Juttuarkiston listaus

  • Retrolissun ysärit | 20.12.2013

    Millennium (23.12.)

    Yy-kaa-koo, kaikki loppuu aikanaan, 1990-lukukin. Euro suututti kansan ja ufotutkijat ennustivat maailmanloppua, mutta aina vanhan loppuessa syntyy jotain uutta. Paavo Väyrynen ja Robbie Williams ovat ajattomia. Millennium-tunnelmissa myös Matti "Parasta ennen" Airaksisen viikon videovalinta.

  • Yle Live | 20.12.2013

    10-vuotiasta Flow Festivalia juhlitaan Teemalla

    Yle Live tarjoaa liikkuvan kuvan ja äänen vahvistamia välähdyksiä elokuisesta Flow Festivalista. Kaksiosaisen dokumentin ensimmäinen osa nähdään Teemalla sunnuntaina 5. tammikuuta ja toinen osa heti seuraavana päivänä. Ohjelmissa nähdään Flow-esiintyjistä ainakin Rubik, K-X-P, Cody Chesnutt, Aino Venna, Austra, Samae Koskisen Korvalääke sekä uskomattoman hienossa vedossa ollut Nick Cave & The Bad Seeds.

  • Viikonloppulista | 20.12.2013

    Lili Lambertin joulusuosikit

    UMK-kisaaja rakastaa joulua ja Viikonloppulistansa perusteella myös englanninkielisiä joululauluja. Lambertin listalta puuttuvat masentavimmat mollijollotukset ja mukana on "lauluja, joita voi laulaa täysillä autossa".

  • Viikonloppulista | 20.12.2013

    Hukka ja Mama: Talven taikaa

    Talvi saa UMK:ssa kisaavan Hukka ja Mama -kaksikon runolliseksi. "Listamme on musiikkia, jonka voi laittaa soimaan pimeinä talvi-iltoina, samaan tapaan kun kynttilän voi laittaa palamaan", toteaa duo omasta ambient-henkisestä Viikonloppulistastaan.

  • Pinnalla | 20.12.2013

    5 hykerryttävää TV-musikaalia

    23.12. nähtävä Uusi päivä -sarjan musikaalijakso Vilman vaikea valinta sisältää kymmenkunta uutta laulua. Musikaalissa on aina kyse suurista tunteista, Arttu Tolonen kirjoittaa ja listaa viisi esimerkkiä television musikaalisarjoista.

  • C-Puoli | 17.12.2013

    Pekka Laine: Arvaamaton laulukilpailu

    UMK on edelleen monta asiaa yhdessä paketissa. Sen toiminta-ajatus on arvaamaton verrattuna kaupallisiin kisaformaatteihin. Tässä on myös toivon siemen, Pekka Laine kirjoittaa.

  • Pinnalla | 17.12.2013

    J. Karjalainen - laulumies avoimena

    26. joulukuuta TV2 näyttää J. Karjalaisen konsertin, jossa kuullaan biisejä miehen pitkän uran varrelta. Ainutlaatuisen keikkataltion lisäksi mukana on myös Aija Puurtisen tekemä Karjalaisen haastattelu, jonka voit katsoa kokonaisuudessaan jo nyt! Haastattelussa Karjalainen esittelee mm. Hän-biisin esiasteen. Vain netissä julkaistaan myös kaksi kappaletta, jotka eivät päätyneet mukaan tv-ohjelmaan.

  • Retrolissun ysärit | 16.12.2013

    Retrolissun hittilistat: Megajulkkixet

    Retrolissu listaa ysärin musiikkivideot juuri niin kuin itse haluaa. Listoilla keikkuu vuosikymmenen ikimuistoisimmat hitit ja unohdetut klassikot. Katso Retrolissun Megajulkkixet-jaksoon listaamat musiikkivideot.

  • Retrolissun ysärit | 13.12.2013

    Megajulkkixet (16.12.)

    Turhat julkkiset ja julkkisten turhat kaverit. Matti, Henry, Mattiesko ja Tony pitivät käyrän nousussa, Carmen menetti missikruununsa ja Ninja S näytti mallia maailmalle. Seiska nosti tyrkyt kanteen.

