Mitä eurooppalaisten pitäisi ajatella Afrikasta?

Samaa mieltähän he tuntuvat olevan:

-Afrikassa vallitsee kaaos
-Ei, ei ei, Afrikassa vallitsee afrikkalainen järjestys.
-No niinhän mä just sanoin.

...pysyä housuissaan. Nimitteli professori Paloheimoa "parishiltoniksi" ja Paloheimon kirjaa romaaniksi. Säälittävä äijä, no hän elää siitä kollektiivisesta valheesta jota Paloheimo kritisoi.

Lopuksi tuli runolausuntamaista siteerausta Pravdassa olleesta mielipidekirjoituksesta.

Vaikutelmaksi jäi että molempien todistus on tavallaan oikea ja totuus löytyy kummastakin. Joten molempia on syytä kuunnella tarkemmin jatkossakin. Ja totta myös että aihe ja alue on todella järkälemäinen näin lyhyeen sessioon puitavaksi. Ansiokasta että Afrikasta puhutaan ja väitellään. Kiitos!

Väittelytaktiikassa ja puhenopeudessa oli Karanko hieman niskan päällä, mutta hänen puheensa sisältö oli alun jälkeen lähinnä mukanokkelilla epäolennaisuuksilla lyömistä. Sortui myös vääristelemään toisen puheita. Paloheimoa olisi kuunnellut mielellään pidempään, mutta aika loppui kesken, joten tällä otannalla tasapeli.

Karanko alentui nimittelemään ja ikäviin äänenpainoihin sisällön kustannuksella. Lisäksi vetosi esim. kokemuksiinsa Tansaniasta kuusitoista (16!) vuotta sitten. Jos suomalaista politiikkaa todella tehdään merlkein 20 vuotta vanhojen tietojen perusteella, ei hyvin mene.

Ensinnäkin Eero Paloheimoa pitää kiittää siitä, että on ylipäänsä kirjoittanut kirjan Afrikasta, maanosasta, joka on tälle länsimaiselle kulttuurille vierain alue maapallolla. Kiitos myös Terttu Lensulle siitä, että otit tämän monen mielestä marginaalisen, mutta tärkeän asian esille.
Kari Karanko on hyvä puhumaan, tiedän sen aiemmista yhteyksistä, mutta on myös kollektiivisen valheen pauloissa. Vaikeaa on tietysti myöntää, ettei Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka kaikilta osiltaan ole onnistunut, kun itse on aktiivisesti ollut sitä muovaamassa.
Paloheimon näkemykset ovat uusia ja erilaisia, mutta perusteltuja. Kehitysavusta ja vääristyneestä kaupankäynnistä huolimatta - tai ehkä juuri niiden takia - eivät Afrikan maat ole kehittyneet siihen tahtiin kuin vielä 60-luvun itsenäistymishuumassa innostuniena odotettiin.
Toivoa sopii, että Paloheimon kirja joutuisi mahdollisimman monen päättäjän käsiin, jos se edes hetkeksi herättäisi ajatuksia meidänkin tulevaisuutemme kannalta merkittävän maanosan kehityksestä.

Erkki

Hei.
Harmi, etten kuullut ohjelmaa, mutta olen juuri lukenut Eero Paloheimon Afrikka-kirjan ja keskustellut siitä Kari Karangon kanssa. Haastattelija Terttu Lensu taas on luokkakaverini...

Se että satun tuntemaan pitkältä ajalta kaikki kolme keskustelijaa vaikuttaa siihen, että tunnen heidän ajattelutapansa ja Afrikka-suhteensa laajemmin kuin mitä lyhyessä radio-ohjelmassa voi tulla esille.

Arvostan kaikkia kolmea. Tästä joukosta suurlähettiläs Kari Karanko on ilman muuta "paras" Afrikka-asiantuntija. Eikä hän suinkaan ole kuka tahansa pintaliitäjä-diplomaatti, vaan todennnäköisesti sekä kriittisin, kokenein ja tietävin kehitysyhteistyön asiantuntija mitä UM:stä löytyy.

Toisaalta Eero Paloheimo on rohjennut kirjoittaa loistavan Afrikka-kirjansa sellaisesta näkökulmasta, johon ani harvalta löytyy uskallusta tai edes kärsivällisyyttä.

Eli: laaja-alaisuudestaan huolimatta Kari Karanko on perehtynyt kehitysmaihin ja kehitysyhteistyöhön tietystä diplomaatin näkökulmasta ja kansanomaisuudestaan huolimatta vaikutusvaltaisen avuntantajan säteilykentässä. Kari on itse asiassa monessa suhteessa kulkenut samankaltaisen uran kuin ystävämme Martti Ahtisaari.

Sen sijaan Eero Paloheimo on jättänyt melko totaalisesti menestyvän diplomi-insinöörin, tekniikan tohtorin ja professorin roolin, ja lähtenyt vaivojaan säästelemättä seikkailemaan Afrikkaa pitkin ja poikin ruohonjuuritasolla. Hän on ohittanut legioonan erilaisia Afrikan tuntijoita, kehitysmaatutkijoita ja kehitysyhteistyön ammattilaisia - sekä saman tien myös Afrikan vallanpitäjiä.

