ajatusten miljoonalaatikko

  • Aikuisuutemme varjopuolia (II osa)

    Aikuisuutemme varjopuolia (II osa). Kuva: Stock

    Ei saa:

    • Ei saa näyttää ”tuntemattoman hautajaisista ilmaista ateriaa kärkkyvältä pornokauppiaalta” tilaisuuksissa joissa edustaa yhtiötä.
    • Ei saa vaivihkaa heitellä esitelmöitsijää takaraivoon aulan koristepalmuruukusta poimituilla, pienenpienillä valkoisilla kivillä, jotka menevät ruukussa ihan hukkaan.
    • Ei saa suurkeittiöekskursiolla työntää lihamyllyyn esineitä, ja veivata siinä toivossa, että kuulee hauskaa rousketta.
    • Ei saa antaa samalla mitalla takaisin jo etukäteen.
    • Ei saa salaa teipata partakoneenterää selkäänsä, niin että se näkyy keuhkoröntgenissä.
    • Ei saa painella yhtiön eteisen sähkökaapin nappuloita sattumanvaraisesti, vaikka on tehnyt tuhannet kerrat mieli.
    • Ei saa ärsyttää maalaiskylän vastakkaisilla puolilla asuvia koiria 1, 2, 3 ja 4 haukkumaan hulluna toisiaan kesäyössä tuntikausia, eikä kysyä pienen koiran omistajalta, syökö tuo rotta juustoa.
    • Ei saa tehdä appelsiini-ikeniä keskellä kansallisesti merkittäviä neuvotteluja.
    • Ei saa laittaa kuollutta sisiliskoa  (zootoca vivipara) jourttipurkkiin ruokalassa ja ”löytää” sitä sieltä.
    • Ei saa täyttää jotain suhteellisen massiivista rakennelmaa kaasulla, ja sitten jysäyttää sitä kaukaa, etukäteen vedettyjen sähköjohtojen kautta, niin paukahduksen voimasta vielä kolmen kilometrin päässä linnuilta pääsee hätäulostus ja rääkäisy.
    • Ei saa salaa irrottaa lentokoneen potkureita ja kiinnittää niitä väärinpäin, niin että lähdössä lentokone lähteekin taakse päin ja matkustajat rytkähtävät, melkein naama polvissa ja puivat lentoemännälle nyrkkiä; jopa 3-4 vuotiaat lapset.
    • Ei saa ”loikkia ja haahuilla pitkin käytäviä eksyneen tapiirin näköisenä” kun firmassa on vieraita.
    • Ei saa ostaa megafonia ja aamuyöllä huudella kerrostaloalueen varjoista tuntikausia ”Makkonen, Makkonen! Missä sie olet Makkonen! Makkonen perkele!”
    • Ei saa tarjoutua ”tettiläiseksi” oluttehtaaseen, jos ei halua joutua ajetuksi ulos solvausten ja ivailun säestyksellä, ikärasismin vuoksi.

     

    Pitää:

    • Pitää istua monta tuntia päivässä sisällä kuin mikäkin merihevonen tai muu nilviäiskääkkä.
    • Pitää olla asiakaslähtöinen ja proaktiivinen.
    • Pitää ottaa salaattia aina kun työpaikkalääkäri tai terveydenhoitaja osuu ruokalaan yhtä aikaa.
    • Pitää pidättäytyä näyttelemästä, että pankkiautomaatista saa saatanallisen sähköiskun.
    • Pitää olla esimerkkinä nuorisolle.
    • Pitää kaupungissa virtsata sisällä.
    • Sama numero kakkosen suhteen.
    • Pitää hahmottaa vahvuudet, heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet.
    • Pitää kuunnella sen näköisenä kuin ymmärtäisi ja haluaisi kuulla lisää.
    • Pitää syödä tarjottu pulla kokonaan vaikka se on kuiva, ja vaikka tekisi mieli tehdä siitä hammastikkujen avulla käpylehmä.
    • Pitää syödä raviolia jos ruokana on raviolia vaikka ei yhtään tekisi sillä kertaa mieli raviolia syödä.
    • Pitää katsoa kaaviota haltioituneen näköisenä.
    • Pitää olla hihittämättä, monta kertaa päivässä.
    • Pitää olla sen lupa, jonka ilmoittaa; esim. jos ilmoittaa pomon osallistujaksi saatananpalvojien kokoukseen niin pitää olla sen pomon lupa.
    • Pitää sanoa oma nimensä kun yrittää ilmoittaa jonkun, vaikka oma nimi ei kuulu asiaan mitenkään!!

    (etc.)

     

    Kommentoi 9 Lue kommentit


  • Lyhyet kilometrit

    Kajon naama, jossa ilme kuin haikealla ajokoiralla jolla alhainen verensokeri.

    Grammasta kultaa voi vetää jopa 2 kilometriä lankaa. Mutta kuka sitä
    sentään joutaa sellaisen metallin nyhtämisen kanssa pelleilemään?

    Älyätte itsekin sen, kun vähän mietitte, millainen takkuaminen siinä olisi.

    Kun riisinjyvän kokoisesta kultapalasta alkaa vetää lankaa, se pitää saada
    kiskotuksi aina vaan pienemmästä ja pienemmästä reiästä läpi, että kasvaisi sen langan pitkyys.

    Kerta se on joustavaa, se ei katkea niin helposti kuin muut metallit. Mutta hirveä vaiva siinä on! Sen lupaan.

    Ajatellaan, että siitä on jo saanut kiskotuksi 1836 metriä 19 cm ja 2,04 mm
    pitkän langan, ja on ihan puhki, ja ajattelee, että ”nyt kyllä välillä syön silakkalaatikkoa ja luen kirjaa Æthelstanista ja muista Brunanburhin taistelun (937
    jKr.) sankareista, ja sitten heittäydyn yöksi tajuttomuuden piiriin”.

    Ja sitten syö kaalilaatikkoa (silakkalaatikko oli taas kaupasta loppu), ja sitten lukee sankareista. Ja sitten simahtaa nukkumaan unea, mielen sisällä hetteiköitä tarpoen ja demoneita karkotellen, tai mitä nyt sattuu olemaan tarjolla.

    Mutta aamulla lyö kämmenellä otsaansa kun muistaa, että voi ei! Unohtui
    panna merkille, missä on sen kultalangan alku- ja loppupää! Ja ehkä muutkin
    päät; jos se on vaikka katkennyt väliltä.

    Ja siellä asunnossa on yli puolitoista kilometriä sitä kiiltävää
    kultalankaa senkin miljoonalla kierteellä, punoksella ja söheröllä, eikä
    edes ole aavistuksen uumoilua siitä, missä päin huonettakaan ne päät on.
    Kauhea etsiminen! Mielisairaalloisentava suorastaan!

    Viimein sentään löytyy, monen tunnin etsimisen jälkeen. Ha-haa! Tuossa! Ou
    jess.

    Eikun taas kiskomaan lankaa pienemmästä reiästä lävitte.

    Mutta kas perhanaa, siellähän on suoranainen solmujen kokous välillä!
    Jossain vaiheessa niitä langanpäitä etsiessä tullut kiskottua langanpää
    väärää kautta, ja nyt pitää peruuttaa ja miettiä, että mistä kohtaa pitää
    sitä langanpäätä pujotella, jotta saisi sen solmuttomaksi ja pääsisi
    jatkamaan.

    Ja onko tämä pää edes se oikea pää! Koska jos ei ole, niin voi mennä
    enemmän solmuun vain siitä...

    –Kyllä on kärsivälliset mielet niillä, jotka sitä kultalankaa vetävät. Ei
    meikäläisellä! Seinään lentäisi koko langanvetopidike tai mikä se työkalu
    nyt lieneekään! Tai sitten tulisi tosi lyhyitä kilometrejä.

    Kyllä se on kuulkaa rajansa meikäläisenkin kärsivällisyydellä.

    Vaikka on hyvä ihminen, niin ei se tarkoita, että on rajattomat hermot
    sillä!

    Ei ole!

    Kommentoi 3 Lue kommentit


kirjoittajasta

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä