastella huippujen koulutuksen kohdalla sitä, miten tavallisissa kouluissa otetaan aiempaa paremmin huomioon matematiikasta kiinnostuneet opiskelijat.

Huippujen koulutusta kehitettäessä ei kuitenkaan saa unohtaa sitä, että kustakin ikäluokasta noin 15 000 nuorta tarvitsee toden teolla matematiikkaa jatko-opinnoissaan ja että koska pitkän matematiikan lukijoiden määrää ei ole saatu nostettua, insinööriopinnoissa aloittavista ylioppilaista noin 40 % on suorittanut lyhyen matematiikan.

Ammattikorkeakoulun matematiikan opettaja

Malaty levittää vähintäänkin kahdenlaista tietoa peruskoulun taide- ja taioaineiden oppituntien määristä ja niiden suhteesta matematiikan ja luonnontieteiden tuntien määrään. Aluksi hän vertaa kaikkien taide- ja taitoaineiden määrää pelkästään matematiikan tuntien määrään, sitten hän arvaakin ottaa mukaan myös muut luonnontieteelliset aineet.

Eikös matemaattiseen päättelyyn kuuluisi jonninmoinen johdonmukaisuus, esimerkiksi, että kun vertaillaan, niin pidetään mielessä, mitä oikeastaan ollaan vertailemassa?

Malaty kysyy: "Onko järkevää, että kuutta suurta tieteen alaa edustavat oppiaineet saavat saman verran kuin neljä taito- ja taideainetta?" Onpa humoristisesti lanseerattu kysymys.

Sen voisi kyllä sanoa toisinkin:
Onko järkevää, että ihmiskunnan taiteellisten ja kulttuuristen saavutusten opiskeluun, kulttuurisen moniarvoisuuden oppimiseen, itseilmaisuun, kulttuurisen ymmärryksen rakentamiseen, fyysiseen kehittymiseen, visuaalisen ja musiikillisen nykymedian opiskeluun, luovan kuvallisen ja musiikillisen tuottamisen oppimiseen, käden taitojen kehittämiseen ja oppilaalle merkittävien esteettisten arvojen ja valintojen pohdintaan käytetään saman verran (itse asiassa vähemmän) aikaa kuin luonnontieteiden opiskeluun?

No, vieläkin konkreettisemmaksi voisi mennä:

Miksi peruskoulun 8. ja 9. luokalla on useita kaikille oppilaille pakollisia tunteja niin matematiikkaa kuin muitakin luonnontieteitä, vaan EI AINUTTAKAAN kaikille opilaille yhteistä kuvataiteen, musiikin, käsityön eikä kotitalouden tuntia?

Tähän kysymyksen jos Malaty vastaisi, niin alkaisi tämä keskustelu päästä ongelmiin, jotka todellisuudessa vaivaavat nykyistä peruskoulua. Nimittäin liian vähäiseen taide- ja taitoaineiden tuntimääriin.

Muuten: maailmassa toki tarvitaan niitä ohjelmoijia, jotka ovat auttaneet tämänkin verkkosivun laadinnassa, mutta niinpä tarvitaan yhä enemmän niitä ihmisiä, jotka osaavat laatia sisältöä verkkosivuille - omaavat siis yleissivistystä ja kulttuurista osaamista - sekä niitä, jotka tekevät näistä sivuista visuaalisesti näyttäviä, toimivia ja esteettisiä. Sitä vaan ei huomaa, jos ei ole kehitetty silmää sitä huomaamaan. Koko elämä ei, onneksi ole pelkää tekniikkaa.

Mitä lahjakkuuksien opattamiseen tulee, on meitä on moneen lähtöön erilaisia lahjakkuuksia. Peruskoulun tulee palvella kaikkia, ja huolehtia ennenmuuta yleissivistyksestä - johon myös taide kuuluu olennaisena osana.

Mitäpä olisi Unkari ilman Vasarelyä, tai Suomi ilman Gallen-Kallelaa. Ei taide ole tietämiselle (tai vaikkapa matemaattiselle ajattelulle) mitenkään vastakkaista. Taide laajentaa kuvaa maailmasta, avartaa ja auttaa ymmärtämään itseä ja ympäristöä. Tiede tekee sitä samaa. Molempia tarvitaan.

Nyt vaan ne taidetunnit puuttuvat sieltä 8. ja 9. luokalta. Siksi tarvitaan niitä taidetunteja lisää. Matskua on jo.

terveisin
kuvataideopettaja Helsinigistä

olen hyvin pahoillani siitä miten ihmiset ovat suhtautuneet lahjakkaille tarkoitettuihin erityiskouluhin. ongelma onkin luultavasti siinä, että nämä ihmiset eivät ole erityislahjakkaita, eivätkä osaa edes kuvitella kuinka turhauttavaa sellainen on olla tässä yhteiskunnassa. kuvittele, että rakastat jotain asiaa yli kaiken ja olet valmis tekemään kaikkesi edetäksesi tässä asiassa pitkälle, mutta kaikki tyssää siihen että kiinnostus lopahtaa, koska koulussa ei ole mitään haasteita. erityislahjakkaita ei huomioida yhtään siinä määrässä kuin hitaasti oppivia. minusta kaiken huippu omina kouluaikoinani oli tilanne jossa opettaja oli antanut muutaman tehtävän tunniksi tehtäväksi. tein ne nopeasti ja sanoin sen opettajalle. opettajan komentti oli; " ota jokin muun aineen kirja ja tee muita läksyjä". tottakai innostus lopahti ja lukiossa en enää jaksanut tehdä töitä niin kuin ylä-asteella sillä pelkäsin sitä että etenisin taas omaa tahtiani ja tylsistyisin tunneilla. tiedän että samanlaisia tarinoita on tuhansia.
nyt ollaan rehellisiä ja katsotaan itseämme peiliin ja kysytään itseltämme kysymys: " miksi en hyväksy kouluja erityislahjakkaille?" ja nyt kun ollaan kerta rehellisiä pitää myös vastata jotain tähän tyyliin: " en kestä ajatusta, että lapset laitetaan paremmuus järjestykseen älyllisen kapasiteetin avulla". koska tuostahan asiassa on oikeastaan kokonaan kyse. epälahjakkaat eivät halua olla huonommassa asemassa ja siksi tukahduttavat lahjakkuuden. en usko että kukaan sellainen joka on kokoenut kolulussa sen mitä minä ja monet muut vastustaisi ajatusta. valitettavaa on että suurin osa on epälahjakkaita, eikä ongelmaan löydy helpotusta.
no

Molemmat ovat tavallaan oikeassa, niin Uusikylä kuin Malaty.
Me kaikki olemme erilaisia oppijoita. Matemaattinen (ja muu) lahjakkuus on jotain, joka jalostuu sitkeän harrastuksen tuloksena erilaisissa kulttuuriympäristöissä hyvin eri tavoin, kunhan sitä tuetaan oikein. Oppiminen itsessään on mielenkiintoinen aistifysiologinen kysymys; miksi toinen oppii toista paremmin? Mikä on oppimisen päämäärä? Mitä on merkittävä tieto?

Toinen peruskysymys on lahjakkuuden käsite? Mitä se on? Mihin sitä käytetään? Länsimaissa ajatellaan liikaa yksilöiden ja ainoastaan ihmisen kulttuuristen arvojen kautta. Yksilö on lahjakas, jos hän hallitsee matemaattisen teorian. Yksilö on lahjakas, kun hän oivaltaa innovatiivisia ajatuksia teollisuuden tarpeisiin. Toisin keskusteluun mukaan myös yhteisöllisyyden ja kulttuurisen moniarvoisuuden ulottuvuuden. Köyhyydessä ja niukkuudessa tunnetusti itää ympäristö, jossa selviytyminen vaatii matemaattista lahjakkuutta (esim. uskontoon ja sen kautta muodostuneeseen tapakulttuuriin sitoutuneena).

Lahjakkuutta on myös monilla "eritysoppilailla" eli aistifysiologisesti vammautuneilla. Tämä lahjakkuus jalostuu heidän tavassaan olla olemassa ja toimia erilaisissa toimintaympäristöissä, kunhan heitä tuetaan ja arvostetaan.

Lahjakkaiden toimiminen yhdessä ja erikseen niin koulussa kuin vapaa-aikana jalostaa kaikkien lahjakkuuksia. Erilaisuuden ymmärtäminen jalostaa myös ihmisen sosiaalista lahjakkuutta ja inhimillisiä arvoja. Toisten huomioon ottaminen on ihmisyhteisössä vaativin haaste, kun samanaikaisesti sosiaalisissa yhteisöissä tapahtuu jatkuvaa sosiaalista kilvoittelua maineesta ja kunniasta (lahjakkuden esiintuomisesta). Siitä huolimatta olemme lopultakin tiedoissamme ja taidoissamme eri taso-ryhmissä loputtomasti. Tietoa on loputtomasti opittavaksi ja yhdisteltäväksi, eivätkä lahjakkaimmatkaan meistä lopulta ymmärrä kaikkea. Yhteisöinä ymmärrämme aina enemmän kuin yksilöinä, mutta rajallista tämäkin tieto on.

Elämästä ei ole selviytynyt hengissä kukaan yksilö vieläkään ja kulttuuritkin romahtavat aina lopulta. Siitä huolimatta ihmiskunta on edelleen hengissä, joten huolehditaan tasa-arvoisesti kaikkien oppimisesta innovatiivisesti erilaisissa toimintaympäristöissä eri tavoin yhdessä ja erikseen.