yle.fi



Tiedote 19.06.2008: Suomen euroviisua 2009 etsitään jo

Julkaistu La, 01/11/2008 - 09:32
  • Suomen karsinta 2009 (Kuva: )
  • Suomen karsinta vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun toteutetaan pitkälti saman mallin mukaan kuin tänä vuonna.

Suomen karsinta vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun toteutetaan pitkälti saman mallin mukaan kuin tänä vuonna.

Levy-yhtiöiden ja artistien kanssa käytävien neuvottelujen pohjalta YLE kutsuu jälleen 12 artistia kilpailemaan Suomen edustuspaikasta. Syyskuussa julkistettavalla artistilistalla on mukana sekä mies- ja naissolisteja että bändejä. Kukin kutsuartisti esittää karsinnassa vain yhden kappaleen ja artistit joutuvat pudotusuhan alle jo alkukarsintavaiheessa.

- Teräsbetonin selviytyminen finaaliin Belgradissa oli hieno päätös monella tapaa onnistuneelle vuoden 2008 euroviisuprojektille. Ensi vuonna kotimainen karsintasysteemi pysyy kutakuinkin samana, mutta aiomme kiinnittää entistäkin tarkemmin huomiota muun muassa artistivalintoihin. Luvassa on varmasti yllätyksiä, sanoo YLE Viihteen ohjelmapäällikkö Tuire Lindström.

Vuonna 2009 Suomen euroviisukarsinnan vastaavana tuottajana toimii Merete Manninen ja tv-tuottajana Matti Grönberg.

Suomen karsinnan finaali 31. tammikuuta

Alkukarsintoja järjestetään ensi vuonna kolme, joista jokaisessa on mukana neljä artistia. Alkukarsinnat käydään kolmena peräkkäisenä perjantaina 9. tammikuuta alkaen. Puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella kaksi parasta jokaisesta alkukarsinnasta etenee suoraan finaaliin.

Alkukarsinnoissa karsiutuneiden kuuden artistin kesken järjestetään erillinen jatkokarsinta, ns. toinen mahdollisuus, josta kaksi parasta pääsee finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella. Jatkokarsinta käydään lauantaina 31. tammikuuta järjestettävän finaalilähetyksen aluksi.

Varsinaisessa finaalissa on mukana yhteensä kahdeksan esitystä. Niiden joukosta tv-katsojat valitsevat karsinnan lopullisen voittajan ja Suomen edustajan vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun kaksivaiheisessa puhelin- ja tekstiviestiäänestyksessä. Yleisradio julkistaa yleisötilaisuutena järjestettävän Suomen karsinnan finaalin kilpailupaikan ja juontajat myöhemmin.

Euroopan yleisradioliitto EBU on julkistanut vuoden 2009 Eurovision laulukilpailun alustavat kilpailupäivät. Ensimmäinen semifinaali käydään tiistaina 12. toukokuuta, toinen semifinaali torstaina 14. toukokuuta ja finaali lauantaina 16. toukokuuta. Laulukilpailu järjestetään Venäjällä.

Lisätietoja medialle:
Merete Manninen
vastaava tuottaja, YLE Viihde
puh. (09) 1480 4990
sähköposti: merete.manninen@yle.fi

Matti Grönberg
tv-tuottaja, YLE Viihde
puh. (09) 345 6361
sähköposti: matti.gronberg@yle.fi

Lisätietoja myös: eurovision@yle.fi