Skip navigation.
Home

Voiko ilmastonmuutosta torjua ydinvoiman avulla?

Keskiviikkona 26.3. klo 17.30 ja perjantaina 28.3. klo 22.30

Ydinvoiman ympäristöystävällisyydestä väittelevät Energiateollisuus-yhdistyksen johtaja Jukka Leskelä ja Greenpeace-järjestön kampanjoitsija Lauri Myllyvirta.

Ilmaston lämpenemiseen ei voida ydinvoimalla vaikuttaa, sanoo Lauri Myllyvirta. Sen sijaan hänen mielestään energiankäyttöä pitää tehostaa ja lisätä tuulivoiman, aurinkoenergian sekä bioenergian käyttöä.

Jukka Leskelän mielestä ydinvoima on hyvä keino ilmastonmuutosta vastaan, koska ydinvoima ei tuota ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasuja, ja turvalliset ratkaisut on löydetty myös ydinjätekysymyksiin.

Napit vastakkain -väittelyn erotuomari on Terttu Lensu.

Hyvin toimittu Jukka Leskelä

Lauri Myllyvirta oli ulkona koko ympäristöystävällisyydestä ja
kasvihuonekaasupäästöistä. Ei mitenkään tuulivoima, aurinkoenergia sekä bioenergia ei voi mitenkään korvata sitä lisäystä mitä ihmiskunta tarvitsee tulevaisuudessa energiatarpeeseensa. Energiateollisuus-yhdistyksen johtaja Jukka Leskelä oli asiallinen ja järkevästi perusteli ilmaston lämpenemiseen torjuntaa... lisänä muitten energiamuotojen rinnalla.

kumpi oli parempi väittelyssä

Hei,
kuuntelin napit vastakkain -lähetystä, ja minua häiritsi, että Jukka Leskelä Energiateollisuuden edustajana ei lähtenyt mukaan hahmottamaan tätä energia-kysymystä laajasti, vaan ikään kuin Suomi olisi irrallaan koko muusta maailmasta ja että ydinjätteen ratkaisu olisi todella todella varma - sitähän se ei voi vielä mitenkään olla, vaan asia arvioidaan monen monen sukupolven päästä...
Olen sen ikäinen, että muistan hyvin ydinsodan uhan roikkumisen ihmisten yllä kylmän sodan aikana ja Tsernobylin onnettomuus oli todella järkyttävä.
Näitä ei voi vähätellä, kuten koin, että Leskelä teki.
Ydinvoima ei ole turvallista, eikä Leskelä kyennyt hälventämään ainakaan omia epäilyksiäni.
Lauri Myllyvirta oli mielestäni siitä ansiokas, että hän katsoi energia-kysymystä koko maailman näkökulmasta: uusiutuvien energianlähteiden voimas kehittäminen täällä hyödyttää koko maailmaa, varsinkin kehittyviä talouksia, joilla ei ole vielä varaa investoida uudempaan tekniikkaan, mutta kehityksen jälkeen olisi.
Toivoisin, että yritysmaailma ymmärtäisi uusiutuvien energianlähteiden olevan todella kovaa, omavaraista ja kannattavaa tekniikkaa, ei mitään 'viherpiipitystä'. Tämä asennemuutos voisi tapahtua kyllä nyt aika nopeasti!!
Se, että Leskelä on näin yllättävän selvästi hyväksynyt ilmastonmuutoksen tosiasiaksi, voi ennakoida, että muutkin asenteet vielä muuttuvat.
Toivoisi, että poliitikot tekisivät enemmän töitä uusiutuvien energia-investointien tekemiseksi taloudellisesti houkutteleviksi, esimerkiksi myöntämällä verohelpotuksia tms yrityksille, jotka ovat mukana kehitystyössä ja investoinnissa tai suoraan tukevat tai ostavat energiansa uusiutuvista
lähteistä. Tällaista voisi Leskeläkin ruveta lobbaamaan, ja siinä greenpeacella ja energiateollisuudella olisikin yhtäkkiä yhteinen kampanja!!
Sen kun vielä näkisi,
se olisi mahtavaa..
kiitos ohjelmasta,
t. Laura Colliander, Tuusula

Myllyvirta johdonmukaisin

Myllyvirta voitti.

Vaiettu ydinasia?

Ihmettelen suuresti miksi ydinenergiakysymykset herättävät jatkuvaa erimielisyyttä. Olen tähän del.icios.us -linkkiin keräillyt asialle omistautuneen anonyymin nettikirjoittajan mielipiteitä. Hän arvostelee voimakkaasti ydinvoimaa ja Suomen ydinmyönteistä energiapolitiikkaa, ja on kirjoittanut nettiin aiheesta tuhansia artikkeleita. Väittelijöille tämä taitaakin olla tuttu.

http://del.icio.us/olkiluoto

Mielestani Jukka Leskela

Mielestani Jukka Leskela voitti vaittelyn.

Mikä pitää pelastaa?

Ratkaiseva ero ydinvoiman kannattajien ja vastustajien välillä on se, että vastustajat haluavat pelastaa ihmisen ja muun luonnon, kun ydinvoiman kannattajat haluavat pelastaa talouskasvun ja kulutuskulttuurin. Jälkimmäinen ajaa vääjäämättä maailman katastrofiin.
On häpeällistä, että näitä kasvuideologian profeettoja esiintyy vielä tänä päivänä.
Myllyvirta oli luonnollisesti ainoa, joka puhui ohjelmassa asiaa. Väittelyviihde ja sen arviointi sinänsä on merkityksetöntä.

Göran Ekström
Vaasa

Mielenkkiintoista asian ympärillä häärämistä

Tavallaan molemmat keskustelijat varoivat asian "ytimeen" menemistä. Mieltäni jäi vaivaamaan, mistä syystä.
Samoin ihmetytti jättää uraanitalouden eri työvaiheiden tuottamat hiilipäästöt ja uraanin jalostuksessa käytettävien myrkkyjen ja kemikaalien osuus varjoon. Näitä välillisiä hiilihiukkas ja monia muita syntyy huomattavat määrät koko tuotantoketjussa, eikä ydinvoimala ole koskaan hiiletön tai päästötön laitos, edes silloin kun se on on pysähdyksissä.

Tuulivoimalan tai biopolttoainelaitoksen päästöt voivat muodostua kokonaan uusiutuvasta energiasta, myös työvaiheiden osalta, eikä myrkkykemikaaleja tarvita välttämättä ollenkaan.

Sangen naurettava oli väite, ettei tuulivoimalla pysyttäisi perässä sähköenergian tarpeen kasvu kanssa, kuitenkin pelkästään Espanjassa rakennettiin ja valjastettiin käyttöön tuulivoimaa useamman ydinvoimalan verran, samaan aikaan kun täällä pikkuosaa vastaavasta määrästä tuotantoenergiaa rakennetaan Olkiluoto 3:sen. Sitä rakennetaan jo kolmatta vuotta ja edelleen useita vuosia eteenpäin, huomattavasti pienemmälle tuotantomäärää odotellen. Tosin päästöjä se synnyttää jo nyt rakennusvaiheessa satojen tuulivoimaloiden rakentamisen verran. Samoin kustannuksia.

Kyllä Laurilla oli sana ja tie3to paremmin hallussa ehdottomasti, mutta aina asiat voisi ilmaista paremminkin.

Asian vierestä

Kuuntelin väittelyn, koska asia oli mielenkiintoinen.

Väittelyn voittaja oli mielestäni Leskelä, mutta se on sivuseikka tässä asiassa.

Tätä asiaa pitäisi mielestäni lähestyä siltä kantilta että miten sähkön/enenrgiankulutusta voitaisiin vähentää?

Toiseksi voidaan puhua siitä miten energiaa tuotetaan mahdollisimman ympäristöystävällisesti?

Esimerkkinä käytän joukkoliikennettä ja asuntojen lämmitystä. Mielestäni on käsittämätöntä että vieläkin voidaan rakentaa asuntoja joiden lämmitysmuoto on suora sähkölämmitys. Sehän on ympäristön kannalta lähes rikollista toimintaa mutta niin halpaa. Tähän asiaan pitäisi valtiovallan puuttua nopeasti.

Joukkoliikenteen vs yksityisautoilun suhdetta en sitten ymmärrä millään. Joukkoliikenne on niin kallista verrattuna yksityisautoiluun että ei ole ihme että joukkoliikenne ei ole suosittua.

Mielestäni valtiovallalla on pallo käsissä vaan ei ole rohkeutta tehdä mitään energiankulutuksen vähentämiseksi ja energiatuotannon muuttamiseksi ympäristöystävälliseksi.

Ilman muuta Lauri Myllyvirta

Ilman muuta Lauri Myllyvirta oli oikealla asialla. Vaikka ilmastonmuutoksen torjuminen on keskeisimpiä kohtalon kysymyksiä, ei se saa olla sellaista "sotaa terrorismia vastaan", jolla voidaan oikeuttaa kaikki muut tuhoisat toimet. Ainoa oikea toiminta olisi luopua jatkuvan talouskasvun vaatimuksesta ja hyväksyä se, että meidän pitää luopua paljosta. Elintason pitää tietysti olla riippuvaista ihmismääristä: mitä enemmän ihmisiä, sitä vähemmän materiaalista hyvää yksittäiselle ihmiselle. Tavoitteeksi siis väestönkasvun kääntäminen laskuun ja maailmanlaajuinen taloustaantuma.

tämä oli mennyt tuulivoima

tämä oli mennyt tuulivoima keskusteluun ?

Paljonko enregiaa kuluu yhden ydinvoimalan rakentamiseen ?
Julkaistu Ke, 26/03/2008 - 18:22 Nimetön

Myllyvirta voitti kirkkaasti. Leskelä vähätteli pöyristyttävästi ydinvoiman riskejä ja ympäristöhaittoja. Koomisinta oli kun hän väitti että "terroristit" ( siis eri tyyppiset ) eivät pääse käsiksi uraaniin ja ydinvoimaloiden varastoihin. Aivan hiljattain kuitenkin Venäjä myrkytti Britanniassa ydinperäisellä plutoniumilla sieltä loikanneen toisinajattelijan. Miten paljon tätä tapahtuu jää arvailujen varaan.

Ydinvoimaloiden puolustajat, jotka väittävät ydinvoimalla säästävänsä energiaa eivät koskaan kerro miten paljon energiaa kuluu yhden ydinvoimalan rakentamiseen. Ydinvoimaloiden käytössä pitää myös laskea koko laitoksen elinaikanaan kuluttama energia. Jokaisen nippelin ja tiilen ym. ym. valmistukseen kulunut energia. Miksei sitä kerrota ja lasketa ?
Monta vuotta sitten näin kaavion eräässä USA:n yliopistossa, jonka mukaan yhden ydinvoimalan rakentamiseen tuhlattu energia vaatii yhden ydinvoimalan tuottaman energian. Eli ydinvoimalat lisäävät enrgian kulutusta, jota niiden puolustajat väittävät voimaloiden vähentävän.

Entä uraanilouhokset ja niiden tuottamat valtavat ympäristötuhot ? Täyttä huuhaata väittää ettei myös Suomessa tule uraanikaivoksilla hirveitä ongelmia ja inhimillistä kärsimystä ihmisten pakkomuutoilla ym.

Ceteris paribus ulkomaat ja mainitsematon energiamahdollisuus

Oli sympattista,että Myllyvirta otti huomioon ulkomaan olosuhteet energian tuotannossa ja sivuvaikutuksissa.Nämä asiat päätyvät milestäni kuitenkin ceteris paribus osaan, koska jokaisen maan tulee kantaa itse huolta turvallisuuspolitiikkaansa, Suomessa meidän tulee keskittyä omiin asioihimme vaikka kuinka globaalissa maailmassa elämmekin(voimme kyllä vaikuttaa siihen,miten ulkomaat toimii). Muuten Myllyvirralla oli asiallista puhetta niinkuin myös Leskelällä, mutta väittelyn voitti Myllyvirta. Tuulivoimaan suomessa en ainakaan vielä usko, Suomessa on suhteessa huonot olosuhteet siihen(ehkä yksityseen käyttöön?). Maa -ja ilmalämpöpumpuilla saadaan Suomessa paljon lämpöenergiaa irti todella tehokkaasti, siitä toivoisin puheen aihetta. Ydinenergia on iso investointi, pitäisi tutkia tarkaan mitä investoinnin poistoaikana ehditään kehittämään!!

Ydinvoimaa vastaan

Ydinvoiman kannattajat joutaisivat samaan paikkaan ydinjätteen kanssa...miten kukaan voi nähdä energiatuotantomuodossa, joka kaivoksillaan ja jätteillään aiheuttaa SATOJA TUHANSIA vuosia kestävän katastrofin, mitään hyvää?! Ydinvoiman mahdolliset positiiviset vaikutukset musertuvat saman tien sen negatiivisten vaikutusten alle, mikä tekee siitä "vaihtoehdon", jota ei pitäisi edes harkita. Uusiutuvat energialähteet ja meidän ihmisten energiansäästö on se aidosti kestävä vaihtoehto.

Voittaja on ydinvoima

Leskelä perusteli ja tukeutui asiatietoon, Myllyvirta enemmänkin mutuun ja luuloon kuinka asiat muuttuvat tulevaisuudessa. Lisäksi Myllyvirta puhui ristiriitaisuuksia väittämällä että vaihtoehtoisten energiamuotojen hinta halpenee kun ne yleistyvät, ja toisessa yhteydessä puolusteli tuulivoiman kallistumista hetkelliseksi piikiksi kysynnän äkillisen lisääntymisen vuoksi.

Leskelä voitti

Jukka Leskelä oli ilman muuta voittaja, mutta toki hän olisi voinut ampua alas vielä terävämmin Greenpeacen yli 30 vuotta vanhat, päivittämättömät kannat ja niistä juontuvan fraseologian.

Ydinpropaganda uppoaa suomalaisiin

Kun tätä keskustelua arvioi sisällöllisesti, on syytä jo lähtökohtaisesti muistaa yksi asia: tämä keskustelu ei missään mielessä ollut tasapuolinen eikä asiallinen keskustelu ydinvoiman todellisesta luonteesta. Energiateollisuus-yhdistyksen johtaja Jukka Leskelä on alansa bisnesmaailman edustaja, ja sellaisena hän ei ensisijaisesti keskustellut asiasta sinänsä tai totuudenmukaisesti, vaan tarkoitushakuisesti täysin edustamansa bisnes-alan suunnitelmia ja taloudellisia etuja ajaen. Ylipäänsä ajatus kutsua ydinmafian agentti ”keskustelemaan” vakavasti siitä mitä ydinvoima on, tuntuu jo lähtökohtaisesti vitsiltä. Se on sama kuin kutsuisi heroiinin tuottajat ja kauppiaat Suomeen keskustelemaan heroiinin laillistamisesta. Greenpeace-järjestön Lauri Myllyvirta puolestaan on vailla vaikutusvaltaisten taloudellisten taustavoimien velvoitteita ja hän tuskin saa Leskelän tavoin henkilökohtaisia taloudellisia etuja kannanotoistaan. Näillä tosiasioilla pitäisi olla aivan oleellinen merkitys puheiden uskottavuutta ajatellen.

Ihmettelisin suuresti Leskelän ydinvoiman mainostuspuheita, ellen olisi tätä samaa propagandaa ja valehtelua nähnyt ja kuullut yllin kyllin. Kun ydinvoimateollisuus vuosikymmenestä toiseen on markkinoinut itseään kuten mikä tahansa yritys ajaa omaa etuaan, ei ilmastonmuutoksella aiemmin ole ollut mitään sijaa tässä markkinoinnissa. Nyt kun ilmastonmuutos on ”in” ja siitä saadaan potkua bisnekseen, niin tietysti Leskelä hoki ilmastonmuutosta koko ajan, ja sen tarkoitus olikin pelkästään harhauttaa hyväuskoisia ja ajattelemattomia ihmisiä ydinvoiman kannalle.

Jotkut kommentoijat tuntuvat uskomattoman naiivisti luottavan Leskelän ”asiallisuuteen”, mutta kyllä kai kuka tahansa ”asialliseen vaikutelmaan” taktisesti panostava myyntimies kuulostaa asialliselta. Se on kuitenkin vain pelkkää retoriikkaa ja politiikkaa, jolla ei ole mitään tekemistä ydinvoiman todellisen luonteen kanssa. Leskelä oli täysin edesvastuuton vähätellessään ydinenergian riskejä, ja Leskelää voi syyttää karkeasta valehtelusta hänen moneen kertaan toistaessa, kuinka täysin ympäristöystävällinen energiamuoto ydinvoima on. Jos joku pitää tätä harhauttavaa hölynpölyä ”asiallisena”, kenties jopa ”fiksuna”, hän kuuluu näihin auttamatta höynäytettyihin, joiden pohjattoman typerällä myötävaikutuksella Suomi on jo myyty häikäilemättömän ydinvoimateollisuuden reservaatiksi: koko suunnitelma alkoi voitelemalla ja lobbaamalla tänne ensin uusien ydinvoimaloiden rakennusohjelma, sen jälkeen tuli esiin salassa pidetty Suomessa aloitettava uraaninlouhinta, ja viimeinen etappi tulee olemaan se, kun Suomesta tulee koko EU:n alueen ydinjätteen kaatopaikka. Meillä kun on niin ”vakaa kalliopohja”. Ja hölmöt suomalaiset tulevat varmasti olemaan ylpeitä kallioperästään, kun ihan ulkomaalaisetkin kehuvat!

Timo Heikkilä

Ydinvoiman legenda

Jukka Leskelä rajoittaa näköalansa hyvin kapeaksi. Uraanimalmin louhinta, rikastaminen ja uraanin rikastaminen ei ole puhdasta ja tuottaa lisäksi hiilidioksidia, ja tulevaisuudessa hiildioksidipäästöt nousevat vielä. Itse voimalan rakentaminen vaatii jo niin paljon energiaa, että se pitäisi tuottaa 5 vuotta sähköä ennen kuin se on tuottava. Mutta tuulivoimalan materialia voi kierättää, iso osa ydinvoimalasta pitäisi haudata.
Halpaa ydinvoima on vain, koska tutkimus on maksettu ydinaseiden kehittämisen kautta ja voimalan vakuutuksen maksaa kansakunta.
Toinen asia on, että energiankultuksen nousu nähdään luonnonlakina. Mutta miksi ulkomaalaiset kysyvät: ”Onko energia halpaa Suomessa?”
Teollisuuden ajatusvirhe on, että iso on kaunista ja pieni ei toimi. Sen mukaan on mahdotonta syödä hunajaa, koska mehiläinen on niin pieni.
Lauri Myllyvirta puhui energiatehokkuuden parantamisesta. Mutta hän olisi voinut puhua enemmän energian säästämisestä, mihin kuuluu esim. tavaroiden, rakennusten, laitteiden tuotantoon kulunut ja sitoutunut energia. Hyvä kirja ja vielä ajan tasalla on: ”Factor Four: Doubling Wealth - Halving Resource Use: The New Report to the Club of Rome by Amory B. Lovins, L. Hunter Lovins, and Ernst Von Weizsacker (Paperback - 1997)”

Olaf Frauenberger, Espoo

Myllyvirta on oikeassa

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kaikki paukut on laitettava uusiutuvien energialähteisiin ja energiatehokkuuden parantamiseen, jotta ko. ratkaisut saadaan lanseerattua laajamittaisesti markkinoille ja hinnat sitä myöden alas. Koska ydinvoiman rooli on joka tapauksessa marginaalinen ilmastonmuutoksen näkökulmasta ja siihen liittyy monia ratkaisemattomia ongelmia, ei siihen kannata panostaa.

Re: Ceteris paribus ulkomaat

Hei ilppi,

keskustelun aihe oli "Voidaanko ydinvoimalla torjua ilmastonmuutosta" ja sitä ei ollut mitenkään rajattu Suomeen. Minusta on keskeistä puhua siitä, millaisia uhkakuvia aiheuttaisi ydinvoiman voimakas lisääminen maailmanlaajuisesti ja verrata niitä siihen pieneen päästövähennykseen joka ydinvoimalla voitaisiin saada aikaan.

Olkiluoto 3 on ollut maailman ydinvoimateollisuuden tärkein markkinointityökalu vuosien ajan. Sillä mitä ratkaisuja Euroopassa otetaan käyttöön ja kehitetään, on suuri vaikutus koko maailman edellytyksiin päästä eroon kestämättömästä energiantuotannosta. Suomella on varaa parempaan kuin julistaa että maailman energiatulevaisuus on annettu ja me emme siihen vaikuta.

Ydinvoiman osalta on aivan yhtä keinotekoista rajoittautua Suomeen kuin kysyä, kuinka todennäköistä on, että Suomeen rakennettava hiilivoimala aiheuttaa esim. Länsi-Antaktiksen jääkilven romahtamisen. Tässä on kyse globaaleista uhkakuvista ja globaalista vastuusta. Sekä ydinvoiman että hiilivoiman lisääminen on globaalista näkökulmasta vastuutonta.

Terveisin,

Lauri Myllyvirta

Suuruusluokat hukassa

Hei,

sinä joka kirjoitit "Ei mitenkään tuulivoima, aurinkoenergia sekä bioenergia ei voi mitenkään korvata sitä lisäystä mitä ihmiskunta tarvitsee tulevaisuudessa energiatarpeeseensa." Toivon, että tarkistat asioiden suuruusluokat ennen kuin väität moista. Uusiutuvista energialähteistä tulee ihmiskunnan käyttämästä loppuenergiasta noin 18 %*, ydinvoimasta noin 3 %.

EU:n uusiutuvan energian tavoite merkitsee noin 2000 TWh lisäystä uusiutuvan energian tuotannossa vuoteen 2020 mennessä. Ydinvoiman lisäys Euroopassa jäänee samassa ajassa reilusti alle 100 TWh:iin eli 10 reaktoriin.

Perustin ohjelmassa esittämäni väitteet Euroopan uusiutuvan energian tuottajien etujärjestön ja Greenpeacen teettämään energiaskenaarioon, jonka on tehnyt kaksi maailman arvostetuimpiin kuuluvaa insinööritoimistoa, DLR ja ECOFYS. Se osoittaa, että energiankulutuksen voimakas tehostaminen ja uusiutuvat energialähteet voivat vastata ilmastonmuutoksen torjumisen ja energian saannin haasteisiin. Kannattaa tutustua:
http://www.energyblueprint.info/

*REN21 (2008). Renewables 2007 Global Status Report

Terveisin,

Lauri Myllyvirta

Myllyvirta osoitti ettei ilmastonmuutosta ratkaista ydinvoimalla

Keskustelusta tuli vaikutelma, että Energiateollisuus-yhdistyksen johtaja Jukka Leskelä on "pukki kaalimaan vartijana". Valitettavasti hän on läksynsä lukenut ydinvoimateollisuuden "häikäilemätön" lobbaaja.
Kaikkihan me tiedämme, että ydinvoima on ajallisestikin rajallinen energianmuoto ja siitä tulisi päästä eroon mahdollisimman pian. Vastuu onkin Suomen päättäjillä, että korvaaviin energiamuotoihin aletaan Suomessakin panostamaan tosissaan.

Ei ydinvoimaloita - ei uraanikaivoksia

ydinvoimaa vastaan

olen Greenpeace-järjestön kampanjoitsija Lauri Myllyvirran puolella. olen 100% ydinvoimaa vastaan, olen myös kirjoittanut nimeni adressiin,jossa ollaan ydinvoimaa vastaan

Todellisuudessa

Kunhan avaruustekniikka vielä hiukan kehittyy, niin ydinjätteet voidaan ampua Pluto planeetalle tai vaikka aurinkoon. Pääasia että voimalat ja väliaikaisvarastot ovat turvallisia.

Hauska provo tuo jätteiden

Hauska provokaatio tuo jätteiden ampuminen avaruuteen! Mutta kuinkakohan kallista se olisi?

Ja miten kävisi ydinvoiman kokonaiskustannusten?

Säteilevän jätteen käsitteleminenkään ja rakettiin siirto tuskin olisi halpaa sekään!

uraanivoimateollisuus häviää tai hävittää

Lauri Myllyvirta puhui asiaa.
On uskomatonta, että uraanivoimateollisuus väittää koko ketjunsa olevan kunnossa, vaikka vain voimalaitoksen sisällä homma toimii. Kaikki muu prosessi onkin sitten väitteen "voidaan hoitaa" varassa, vaikka 50 vuoteen ei ole voitu hoitaa.

Onko energiantuotanto todella suuren yleison asia?

Hyvä esimerkki siitä ettei mielipide aina perustu objektiivisuuteen on mitä Laura Collander kommentissaan kirjoittaa: "Olen sen ikäinen, että muistan hyvin ydinsodan uhan roikkumisen ihmisten yllä kylmän sodan aikana ja Tsernobylin onnettomuus oli todella järkyttävä."

Hänen(kin) tapauksessaan perimmäinen syy sotkea jyvät ja akanat on se sana "ydin" - hui kauheaa. Ehkäpä jo se ettei entisissä itäblokin maissa ole enempää onnettomuuksia tapahtunut jo kertoo tuotantotavan turvallisuudesta? Ehkäpä silloin kun dialyysilaitteet alkavat tuulen puutteessa sammua alkaa mielipidekin taas eräillä muuttua?

Ota selvää

josko kävisit tuulivoimayhdistyksen sivuilla tai vtt:n sivuilla ottamassa selvää, onko tuulivoimalla mahdollisuuksia tuottaa suomen sähköenergiaa ja missä mittakaavassa, etkä kirjoittaisi omia uskonasioitasi.

Myllyvirta voitti kyseisen keskustelun selkeästi.

Suomessa uurastetaan vähintään vuoteen 2011 että saataisiin tuo yksi voimala tuottamaan sähköä. Kyseistä laitosta on tähän mennessä rakennettu yli kolme vuotta. Siitä saadaan normaalitoiminnan aikana.. jos se proto nyt toimii.. sähköenergiaa 1600 MW, Kun Espanja rakensi yhdessä vuodessa (2007) tuulivoimaa yli kaksi kertaa tuon määrän, ja suhteessa siellä on rannikkopinta-alaa vähemmän kokonaispinta-alaan kuin suomessa.

Suomesta on yksi Saksalainen viisas todennut, että tuulivoima on mahdotonta täällä, syyn on suomalainen luonto, nimittäin ihmisten luonto, ei ympäristö joka tarjoaa hyvät olosuhteet hyödyntää tuulivoimaa.

ON!

Ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena koko suuri yleisö Suomen kokoisessa maassa on kokonaisuudessaan uhri, tuon mittakaavan riskin ottamiseen on otettava huomioon kaikkien suomalaisten ja naapurienkin kanta.

Viherhipit katsoneet asiaa taas filttereittensä läpi?

Aikasempi keskustelu on jostain kumman syystä ollut täysin asian viereistä. Aiheenahan oli nimenomaan ydinvoiman käyttö ilmastonmutoksen torjunnassa. Ydinvoiman käytöllä on monia ympäristöön vaikuttavia ongelmi, joita ei tietenkään voi vähätellä, mutta ilmaston lämpiämisen estämiseksi ydinvoiman käyttö on parhaita mahdollisia ratkaisuja.

Leskelä puhui asiaa

Kuuntelin nyt vasta väittelyn. Leskelä voitti.

Suomi kuva

Hyvät siskot ja veljet;
Kysymyshän tässä ydinvoimassa on rahasta.
Häikäilemättömät tahot, jotka eivät perusta Suomen tulevaisuuden ym muunkaan tulevaisuuden puolesta, yhtään mitään.

Suomen hyvinvointi ja taloudellinen kehitys ovat jo tähänkin asti kokeneet huomattavia alaskirjauksia ydinvoiman takia.
Pääomat ja työllistyminen valuvat ulos.
Suomen tekninen osaaminen tulevassa energian uusosaamisessa on kokenut tappiota meidän kaikien kannalta jo vuosia..

Tuossa hyvä esimerkki;

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article251458.ece

Oletteko lentäneet selkeällä säällä Suomen yli etelästä pohjoiseen;
Tämä on korpimaata, tönö siellä toinen täällä ja metsää on..
Ilmastonmuutos lisää Suomen metsien kasvua ja varaa on..

Tuulet tulevat lisääntymään ja keskituulennopeudet myös sisämaassa. Antaa uusia mahdollisuuksia, myöskin hajautetulle energian tuotolle.

Hajautettu energian tuotanto perustuen omiin metsävaroihimme
vaikkapa metsänhoidollisilla harvennushakkuilla, tuottaisi energiaa ja työtä ja kaikki pääomat jäisivät omaksi hyödyksemme ja pitäisi koko maan asuttuna.
Puhumattakaan, että kaikesta biomassasta voi tehdä polttoainetta, tai kaasuttaa lähes saasteemattomasti uusilla pyrolyysi tekniikoilla kaiken ulos.

Joten, kun seuraavan kerran mietitte ydinvoimaa, on se kaikki pois meidän Suomalaisten hyvinvoinnista ja koko Suomi kuvasta.

Kun näitä talousennusteita tulee joka päivä, teen tässä oman ennusteeni;
Ja ennenkaikkea, Suomi tulee olemaan turistikohde, kun keski Euroopassa ja varsinkin etelä Euroopassa lämpötilat nousevat sietämättömiin lukemiin kesällä. Turistivirrat kääntyvät, tänne tuhansien puhtaiden järvien ja vilvoittavien vesien ääreen, tontit tulevat olemaan tähtitiellisissä hinnoissa..
Suomesta tulee Euroopan vilja aitta, kasteluvettä.
Puhdas vesi sinänsä tulee olemaan yksi arvokkaimmista luonnonvaroista.

Mutta, kaikki tämä edellyttää, että olemme edelleen puhtaan ja "koskemattoman" luonnon maineessa !

Jukka Leskelä voitti

Eipä aina viimeisen sanan saanut ole voittaja. Minusta leskelä voitti väittelyn selkeästi, oli asiallinen ja ennen kaikkea perillä faktoista. Häiritsi Myllyvirran pikkupoikamaiset intokset, suorastaan valheellisia asioita löi pöytään.

Äänestä Kaupassa ja Sähköllä Ydinvoimasta

Ydinvoimalle haetaan Suomessa kilpailuetua kansan kustannuksella: voimayhtiön vastuu onnetomuudesta on kymmenien miljardien täysarvon sijasta vain 200 miljoonaa, jäteongelmaa ei ole ratkaistu ja sen oikeaan ratkaisuun tarvittavia miljardeja ei ole rahastoida, ydinvoiman purkukustannuksista rahastoidaan ehkä 10 %, loput miljardikulut kansalle. Tästä huolimatta Citi-pankki kertoo, että nykyisillä rakennuskustanuksilla ydinvoima ei kannata, kuten Olkiluoto 3:n katastrofaalinen tilanne osoittaa..

Nyt sinulla on tilaisuus äänestää ydinvoimasta kaupassa ja sähkösopimuksella
1) Jätä kauppaan Fennovoiman omistajien
Valio, Atria, Myllyn Paras, S-ryhmän Rainbow, K-ryhmän Pirkka -tuotteet ja vältä S- ja K-kauppoja
2) vaihda sähkösi pois TVOn Fortumin ja E.ON:n, Vantaan ja Helsingin energian ja muiden Fennon www.fennovoima.fi paikallissähköyhtiöistä. Vaihtoehtoina ovat vaikka ekosahko.fi, muut paikallisyhtiöt tai ruotsalaisen Vattenfallin tuuli- tai vesisähkö.