blogistania

  • Koti juna-asemalla - hidas projekti

    3.9.2013 09:52Mape Morottaja

    Katja Rinkinen haaveili jo opiskeluaikoina kodista rautatieasemalla, kun hän kulki Parolan aseman ohi junalla. Blogistaniassa Katja avaa Parolan asema -blogista tutuksi tulleen kotinsa tv-katsojille.

    97

    Blogistania: Parolan asema ja Katja Rinkinen. Kuva: Mape Morottaja
  • Hääblogilla säästetään morsiamen lähipiiriä

    27.8.2013 10:43Mape Morottaja

    Palomiehen morsian -blogissa suunnitellaan häitä puolitoista vuotta ennen h-hetkeä. Blogistanian 1. jaksossa unelmoidaan ja kikatetaan niin rakkaudesta kuin miesten yksinkertaisuudestakin – kaikella rakkaudella.

    471

    Blogistania: Palomiehen morsian. Kuva: Yle, Mape Morottaja
  • Jauhot suussa -blogin Jonnan ruusukakku

    12.6.2012 11:51Blogistania

    Tähän piti tulla kakkuresepti, mutta, vispilä vieköön, se katosi! Todistusaineisto kertoo, että Blogistanian kuvauksissa resepti oli tallessa. Kokenut leipuri listaa kuitenkin ruusukakkuvinkkinsä ulkomuistista.

    2

    Ruusukakku. Kuva: Viivi Lehtonen
  • Muotiblogia joka päivä

    23.5.2012 08:00Viivi Lehtonen

    Jenni Rotonen eli Pupulandian Jenni kuuluu suomalaisen blogimaailman menestystarinoihin. 28-vuotias Jenni on tehnyt sen mistä moni haaveilee - lopettanut päivätyöt ja ryhtynyt lähes täysipäiväiseksi bloggaajaksi. 

    19

    Jenni Rotonen. Kuva: Viivi Lehtonen
  • Tee luovasti säilyttimiä kotiin

    16.5.2012 18:30Blogistania

    Älä aliarvioi säilytystilan merkitystä. Koti pysyy kummallisen siistinä, kun kaikelle on oma paikkansa. Blogistanian sisustusbloggaaja Jonna teki bloggaajakavereidensa kanssa hauskoja säilytysratkaisuja, joista on helppo inspiroitua.

    8

    Kässäkerho ja säilyttimet. Kuva: Viivi Lehtonen
  • Sisustustoimittajalle valkoinen on must väri

    16.5.2012 11:00Viivi Lehtonen

    Kun on löytänyt paikkansa, on hyvä olla. Näin ajattelee Blogistanian Jonna Hietala, jonka Musta tuntuu -blogi on yksi Suomen suosituimmista sisustusblogeista.

    104

    Jonna Hietala. Kuva: Viivi Lehtonen
  • Tee kierrätysnahasta koruja

    Blogistanian Anniina on ekovaatesuunnittelijana tottunut hyödyntämään kierrätysmateriaaleja viimeistä palaa myöten. Pienistä nahkapaloista syntyy vaikka koruja.

    2

  • Vanilja-cupcaket iloisissa väreissä

    Blogistanian Jonnan yksi suosikkileipomuksista on cupcaket eli suomalaisittain muffinssit, muffiinit tai kuppikakut. Ne syntyvät helposti perusohjeella ja Jonnan lisävinkeillä.

    1

  • Blogistanian tähdet: Jonna Vormalan teemakakut

    Jauhot suussa ei ole turhan vakava kakkublogi, eikä sitä kirjoita sokerinhimoinen pullahiiri vaan kiireinen pikkulasten äiti Espoosta.

    3

  • Blogistanian tähdet: Karinin värikkyys valloittaa

    Karin Lindroos on 26-vuotias suomenruotsalainen kirjoittaja, valokuvaaja ja bloggari. Hän myös ylläpitää ja päätoimittaa Ratata-blogiyhteisöä.

    61

Muualla Yle.fi:ssä