Skip navigation.
Home

Pätkätyöt - yhteiskunnan voimavara vai salakavala vitsaus?

YLE Radio 1:ssä keskiviikkona 31.5.2006 kello 17.30 ja torstaina 18.5. kello 14.03. (Ohjelma on lähetetty aiemmin tammikuussa 2005.)

Napit vastakkain –väittelyssä kuntatyönantajan neuvottelupäällikkö Heikki Saipio puhuu pätkätöitten puolesta ja varatuomari, SAK:n entinen päälakimies Kirsti Palanko-Laaka vastustaa pätkätöitä.

Suomessa solmitaan määräaikaisia työsuhteita enemmän kuin muissa EU-maissa keskimäärin. Erityisen innokkaita pätkätyön teettäjiä ovat meillä kunnat sekä valtio. Kuntien työntekijöistä 23 prosenttia on määräaikaisessa työsuhteessa, valtion työntekijöistä 24 prosenttia, useimmat vastoin tahtoaan. Erityisesti nuorilla, hyvin koulutetuilla naisilla on vaikeuksia saada pysyviä työpaikkoja.

Kaksi juristia napit vastakkain, erotuomarina Terttu Lensu.

Kahdeksan vuoden pätkätyö päätökseen

Yritän säilyttää malttini ja kirjoittaa ilman myrskyäviä tunteita. Omaan kahdeksan vuoden työsuhteen erään kunnan vanhainkotiin. Työsopimuksia minulla on satoja, enkä ole millään tavalla poikkeustapaus hoiva-alalla. Olen itse siirtynyt pois työsuhteesta jota kuvaan, joten asia on osaltani onnellisesti ohitse. Sana hoiva yhdistetään positiivisuuteen ja huolenpitoon mutta voin sanoa, että se on vain sermi jonka takana tapahtuu kamalia, epäoikeudenmukaisia asioita. Suurella huojennuksella olen kiittänyt mielessäni sitä että vihdoin nämä asiat nostetaan esiin. Olkoon sitten kyse työsuhteiden määräaikaisuudesta, hoivan tasosta, palkkauksesta, huonosta johtamisesta tai painostavasta työilmapiiristä. Mutta mitä puppua herra Saipio kehtasi puhua? Juuri hänen kaltaisensa ylimieliset olettajat pysäyttävät virtaavat vedet ja saavat pinnan sameaksi nähdä totuus. Mikäli asioita ei sitkeästi pidetä esillä, niin pätkätyöt vähenevät vasta kun ne ovat nuorten miesten ongelma samalla tavalla kuin ne nyt piivaavat työn, kodin, lasten ja urakehityksen parissa painivien nuorten naisten elämää.

Saipio vei väittelyn 100-0.

Saipio vei väittelyn 100-0. Hän puhui tiukasti tosiasioihin nojautuen toisin kuin vastapuolensa. Pitää katsoa kokonaisuutta, eikä tarrautua yksittäistapauksiin. Pätkätyöt ovat toki ikävä asia, mutta kovin helpoa niistä ei ole päästä eroon. Lisäksi tulee muistaa etteivät kaikki välttämättä haluakkaan vakinaista työpaikkaa.

Kirsi-Palanko-Laaka oli ylivoimainen keskustelija

Saipion terävä ja provosoiva tyyli ei mielestäni sovi alkuunkaan neuvottelupäälikölle.
Hyväkin mielipide saa aikaan vastustusta tuolla esitystyylillä.
Mielestäni Kirsi oli ylivoimainen väittelyssä.

Äänensävy kertoo enemmän

Äänensävy kertoo enemmän kuin monet korusanat. Palanko-Laaka tiesi mistä puhui; realistisesti ja rehellisesti.Hän oli väittelyn selkeä voittaja. Saipio puhui juristin suulla. Kosketus työntekijätasoon oli etäinen ja jäi sellaiseksi.

Pätkätyöt tosi yleisiä

Saipio ei taida tuntea tätä kuntakenttää muuta kun istuskelee pallillaan. Ihmisiä pallotellaan ja pompotetaan tosi kovasti julkishallinnon työpaikoilla. Työpaikassa on kyse ihmisen toimeentulosta ja perheet ovat lujilla kun ei voi suunnitella mitään etukäteen. Kyllä kuntien työpaikoilla voi tehdä myös järjestelmiä sijaisuuksien hoitamista varten vakinaisten työsuhteiden avulla, siitäkin on hyviä esimerkkejä. Tolla asenteella mikä Saipiolla on tulevaisuudessa kunnilla on tosi vaikeaa saada hyvää väkeä työhön, pitäisi se jo huomata siellä pääkaupunkiseudulla. Kokemusta on sekä kunnan töistä ja useista hallintotehtävistä paikallisesti ja valtakunnallisesti. Taitaa Saipio ajaa kuntiinkin kahdenlaiset työmarkkinat, hyväpalkkaisten lokoilut ja pienipalkkaisten piina.
Nyt työmarkkinalaitos uudistamaan luutuneita poteroissa tehtyjä havaintojaan. Olemme saaneet hyvää aikaan, mutta monessa paikassa on vielä paljon tekemistä.

saipio ja pätkätyö

Heikki Saipio, on mielestäni kova ja sydämetön ihminen ja yritti hävyttömästi nujertaa tutkittua tieto jota esitti Kirsti Alanko-Laaka.
Olen ollut Saipion oppitunneilla työni puolesta ja monta kertaa on ollut paha mieli, eikö ihminen ymmärrä mitään perheen vaikeudesta, yhteiskunnasta ja siittä miten paljon se vaatii ihmiseltä olla vain pätkätyöläinen, vailla mitään tulevaisuutta ja toivoa.
Kirsti Alanko-Laakio oli asian ytimessä. Heikki Saipion saisi panna pulloon ja hyssyttää. Samoin kuin monet muutkin, jotka arvioivat yhteiskuntaa, vain rahan reijät silmissään.

Saipio on valitettavasti väärässä duunissa.

Saipio oli koko ajan poterossaan vankalla puolustus- ja mitätöintitaktiikalla. Ja niinkun keskustelussa tuli jo esille niin avaimenreikä on Saipion tapa tarkastella asioita. Kunnilla ja valtiolla alkaa olla todella kova kiire vakinaistaa työntekijöitä jos se yleensä haluaa hommansa lähitulevaisuudessa hoitaa. Eläköitymisen myötä kyseiset tahot ovat niitä jotka häviävät taistelun työvoimasta, jota on hyvin niukasti tarpeeseen nähden. Juuri kunnilla on suuri vastuu vanhusten hoidon järjestämisessä ja terveydenhuollon takaamisessa tulevinakin vuosina, joten jos ei vielä näe tilannetta joka on jo ovella niin täytyisi oikeasti väistyä syrjään palliltaan. On käsittämätöntä kuinka tuollaisella näköalapaikalla voi olla noin huonosti ympärilleen näkevä henkilö. Ja mitä Saipion väittelytaitoon tulee niin ei sitä ole, joten väittelyn hävisi puhtaasti murskavalla tyylillä 6-0 Heikki Saipio.

Pätkäura pitkäkin

Olen eläkeiässä - 66. Viikkoni keskittyvät lauluun, kuoroihin. Just kahden kirkon palvelukset, hyvin kulki ja soi.

Havahduin Akavan koulutuspäivänä heitettyyn kysymykseen; mikä ahdistaa = pätkätyö.

Kaksikymmentä vuotta Nokian Renkaissa, eläkettä lisäksi valtiolta, Kelalta ja freelancesta. Surkein palkka suurimmasta firmasta, mutta antoisa haastava työ.

Naispuoliset jälkeläiseni ovat sinnitelleet vakipaikoille (asunnot sun muut loppuun maksettu). Yksi nelikymppisenä perustamassa omaa toiminimeä. Tsemppiä kaikki nuoret.