  • Viikonloppulista | 13.12.2013

    Clarissan inspiraation lähteet

    UMK:ssa yhdessä brittiläisen Josh Standingin kanssa kisaavan Clarissan Viikonloppulista täyttyi lauluista, jotka ovat innoittaneet oman musiikin tekemisessä.

  • Viikonloppulista | 13.12.2013

    MadCraft ja pop punkin ABC

    Täyttä vauhtia kaahavat rumpukompit ja kerrasta mieleen jäävät kertosäkeet tulevat tutuksi UMK:ssa kisaavan bändin kasaamassa Viikonloppulistassa, jossa pitkillä nimillä varustetut yhtyeet esittävät lyhyitä biisejä.

  • Frigg -yhtye kuittaamassa rajatapaus-teemaa Folklandia-risteilyllä  2013. Kuva: Nuorisoseurat/Pispalan sottiisi/Folklandia  (kuva: Nuorisoseurat/Pispalan sottiisi/Folklandia )

    Moninkertainen juhlavuosi päättymässä

    Kohta päättyvä vuosi tarjosi monia riemullisia tapahtumia huippusolistien ja yhtyeiden viettäessä pyöreiden vuosiensa taiteilijajuhlia. Kansanmusiikin- ja tanssin edistämiskeskuksen nimeämä rajatapaus-teema puolestaan antoi potkua uusille avauksille, niin että rajat paukkuivat, ryske kuului ja tiet levenivät kaikkien kulkea.

  • Pinnalla | 11.12.2013

    UMK14-kilpailijat julki!

    UMK-kilpailijoina tällä kaudella nähdään: Lauri Mikkola, Clarissa feat. Josh, MadCraft, Mikko Pohjola, Jasmin Michaela, Hukka ja Mama, Hanna Sky, MAKEA, Dennis Fagerström, Softengine, Lili Lambert ja MIAU.

  • C-Puoli | 10.12.2013

    Saako musiikkiohjelmassa itkeä?

    Onko Satulinnassa ollut halimispakko? Onko siellä sarjan ohjaaja vaatinut, sopimukseen vedoten, että nyt sitten artistit sitä itkua, tästähän harjoituksissa jo puhuttiin? Onko maskeeraaja laittanut valkosipulin kynsiä pöydän alle siltä varalta, ettei punaviini ole tehnyt tehtäväänsä? Jukka Haarma kysyy.

  • Kuperseikkailu | 10.12.2013

    Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman Kuperseikkailu-lahjan: ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 

  • Retrolissun ysärit | 09.12.2013

    Retrolissun hittilistat: Ahistaa

    Retrolissu listaa ysärin musiikkivideot juuri niin kuin itse haluaa. Listoilla keikkuu vuosikymmenen ikimuistoisimmat hitit ja unohdetut klassikot. Katso Retrolissun Ahistaa-jaksoon listaamat musiikkivideot.

  • Kuperseikkailu | 09.12.2013

    Toni Wirtanen teki lauluja tokaluokkalaisten ideoista

    Apulannan Toni Wirtanen teki biisejä Salossa ala-asteelaisten ideoita. Kuuntele kappaleen alkumetrit!

  • Retrolissun ysärit | 06.12.2013

    Grunge-fanin ruumiinavaus

    Kurt Cobain kuoli ja hautakivet kaatuivat. Karvanopparalli pyöri ja lama-ajan nuoret ottivat ahdistuksesta kaiken irti. Mustavalkoiset musiikkivideot ja pikkukaupungin angsti. Matti "Parasta ennen" Airaksinenkin ahistuu viikon videovalintansa äärellä.

  • Pinnalla | 03.12.2013

    Ylen musiikkitarjonta Top5 - joulukuu

    Valitsimme 5 helmeä televisiosta, radiosta ja netistä. Tässä kuussa Kuperseikkailu-konsertti, M1-studiosessiot, Avaruusromua LSD-pöllyssä, YleX:n Tapanin Dancet ja Tuhkimo Torinossa -ooppera.

  • C-Puoli | 03.12.2013

    Henri Pulkkinen: Eurodancen paluu

    Ponnisteluistani huolimatta minun on vaikea nähdä eurodancea italodiscon ja aikuisrockin tapaisena, kyseenalaisena, mutta mielenkiintoisena suuntauksena, Henri Pulkkinen kirjoittaa.

Yhdistele sisältöä

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä