Katja Lindroos: Elämän jäljet

"Ei kukaan halua katsoa kotia, jossa näkyät elämisen jäljet!" puuskahti sisustustoimittaja, kun häneltä kysyttiin, miksi kodit näyttävät aina niin siisteiltä lehdissä ja tv-ohjelmissa.

Hän on varmaankin oikeassa. Likaiset sukat, muropaketti tai tuolin selkänojalla kuivuva pyyhe harvemmin on se esteettinen yksityiskohta, joka tekee sisustuskuvasta kiinnostavan. Paitsi tietysti jos muropaketti on tyyliltään erityisen graafinen tai retrohenkinen.

Kirjoittelen tätä lyhyellä työmatkalla, vieressäni pino uutuuttaan  kiiltäviä suomalaisia ja kansainvälisiä sisustuslehtiä. Nopealla selailulla niiden edustama kuva kodista ei juurikaan eroa toisistaan. Huonekalut voivat toki olla erilaisia ja erityisesti rakennukset, joista unelmakodit löytyvät poikkeavat toisistaan. Suomesta ei löydy vanhoja kehystämöjä tai soitinpajoja keskeltä kaupunkia, joissa näkyisi vielä 1800-luvun varhaisteollisia piirteitä kuten rautaisia kierreportaita tai ateljeeikkunoita. Kattopuutarhojen kanssakin on vähän niin ja näin.

Jos pystyy häivyttämään arkkitehtooniset detaljit näkökentästään, pohjoismaisia ja muunmaalaisia koteja erottaa toinenkin piirre. Asuntoesittelykuvat Hollannista, Englannista ja Espanjasta, Ranskasta  puhumattakaan, näyttävät usein boheemeilta, jopa sotkuisilta. Löytyipä sisustuslehtipinostani sellainenkin aviisi, joka esittelee vain ja ainoastaan koteja, joita ei ole siistitty kuvausta varten. Sen sijaan täkäläiset kodit ovat poikkeuksetta siistejä. Hohtavan puhtaan kodin tyylin ei tarvitse edes olla minimalistisen ankara, silti pöydät ovat paljaita ja sängyt pedattuja kuin hottelihuoneissa.

Tosiasiassa keski- ja eteläeurooppalaiset sisustuslehtien kodit ovat tietysti ihan yhtä siivottuja kuin pohjoismaisetkin. Stylistit ovat kuvauksissa pitäneet huolta siitä, että sekaisuus on harkittua ja hallittua. Jostain kuitenkin kertoo se, että kotikuviin halutaan erityisesti tuoda "sotkua", vaikka sitten keinotekoisesti. Meillä taas niiden poistaminen on unelmakotiesittelyissä lähes itsestäänselvyys.

 

Miltä Sinun kotisi näyttäisi sisustuslehdissä? Putsaisitko elämän jäljet pois vai kuuluvatko ne kotisi sisustukseen?

Todellinen koti Pariisissa. Kuva: The Shelby

Todellinen koti Kuva: The Shelby

Todellinen lastenhuone Kuva: The Shelby

kommentit

Olen ihmetellyt samaa jo pitkään: kuka muka asuu kodissa, jossa kaikki on koko ajan tip top. Tosin olen joskus käynyt paikoissa, jotka ovat todella siistejä yllätyskäynnilläkin. Luulen, että ratkaiseva tekijä on tavaran karsiminen: jos ns. ylimääräistä rojua ei ole, on helpompi pitää paikat järjestyksessä ja imuroida+pyyhkiä pölyt. Itse olen aika kaukana vielä tuosta tilanteesta...

>Hertta Ma, 2011-06-06 16:52

Itse tukehtuisin noissa kahdessa ylimmässä esimerkkikodissa.
Kauheasti tavaraa näkyvillä. Ja voi luoja sitä pölyn määrää, joka tuolla tulee jo viikossa. En voisi asua vaikka rennolta paikalta näyttääkin.

>väljyyttä asumiseen Ma, 2011-06-06 18:21

Samaa mieltä, turha tavara lisää sotkuisuutta ja siivottavaa. Monen lapsiperheen koti kyllä näyttää aina ennen siivouspäivää yhtä kaoottisen symppikseltä, kuin tähän valitut kuvat.

Kyllä siistikin koti on realistinen aina joskus (ks. Kylässä-sarja Olotilassa), ja kiinnostava kunhan sitä ei ole stailattu luonnottomaksi. Minua viehättää elämän pienet jäljet joita kuviin jää: lasku- ja lehtipinot, johdot, lelut, imurit ja urheiluvälineet.

>Viivi Ma, 2011-06-06 21:39

Täällä ainakin pölynimuri kuuluu vakiosisustukseen. :D

>sisustaja Ma, 2011-06-06 21:53

lisää kommentti

momoblogi

Katja Lindroos. Kuva: Katja Lindroos/Idealist Group

Katja Lindroos on helsinkiläinen toimittaja ja tuottaja, jonka Momokoti.fi-sivusto omistautuu 50-, 60- ja 70-luvun taloille ja niissä oleville kodeille. Momoblogi tarkkailee sisustamisen ilmiöitä ja koteihin liittyviä ajankohtaisia aiheita näiden ihan tavallisten kotien näkökulmasta.

arkisto

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä