Sirkka Halonen kirjoittaa kansanmusiikista. Kaiken maailman musiikkia Radio 1:ssä tiistaisin klo 19.03.

Kaiken maailman musiikkia

  • Polkatipolkkaa!

    Talvikauden suurin ja kaunein folklore -tapahtuma Folklandia ei petä odotuksia. 19 risteilyn hulvattoman seilauksen lumovoima on aina vaan kasvanut, oikeastaan samassa suhteessa kuin ohjelmistonkin raja-aidat ovat paukkuneet. Tyylikirjo on nykyisin mahtava, folkrockista katrilliiin, yhteislaulusta räppiin, Tikkurististä PolkOlympialaisiin, balladista haitarijazziin ja ties mistä ties minne, mutta varmasti joka makuun jonnekin.

  • Frigg -yhtye kuittaamassa rajatapaus-teemaa Folklandia-risteilyllä  2013. Kuva: Nuorisoseurat/Pispalan sottiisi/Folklandia  (kuva: Nuorisoseurat/Pispalan sottiisi/Folklandia )

    Moninkertainen juhlavuosi päättymässä

    Kohta päättyvä vuosi tarjosi monia riemullisia tapahtumia huippusolistien ja yhtyeiden viettäessä pyöreiden vuosiensa taiteilijajuhlia. Kansanmusiikin- ja tanssin edistämiskeskuksen nimeämä rajatapaus-teema puolestaan antoi potkua uusille avauksille, niin että rajat paukkuivat, ryske kuului ja tiet levenivät kaikkien kulkea.

  • Kaikilla mausteilla

    Kaiken maailman musiikin superviikonloppu alkaa 9.11. ja päättyy vasta 12.11. Kansanmusiikkia ja etnoa on tarjolla ähkyyn asti Yle Radio 1:lla ja Yle Teemalla. Katso ohjelma ja voita liput Maailman musiikin keskuksen järjestämälle EtnoSoi! -festivaalille Maria Kalaniemen konserttiin.

  • Siban Kamun ja Jazzin ylistys

    Sibelius-Akatemian kansanmusiikin ja jazzin osastojen yhteiset 30-vuotisjuhlat hurmasivat Sirkka Halosen. Juhlia ei olisi voitu pitää ilman muutamaa väsymätöntä kansanmusiikin sekä jazzin puolestapuhujaa ja heidän työtään. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkikoulutuksella on ollut keskeinen merkitys suomalaisen musiikin kokonaiskuvan muutoksessa, Halonen kirjoittaa.

  • Sadonkorjuun aikaa

    Kansanmusiikilla menee hyvin ja raja-aidat ryskyvät. Sirkka Halonen aloittaa syksyn syntymäpäiväonnitteluilla, jatkaa kulttuurin tukemisen puolesta ja tähdentää, kuinka "kulttuuriin käytetyt resurssit tulevat monikertaisina takaisin yhteiseen hyvään." Lisäksi Halonen kertaa kesän 2013 festivaalisesongin kohokohtia, joita kuullaan syksyn ja talven mittaan Kaiken maailman musiikkia -ohjelmassa Radio 1:ssä.

  • Kansanmusiikin Euroviisut

    34-vuotias Eurofolk-festivaali järjestettiin tänä vuonna Bulgariassa Varnassa. Suomi on isännöinyt tapahtumaa vuosina 1982 ja 2006. Festivaalin historiasta sekä sen merkityksestä kansanmusiikin levitys- ja esittämiskanavana kirjoittaa Sirkka Halonen.

  • Yhteisöllisyyden ylistys

    Kesän lukemattomien musiikkifestivaalien kiihkeää sesonkia ei tarvitse ennustaa - se toteutuu vääjäämättä. Sirkka Halonen kertaa viime kesän huippuhetkiään Huutokatrillista jamiworkshopeihin ja Näppäritoimintaan. Niihin kaikkiin liittyy elimellisesti yhteisöllisyys ja vuorovaikutus.

  • Arnold Chiwalala Band - Kuva: Maarit Kytöharju (kuva: Maarit Kytöharju)

    Väinämöisen rajattomat perilliset

    Ennustukset tulevasta kansanmusiikkikuvasta parikymmentä vuotta sitten olisivat osuneet melko varmasti pahasti vinoon. Tuolloin kuuma peruna ja ankaran keskustelun aihe oli kysymys: Mitä on kansanmusiikki? Ammattimaistuminen oli alkanut ja oli syntynyt suoranaista rajanvetoa harrastajien ja nuorten ammattilaisten välillä.

  • Suvi Oskala ja Emilia Lajunen Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla 2012. (kuva: FMF / Ulla Nikula)

    Etno on rajaton riemu

    Tiesitkö, että maailman laajin laulukirja on suomalainen ja että kalevalaiseen lauluperinteeseen kuuluu suorastaan painokelvotonta tekstiä? Tässä sarjassa Sirkka Halonen kirjoittaa kansanmusiikista koko kentän laajuudelta. Unohda mielikuvat epävireisestä viulusta sekä latteista tansseista - juurimusiikkia, joka kumpuaa perinteestämme, oman musiikillisen äidinkielemme syvistä vesistä, ei voita mikään. Oletko Ilmeikäs Ikiturso vai Laulava Lempo? Kaiken maailman musiikkia myös Radio 1:ssä tiistaisin klo 19.03. Ps. lauantaina 11.5. kolmen tunnin suora puhelintoivekonsertti samalla kellonlyömällä.

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä