yle.fi


Amila - henkilöt 2. versio

Amila - henkilöt 2. versio

8. maaliskuuta 2010 Kommentit: 8

Päähenkilö

Amila Abdullahi (15 v), on syntynyt Suomessa, puhuu sujuvaa suomea ja somalinkieltä. Amila luottaa itseensä, läheisiinsä ja tulevaisuuteen. Silti: paras ystävä Saana pettää Amilan kateuden vuoksi, ihastuksen kohde Henry pettää Amilan seksin takia. Isä, äiti ja vanhempi veli pettävät Amilan uskonnon takia, heidän siteensä islamiin on vahvempi/vaativampi kuin side tyttäreen ja siskoon.

Alussa vaikuttaa siltä että Amilalla on elämä omissa käsissään, lopussa näemme että se olikin kaiken aikaa muiden käsissä, ei lainkaan Amilan.

Amilan islaminuskoiseen perheeseen kuuluvat: Ibrahim (isä), Safia (äiti), ja sisarukset Mahad, Abdi ja Amina. Keskituloinen perhe asuu vuokrakolmiossa Vuosaaressa, Helsingissä. Perheen naisten täytyy käyttää huntua.Perhe muutti Suomeen vuosi ennen Amilan syntymää.

Amila lennätettiin 4-vuotaina Ranskaan ympärileikattavaksi. Leikkaus on Suomessa kielletty, siksi se tehdään ulkomailla. Amila silvottiin vanhoillisimman perinteen mukaisesti: klitoris poistetaan, häpyhuulet ommellaan yhteen. Alapäähän jätetään pieni aukko virtsaa ja kuukautisverta varten. Amilan äiti, Safia, uskoo vakaasti, ettei tytöstä voi tulla hyveellinen musliminainen jos häntä ei ole silvottu perinteisellä tavalla. Safia vaatii miestään maksamaan matkan jotta pikkusisko Amina voidaan lähettää Ranskaan leikattavaksi. Amila kuulee vaatimukset ja hyväksyy ne. Amila ei ymmärrä ympärileikkauksen todellista merkitystä. Miten hän voisikaan; seksielämä on Amilalle vielä outo ajatus.

Amila kokee että huntu, islam ja perhe rajoittavat häntä ja hän kapinoi salaa. Amila ei koe huntua suojaksi, vaan peitteeksi. Amila pukeutuu koulussa länsimaalaisiin vaatteisiin: tiukkoihin farkkuihin ja vartaloa myötäileviin paitoihin. Amila tietää olevansa hyvin kaunis, hänellä on suuret silmät, korkeat poskipäät ja hän on pitkä ja hoikka. Hänen ihonsa on maitokaakaon värinen ja hänen hiuksensa pikimustat, pitkät ja tuuheat. Amila on ylpeä kauneudestaan ja orastavasta naisellisuudestaan. Hän tahtoo esitellä itseään, nauttia ihailevista katseista. Amilan lempiväri on lila. Amila on neitsyt.

Amila on ihastunut koulun komeimpaan poikaan, Henryyn. Amila on huomannut Henryn katseet ja hän tahtoo kokeilla viehätysvoimaansa Henryyn. Muutkin koulun tytöt tahtovat Henryn, Amila aikoo olla koulun tytöistä se tyttö joka saa Henryn. Amila tietää että hänen paras ystävänsä Saanakin on ihastunut Henryyn. Amila, Saana ja Henry käyvät samaa koulua: yhdistetty yläaste/lukio.

Amila jää islamin vanhoillisten uskomusten murjomaksi, siksi hän herättää sympatiaa. Amila koetaan rohkeaksi koska hän uskaltaa asettua isäänsä määräysvaltaa vastaan. Amila on myös itsekäs taistellessaan Saanan kanssa Henryn suosiosta. Amila ei pelkää kapinoida koska hän uskoo että hänen vanhempansa rakastavat häntä.

Saana (15 v.) on ystävälliseksi ja rehelliseksi kasvatettu kaunis, tummatukkainen tyttö. Vanhemmat eivät puutu hänen tekemisiin koska ”luottavat häneen”. Saanalla on kuusi vuotta nuorempi veli. Vanhemmat ovat ylpeitä Saanan ja Amilan ystävyydestä. He kannustavat tytärtään ”auttamaan” Amilaa. Saana vie Amilalle tavallisia vaatteita, joihin Amila pukeutuu hunnun sijaan. Saana tai hänen vanhempansa eivät ymmärrä että huntu on myös Amilan henkivakuutus. Saana on ihastunut Henryyn ja Saana on kateellinen Amilalle koska Henry on kiinnostuneempi Amilasta.

Henry (17 v.) on varsin komea, varakkaan perheen ainoa poika. Henry ei ole lellitty, vain hemmoteltu. Hän on älykäs ja fiksu mutta hieman laiska, siksi opinnot laahaavat. Ulkonäköään ihaileva poika harrastaa voimailua. Henry saisi kenet ikinä haluaisi – ja tietää sen. Amila kiinnostaa Henryä koska hunnun alla on erittäin kaunis neitsyt. Henry kerskuu ”korkkaavansa” Amilan. Henrylle tytöt ovat muotikamaa: hyvän näköisiä päällä – ja aina korvattavissa uudemmalla tyylillä. Henry on harrastanut seksiä pari kertaa, humalassa. Henryn mielikuva seksistä perustuu lähinnä pornoelokuviin, ”rojut putkeen ja röökille” – tyyliin.

Ibrahim (47 v.) Somaliassa Ibrahim oli kaivosinsinööri, Suomessa Ibrahim ei ole tehnyt töitä. Perhe pakeni koska heidän klaaniaan vainottiin. Ibrahimia kidutettiin vankilassa, siksi hän käyttää liikkuessaan kävelykeppiä; kiduttajat murskasivat jalkapohjat. Usko on hänen henkinen kyynärsauvansa. Islamin avulla Ibrahimista tulee se mies, joka hän ei maallisessa elämässään kykene olemaan. Hän kasvattaa lapsensa vanhoillisen muslimiperinteen mukaisesti.

Safia (40 v.) kaipaa Somaliaa, kyläyhteisöä ja aurinkoa. Safialla on voimakas tahto vaikka hänet on alistettu miehelleen. Hän osaa vaatia ja vaalia naisten perinteitä, kuten ympärileikkausta. Kaikki Safian tuntemat naiset on ympärileikattu. On selviö että tyttäret ympärileikataan. Se on perinne jota naiset ylläpitävät, samalla se on määrätietoisen Safian yksi tapa vaalia omaa kulttuuriaan. Naisten keskuudessa Safia on kuningatar.

Mahad (18v.) on ylväs mies ja harras muslimi. Hän ihailee isäänsä ja rakastaa äitiään ja sisaruksiaan. Mahad pyrkii olemaan hyvä muslimi säilyttääkseen isänsä kunnioituksen. Tämä pyrkimys saa Mahadin tekemään kammottavan teon. Mahad katuu tekoaan jo sen tehdessään, mutta islam ei ole miehellekään armelias uskonto.

Abdi (11 v.) ihailee isää ja Mahadia. Kouluun on vaikea suhtautua, isän mukaan naisopettaja ei voi käskeä muslimimiestä. Mahadin paon jälkeen Abdille jää vastuu vanhimpana, läsnä olevana poikana. Abdi kaipaa Amilaa, jota hän rakasti ja joka rakasti häntä.

Amina (4 v.) pitäisi ympärileikata. Safia vaatii mieheltään rahaa leikkausmatkaan. Mahadin pako vie perheen rahat, ja Amina jää leikkaamatta. Pienelle Aminalle jää kaksi taakkaa: hän muistuttaa isäänsä Amilasta, ja äitinsä silmissä hän on epätäydellinen.
 

Amila

Ibrahimin kidutuksesta saadut vammat ovat mielestäni ihan toimiva, yksinkertainen yksityiskohta. Sitä kun ei tarvitse edes paljon selittää, vaan se nähdään.

Myös Saanan kateus on inhimillinen ja ymmärrettävä, siis edelleen käyttökelpoinen piuha, jota ei kannata unohtaa.

Tässä mielestäni on tämän tarinan suurin haaste: mitä paremmin pystymme "ymmärtämään" Amilan perheen motiiveja, ja jopa samaistumaan myös heihin, sen suurempi tarinan ja väitteen teho on. Vertaus: kun Saksassa tuli muutama vuosi sitten ensi-iltaan elokuva Der Untergang (Perikato), joka kertoi Hitlerin viimeisistä päivistä bunkkerissaan, moni oli närkästynyt siitä, että tämä kaikkien ihmishirviöiden äiti esitettiin siinä perin inhimillisenä hahmona. Siinä kuitenkin juuri on draaman voima. Mitä inhimillisemmältä Hitler vaikutti, sitä vaarallisemmalta hän tuntui. Hitler oli ihminen - ihmiset pystyvät kauheisiin tekoihin - me pystymme kauheisiin tekoihin. Hirveys on juuri siinä, ettemme aina tunnista pahaa, koska pahiksilla ei oikeasti ole sarvia eikä häntää.  

Voimia synopsiksen kirjoittamiseen. Tällainen aihe voi olla kirjoittajallekin ahdistava. Se vaatii vastapainokseen paljon lämpöä ja rakkautta.

Mikko Reitala

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Pertti 10.03.2010, 20:09

Raskasta, suorastaan itsestään selvää ja silti siitä ilmeisesti tulee niin toimivaa. Minusta tuntuu että Amilan pettäjistä petollisin on itse elämä. Vai kohtalo, joka on vääjäämätön nuorelle somali tytölle, joka on syntynyt "turvaan" pohjoiseen länsimaahan,mutta kahden kulttuurin välille. Suomessa syntynyt somali ei ole suomalainen somaliaisten mielestä.

Henry pursuaa siis maskuliinista seksuaalisuutta ja Amila, neitsyt, joka ei voi koskaan nauttia täydestä seksuaalisuudesta... kauhea kontrasti. Amila on kuiten niin länsimaistunut ympäristön vaikutuksesta, että ihailee Henryä, vai onko sekin osa kapinaa...

Pienen tytön, Aminan kohtalo antaa odottaa, se jää jotenkin auki. Tulee ajatus siitä, miten käy, tuleeko joku este, puuttuuko siihen joku. Pieni jännitys elementti. Kuten ei käy Mahadin kohdalla, hahmo oikein huutaa ikävyyksiä.

Tarina ei yllätä ollenkaan, se on suorastaan inhorealistinen, henkilöt pyörivät jo päässä filminä; näen kuinka Ibrahim hennaa partansa.

Kirsi Virtanen 11.03.2010, 18:28

Pertti: Kiitos kommentistasi - tuntuu tosia mukavalta että joku kommentoi! Muutoin olisi sellainen fiilis että yskinhän täällä pakerretaan - eikä kukaan huomaa...

Niinpä niin. Itsestään selvää, eikä yllätä. Hohhoijaa. Teeppä nyt siitä puhutteleva ja herättävä synopsis.

Taistelen tämän synopsiksen kanssa ja se pyörii päässä koko ajan. Olen kirjoittanut vaikka kuinka monta versiota. Hauskaa huomata on se että jokaiseen tulee jotakin uutta - ja samalla jokin muu osa tippuu pois.

Poisjääneet tapahtumat eivät edes ole pyytäneet tulla takaisin, joten niiden poistaminen oli varmaan sitten oikea ratkaisu.

Haluaisin säilyttää tarinan inhorealismin - mutta samalla sisällyttää siihen rakkautta, huolenpitoa ja syvää uskonnollisuutta. Sellaista uskonnollisuutta joka on elämässä itsestäänselvyys, osa kaikkea elämää, niin suuri osa, ettei sitä voi/saa kyseenalaistaa.

Onneksi tässä on vielä aikaa la. iltaan. Minä ainakin olen kiitollinen siitä että aikataulu tässä kohtaa muuttui.

Nyt pitää mennä googlaamaan synopsiksia netistä. En ole koskaan nähnyt yhtäkään synopsista, voisi helpottaa tekemisen tuskaa jos tietäsi hieman siitä, minkälaisia synopsiksia maailmalla liikkuu.
Mitenköhän tuo sana "synopsis" oikeaoppisesti taipuu...?

Pertti 12.03.2010, 10:19

Kaima puhui kommentissaan asiaa, ja Kirsin sanomattoman toiveen mukaisesti haluan rohkaista Pertti-kaimaa ja muita kohtauslaisia kommentoimaan käsiskurssin juttuja ja tehtävänantoja.

Pertti, kuomaseni, minulla ei ole identiteettiongelmaa, mutta voisinko silti jatkossa pyytää sinua lisäämään uljaan nimesi / nimimerkkisi perään jonkin tunnisteen, vaikkapa sukunimesi ensimmäisen kirjaimen?

Meinaan vaan, että eivät mene Pertit vallan sekaisin Kohtauksen kävijöiltä. ;)

Terveisin,

Pertti

Kirsi Virtanen 12.03.2010, 11:54

Meni kyllä minulla Pertit sekaisin.
Tyhmä, tyhmä Pertti sinä Pöhkö-Pertti! :-D

Kirsi Virtanen 13.03.2010, 17:58

Valmista alkaa olla.

Pertti: tuo edellinen oli vitsi, toivottavasti ymmärsit. Kaipaan kommentteja yhä edelleen, olit sitten Yle-Pertti tai Pertti vaan.

Tiina Trezzi 14.03.2010, 11:14

Rankkaa on ja luulen, että sinulla Kirsi vielä rankempaa, siis tsemppiä - ei voi muuta sanoa. Aiheesi uskonto ja nykyaika sivuaa omaakin tarinaani, joka on vetänyt itseni niin mykäksi etten ole neljään päivään edes kyennyt kirjoittaa. Paitsi kynällä sekavia heittoja irtopapereille, joita on taas yllättäen pino. Välillä raivoa ja sitten taas ymmärrystä. Sitten sitä ihminen ihmettee, että missä on ja kuka on. Mutta nyt on synopsis tehty, luen sinunkin sitten huolella.

Olen yrittänyt tavata kaikkien osallistujien tekstejä mutta tuntuu, että ei pysty kerralla keskittymään niin moneen, kun omassakin on ihan riittävästi pohtimista. Nyt iski kuitenkin taas jatkamisen halu, varmaan tuo muutaman päivän irtiotto teki hyvää. Muista kiepauttaa rannetta, jos käy turhan ahdistavaksi. Semmonen yrjökuppi olisi hyvä kiinnittää pöydän reunaan.

T: Rannalla ruikuttava kuokkavieras.

Kirsi Virtanen 14.03.2010, 11:28

Tiina: Hienoa että sait synopisksesi valmiiksi, niin minäkin. Lääh, puuh.

Vaikka olenkin tehnyt tuhansia juttuja, tämä on aivan jotain muuta kuin toimittajana oleminen. Tässä liikkuu jotenkin henkilöjohtaisella tasolla. Toimittaminen tuntuu välillä enemmän raportoimiselta. Persoonattomammalta.

Jännittää palaute aivan sikana!

T. Kirsi - joka toivoisi että tuo hiivatin lumi jo sulaisi pois.

PerttiL 14.03.2010, 17:40

No siinä meni anonyymiteetti ainakin tietyiltä osin, mutta toivottavasti kaimaani on nyt tyytyväinen :) Mulla oli sattumalta ajatus osallistua, mutta, mutta.. ehkä joskus. Pitää nyt vain lueskella,seurata ja tunteilla.

ja sitten kun kävin pitkästä aikaa täällä, katselin ja luin ja huomasin ton tekstin, niin olihan sitä ihan paakko kommentoida!

test

  • Amila

    Kirsi Virtanen on metsästänyt tarinoita niin kauan kuin muistaa. Tähän mennessä hän on muokannut niistä lehti-, tv- ja radiojuttuja. Nyt Kirsi heittäytyy aivan uudelle maaperälle - innostuneena!

Pertti

Runouden tehtävä on vietellä.