Sen sijaan partajeesuksemme shortseissaan on "kaivanut verta nenästään", mennyt syrjäkujille, slummeihin ja viidakoihin ja kohdannut Afrikan epähygieenisyyden ja teknologisen kehittymättömyyden kaikessa järkyttävyydessään. Paloheimo ei ole tyytynyt vain haistamaan ja vilkaisemaan törkeää vessakulttuuria, vaan on sananmukaisesti kieriskellyt paskassa ja epähygieniasta johtuvien tautien kourissa...

Samoin afrikkalaista byrokratiaa ja korruptiota Eero on lähestynyt Don Quijoten tyyliin. Heti kun asiat ovat jämähtäneet ja jumiutuneet, ja tilanne olisi vaatinut lahjuksia tai perääntymistä, Eero on jäänyt paisuttelemaan tilannetta, joka käänteen ja ilmeen muistilehtiöönsä tallentaen...

Tavallaan erilaisten Afrikka-näkökulmien käsittely vastakkainasetteluna ja kiihkeänä väittelynä on ollut hedelmätön lähtökohta radio-ohjelmalle. Vasta kun Karangon ja Paloheimon tapaiset hengen jättiläiset saataisiin rakentavassa hengessä täydentämään toistensa näkemyksiä, silloin niistä voisi syntyä ennennäkemätön visio. Sen pohjalta Afrikan tulevaisuudelle ja meidän kehitysyhteistyöllemme olisi luotavissa laaja-alainen ja toimiva suunnitelma, afrikkalaisia itseään unohtamatta - mihin herroista kumpikaan ei ole koskaan sortunut.

Tapani Koivula
kehitysmaa-aktivisti
Unescon kouluarkkitehti
Suomi-Tansania Seuran ent. puheenjohtaja

Molemmilla on tietysti pointtinsa Afrikan suhteen eri perspektiiveista. Hyva on etta asioista puhutaan ja pinttyneita lahtokohtia kyseenalaistetaan, ovat ne sitten kollektiivisia valheita, totuuksia tai jotain silta valilta.

Paloheimo oli miellyttava, mieto ja asiallinen. Karanko kylla syyllistyi ikaviin henkilokohtaistamisiin, vyon alle lyonteihin ja opponentin vahattelyyn aivan vaarin perustein.

Kehitysyhteistyö ei ole pystynyt nostamaan Afrikan valtioita. Monet ovat täysin riippuvaisia länsimaiden suorasta avusta. Paloheimon tärkein pelkistys oli, että räjähdysmäinen väestönkasvu tekee Afrikan tulevaisuuden vielä synkemmäksi. Myös yrityselämä näkee Afrikan toivottomuuden. Afrikka "halpamaana" ei kelpaa kansainvälisille toimijoille, Aasia kylläkin. Karanko saarnaa "virkansa" puolesta kollektiivista valhetta. Paloheimolla on riippumattomampi asema tarkastella asioita.

Paloheimo oli selvästi parempi ja rehellisempi.

Karanko teeskenteli tietämätöntä. Selvä se kun on osaltaan vastuussa tehottomasta kehitysmaapolitiikasta.

Paloheimon tapaisia riippumattomia intellektuelleja tarvitaan.

Eikä pelkästään asiakysymyksissä vaan myös asiallisuudessa. Menestyvää Afrikasta ei tule, mutta jotain todellisuudessa positiivista saataisiin aikaiseksi lopettamalla kehitysapu kokonaan, ja jättämällä suomalaiset kehitysapubisneksestä elävät ideologiset virkamiehet työttömiksi:

http://www.spiegel.de/international/spiegel/0,1518,363663,00.html

Turhien kehitysapuvirkamiesten taantumuksellinen syyllistys-synninpäästö kiristysbisnes koostuu kahdesta perustekijästä. 1. Afrikassa on kyllä ongelmia, mutta ne eivät johdu afrikkalaisista itsestään, vaan länsimaisista ihmisistä ja ympäristötekijöistä. 2. Tästä saadaan synninpäästö maksamalla paljon aneita kehitysapuna, ja uskomalla ja noudattamalla sitä mitä kehitysapuvirkamiehet sanovat.

Tästä valheen kierteestä on päästävä eroon.

Kari voitti, se on selviö. Yhtä lailla kun Jonnekin. Kiva keskustelu, kumpikin puhui asiaa.

Karankoa kuunnellessa ei voi välttää ajatusta hänen puolustavan omaa työtään. Hän ei myöskään ymmärrä, tai halua ymmärtää, mitä Paloheimo tarkoittaa "kollektiivisella valheella".

Kohtalainen suoritus molemmilta, Paloheimo oli mielestäni tämän väittelyn voittaja.