Pääni sisällä asuva henkilö A on parempi versio minusta. Henkilö B, eli oikea minäni PELKÄÄ! AHDISTUU! LIHOO! ja menee ajoittain vararikkoon. A:lle ei koskaan kävisi mitään edellisistä. Hänellä on nimittän Suunnitelma. Suunnitelman mukaan eletään, kunnes B tulee kuvioihin ja tumpeloi. Tekee väärän valinnan. Pilaa mahdollisuutensa. MOKAA!, KÄRSII! ja PANIKOI!

Henkilö A ei ole kuullutkaan nykyään niin muodikkaasta paniikkihäiriöstä. Hänellä ei myöskään ole kokemusta unettomuudesta, masennuksesta, syömishäiriöistä eikä muistakaan häiriöistä. Hän on aina tyyni ja kontrollissa. Hän katsoo elämän valoisaa puolta. Hän ei väsy, ei popsi pillereitä, nukkuu 8-9 tuntia yössä ja on tehokas. Hän tietää, montako lasta haluaa ja koska hankkii ne. Hänellä on järkevä ura- ja loppuelämän suunnitelma. Hän istuu vanhana kiikkustuolissa lapsenlapset ympärillään, kertoen näille opettavaisia tarinoita elämästä. Hän on viisas ja kohdannut elämässään erilaisia aallokoita, mutta hän on selvinnyt niistä kaikista voittajana.

On sanomattakin selvää, että B ei koskaan yllä A:n tasolle. Vaikka hän hellisi kauniita kuvitelmia täydellisen onnistuneesta elämäntaipaleesta, ne romuttuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun hän keräilee lattialta itsetuntonsa rippeitä. Taas kerran. Samaan aikaan A saa palkankorotuksen sekä journalistipalkinnon. Onnea!

Ainoa asia, mikä elämässä on varmaa, on epävarma. So?
Jope Ruonansuun sanoin: Aatteleppa ite.

Jokaisella on taskussaan avaimet onneen ja kukin voi ainakin joiltain osin valita, mitä elämällään tekee. Voi lähteä epätyydyttävästä työstä ja etsiä itselleen sopivampaa tekemistä, kunhan talous ei totaalisesti kaadu. Jos ei voi ensi kuussa lähteä pelastamaan Kolumbian katulapsia, voi ottaa vaikka kummilapsen hyväntekeväisyysjärjestön kautta. Ja niin edelleen.

Eräs viisas nainen sanoi kerran, että elämässä tulee aina olemaan vaikeita asioita. Parempi tulla niiden kanssa toimeen. Onnellisempi on myös se, joka näkee, mitä hänellä jo on, eikä sure sitä, mitä häneltä puuttuu.

Oh no, nyt se yrittää tuputtaa meille jotain keinomakeutettua new age-positive thinking-huttua! Seuraavaksi se kehottaa perustamaan Onnellisten puolueen. Not.

Olen pohtinut tähän päättyvässä 10-osaisessa blogisarjassani - vähän kieli poskella - sitä, onko onni ohikiitäviä hetkiä vai pysyvä olotila. Olen tullut tulokseen, ettei ainakaan jälkimmäistä.

Pääni sisällä voi jatkossakin asua kaksi henkilöä ja taatusti asuukin.
Elämä vie. Välillä hiljaa ja välillä syöksylaskua. Aion pitää siitä kiinni ja nauttia matkasta. Kukaan ei voi oikeasti hallita elämäänsä. Yrittämisestä saa korkeintaan vatsahaavan.