J.P. Pulkkinen:

”Onko perinteisen kiinalaisen oopperan ja länsimaisen puhedraaman välissä jotain toisenlaista teatteria? Tai toisella tavalla sanottuna, onko olemassa toisenlaista teatteria näiden draaman perustyyppien ulkopuolella – aasialaisen teatterin jossa laulaminen ja tanssiminen ovat pääasia, ja eurooppalaisen teatterin, missä näytelmäkirjailijan sanat ovat pääasia?

J.P. Pulkkinen:

Terveisiä kaupallisesta joulusta! Juttu meni niin että nipistin työaikaa ja tein harppuunahyökkäyksiä pitkin Helsingin keskustaa. Tarkoitukseni oli saada näköpiiriin ja pyydystetyksi muutamia kaupallisia objekteja, joista eräillä voi kokijan perspektiivistä riippuen olla jopa taiteellista ominaispainoa. Huomaatte että olen tyypillisestä yleisradiolais-asiallisesta äänensävystä liukunut tällaiseen pakinoivaan muotoon, se sopinee aiheeseen.

J.P. Pulkkinen:

Ajattelin kirjoittaa jutun joka lähtisi liikkeelle lempinallestani Muhammedista. Jätän väliin, aihe on sensitiivinen. Sen sijaan voisin pohdiskella sitä, miten jyrkät vastakkainasettelut nostavat esiin mitä hassunkurisimpia asioita. Koraanissahan ei ole suoraa kieltoa Allahin tai profeetta Muhammedin kuvaamiselle. Kiellot ja niihin liittyvät reaktiot perustuvat tulkintoihin joistakin Koraanin kohdista. Tulkintoja on maailmassa tulvimalla, niitä tehdään Raamatusta ja Tuntemattomasta sotilaasta. Tekijöinä ovat ihmiset.

J.P.Pulkkinen:

Muutama päivä sitten seurasin vierestä kuinka toimitusjohtajatyyppi vei Mersuineen pysäköintipaikan peruuttavan autoilijan nenän edestä. Naisautoilija nousi kärrystään ja kyseli kohteliaasti keski-ikäisen herrasmiehen toiminnan vaikuttimia, muutkin kadullakulkijat seisoivat hiljaisen ihmetyksen vallassa. Paikan riistänyt toimitusjohtajatyyppi painui tyynesti kulman taakse ja siihen asia jäi.

J.P. Pulkkinen:

Tämän kuun alussa liityin Facebook-nimiseen nettihommaan. Sanon nettihommaan, kun en tarkalleen tiedä, mikä voisi olla sellaisen nimi. Puhekielessä käytetään termejä hässäkkä ja tsydeemi, jotka vastaavat netistä saatavaa kokemusta paremmin kuin sellaiset sanat kuin käyttöliittymä tai sovellus tai ohjelma.

Kai Ristola:

- Aina kun jokin on pielessä, astuu meidän kaikkien oikeamielinen Astrid-täti kehään ja ottaa kantaa. Miten maailmassa hän oikein toimii? Soittaako hän itse lehtiin ja alkaa selostaa jostakin väärinkäytöksestä tai epäoikeudenmukaisuudesta? Vai soittavatko toimittajat hänelle ja esittävät kysymyksiä maailmantapahtumista?

Astrid Lindgren ärsytti monia kotimaassaan, kuten edellä siteerattua ylioppilaslehti Ergon kolumnistia vuonna 1993.

J.P. Pulkkinen:

KOM-teatteri, Tshehovin Vanja-enon, näyttelijöinä mm. Hannu-Pekka Björkman, Marja Packalen ja Pekka Valkeejärvi. Joskus menee sekaisin se, että onko tullut ihailemaan maan parhaitten näyttelijöden bravuureja vai onko näytelmässä oikeasti kysymys jostain minua koskevasta. Vanja-enossahan eletään maalaiselämää kartanossa, siinä tilaa hoitavat Ivan Petrovitsh Voinitski eli Vanja ja Sofia Aleksandrovan eli Sonja.

Liisa Vihmanen:

Selaan kirjaa, jossa on valokuvaaja Robert Capan ottamia kuvia toisen maailmansodan aikaisesta Euroopasta. Robert Capa oli se uhkaraohkea unkarilaissyntyinen valokuvaaja, joka kulki liittoutuneiden joukkojen mukana sodan pahimmilla taistelupaikoilla, mutta myös kotirintamalla, jopa ihmisten kodeissa.

Capa osallistui kuvaajana myös Normandian maihinnousuun, mutta suurin osa niistä valokuvista tuhoutui pimiöapulaisen käsissä. Robert Capasta kerrotaan, että hän rakasti samppanjaa, naisia ja pelasi huonosti korttia.

Kai Ristola:

Sunnuntai-ilta Pitkänsillan kupeessa Helsingissä. Ennen tässä oli pehmopornoa pyörittänyt elokuvateatteri, nyt jo vuosia vapaan teatteriryhmän näyttämö. On kulahtanutta eli viihtyisää. Etenkin kirppareilta hankitun Koko-baarin kalustuksen keskellä viihtyisi ilman sen kummempaa asiaakin.

Varta vasten tänne on kuitenkin tänään tultu. On seitsemäs päivä lokakuuta, vuosi venäläisen toimittajan Anna Politkovskajan murhasta.

Airikka Mannerkoski:

Harvoin riemastun siitä, kun ihminen vedetään vaijerilla kattoon. Näin kuitenkin tapahtui, kun olin katsomassa Helsinki Areenalla maailmankuulun nykysirkusryhmän Cirque du Soleilin esitystä Delirium.