Tee kauniit paketit itse

Joululahjat. Kuva: Yle/Puoli Seitsemän

Visuaalinen suunnittelija Tytti Huhtaniska antaa helpot ja edulliset vinkit kauniisiin paketteihin.


Jos kotoa ei löydy lahjapaperia - tee kierrätyspaperipaketti

Käytä sanomalehtipaperia. Valitse haluamasi osio: mustavalkoisista sivuista saa kääreelle yhteneväisen ilmeen. Värikkäästä mainoksesta tai kuvasta voi syntyä myös kiva ilme. Kannattaa kuitenkin ehkä vilkaista, mitä tekstiä lahjan päälle osuu.

Kakkupaperin tai voipaperin avulla lahjaan saa juhlavuutta, ja ne myös tarvittaessa peittävät tekstin. Kakkupapereita on saatavilla eri väreissä, tai sellaisen voi värjätä itse.

Teippiä ei välttämättä tarvita lainkaan, kun paperi on tarpeeksi suuri reiluihin taitoksiin ja narun kiertää paketin päälle sopivasti. Tällöin paperi säilyy ehjänä, ja se voidaan käyttää uudelleen – hyvä vinkki erityisesti hienoja, erikoisia lahjapapereita ajatellen. Jos käytät teippiä muista kaksipuolinen teippi - se jää siististi piiloon laskosten alle.

Tavallinen ruskean paketointipaperin voi rypistää ensin, jotta saa jännän ilmeen lahjalle. Voit hyödyntää samaan tapaan esimerkiksi vanhoja aikakauslehtiä, julisteita ja pokkareita, joiden sivut liimataan yhteen levyksi.

Kierrätyspaperipaketeissa naruna voi käyttää tavallista rautakaupoista saatavaa pakkausnarua. Se sopii hyvin muutenkin rustiikkisiin kääreisiin. Lahjanarun voi repiä myös kankaasta.

 

Jos lahja on hankalan mallinen - käytä kreppipaperia

Kreppipaperi soveltuu hyvin hankalan mallisten lahjojen paketointiin, sillä sen pehmeä ja joustava pinta mukautuu erilaisiin muotoihin eikä mene rikki yhtä helposti kuin tavalliset, kovat lahjapaperit.

Aseta lahja arkin keskelle. Kahdesta erivärisestä paperista syntyy hauskannäköinen lopputulos - aseta tällöin arkit ristiin toistensa päälle. Nosta reunat ympärille suppuun. Sido syntyneen "pussin" ympärille kangasnauha.

 

Koristele paketit pakettikoristeilla

Lahjapakettiin voi lisätä hauskoja koristeita. Erityisesti isompiin paketteihin sopii hyvin mukaan piparkakkumuotti - käytännönläheinen lisälahja!

Tuoksuvan lahjan saa, kun sitoo naruun mukaan esimerkiksi kanelitankoja tai suitsuketikkuja tai liimaa lahjan päälle tähtianiksia. Liimatessa kannattaa käyttää laadukasta askarteluliimaa tai kuumaliimapistoolia. Tavallisen paperiliimapuikon liima ei jaksa pidellä koristeita paikoillaan.

Lisäksi voi askarrella erilaisia koristeita, kuten ruusukkeita tai kähertää nauhoja:

  1. Leikkaa neljä tasapaksuista ja -pituista suikaletta ja niittaa ne keskeltä yhteen.
  2. Käännä tämän jälkeen suikaleiden päitä keskustan päälle ja alle. Niittaa uudelleen keskeltä kiinni.
  3. Niitin voi peittää koristeella kuten silkkipaperista rypistetyllä pallolla tai vaikkapa napilla.

Sanomalehteä - tai melkein mitä tahansa ohutta paperia - voi kähertää siinä missä lahjanaruakin. Käherrettyjä suikaleita voi koota yhteen ruusukkeeksi lahjan päälle.

Erilaisia ruusukeohjeita löytyy netistä paljon - googlaamalla saa lisää vinkkejä!

 

Pakkaa pullo furoshikiin - japanilaiseen kantoliinaan

Furoshikiin tarvitaan sopivan kokoinen, neliönmallinen liina. Kankaan tulisi olla suhteellisen ohutta eikä liian liukasta (muuten solmut eivät pysy paikoillaan). Esimerkiksi ohut puuvillakangas sopii hyvin furoshikiin. Kuositetusta kankaasta tulee usein hauskempi lopputulos kuin yksivärisestä.

Siistin lopputuloksen saa, kun vetää kankaat tiukkaan pullon ympäri ja tekee tiukat solmut. Kangaskääreessä on se hyvä puoli, että sitä voi harjoitella vaikka kuinka monta kertaa! Kankaan voi silittää, ennen kuin siitä tekee lopullisen lahjapaketin.

  1. Käännä kangas puoliksi kulmistaan ja aseta pullo sen päälle. Tarkista, että pullon alle jää pari senttiä ja korkin päälle reilu vaaksan mitta. Tällöin liina on tarpeeksi suuri.
  2. Aseta pullo keskelle avattua kangasta ja solmi kaksi vastakkaista kulmaa yhteen tiukasti korkin päälle. Tee kaksoissolmu.
  3. Kierrä tämän jälkeen jäljelle jääneet kaksi päätä pullon ympäri ja solmi yhteen.
  4. Kieputa korkin päällä olevan solmun päitä vastakkaisiin suuntiin, ja tee vielä uusi kaksoissolmu - kantokahva on valmis.

Kaksi viimeistä vaihetta voi tehdä myös päinvastaisessa järjestyksessä, ensin kantokahva ja sitten sivuosioiden solmiminen pullon ympäri.

Erilaisia furoshikimalleja on useita, muun muassa omansa useammalle pullolle. Furoshikiin voi toki kääriä muutakin kuin pulloja. Malleja ja ohjeita löytyy esimerkiksi netistä ja Tytti Huhtaniskan Ihanat lahjat -kirjasta.

Katso ohjeet Puoli Seitsemässä:

PS. Lukemista: Tytti Huhtaniskan ja valokuvaaja Milla von Konowin kirja Ihanat lahjat (Moreeni, 2010).

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä