Kansanperinteeseen hurahtanut neuloo kuvion kuin kuvion

Neulotut sukat kansallispukujen innoittamalla mallilla. Kuva: Ada Pykäläniemi

Tässä pieni muistutus kirjojen voimasta.

Käsityöt ja neulemallit ovat ympäri maailman naisten perintöä. Ne ovat kulkeneet eteenpäin sukupolvelta toiselle millilleen sellaisina kuin ovat vuosisatoja olleet – tai sitten ajan saatossa vähän muuntuneina.

Etsi kansanperinteen värejä ja kuvioita kirjallisuudesta - pääset löytöretkelle.Ota neulemallit kansanperinteestä. Otteita kirjasta Kansallispuvut, Leena Holst. Kuva: Ulla Vuorela  


Tiina Klemettilä
innostui kansanperinteestä törmättyään Leena Holstin tuoreeseen Kansallispuku-kirjaan.

- Kirjan upeat, kauniit kuvat innostivat siirtämään kansallispukuperinteen kuvioita ja värejä sukkiin ja lapasiin. Siirsin esimerkiksi esiliinan kuvioita sukkiin, vähän soveltaen ja muunnellen.

Samaan syssyyn löytynyt vanha kellastunut ruotsinkielinen neulekirja Gotländsk sticksöm innosti Tiinaa jatkamaan - jännetuppitulehduksen jo kenkutellessa kaverina!

- Vanhoihin kuvioihin repsahtaminen lähti tällä kertaa vähän lapasesta, Tiina myöntää hymyillen. - Ystävät ja suku on nyt lahjottu neuleilla, joissa tuntuu ja näkyy vanhan ajan henki.

Kaikki lapaset ja sukat on neulottu perus sukkalangasta, tässä tapauksessa 7 Veljeksestä.

Ota neulemallit kansanperinteestä. Kuva: Ulla Vuorela


Tutki sukulaisten kirjahyllyt, kirjastojen poistomyynnit ja divarien peräkamarit ja eksy löytöretkelle vanhojen käsityö- ja kansanperinnekirjojen pariin.

 

 

Kirjallisuutta:
Leena Holst: Kansallispuku. Maahenki Oy, 2011.
Violet Bergdahl, Ella Skoglund: Gotländsk sticksöm. AB Boktryck, Helsingborg, 1983.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Sukkia satavuotiaille

Kela lopetti tammikuussa 2011 perinteen lahjoittaa kaikille Suomen 100-vuotiaille syntymäpäivälahjaksi torkkupeitot ja kukat.

Mirka Johansson suivaantui tähän, uskoi vahvasti ideaansa ja innosti ihmisä mukaan kudontatalkoisiin. Juhannusviikolla 2011 lähti 263 paria sukkia postin mukana vanhuksille. Heinäkuussa sukkapareja oli valmiina 700, ja Mirka pisti bonuksena postiin sukat myös kaikille 101-107 vuotiaille eli 296 vanhukselle. Ja taas helmikuun 2012 alussa lähtee 365 sukkaparia tämän vuoden satavuotiaille.

- Tätä suomalaiset osaavat tehdä! Välittämisen kulttuuri on voimissaan, sanoo tyytyväinen Mirka.

Lue lisää sukkatempauksesta Mirkan blogista

Haluatko kutoa sukat lahjaksi 100-vuotiaalle ja toimittaa ne perille Mirkan kautta? Voit postittaa ne omalla kustannuksellasi osoitteeseen: Katariinan käsityöliikke,Tehtaankatu 12, 67100 Kokkola

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä