yle.fi

Digikuvakilpailun voittajat

1. palkinto: Kullan kosketus


Kullan kosketus
 

Kultainen kuva värisävyä myöten. Kaikki on kuvaajan loppuun asti tarkasti miettimää ja harkittua. Rajaustakaan ei voisi enää muuksi muuttaa, pisteenä iin päällä on toisen henkilön kaulan ja olkapään taitteesta paistava aurinko tähtimäisine säteineen. Kuva henkii lempeyttä ja rakkautta niin, että katsojakin on pakahtua. Vaikka kuvassa on kilotolkulla sokerikuorrutusta, ei se ole silti vastenmielisen makea.


2. palkinto: Ei ne suuret hetken, vaan ne pienet hetket...


Ei ne suuret hetket, vaan ne pienet hetket...


Hellyttävä kuva ihmisen ja rakkaan lemmikin vilpittömästä suhteesta. Kaunis valo tuo kuvaan oman puhtauden ja raikkauden tuntunsa. Risteävien diagonaalilinjojen varaan rakentuva sommittelu antaa kuvalle pienen, mutta tärkeän dynaamisen potkun, vaikka kuvassa ollaan hiljaa, on tilanne elävä ja käsin kosketeltava. Kuvan sommittelu kiinnittää katseen ja kuvan väriskaala erottaa sen myös muista.

 

3. palkinto: Ystävämme sade


Ystävämme sade


Kolmanneksi pärjännyt kuva on puolestaan aito tilannekuva, joka on kaiken lisäksi kuvattu olosuhteissa, joissa harvoin kameraa näkee käytettävän. Lasten riemu lämpimässä kesäsateessa on aitoa ja mukaansatempaavaa. Tästä tulee väkisinkin hyvälle tuulelle, sade ei ole pelkästään kurja asia, kunhan sen vain oikein oivaltaa. Jos tarvitsee poseerata, se kannattaa tehdä näin: kesken tekemisen ja lapsen elämän riemun.

 

Muut tuomariston kommentoimat kuvat

Kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat


Kommentteja näistä kuvista?