Onnen eväät

Meetvurstia ja juustoa näkkileivän päällä. Kuva: Rinna Härkönen / YLE

Tuli reissattua kesälomalla paljon junassa ja linja-autossa. Taas kerran ihmettelin, miten tavallinen kinkku-juustosämpylä voi maistua niin hyvältä joukkoliikennevälineessä nautittuna. Eväiden kaivaminen repusta on matkan kohokohta, varsinkin jos mukaan on pakattu vielä vanhan ajan malliin kahvia termospullossa.

Lapsuusajan pakollisilla marjastusreissuilla voipaperiin käärityt, meetvurstilla päällystetyt näkkileivät olivat ainut lohtu mättäillä istuskellessa ja pitkästyessä. Kannattaisi ehkä joskus tehdä sellaisia mukaan töihinkin. Ja EU:n huuhaabyrokraattien uhkaama kalakukko se vasta oivallinen eväs onkin! Kalakukkoa pitäisi saada automaatteihin.

Iloa Savon radalla

Kukosta muistuu mieleen, kuinka pari viikkoa sitten Savon radalla nousi Mikkelissä vaunuun sirkeitä mansikanmyyjiä kärryineen. Kaksi euroa rasialta oli käypä hinta vasta poimituista ja virheettömistä mansikoista. Hyvin tuntuivat menevän muillekin kaupaksi.

VR:n ravintolavaunuissa on sitä vastoin perinteisesti ollut yritystä, mutta ei juuri muuta. Tänä kesänä piipahdin ravintolan puolella kahteen otteeseen. Tuotteet tunsin etukäteen, enkä siis joutunut pettymään, mutta palvelu oli kummallakin kerralla harvinaisen tuskaista. Haluankin pyytää kassahenkilöiltä nöyrästi anteeksi, että kehtasin häiritä heitä kesken työpäivän. Usein olen kyllä saanut junissa ystävällistäkin palvelua.

Eväät miehen mukaan

Häpeilemätön mutta nälkäinen matkalainen voi viitata kintaalla VR:n muonituspyrkimyksille ja kaivaa esiin lämpimän tuoksuvaa evästä: pitsaa, lihapiirakkaa tai jopa savumuikkuja. Tällainen ratkaisu osoittaa suurta itsevarmuutta sekä välinpitämättömyyttä kanssamatkustajia kohtaan. Tuoksu voi ajaa nälkäisen ja eväättömän ihmisen huonoon henkiseen jamaan ja pilata tämän lomareissun heti kättelyssä.

Mukavaa ajankulua on seurata, kuinka eväät ja niiden syöjät sopivat yhteen. Tuolla moitteettomasti artikuloiva insinööri-isä terässankaisissa silmälaseissaan ja cityshortseissaan tarjoaa pojilleen raikkaita hedelmiä ja pullovettä samalla kuin taiteilee läppärinsä kanssa. Lomallakaan ei sovi hellittää!

Edessä puolestaan nuori goottipariskunta matkalla festareille tai velhojuhliin kaverin mökille mussuttaa raksuja ja naksuja ja lipittää salaperäisen näköisenä eksoottisen makuista kevytlimunaatia. Käsi on kädessä.

Toisella puolen käytävää äänekäs äiti syöttää puoliväkisin lapselleen purkkiruokaa, josta en halua tietää sen enempää… Ja perimmäisestä penkistä löytyvät nestehuollon itsenäiset ammattilaiset Stenkku ja Amppa, jotka eivät ravintolavaunun tarjoiluja osaa edes kaivata. Heillä kuuluukin olevan kaikista mukavinta.

Minun eväsvinkkini on vielä viileä, siivutettu jahti-, gotler- tai lauantaimakkara suoraan paketista siivu kerrallaan nautittuna. Ja vahvasti hiilihapotettua vissyä päälle.

Katso myös nämä:

Liha- ja kalakukkojen tulevaisuus vaarassa

Mikko Alatalo: Leuhkat eväät

 

kommentit

H3vkdC tquhhneldyva, [url=http://qfdqgiuzxmrj.com/]qfdqgiuzxmrj[/url], [link=http://csnlogqaatfq.com/]csnlogqaatfq[/link], http://vykblamgerok.com/

Su, 2010-04-18 18:54

lisää kommentti

välipala

Välipala

Tunneasiaa ruoasta ja juomasta, tottumuksista ja sattumuksista sekä suun nautintojen seurauksista. Mikan Välipala on blogisarja vuosilta 2008-2009.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä