Asiakkaat ovat kahvilan sydän

Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

- Teen työtä jonka takana oikeasti seison. Kinuskilla ei ole pikakahvila vaan pidämme kunnia-asiana palvella asiakasta loppuun saakka, kertoo lounasravintola Kinuskillan omistaja, kahvinkeittäjä ja kahvilan henki Malla Tuuri-Sarinko. 

Vuonna 2011 perustettu Kinuskilla sijaitsee Kellokoskella, vanhan ruukin alueella. Se löytyy autokorjaamon vierestä, vanhasta hieman rapistuneesta tiilirakennuksesta.

- Kun asiakas astuu kahvilaan sisään, haluamme hänen havahtuvan: Hetkinen, missä oikein olen? Malla kertoo.

Ja siinä Kinuskilla toden totta onnistuu! Kahvilan tunnelma on heti ovesta sisään astuttaessa kutsuva; kynttilät, musiikki ja tuoksut lähes pakottavat asiakkaan istumaan pöytään. Kiireettömyys ja rentous, niistä tämä paikka on tehty. Viimeistään kakkuvitriiniä tarkastellessa vesi herahtaa kielelle. Miten keskeltä ei mitään voi löytyä näin ihana paikka?

Kellokoski on yksi Tuusulan keskustaajamista. Ruukin alueen historia ulottuu 1700-luvulle. Marieforsin ruukki on Tuusulan ensimmäinen teollisuuslaitos ja sijaitsee lähinnä Helsinkiä. 

- Tämä on ihan mielettömän mielenkiintoinen ja kaunis miljöö. Olen ylpeä omista juuristani, kertoo vuoden ikäisenä Kellokoskelle muuttanut Malla.

Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Asiakkaat tekevät kahvilan

Malla jäi muutama vuosi sitten varhais- ja draamapedagogiikan kasvattajan ammatistaan vuorotteluvapaalle. Hän päätti ottaa aikalisän ja miettiä, mitä työelämältä tulevaisuudessa halusi. 

- Pyörittelin ensin mielessäni minulle itselleni helpolta tuntuvia vaihtoehtoja, kunnes uskalsin sanoa ääneen salaisen haaveeni sisustuskaupan perustamisesta. 

Kinuskillan piti olla sisutuskauppa, jossa on pieni kahvila. Nyt se on viidenkymmenen paikan lounasravintola, jonka yhteydessä on leipomo ja pieni sisustuskauppa.

Malla on kahvilan omistajana ja perustajana vahvasti profiloitunut omalla persoonallaan Kinuskillaan. Hänen mielestään on tärkeää, että asiakkaat tietävät kuka kahvilaa pyörittää, kenen puoleen kääntyä.

- Se miltä Kinuskilla näyttää, tuntuu ja tuoksuu on minua itseäni, minun päätöksiäni. On rohkeaa laittaa itsensä likoon. Kaikki arvostelu tulee tosi ihon alle, Malla miettii.

- Haluan antaa asiakkaille jotakin itsestäni. Laitan positiivisuuden kiertoon.

Malla rakastaa asiakkaitten kanssa keskustelemista. Hän kertoo pääsevänsä tapamaan upeita ihmisiä työssään. Osasta asiakkaista on tullut Mallalle ystäviä, joista hän ei aiemmin osannut edes haaveilla.

Viikonloppuisin pihaan fillaroi viiksekäs Vellu. Toisinaan kahvilan valtaavat hyvinkääläiset neulojamimmit. Joskus pöydässä istuu sairaseläkkeelle jäänyt harrastajavalokuvaaja. 

- Sain houkuteltua hänet takaisin valokuvauksen pariin ja pitämään Kinuskillassa muutaman näyttelynkin, palaamaan takaisin elämään. 

Toisinaan naapuripöytien ihmiset alkavat jutella keskenään spontaanisti. Silloin Mallan tekee mieli heittää kärrynpyörä, sillä hän tietää onnistuneensa tavoitteessaan. 

- En halua olla näkymätön yrittäjä, vaan olen mukana monessa lähiseudun tapahtumassa. Järjestän myös itse konsertteja ja tapahtumia, joissa lähiseudun lapset ja aikuiset käyvät esiintymässä.

Kinuskillan seinillä on vaihtuva taidenäyttely ja siellä järjestetään erilaisia ilmaistapahtumia. Malla tekee yhteistyötä MLL:n kanssa ja luovuttaa lähikouluille stipendejä. Kinuskilla työllistää seudun lukiolaisnuoria ja ravintola-alan opiskelijoita. 

Aikaisin aamulla kun koko ruukki vielä nukkuu, Malla saapuu töihin.

- Vastaan tulee aamuisin ihana pullantuoksu. Silloin tiedän, että tämä on yksinkertaisesti mun juttu, Malla kertoo.

Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Ruukkipurkeri on herkullinen

Kinuskillassa ei pitänyt alun perin tarjoilla ollenkaan hampurilaisia. Asiakkaiden toiveesta sai kuitenkin alkunsa Ruukkipurkeri, ja nyt se on jo klassikko. Kuten kaikki Kinuskillan tuotteet, Ruukkipurkerikin tehdään alusta lähtien itse.

Sämpylänä käytetään focaccia-leipää. Purkerin kanssa tarjoillaan reilu salaatti ja juuressipsejä. Potkua purkeriin antaa käsintehty jauhelipihvi. 

Ruukkipurkerin ainekset:
Focaccia-leipää
Chilimajoneesia
Itse tehty jauhelihapihvi
Paistettu kananmuna
Pekonia
Voileipäkurkkua
Cheddar-juustoa
Marinoitua punasipulia
Aurinkokuivattua tomaattia
Rukolaa

Tarjoillaan juureslastujen ja raikkaan salaatin kera.

Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kinuskilla on Kellokosken herkku. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä