yle.fi



Tiedote 17.05.2010: Euroviisujen 2011 avoin kilpailu käynnistyy

Julkaistu Ma, 17/05/2010 - 13:14
  • Suomi (Kuva: EBU)
  • Suomen edustuskappaleen haku vuoden 2011 Eurovision laulukilpailuun on alkanut. Avoimeen kilpailuun voi lähettää demoja elokuun loppuun asti.

Vuonna 2011 Suomen euroviisukarsinta järjestetään pääpiirteissään samalla kaavalla kuin tänäkin vuonna. Avoimen kilpailun osuutta kilpailukappaleiden etsinnässä on lisätty.

- YLE valitsee televisioitaviin alkukarsintoihin yhteensä 12 kilpailijaa. Nämä voivat olla joko levy-yhtiöiden ehdottamia kilpailijoita tai avoimeen kilpailuun lähetettyjä ehdotuksia. Sitä, moniko kilpailijoista pääsee mukaan levy-yhtiöiden ehdotusten kautta ja moniko avoimesta kilpailusta, emme tässä vaiheessa halua vielä päättää. Elämme tilanteen mukaan ja valitsemme tietysti parhaat ehdokkaat jatkoon, sanoo Suomen karsinnan vastaava tuottaja Merete Manninen.

YLEn valitsemat euroviisuehdokkaat julkistetaan 30. syyskuuta.

Myös viime syksyltä tuttu Euroviisujen nettikarsinta järjestetään tällä kertaa. YLE valitsee nettikilpailijat avoimeen kilpailuun lähetettyjen demojen joukosta. Tekstiviestiäänestyksen perusteella kolme suosituinta kappaletta pääsee tätä kautta televisioitaviin alkukarsintoihin.

- Toivomme avoimeen kilpailuun runsasta osanottoa. Ohjenuoraksi kilpailijoille voisi sanoa, että mielikuvituksen käyttö on sallittua euroviisukappaleissa. Avointa kilpailua ei ole rajattu vain uusille kyvyille, vaan myös kokeneet artistit ovat tervetulleita kisaan. Lupaamme kuunnella demoja avoimin mielin ja korvin, Manninen tähdentää.

> Lähetä demosi Euroviisujen 2011 avoimeen kilpailuun

Alkukarsinnat ja finaali tammi-helmikuussa

Euroviisujen alkukarsinnat ja finaali järjestetään tammi-helmikuussa 2011. YLE julkistaa karsintapäivät ja kilpailupaikat myöhemmin.

Jokaisessa alkukarsinnassa on mukana viisi kilpailuesitystä, joista kolme parasta etenee finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella. Niiden lisäksi YLEn raati valitsee kuuden karsiutuneen joukosta yhden esityksen finaaliin ns. villin kortin turvin.

Suomen karsinnan finaalissa on mukana yhteensä kymmenen esitystä. Niiden joukosta tv-katsojat valitsevat karsinnan lopullisen voittajan ja Suomen edustajan vuoden 2011 Eurovision laulukilpailuun kaksivaiheisessa puhelin- ja tekstiviestiäänestyksessä.

Vuoden 2011 Suomen karsinnat tuottaa YLE Viihde. Euroviisu-lähetykset näkyvät YLE TV2:ssa. Myös YLE Radio Suomi on tiiviisti mukana Euroviisuissa.

Lisätietoja medialle:
Merete Manninen
vastaava tuottaja, YLE Viihde
puh. (09) 1480 4990
sähköposti: merete.manninen@yle.fi  

Matti Grönberg
tv-tuottaja, YLE Viihde
puh. (03) 345 6361
sähköposti: matti.gronberg@yle.fi

Kommentit

Josko pistettäis

Josko pistettäis Miitta-täti edustamaan Suomea 2011.Ainakin omaperäinen esitys tiedossa. 3 kunnon "BLUFFIA" kautta-aikain on selvinnyt voittajiksi.Vuonna 1966 Itävallan Udo Jyrgens pyyteli anteeksi kai olemassaoloaan"Merci cherie" turhanpäiväsellä melodialla höystettynä, että anteeks,anteeks vaan !.Lordi esitti kummajaisteatteriaan jolla ei ollut mitään laulullisia perusteita.Ilmankos tuomaristo astui peliin tämän hörhöilyn jälkeen.2010 Lena matki kitsoilevaa satelliittia.Kumman oon vai lienenkö sit toisen ,,eiku hän on minun ,vai minäkö hänen ja miten kummassa se oli? .Kitisevällä äänellä kiemurrellen synkällä pohjaan palanneelle melodialla ja voitto tuli .Tuohonpa sekoiluun ihastui itseään etsivät epävarmat teinitytöt.Ketkäpä muut hänestä olisi voittajan tekaisseet.

Todella mielenkiintoista

Todella mielenkiintoista keitä on kisassa mukana.Anna Eriksson olis hyvä ja taitava tosiaan.Tuskinpa nähdään hänet kisassa.Kuunkuiskaajia tuli ikävä.Flikat edusti upeasti Suomea,oli sijoitus mikä tahansa.Finaalin parhaita esityksiä.Leikkimieltä ja huumoria heillä piisasi.

Odotan innolla keitä ovat

Odotan innolla keitä ovat Suomen viisukarsintoihin osallistujat. Toiv avoimesta kilpailusta selviää parempia kuin viime vuona. Hirveitä jokin bääbs ja twistis tai jotain. Onneksi Kuunkuiskaajat pelasti viime vuoden!

The Rasmus ehdottomasti

The Rasmus ehdottomasti vuoden 2011 euroviisuihin!
Tai sitten:
PMMP
Nightwish
HIM
Antti Tuisku
Reckless Love

Joo ei suomi voita millään

Joo ei suomi voita millään junttimeiningillä. esimerkkejä lukuisia.. Catcat,kuunkuiskaajat, teräsbetoni, jasmine, pave ,kojo,riki sorsa nina åström,... Anna Eriksson on oikeasti ammattilainen ja kaunis suomalainen nainen. Joten please anna eriksson!

Ehkäpä, kunhan tällä

Ehkäpä, kunhan tällä erilaisuudella ei vaan tarkoiteta mitään Eläkeläisiä. Nimittäin sellaista ajattelutapaa oli viime karsintojen alla havaittavissa. Totuus kuitenkin on, ettei sellaista junttihuumoria Euroopassa ymmärretä; Viro yritti samaa vuonna 2008 ja sijoittui semissä viimeisten joukkoon.

Kyllä minäkin omaperäisyyttä arvostan, kunhan se on vain tehty hyvällä maulla (esim. Lordi). Suomi voisi esimerkiksi jatkaa suomenkielistä linjaansa, jolloin ainakin erotuttaisiin muiden Pohjoismaiden harmaasta Abba-massasta. Jotkut arvostavat sellaistakin rohkeutta... ;-)

Ei suomi voita euroviisuja

Ei suomi voita euroviisuja millään annalla tai indicalla tmv.. Suomi voitti sen takia että meillä oli antaa jotain erilaista mitä kellään muulla maalla ei ollu pokkaa tehä ja nyt ne yrittää kopioida perässä. Joten pitäis olla askel edellä ja laittaa jotain mitä suomelta ei koskaan odottais.

Vuosi 2000 oli surkea

Vuosi 2000 oli surkea viisuvuosi.
Meillä oli karsinnoissa Nightwish sekä Anna Eriksson ja lähetimme euroviisuihin Nina Åströmin kappaleella A little bit.

Minunkin mielestäni Anna

Minunkin mielestäni Anna Eriksson olisi ehdottomasti parasta, mitä voisimme Euroviisuihin lähettää. Hänhän osallistui jo vuonna 2000 karsintoihin mainiolla kappaleella, mutta koki oikeusmurhan ja sijoittui toiseksi. Näinköhän vaivautuu enää uudelleen yrittämään, en kyllä jaksa uskoa...

Sääli, että mentiin haaskaamaan tuo kymmenen vuoden takainen tilaisuus. Tuo Annan karsintakappalehan voitti aikanaan jopa varjoviisut, eli oli viisufanien mielestä Euroopan eri maiden karsiutuneista kappaleista kaikkein paras. Näinköhän olisi tullut voitto jo silloin?

anna eriksson. Olen kyllä

anna eriksson. Olen kyllä pettynyt jos ei anna ole mukana. Haluaa luoda kansainvälistä uraa mutta viisut ei kiinnosta? Aivan omaa luokkaansa suomessa tällä hetkellä. Annassa yhdistyy kaikki se millä viisuissa voi menestyä!

Tauski & Vírpi ehdottomasti

Tauski & Vírpi ehdottomasti suomea edustamaan!

Sepi Kumpulainen

Sepi Kumpulainen euroviisuihin - mahtava mies.

ENCHANT vois mennä :DD

ENCHANT vois mennä :DD Hyviä, nuoria eikä nii suosittuja et se niitten uraa romauttas..

Olisihan meillä

Olisihan meillä suomenmaassa vaikka kuinka paljon loistavaa materiaalia. Ongelma taitaa tulla eteen siinä, kuinka paljon tätä materiaalia kiinnostaa euroviisut?!

Elias Hämäläinen tai

Elias Hämäläinen tai Marco Hietala

Lähetetään Maria Lund ja

Lähetetään Maria Lund ja Elias Hämäläinen yhdessä esittämään ja tietysti englanniksi. Molemmilla hyvä kielitaito, ja hyviä tulkitsijoita.

Suomessa on yksi

Suomessa on yksi kansanvälisille estradeille sopiva naisartisti: Anna Eriksson. Olin katsomassa hänen ensimmäisen täysin englanninkielisen konsettinsa Savoyssa ja wau! Hänessä on ainesta Euroviisuihin, ääntä, musikaallisuutta, karismaa ja ulkonäköä löytyy!

Ennemmin Tangokuningas kuin

Ennemmin Tangokuningas kuin joku kokematon aloittelija jonka liveäänestä ei ole varmuutta. Tangokuninkaan laulutaito ja ääni on jo kertaalleen todettu Seinäjoella.

Ihmetyttää vieläkin viime vuoden nettiäänestys : Bääbs, Linn ja huonoa Englantia laulava tyttöbändi Sister Twister.

se nyt on pääasia ettei

se nyt on pääasia ettei mikään tangokuninkas mee edustajaks

children of bodom

children of bodom viisuihin!!

Yö Euroviisuihin!

Yö Euroviisuihin!

Kim

Kim Herold,Remu,Indica,Lovex,Kwan,Kendi tai Movetron VIISUIHIN!!!!!!!!!!!!!!!!

Sturm Und Drang, Korpiklaani

Sturm Und Drang, Korpiklaani tai Turisas Euroviisuihin!!

Ei anna abreu pyri

Ei anna abreu pyri euroviisuihin! hän on itsekin sanonut niin että älkää jaksako jankata sitä

Chisu tai Anna Abreu

Chisu tai Anna Abreu viisuihin ja ehdottomasti englanniksi. Suomenkielellä ihan turha ydittää. Chisu osaa tehdä mielenkiintoisia biisejä ja Annalla on upea ääni.

niiskuneiti samaa mieltä

niiskuneiti samaa mieltä

Anna Eriksson Euroviisuihin,

Anna Eriksson Euroviisuihin, loistava ääni ja ulkonäkö, osaa tehdä laadukasta musiikkia ja soittaa pianoa taitavasti. Anna Euroviisuihin ja Suomi voi taas menestyä!!!! Siis Anna esiintyköön englanniksi, suomen kielellä turha yrittää kenenkään!!!

* Indica * Sunrise Avenue *

* Indica
* Sunrise Avenue
* Lovex
* Negative
* The 69 Eyes
* Disco Ensemble

* Frederik * Kaija Koo *

* Frederik
* Kaija Koo
* Tarja Turunen
* Jenni Vartiainen
* Apocalytica Tos ois muutama hyvä vaihtoehto

Frederik euroviisuihin!

Frederik euroviisuihin!

indika 2011 saksan nii rupe

indika 2011 saksan nii rupe europa äänestä finland 12 poins
tai rajaton jenni vartiainen anna abreu

Ei suomenkielellä enää

Ei suomenkielellä enää viisuihin. Suomi on nimittäin ainoa maa, jossa kaikki laulut TEKSTITETÄÄN omalle kielelle. Eihän tuosta kuunkuiskaajien biisistä tajunnu kukaan eurooppalainen mitään. No, olihan se suomenkielisellekin vähän vaikeeta :D

Suomi menestyy vain

Suomi menestyy vain menevällä melodisella metallibiisillä, jossa hyvä kertsi. Toinen vaihetoehto on rytmikäs bassojytäävä melodinen dancebiisi, jonka sovittaisi JS16-tasoinen henkilö. Mutta ei YLE saa enää koottua oikeita tekijöitä kisaan...

Jättäisi balladit suosiolla pois ja tekisin muitakin rajaavia valintoja. Kun Villieläin putosi nettikarsinnasta 2010, käännyin Kuunkuiskaajien täyskannattajaksi.

Olen sitä mieltä että

Olen sitä mieltä että lavashow hyvä biisi hyvä kielitaito ja hyvä asu näillä pääsee pitkälle(esim.Lordi)

Olenko kenties ainoa josta

Olenko kenties ainoa josta tuntuu, että toistaisimme samoja virheitä kerta toisensa jälkeen? Lordi, Hanna Pakarinen, The Waldo's People etc. ovat olleet toki parannusta vanhoihin iskelmätähtiin (ja se on myös nähty ranking-pisteissä). Nyt kaivataan jotain rohkeaa ja erilaista. En puhu nyt mistään "nolataampas suomi kunnolla" -artisteista/esityksistä. Ehdottaisin Nightwishiä, The Rasmusta tai Anna Abreuta. Ollaan jo huomatu ettei suomenkieli toimi ESCissä, joten otetaan artisteja jotka osaavat laulaa myös englanniksi. Voitaisiin ottaa toinenkin voitto, eikös juu?

Euroviisuihin Petri nygård

Euroviisuihin Petri nygård tai marja tyrni!!;>

Elli Vallinoja VIISUIHIN

Elli Vallinoja VIISUIHIN !!!!!!!!!

Loistavia ehdokkaita

Loistavia ehdokkaita olisivat aiemmin mainitsemieni lisäksi myös Kolmas nainen, Siiri Nordin ja Markku Laamanen.

tiedoksesi ilmoitan että

tiedoksesi ilmoitan että kyseine kappale on alunperin ultra brata!!!

Tässä minun ehdotus: Club

Tässä minun ehdotus: Club For Five - Minä suojelen sinua kaikelta.

Eli tuo kappale on elokuvasta: Jos Rakastat.

Minulla tuli oikein kylmiäväreitä, kun ajattelin tuon olevan edustamassa Suomea euroviisuissa 2011 Saksassa.

kemopetrol euroviisuihin!!

kemopetrol euroviisuihin!!

nightwish euroviisuihin

nightwish euroviisuihin (,,)_(00)_(,,)

edustaja EI saa olla:

edustaja EI saa olla: Suomeksi laulava ja huumoribändi

KYLLÄ: mikko leppilampi,

KYLLÄ: mikko leppilampi, chisu, jenna bågeberg, nightwish, Karoliina Kallio,
indica, anna eriksson... EI: Anna abreu, heviä, eläkeläisiä ym.

hevii viisuihin nii kyllä

hevii viisuihin nii kyllä lähtee

Hyvä "armahdettu syntinen"

Hyvä "armahdettu syntinen" ja "uskova", nimenomaan! Sadetta ja HB:ta! Ja deutsikkaa (deuteronomium... vähän raskaampaa)

Nightwish oli jo menossa

Nightwish oli jo menossa Euroviisuihi, ei päässy! EIKÄ mitään Marja Tyrniä tai vastaavaa, voittaako joku Putous-vammainen?!?!?! Suosittelen HB:ta tai The Rainia (stratovarius kelpaa...)

(Kiitos, "armahdettu syntinen":

Suomen euroviisuedustaja sais olla The Rain.

Jätkät tekee järkyttävän hyvää musiikkia ja tekee kovasti hommia jokasen nuotin eteen, että varmasti joka sävel sopii kohdalleen täydellisesti.
Ja vielä kaupan päälle sanat, jotka jäävät varmasti pyörimään päähän! Ei lauleta, että "ai lav juu" muuta sellaista, vaan esim. "entä jos elämä tää suorituksen varaan jää? Ei siinä järkee ois armahdusta heittää pois!"
(Lainattu kappaleesta Haudattu Kunnia)

Kauniilla Suomen kielellä laulettuna Euroviisuissa telkkarin alalaitaan ilmestyy joka maassa omankielinen teksti josta varmasti jää sanat pyörimään päähän, vaikka Suomen esiintymisvuoron jälkeen tulisi kymmenen maata ja jokaisella kerralla lavan täydeltä vähäpukeisia tyttöjä "tanssimaan"

Marja Tyrni ja Suut

Marja Tyrni ja Suut makiaks!!!!!!!!!!!

Lakatkaa jo puhumasta siitä

Lakatkaa jo puhumasta siitä Anna Abreusta,kun se ei aio osallistua viisuihin!!!!!!

*apocalytica *nightwish *Tarj

*apocalytica
*nightwish
*Tarja Turunen
*Anna Eriksson
*Frederik
*Chisu
*negative
*Lovex
Vaihtoehtoja riittää vaikka miten