välipala
Aina nälkä
Kommentoi 3 Lue kommentitLapsena ei ruoka tahtonut maistua kuin puoliväkisin, ja sitten siirryinkin sujuvasti nousevan painoindeksin päättymättömälle radalle. On kihtiä, verenpainetta ja kolesterolia. Haave kuolemisesta terveenä miehenä on alkanut haalistua.
Otan alistuneesti vastaan moitteet omien elintapojeni vaikutuksesta painooni ja terveydentilaani, mutta olisi lohdullista voida syyttää tilanteesta jotain muutakin.
Näiden samojen mietteiden kanssa on paininut myös englantilainen huipputoimittaja William Leith. Hän kertoo kirjassaan Pohjaton nälkä kieroutuneesta suhteestaan ruokaan ja ajatuksiaan ylipainosta, kuten…
”Lihavat ovat valehtelijoita. Kun olet lihava, kompuroit sinne tänne teeskennellen, ettet huomaa. Yrität harhauttaa toiset ihmiset ajattelemaan, että omasta mielestäsi et ole lihava.”
Tiedettäkö syyttäminen?
Leith löytää pääsyyllisen yleistyvään ylipaino-ongelmaan ravitsemustieteestä, joka on vuosikymmeniä jankuttanut, kuinka rasva on pahasta ja hiilihydraatit hyviä. Tämä virallinen totuus on vallinnut jo 30 vuotta.
Paha sanoa, kuinka oikeassa Leith on. Omaan kaaliini on taottu, että leipä miehen tiellä pitää ja keitettyä perunaa voi syödä rauhassa. Nyt olen alkanut epäillä, vaikka eihän näistä asioista taida tulla ainakaan minun elinaikanani tolkkua.Viime vuosina on myös ”virallisia” ravintoympyröitä joka tapauksessa alettu varovaisesti rukata vähähiilihydraattisempaan ja enemmän proteiineja sisältävään suuntaan.
Eräs ratkaisu
Oli hiilihydraattien kanssa miten hyvänsä, itse olen ne syönyt ja kaljat naamariini kaatanut. En aio ryhtyä ultravähähiilihydraattisen Atkinsin enkä minkään muunkaan dieetin orjaksi.
Todellinen ongelma ovat annokset – niiden koot ja nauttimisen tiheys suhteessa energiankulutukseen. Siispä olen päättänyt aloittaa keväällä työmatkapyöräilyn (30 km päivässä), jotta voin jatkaa kanansiipien ja kaljan imeskelyä kutakuinkin entiseen malliin.
Tiesittekö muuten, että sana ”dieetti” tulee kreikan kielen sanasta ”diaita”, joka tarkoittaa elämäntapaa. Liikuntaa voin lisätä, mutta en nyt sentään ala koko elämäntapaani muuttamaan.
Linkkejä:
Ravintoympyrä vuonna 1972 (Elävä arkisto)
Urheilutoimittaja Kivimäki tähyää kuntoon
Herkullista lihavuutta (Elävä arkisto)
Ravitsemusasiantuntija ei suosittele Atkinsin dieettiä (YLE Uutiset)
Vähähiilihydraattinen dieetti tutkijoiden mukaan tehokkain (YLE Uutiset)
Gastronomian kiihkein rakastaja
Kommentoi 0Brillat-Savarin (1755 – 1826) oli herkkusuu, filosofi ja lakimies, kaiken muun muassa. Hänen kirjoittamansa Maun fysiologia (Physiologie du Goût) on ranskalaisen kulttuurin perusteoksia, jota lainataan ahkerasti tänäkin päivänä.
Ja miksei lainattaisi, sillä mies oli syvällisesti paneutunut jaarittelemaan intohimostaan ja laatimaan havainnoistaan viisauksia. Brillat-Savarinin mukaan yksilöllisen mielihyvän tuottaminen (esimerkiksi syömällä hyvin) koituu koko ihmiskunnan hyväksi ja kansakuntien kohtalo riippuu niiden tavasta ruokailla.
Hän esitti myös, että syömisen tuottama ilo muistuttaa monella tapaa eroottista nautintoa - kysymys on koko ihmisen lävistävästä aistimuksesta, joka tuottaa yleisen hyvänolontunteen. Makuaisti antaa loppujen lopuksi eniten nautintoja, koska syöminen sopii kaikille ikä- ja sosiaaliluokille, ja nälkä uusiutuu ainakin kerran päivässä.
Yhdessä syömällä onneen
Jaettu herkkusuisuus on myös avioliiton merkittävin onnellisuutta lisäävä tekijä! Tämä asia on hyvä muistaa, kun omatunto alkaa kolkuttaa sipsejä ja nakkeja sohvalla yhdessä mussuttavaa pariskuntaa. Jottei mässäily kuitenkaan riistäytyisi moukkamaiseksi, B-S muistuttaa, että eläimet ravitsevat itseään, ihminen syö ja vain sivistynyt osaa aterioida.
Ruokafilosofimme mielestä todellisen herkkusuun voi erottaa jo hänen tavastaan lausua sana ”hyvää”. Lihaliemi puolestaan on alkemistista elämännestettä, joka esiintyy jaloimmillaan silloin, kun 50 kinkun mehu tiivistetään sormustimen kokoiseen pulloon, ja ruokapöytä on ainoa paikka, jossa ensimmäinen tunti ei milloinkaan käy pitkäksi.
Totta puhuen Maun fysiologia on melkoisen raskasta pohdiskelua, mutta eittämätön klassikko se on ja siitä löytyy käypiä sitaatteja ruokapöytäkeskusteluihin. Netissä teosta myydään pokkariversiona alle kympillä. Minä lähden nyt Las Vegasiin, siellä ei tarvitse paljon pohdiskella.
Grillaamisen suuri ihme
Kommentoi 0Yhtä varmasti kuin päivä pitenee, julkaisee lehdistö laajalla rintamalla kesän parhaita grillausvinkkejä. Olen nyt avuliaasti koonnut prinsiipit helppolukuiseksi listaksi. Printtaa talteen ja vältä arvokkaan loma-aikasi tuhlaamista jankuttavan median parissa.
Ilman näitä tietoja kuolet mökilläsi nälkään:
1. Kaasugrilli on kätevä ja nopea, hiiligrillissä on tunnelmaa ja se antaa oman makunsa. Sähkögrilli ei kelpaa kuin kerrostalon parvekkeelle. Pidä grilli puhtaana.
2. Miehetkin ovat innokkaita grillaamaan, vaikka eivät tietäisi ruoanlaitosta tuon taivaallista.
3. Käytä mureita ruhonosia ja marinoi niitä tarpeeksi pitkään. Kaupan marinadit ovat liian suolaisia/makeita. Tee itse ja käytä yrttejä, chilejä ja valkosipulia.
4. Tärkeää on ottaa lihat lämpiämään hyvissä ajoin ja antaa hiilloksen valmistua maltillisesti. Liian kuuma lämpö tuhoa sapuskat ja kesä menee sillä hetkellä lopullisesti piloille.
5. Naudanliha saa jäädä sisältä punertavaksi, possu ja kana grillautetaan kypsäksi, mutta ei kuivaksi. Lihalämpömittarista on apua.
6. Kala kypsyy nopeasti ja on kevyttä. Varottava on kalan tarttumista kiinni metalliosiin. Käytä hyvä ihminen öljyttyä halsteria.
7. Kasviksista saa kivasti ja lisuketta, kun grillaa niitä folionyytissä. Pane juustoa joukkoon, jos haluat. Homejuusto antaa ylevää sävyä heppoiseen reseptiin.
8. Laita grilliin ensin pidempää kypsymistä vaativat raaka-aineet. Esikypsennä tarvittaessa uunissa, keittämällä tai paistinpannulla. Tai vaikka mikrossa.
9. A-luokan grillimakkara on useimmiten parempaa kuin B-luokan. Tee niihin reikiä tai viiltoja. Raakamakkara on kuningas, vaikka kukaan ei ole koskaan oikeasti grillannut sitä.
10. Kalan kanssa juomaksi sopii pirteähappoinen valkoviini, lihan kanssa punaviini. Yllätysvalinta on kesästä toiseen rosé-viini. Varakas tarjoaa samppanjaa, muut hyvää kuohuviiniä. Olutta ja kivennäisvettä menee.
Tässä kaikki – enempää tietoa et tarvitse, vaikka näistä on jaariteltu vuosikymmenien mittaan tuhansia sivuja ja hyllymetreittäin kirjoja julkaistu. Nyt olet grillimestari ja voit hyvillä mielin alkaa tuhota laadukkaita raaka-aineita liian kylmällä hiilloksella, sateessa, päissäsi. Kiellä niitä sukulaisiasi enää ikinä tulemasta mökillesi. Kun et mitään ajattele, niin menee loma mukavasti päivä kerrallaan. Hyvää kesää!
