välipala
Lohturuokaa
Kommentoi 2 Lue kommentitJos sattuisi olemaan ylimääräistä rahaa ja vapaa-aikaa, voisi aina kaamosaikaan muuttaa aurinkoisempiin ja lämpimämpiin maisemiin ja parannella siellä päätään. Meillä työ- ja perherutiineihin sekä niukkuuteen sidotuilla tavallisilla ihmisillä keinot ovat yleensä vähemmässä.
Turha jäädä kuitenkaan jahkailemaan ja synkistelemään, sillä tähänkin tilanteeseen auttaa ruoka! ”Hyvä ruoka, parempi mieli” on nerokas mainoslause, sillä se on tosi. Sama toimii myös toisinpäin – ainakin minä olen huonotuulinen koko loppupäivän, jos lounas on kovin surkea.
Sielua elvyttävässä lohturuoassa on mukavaa myös se, että se on tavallisesti edullista, yksinkertaista ja helppoa valmistaa.
Tunnetuin ylikansallinen ”comfort food” lienee suklaa, jolla on tutkitustikin mielialalle suotuisia vaikutuksia, ainakin tummalla suklaalla. Amerikkalaisissa elokuvissa nuoret naiset lusikoivat usein sydänsuruihinsa jäätelöä suoraan parin litran purnukasta. Auttaa varmasti.
Lohturuoka voi liittyä myös oikeasti surullisiin asioihin. Irakissa palvelevat amerikkalaisjoukot saavat syödä ahdistukseensa kotimaansa suurten pikaruokaketjujen tarjoamia tuttuja hampurilaisia.
Tyypillisiä suomalaisten lohturuokia ovat pitsa, lihapullat, perunamuusi, juustot, pastat ja kaikenlainen makea. Monen oma, jollain tapaa erikoisempi lohturuoka liittyy usein lapsuuden muistoihin ja äidin tai mummon kokkailuihin.
Minä lohduttaudun useimmiten grillatulla kanalla ja olen nyt alkanut oivaltaa, miksi.
Olin lapsena isän poika. Äitini oli kuollut jo varhaislapsuudessani ja elimme siis kaksin isäni kanssa opetellen samalla laittamaan kotiruokaa. Ruokalista koostui alkuaikoina pitkälti keitoista sekä jauhelihapohjaisista padoista ja jauhoisista kastikkeista.
Perjantaisin tai lauantaisin ajoimme kuitenkin Leppävaaran valtaisaan Maxi-markettiin ostamaan isolla rahalla arvostettua herkkua, grillikanaa, jonka vielä lämmitimme uudelleen kotona uuniranskalaisten kanssa. Ruokajuomaksi oli hienosti punaviiniä. Oli kerta kaikkiaan mahtavaa, kun isäni kohteli minua ruokapöydässä aikuisena, vaikka olin vielä peruskoululainen.
Muutaman vuoden kuluttua kotonamme herkuteltiin jo kiinalaisilla ja italialaisilla ruokalajeilla, paisteilla, pihveillä, salaateilla ja tuoreella kalalla.
Isäni kuoli joulun alla. Viikonloppuna aion unohtaa kehittyneemmät reseptit ja tarjota itselleni kauniisti katetussa pöydässä grillikanaa, ranskalaisia perunoita ja hyvää punaviiniä. Jos se taas kerran lohduttaisi, vaikka vain vähänkin.
Nyt käy kinkuttamaan
Kommentoi 3 Lue kommentit"Tarmo tässä, moi! Ajattelin vaan sellasta kysyä, että tiiät sä, pitääkö tosta kinkusta ottaa se kuori pois päältä ennen uuniin laittoa? – Mikä kuori? – No, se joka on siinä päällä. – Siis muovi? – Nii…” Tämä puhelinkeskustelu ei ole keksitty, vaan ihan oikeasti muutama vuosi sitten käymäni. Ei ollut Tarmolle helppoa joulupöydän valmistaminen.
Myönnän, että olen itsekin aikoinani sössinyt kinkunpaiston pari kertaa nololla tavalla. Eräänä jouluna opiskeluaikoinani onnistuin lainaamaan rahat joulupöperöihin vasta aatonaattona ja löin possun uuniin umpijäässä, mietoon lämpöön sentään. Kyllähän sitä söi, toisin kuin kinkkua, jonka laitoin yöksi viileään parvekkeelle ja heräsin aamulla mainittavan kokoisen lokkiparven riemujuhliin läskin merkeissä.
Joka vuosi saa lukea lehdistä, kuinka kalkkuna tekee tarmokasta tuloaan suomalaisten joulupöytiin. Joo, joo. Kerran kokeilin itsekin. Lintu oli paistettuna kaunis mutta tylsä. Lyö kalkkuna kuitenkin laudalta sellaisen oudon ruoan kuin jouluhauen, saati keskieurooppalaisen joulukarpin, joka syyttävästi samein silmin tuijottaa vadiltaan joulun ihmeen herkistämää ihmispoloa.
Suomesta löytyy ihmislaji, joita voidaan kutsua lähiömiehiksi. Lähiömiehet ovat noin 20 – 50-vuotiaita eronneita tai muuten parisuhteessaan epäonnistuneita reppan... parisuhteen onnistuneesti välttäneitä äijiä. He maistelevat itsekseen terästettyä glögiä ja olutta, soittelevat joulunpyhinä toisilleen, exilleen ja vanhemmilleen ja itkeskelevät hieman. Lähikselle passaa valmis pinkkukinkku. Minäkin olen edelleen puolittain lähiömies ja haluan kiittää kaupan keskusliikkeitä kumisesta pinkkukinkusta, vaikka se onkin syömäkelvotonta ja sen ostaminen on noloa ja vetää puoleensa sääliviä katseita markettijonossa. Kinkku kuin kinkku antaa silti edes vähän joulufiilistä.
Loistava näyttelijä Aake Kalliala sanoi joskus vuosia sitten erottuaan parisuhteestaan, että tuona jouluna heitä oli vain ”minä ja kinkku”. Se tiivistää lähiömiehen olon, vaikka ei Aake aito lähis ole koskaan ollutkaan. Hyvää joulua Aakelle!
Mutta nyt itse asialliseen asiaan. Yksi mies Suomessa tietää, miten kinkku kuuluu oikeasti valmistaa. Hän on YLE Radio Suomen Ylen Aikaisen toimittaja Olli Ihamäki, joka on vuodesta toiseen jaksanut opastaa meitä tavallisia kuolevaisia kinkunpaiston ihmeellisessä taidossa. Tämä ei ole naljailua, itsekin noudatan Ollin täsmällistä ohjeistusta. Tärkeintä on paneutuminen ja kärsivällisyys!
Lopuksi toivotan kaikille Olotilan lukijoille kuten lukemattomille muillekin oikein riemullista joulunaikaa ja lainaan ystäväni, tohtori Eerikki Mäen herkkää, porsas-aiheista runoa: ”Kyljys suussani minä mietin, mitä maailmassa eniten rakastan”. Se on minusta hyvin kauniisti sanottu.
Katso myös nämä:
Joulun perinneruokia ja leikkejä
Pikkujoulut – jokavuotinen riesa
Kommentoi 2 Lue kommentitSellaisia pikkujouluja ei ole keksittykään, ettei ainakin osa tonttuiluun osallistuneista kärsisi ikävistä jälkitiloista. Pelottaa mennä töihin ja päässä pyörii harhaisia ajatuksia myöhäisillan tapahtumista. Herkempi miettii jo työpaikan vaihtoa viimeisenä keinona.
Tämänkaltaiset henkiset tuskat kuuluvat valitettavan väistämättömästi liialliseen glöginjuontiin. Hermot ovat huonossa jamassa aivokemian mentyä hetkeksi sijoiltaan. Lohtua voi hakea tiedosta, että samalla tavalla ne kärsivät muutkin iloisimmalla tuulella olleet.
Toisin kuin tunne-elämän häiriöitä, fyysisiä oireita voi onneksi ehkäistä etukäteen. Vanha ja hyväksi koettu keino on syödä tanakasti ennen lasin kallistelun aloittamista, sen aikana ja vielä viimeisillä voimillaankin ennen nukkumaanmenoa. Ja runsaasti vettä päälle. Ruoka saa mielellään olla rasvaista ja suolaista, nyt ei pidä miettiä ravintoympyrän lohkojakoa.
Mutta, mutta… Voitaisiinko tähän merkittävään probleemaan soveltaa uusia konsteja? Olisiko tiede jo tarpeeksi pitkällä vastatakseen krapulaisten huutoon?
Ainakin yksi yritys kirjallisuudesta löytyy: Frederick M. Beyerleinin Drink as Much as You Want And Live Longer – The Intelligent Person’s Guide to Healthy Drinking, suomeksi siis kutakuinkin “Ryyppää niin paljon kuin lystäät ja elä pidempään – fiksun ihmisen opas terveelliseen juopotteluun.”
Ravintotutkija Beyerleinin teesien mukaan alkoholi ei ole pahasta, jos sen kanssa osaa toimia oikein. Moderni ja tiedostava ihminen kykenee hänen mielestään välttämään krapulan ja vielä vakavammat seuraukset oikeanlaisella ravinnolla antioksidantteineen ja rasvahappoineen.
Tutkijamme esittelee oppejaan erilaisilla taulukoilla, joihin on listattu tarkkaan suositeltavat ja vältettävät ruoka-aineet ja niiden vaikutukset kehon kemiaan yhdessä alkoholin kanssa.
Beyerleinin suositukset painottavat yleisestikin terveelliseksi ja kevyiksi tiedettyjen raaka-aineiden käyttöä. Melko hämmentäviä ovat kuitenkin väitteet, että alkoholia kannattaa juoda aina tyhjään vatsaan ja ettei jatkuvakaan kippailu ole haitaksi, kunhan vain noudattaa hänen ohjeitaan ja juomataulukoitaan. Beyerlein myös esittelee useita esimerkkitapauksia, joissa hänen neuvonsa ovat pelastaneet ihmisiä sortumasta lopullisesti ojaan tenttupullo kainalossa.
Uskokoon ken tahtoo. Alkuinnostuksen jälkeen minä päätin hylätä teoksen opit hauskoina mutta liian alkoholimyönteisinä ja jopa vaarallisina. Positiivista kirjassa on joka tapauksessa kuitenkin se, että se herättää ajatuksia ihan ”normaalinkin” alkoholinkäytön terveysvaikutuksista. Kohta on meidänkin työpaikallamme taas pikkujoulut, ja jotenkin niistä olisi hengissä selvittävä.
Katso myös nämä:
Pikkujouluperinne elää ja kehittyy (YLE Uutiset)
Ravintolaväen pikkujoulut 1967 (Elävä arkisto)
Reinikaisen työkaveri krapulassa (Elävä arkisto)
Alkoholi ihmisruumiissa (Elävä arkisto)
Valistusfilmi Kunnian kukko (Elävä arkisto)
Pienet aivot ja alkoholi liittyvät toisiinsa (YLE Uutiset)
Halpa viina lisäsi suomalaisten kuolemia (YLE Uutiset)
kirjoittajasta
Tunneasiaa ruoasta ja juomasta, tottumuksista ja sattumuksista sekä suun nautintojen seurauksista. Mikan Välipala on blogisarja vuosilta 2008-2009.
kommentoiduimmat