Katso myös nämä:
Hämääviä ruokia
Kommentoi 2 Lue kommentitHämmentävä anjovis
Puhuttaessa anjoviksesta tarkoitetaan meillä useimmiten mausteliemeen säilöttyjä kilohaileja. Suurimmassa osassa Eurooppaa anjoviksella tarkoitetaan kuitenkin suolattuja ja maustettuja sardelleja. Juuri niitä Keith Floyd, Jamie Oliver ja Gordon Ramsay laittavat tv-ohjelmissaan sapuskoihinsa mausteeksi, eivät suinkaan Abban anjovissäilykkeitä.
Nimisekaannus johtuu siitä, että Saksassa, Ruotsissa ja myös meillä on anjovis jo aikoja sitten vakiintunut merkitsemään kilohailista tehtyä maustekalaa. Kun eurooppalainen anjovis tuli purkitettuna kauppojemme hyllyille, ottivat suomalaiset keittokirjat ja kaupat käyttöön nimen sardelli, joka siis tarkoittaa "aitoa anjovista". (Lähde: Raholan syötäviä sanoja, johon kannattaa muuten tutustua!)
Kummallinen kotletti
Menneisyyden ruokiin kuuluvien kotlettien merkitystä olen hämmästellyt jo toistakymmentä vuotta ja kysellyt epätoivoisesti vastausta kysymykseen: miksi kotletti ja jauhelihapihvi ovat tyystin erilaisia maultaan ja rakenteeltaan? Kumpikin on tehty jauhetusta lihasta ja valmistetaan useimmiten pannulla paistamalla.
Kirjoitin lopulta asiasta lihanjalostaja Snellmanille ja sainkin pari päivää sitten ystävällisen vastauksen: ”Kotlettien ja jauhelihapihvien erilaisuus johtuu lähinnä liharaaka-aineen erilaisesta jauhatuksesta sekä käytettyjen raaka-aineiden sekoitussuhteesta reseptissä.”
Selvä – tutkitaanpa tuoteselosteita! Snellmanin kotletit sisältävät naudanlihaa, sianlihaa, vettä, kamaraa, silavaa, maitojauhetta, sidekudosta, korppujauhoja, mausteita ja muutamaa E-lisäainetta. Lihapitoisuus on 40 prosenttia.
Jauheliha puolestaan on silkkaa 100-prosenttista lihaa, eli johan alkavat makuerot selittyä. Toisaalta jauhelihataikinaan moni lisää sipulia, kananmunaa, korppujauhoja ym. sen verran, että helposti tipahtaa lihapitoisuus siinäkin puoleen. Kotlettien mystisyys säilyy yhä osittain, ja ehkä hyvä niin.
Barbeque-kastikkeen kammo
Barbeque se vasta moniselitteinen sana onkin. Sillä viitataan yleensä ruoan valmistamiseen grillaamalla ja savustamalla. Toisaalta se tarkoittaa tapahtumana ulkona tapahtuvaa kokkausta ja grillatun ruoan syömistä rennoissa merkeissä, olutta särpien Bar-B-Q-bileissä.
Lisäksi amerikkalaiset gastronomit erottavat barbequen grillaamisesta siten, että barbequella tarkoitetaan raaka-aineen epäsuoraa ja hidasta kypsentämistä ja grillaamisella puolestaan suoraa ja nopeaa kypsentämistä tulen tai hiilloksen päällä.
Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää se, että Suomessa barbeque- tai BBQ-termillä viitataan ravintoloiden ruoka-annoksissa vain ja ainoastaan siihen, että kyseinen ruoka on maustettu kammottavalla, sokerisella, usein ”talon omalla” barbeque-kastikkeella, joka tekee annoksesta syömäkelvottoman. Älä ikinä tilaa BBQ-vaihtoehtoa.
Katso myös nämä:
Jyrkkää pihviä
Kommentoi 4 Lue kommentitSuomessa on iät ajat kuivattu hirven- ja poronlihaa, mutta tavallisista kaupoista sitä ei jostain syystä löydy. Ja jos löytyisikin, olisi hinta taatusti päätähuimaava. Niin on toki amerikkalaistyylisenkin, naudasta valmistetun kuivalihan, jota on saanut myös suomalaismarketeista muutaman vuoden ajan. Hinta lastuiksi vuollusta, pikkupusseihin pakatusta lihasta on tuollaiset rapeat 70 euroa kilo.
Naiset kavahtavat
Tuntemani naiset eivät jostain syystä innostu jerkyn jauhamisesta, vaikka se on vähärasvaista ja proteiinipitoista laihdutusruokaa. Mieleen tulee kuulemma koiranmuona, rakenne on epäilyttävä ja suolapitoisuus järkyttävä.
Miehet sen sijaan yleensä tykkäävät jerkystä kovasti, ja kauppiaat puolestaan selvästi tuntevat asiakassegmenttiensä mieltymykset, sillä jerky löytyy marketeista aina oluthyllyjen välittömästä läheisyydestä. Hyvä ettei sentään bissen kylkiäisenä myydä.
Beef jerkyä saa myös erilaisilla mausteilla terästettynä, muun muassa savunmakuisena sekä cajun- ja teriyaki-versioina. Yhdysvalloissa sitä löytyy jokaiselta bensa-asemaltakin kymmenissä erilaisissa pakkauksissa, mikä ei ole ihme, sillä jerky on mitä kätevin matkaeväs – voi syödä sormin (eikä muuten voikaan), eikä sottaa.
Rinkka kevenee
Jerkyn oivallisin käyttötapa löytyy luontoretkeilyn parista. Missään muussa eväässä ei ole yhtä paljon proteiinia suhteessa painoon kuin kuivalihassa, ja suola tekee hyvää hiestyneelle vaeltajalle. Ja saahan kuivalihasta kannonnokassa istuessaan huomattavasti maanläheisemmät tunnelmat kuin currykana-pussikeitosta.
Suosittelen herkkua ehdottomasti myös lännenleffojen oheen, ja palanpainikkeeksi sopii olut tai kivennäisvesi. Viiniä ei kannata tässä yhteydessä tuhlata.
Tee se itse
Mikäli jerky maistuu, voi sitä valmistaa myös itse! Kilohinta laskee kummasti ja harrastaminenhan kannattaa aina. Ensitöiksi valitaan laadukasta, mahdollisimman vähärasvaista ja kalvotonta naudanlihaa, esimerkiksi hyvin puhdistettua sisäpaistia.
- Leikataan oikein ohuiksi siivuiksi lihansyiden mukaisesti, jotta saadaan rakenteeseen sopivaa sitkeyttä. Leikkaaminen on helpompaa, jos lihaa pidetään ensin pakastimessa pari tuntia kohmettumassa.
- Liha suolataan ja maustetaan marinadissa maun mukaan noin vuorokauden ajan.
- Ripustetaan lihasiivut esimerkiksi hammastikuilla roikkumaan uunin ylätasolle asetetusta ritilästä. Kiertoilmauuni on tavallista uunia kätevämpi ja nopeampi. Tavallisen uunin luukku täytyy myös kiilata jollain konstilla hieman raolleen, jotta ilma vaihtuu.
- Kuivauslämpötila on 60 astetta ja –aika tavallisessa uunissa noin 16 tuntia, kertoilmauunissa muutama tunti vähemmän. Lämmön ei ole tarkoitus kypsentää lihaa, vaan kuivata sitä. Lopullinen kypsyysaste pitää kuitenkin itse todeta – raa’aksi ei saa jäädä yhtään!
Tarkempia ohjeita ja marinadireseptejä löytyy netistä. Eikun lihamälli poskeen ja lomille.
Tässä muutama linkki:
Lohturuokaa
Kommentoi 2 Lue kommentitJos sattuisi olemaan ylimääräistä rahaa ja vapaa-aikaa, voisi aina kaamosaikaan muuttaa aurinkoisempiin ja lämpimämpiin maisemiin ja parannella siellä päätään. Meillä työ- ja perherutiineihin sekä niukkuuteen sidotuilla tavallisilla ihmisillä keinot ovat yleensä vähemmässä.
Turha jäädä kuitenkaan jahkailemaan ja synkistelemään, sillä tähänkin tilanteeseen auttaa ruoka! ”Hyvä ruoka, parempi mieli” on nerokas mainoslause, sillä se on tosi. Sama toimii myös toisinpäin – ainakin minä olen huonotuulinen koko loppupäivän, jos lounas on kovin surkea.
Sielua elvyttävässä lohturuoassa on mukavaa myös se, että se on tavallisesti edullista, yksinkertaista ja helppoa valmistaa.
Tunnetuin ylikansallinen ”comfort food” lienee suklaa, jolla on tutkitustikin mielialalle suotuisia vaikutuksia, ainakin tummalla suklaalla. Amerikkalaisissa elokuvissa nuoret naiset lusikoivat usein sydänsuruihinsa jäätelöä suoraan parin litran purnukasta. Auttaa varmasti.
Lohturuoka voi liittyä myös oikeasti surullisiin asioihin. Irakissa palvelevat amerikkalaisjoukot saavat syödä ahdistukseensa kotimaansa suurten pikaruokaketjujen tarjoamia tuttuja hampurilaisia.
Tyypillisiä suomalaisten lohturuokia ovat pitsa, lihapullat, perunamuusi, juustot, pastat ja kaikenlainen makea. Monen oma, jollain tapaa erikoisempi lohturuoka liittyy usein lapsuuden muistoihin ja äidin tai mummon kokkailuihin.
Minä lohduttaudun useimmiten grillatulla kanalla ja olen nyt alkanut oivaltaa, miksi.
Olin lapsena isän poika. Äitini oli kuollut jo varhaislapsuudessani ja elimme siis kaksin isäni kanssa opetellen samalla laittamaan kotiruokaa. Ruokalista koostui alkuaikoina pitkälti keitoista sekä jauhelihapohjaisista padoista ja jauhoisista kastikkeista.
Perjantaisin tai lauantaisin ajoimme kuitenkin Leppävaaran valtaisaan Maxi-markettiin ostamaan isolla rahalla arvostettua herkkua, grillikanaa, jonka vielä lämmitimme uudelleen kotona uuniranskalaisten kanssa. Ruokajuomaksi oli hienosti punaviiniä. Oli kerta kaikkiaan mahtavaa, kun isäni kohteli minua ruokapöydässä aikuisena, vaikka olin vielä peruskoululainen.
Muutaman vuoden kuluttua kotonamme herkuteltiin jo kiinalaisilla ja italialaisilla ruokalajeilla, paisteilla, pihveillä, salaateilla ja tuoreella kalalla.
Isäni kuoli joulun alla. Viikonloppuna aion unohtaa kehittyneemmät reseptit ja tarjota itselleni kauniisti katetussa pöydässä grillikanaa, ranskalaisia perunoita ja hyvää punaviiniä. Jos se taas kerran lohduttaisi, vaikka vain vähänkin.
Nyt käy kinkuttamaan
Kommentoi 3 Lue kommentit"Tarmo tässä, moi! Ajattelin vaan sellasta kysyä, että tiiät sä, pitääkö tosta kinkusta ottaa se kuori pois päältä ennen uuniin laittoa? – Mikä kuori? – No, se joka on siinä päällä. – Siis muovi? – Nii…” Tämä puhelinkeskustelu ei ole keksitty, vaan ihan oikeasti muutama vuosi sitten käymäni. Ei ollut Tarmolle helppoa joulupöydän valmistaminen.
Myönnän, että olen itsekin aikoinani sössinyt kinkunpaiston pari kertaa nololla tavalla. Eräänä jouluna opiskeluaikoinani onnistuin lainaamaan rahat joulupöperöihin vasta aatonaattona ja löin possun uuniin umpijäässä, mietoon lämpöön sentään. Kyllähän sitä söi, toisin kuin kinkkua, jonka laitoin yöksi viileään parvekkeelle ja heräsin aamulla mainittavan kokoisen lokkiparven riemujuhliin läskin merkeissä.
Joka vuosi saa lukea lehdistä, kuinka kalkkuna tekee tarmokasta tuloaan suomalaisten joulupöytiin. Joo, joo. Kerran kokeilin itsekin. Lintu oli paistettuna kaunis mutta tylsä. Lyö kalkkuna kuitenkin laudalta sellaisen oudon ruoan kuin jouluhauen, saati keskieurooppalaisen joulukarpin, joka syyttävästi samein silmin tuijottaa vadiltaan joulun ihmeen herkistämää ihmispoloa.
Suomesta löytyy ihmislaji, joita voidaan kutsua lähiömiehiksi. Lähiömiehet ovat noin 20 – 50-vuotiaita eronneita tai muuten parisuhteessaan epäonnistuneita reppan... parisuhteen onnistuneesti välttäneitä äijiä. He maistelevat itsekseen terästettyä glögiä ja olutta, soittelevat joulunpyhinä toisilleen, exilleen ja vanhemmilleen ja itkeskelevät hieman. Lähikselle passaa valmis pinkkukinkku. Minäkin olen edelleen puolittain lähiömies ja haluan kiittää kaupan keskusliikkeitä kumisesta pinkkukinkusta, vaikka se onkin syömäkelvotonta ja sen ostaminen on noloa ja vetää puoleensa sääliviä katseita markettijonossa. Kinkku kuin kinkku antaa silti edes vähän joulufiilistä.
Loistava näyttelijä Aake Kalliala sanoi joskus vuosia sitten erottuaan parisuhteestaan, että tuona jouluna heitä oli vain ”minä ja kinkku”. Se tiivistää lähiömiehen olon, vaikka ei Aake aito lähis ole koskaan ollutkaan. Hyvää joulua Aakelle!
Mutta nyt itse asialliseen asiaan. Yksi mies Suomessa tietää, miten kinkku kuuluu oikeasti valmistaa. Hän on YLE Radio Suomen Ylen Aikaisen toimittaja Olli Ihamäki, joka on vuodesta toiseen jaksanut opastaa meitä tavallisia kuolevaisia kinkunpaiston ihmeellisessä taidossa. Tämä ei ole naljailua, itsekin noudatan Ollin täsmällistä ohjeistusta. Tärkeintä on paneutuminen ja kärsivällisyys!
Lopuksi toivotan kaikille Olotilan lukijoille kuten lukemattomille muillekin oikein riemullista joulunaikaa ja lainaan ystäväni, tohtori Eerikki Mäen herkkää, porsas-aiheista runoa: ”Kyljys suussani minä mietin, mitä maailmassa eniten rakastan”. Se on minusta hyvin kauniisti sanottu.
Katso myös nämä:
Joulun perinneruokia ja leikkejä
Nyt on hyvä elämä!
Kommentoi 6 Lue kommentitLaulava raitiovaununkuljettaja Aarne Tenkanen arvuutteli kerran radiossa, jotta ”mikä on Kurvin cooperi?” Vastaus kuului: ”Yritetään olla 12 minuuttia juomatta viinaa.” (Tiedoksi: Kurvi on alan miesten perusreviirejä Helsingissä, Kallion ja Sörnäisten rajalla.)
Maailmankuulu tv-kokki Keith Floyd puolestaan esittää kirjassaan Kaikki kankkusesta viiden päivän raitisteluohjelman, jonka hän kehitti tultuaan elämässä pahaan mutkaan ja nähtyään ”kalman ratsun kavioiden nostattaman pölypilven”. Floydin kuuri on mukavan salliva, sillä neljäntenä ja viidentenä päivänä ohjelmaan kuuluu itsensä palkitseminen parilla lasillisella valkoviiniä.
Minä sentään olen tätä kirjoittaessani keikkunut selvin päin jo 12 päivää ja 10 tuntia. Ja 16 minuuttia… nyt! Ja hyvin on mennyt. Viikonloppuisin olemme niin ikään täysraittiin tyttöystäväni kanssa reippailleet raikkaassa talvisäässä, ostaneet terveysruokia ja halveksineet marketeista kaljaa kotiinsa raahaavia tenukeppejä. Mikä siinä on, ettei voi vapaa-aikaansa viettää ihan selvin päin?
Aivan erityisiä tähtihetkiä ovat sunnuntait. Ei enää taistelua siitä, kumpi uskaltaa tilata puhelimitse pitsaa ja kumpi on vähemmän hirveän näköinen mennäkseen avaamaan oven pitsakuskille. Maanantain herätystä ja töihin lähtöä voi nyt odotella sunnuntai-iltaisin rauhallisin mielin, teetä keitellen ja jalkakylpyjä ottaen, hyvänmielen kirja sylissä. Hyräillen.
Itse asiassa meillä on tapana pitää tipaton kuukausi kahdesti vuodessa, ja kaikki muut paitsi kesäkuukaudet ja joulukuu on tullut kokeiltua hyvän elämän viettämistä. Tipattomat jaksot eivät ole pelkkiä juomalakkoja, vaan kokonaisvaltaisia terveyden & hyvinvoinnin kuureja. Jääkaapin sisältö koostuu rasvattomista tuotteista, kivennäisvesistä ja paljonpuhutuista kasviksista. Liikunta on päivittäistä, eikä henkisenkään pääoman kartuttamista vältellä.
Tipattoman edut myös ovat odotetut ja ilmeiset. Mieliala pysyy tasaisena läpi vuorokausien ja viikkojen, uni on levollista, rahaa säästyy, aikaa riittää harrastaa vaikka mitä ja painokin saattaa pudota hieman.
Miinusta on se, että tipaton aika on rehellisesti sanottuna elottomampaa ja ilottomampaa kuin ns. normaali elämä, sillä kyllä ainakin viini kuuluu ihmisen perusnautintoihin. Meidän mielestämme. Ensimmäinen lasillinen tipattoman jälkeen on silti yleensä jonkun sortin pettymys. Joskus voisikin kokeilla vaikka tipatonta syksyä, talvea tai kevättä. Josko sitten henkistyisi oikein tosissaan.
Linkkejä:
Onnen eväät
Kommentoi 1 Lue kommentitTuli reissattua kesälomalla paljon junassa ja linja-autossa. Taas kerran ihmettelin, miten tavallinen kinkku-juustosämpylä voi maistua niin hyvältä joukkoliikennevälineessä nautittuna. Eväiden kaivaminen repusta on matkan kohokohta, varsinkin jos mukaan on pakattu vielä vanhan ajan malliin kahvia termospullossa.
Lapsuusajan pakollisilla marjastusreissuilla voipaperiin käärityt, meetvurstilla päällystetyt näkkileivät olivat ainut lohtu mättäillä istuskellessa ja pitkästyessä. Kannattaisi ehkä joskus tehdä sellaisia mukaan töihinkin. Ja EU:n huuhaabyrokraattien uhkaama kalakukko se vasta oivallinen eväs onkin! Kalakukkoa pitäisi saada automaatteihin.
Iloa Savon radalla
Kukosta muistuu mieleen, kuinka pari viikkoa sitten Savon radalla nousi Mikkelissä vaunuun sirkeitä mansikanmyyjiä kärryineen. Kaksi euroa rasialta oli käypä hinta vasta poimituista ja virheettömistä mansikoista. Hyvin tuntuivat menevän muillekin kaupaksi.
VR:n ravintolavaunuissa on sitä vastoin perinteisesti ollut yritystä, mutta ei juuri muuta. Tänä kesänä piipahdin ravintolan puolella kahteen otteeseen. Tuotteet tunsin etukäteen, enkä siis joutunut pettymään, mutta palvelu oli kummallakin kerralla harvinaisen tuskaista. Haluankin pyytää kassahenkilöiltä nöyrästi anteeksi, että kehtasin häiritä heitä kesken työpäivän. Usein olen kyllä saanut junissa ystävällistäkin palvelua.
Eväät miehen mukaan
Häpeilemätön mutta nälkäinen matkalainen voi viitata kintaalla VR:n muonituspyrkimyksille ja kaivaa esiin lämpimän tuoksuvaa evästä: pitsaa, lihapiirakkaa tai jopa savumuikkuja. Tällainen ratkaisu osoittaa suurta itsevarmuutta sekä välinpitämättömyyttä kanssamatkustajia kohtaan. Tuoksu voi ajaa nälkäisen ja eväättömän ihmisen huonoon henkiseen jamaan ja pilata tämän lomareissun heti kättelyssä.
Mukavaa ajankulua on seurata, kuinka eväät ja niiden syöjät sopivat yhteen. Tuolla moitteettomasti artikuloiva insinööri-isä terässankaisissa silmälaseissaan ja cityshortseissaan tarjoaa pojilleen raikkaita hedelmiä ja pullovettä samalla kuin taiteilee läppärinsä kanssa. Lomallakaan ei sovi hellittää!
Edessä puolestaan nuori goottipariskunta matkalla festareille tai velhojuhliin kaverin mökille mussuttaa raksuja ja naksuja ja lipittää salaperäisen näköisenä eksoottisen makuista kevytlimunaatia. Käsi on kädessä.
Toisella puolen käytävää äänekäs äiti syöttää puoliväkisin lapselleen purkkiruokaa, josta en halua tietää sen enempää… Ja perimmäisestä penkistä löytyvät nestehuollon itsenäiset ammattilaiset Stenkku ja Amppa, jotka eivät ravintolavaunun tarjoiluja osaa edes kaivata. Heillä kuuluukin olevan kaikista mukavinta.
Minun eväsvinkkini on vielä viileä, siivutettu jahti-, gotler- tai lauantaimakkara suoraan paketista siivu kerrallaan nautittuna. Ja vahvasti hiilihapotettua vissyä päälle.
Katso myös nämä:
Liha- ja kalakukkojen tulevaisuus vaarassa
Paasto sotki kuviot
Kommentoi 5 Lue kommentitOnhan järjenvastaista olla syömättä päivätolkulla, jos ruokaa on tarjolla, eikä joku terveydellinen syy sitä estä. Silti joku epämääräinen valaistumisen idea ajoi minutkin viime vuosikymmenen loppupuolella puhdistautumaan oikein perusteellisesti.
Paremman tiedon puutteessa turvauduin luontaistuotekaupasta ostettuihin valmiisiin paastopaketteihin, joka sisälsivät maukkaita hedelmämehuja, kuvottavia vihannesmehuja (punajuuri-porkkana-selleri-peruna-retikkamehua – miettikää sitä), suolattomia kasvisliemikuutioita, heratiivistettä, yrttiteetä, glaubersuolaa ja suolihuuhteluvehkeet.
Paasto potkaistiin käyntiin rajuin ottein, elimistö piti saada tyhjäksi. Puoli litraa merivettä muistuttavaa glaubersuolalitkua naamariin ja sitten muutamaksi tunniksi vessaan viihtymään. Illalla meinasin tulla hulluksi nälästä.
Letku hanurissa yllätti iloisesti
Pahimmat tuskat kuitenkin hiipuivat parin päivän kärvistelyn jälkeen. Yrttiteen ja mehujen lipittelystä sai juuri ja juuri sen verran energiaa, että kevyt istumatyö oli mahdollista. Uni oli kyllä levollista ja herääminen aamuisin helppoa. Suolihuuhtelut olivat oudolla tavalla päivän tähtihetkiä.
Noin viiden päivän kuluttua olo oli kuin itämaisella gurulla. Tuntemuksista piti kertoa jokaiselle tutulle ja puolitutulle. Luonteenlujuuttani ihmeteltiin laajasti. Hymyilin kehujilleni vaatimattomasti, mutta annoin silti ymmärtää, ettei tähän joka jätkä pystykään. Olin muita hieman ylemmällä tasolla, oivalsin asiat selkeämmin ja laajemmissa yhteyksissään. Todellisuudessa elimistöni kamppaili nälkiintymistä vastaan, aineenvaihduntani oli mullin mallin ja hourin.
En ollutkaan poikkeusihminen
Viikon kuluttua ikeneni alkoivat turvota ja huimasi. Näin unta perunalastuista, jotka eivät kuulu normaaliin ruokavaliooni. Koko elo pyöri syömättömyyden ympärillä, vaikka ei varsinaisesti nälkä ollutkaan. Kukaan ei enää jaksanut kuunnella tuntemuksistani, kehuista nyt puhumattakaan. Muut antoivat ymmärtää, että sitä saa mitä tilaa.
Oli siis tullut aika palata normaaliin järjestykseen, ja se vasta mutkikasta olikin. Syömistä piti opetella hissukseen omenanlohko kerrallaan. Ahmia ei saanut ollenkaan tai muuten olisi pahimmassa tapauksessa edessä sairaalareissu. Kaikki maistui tolkuttoman hyvältä. Samaan aikaan mielen sopukoissa kaihersi kuitenkin jonkinlainen pettymys ja erikoinen häpeän tunne. Sain tuolloin varmaankin kalpean aavistuksen siitä, mitä syömishäiriöistä kärsivien päässä liikkuu.
Että siitä vaan kaikki paastoamaan, jää siitä ainakin väkevät muistot.
Linkkejä:
Moni miettii paaston kokeilemista
Nooran mielestä suolihuuhtelu + juuresmehut = valaistuminen
Paastoaminen saattaa olla terveellistä
Nälkä muuttaa elimistön kellokoneiston asetukset
- 1
- 2
- seuraava ›
kirjoittajasta
Tunneasiaa ruoasta ja juomasta, tottumuksista ja sattumuksista sekä suun nautintojen seurauksista. Mikan Välipala on blogisarja vuosilta 2008-2009.
kommentoiduimmat