Reilu, reilumpi, tasa-arvo

Kun Mervi Leppäkorpi oli 11-vuotias, hän kiinnostui inkoista. Saksalaisessa yliopistossa hän perehtyi sosiologiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Nyt 31-vuotiaana Boliviasta on tullut hänelle toinen kotimaa. Opinnot veivät hänet aikoinaan sattumalta Boliviaan ja se oli menoa.

- Bolivia on moniulotteinen paikka. Boliviasta alkaa olla jyvällä, kun ymmärtää, että maata ei voi ymmärtää. Bolivia on maa, joka vaatii pitkää hengittämistä, kuvaa Mervi Leppäkorpi.

Boliviassa hän on nähnyt, miten ihmiset elävät "absoluuttistakin köyhyyttä köyhemmissä oloissa" ja miten kehitysmaan pienviljelijät jäävät kansainvälisessä kaupankäynnissä heikoimpaan asemaan.

Leppäkorpi on hiljan toimittanut yhdessä Johan Ehrstedtin kanssa kirjan Reilumman kaupan jäljillä, jossa kritisoidaan voimakkaasti mielikuvaa siitä, että maailma pelastuisi banaaneja ostamalla.

Mitä, minäkö Reilun kaupan tuottaja?

Kun Mervi Leppäkorpi matkusti vuonna 2005 pieneen bolivialaiseen kylään sosiologian gradunsa kenttätyötä tekemään, hän näki, että Reilun kaupan idea ei toiminut siellä kuten sitä oli mainostettu. Maa oli eroosion kourissa kehitysapuna saadun traktoriviljelyn takia, mutta asialle ei tehty mitään. Kinuanviljelijät kituuttivat köyhyydessä ja olivat epävarmoja, saavatko satoaan myydyksi Reilun kaupan korkeammalla hinnalla tai edes halvemmalla markkinahinnalla. Lapsiakin näkyi pelloilla - tosin Reilu kauppa sallii lasten osallistumisen perinteiseen yhteisölliseen työhön, "mikäli se ei vaaranna heidän koulunkäyntiään ja normaalia lapsuuttaan".

- Halusin tietää, mitä Reilun kaupan sopimuspapereissa oikein lukee. Selvisi, että teksti on niin monimutkaista, että paikallisten on lähes mahdotonta kahden vuoden peruskoulun pohjalta ymmärtää sen sisältöä. Täysin lukutaidottomiakin on paljon.

Leppäkorpi uskoi, että kaikki vielä kohenisi, sillä Reilun kaupan systeemi oli alueella tuolloin vasta alussa.

Viime vuonna Leppäkorpi palasi samaan kylään. Järkytys oli suuri: Reilun kaupan tuottajat eivät tienneet, että heidän kinuansa todellakin on kansainvälisen Reilun kaupan organisaation sertifioimaa saati että olisivat tienneet Reilun kaupan lisistä mitään. Kaikki eivät tienneet, mitä Reilu kauppa tarkoittaa.

Leppäkorpi tietää, että alueen kinua kuuluu kattojärjestöstä riippuen jopa seitsemään eri sertifikaatioon, mutta viljelijöille ei tällä ole mitään merkitystä. Suomalaissosiologi kierteli muuallakin Los Lipezin alueella ja selvisi, että Reilun kaupan valvonta voisi olla tehokkaampaa.

- Tarkastajille vastataan kylissä, mitä he haluavat kuulla. Eivätkä he pysty muutaman päivän alueella pyöriessään näkemään asioiden todellista laitaa.

Reilumman kaupan jäljillä -kirjassa ladataan lisää syytöksiä: Reilun kaupan korkeampi kuluttajahinta hupenee suurelta osin kaupan keskusliikkeille. Tuottajilla on liian vähäinen sananvalta Reilun kaupan päättävissä elimissä. Tuottajaosuuskuntien toimivuutta ei valvota kunnolla. Reilu kauppa ei muuta sitä epätasa-arvoa, joka vallitsee rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä.

Reilu kauppa vastaa

On reilua antaa Reilun kaupan edustajan kommentoida kritiikkiin. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtajan Janne Sivosen mukaan ei ole tavatonta, että 1,2 miljoonan Reilun kaupan tuottajan joukosta saattaa löytyä yksittäisiä viljelijöitä, jotka eivät tiedä kuuluvansa sertifikaattiin mukaan. Tähän kuitenkin valvonnassa ehdottomasti puututaan.

- Emme tee kirjallisia sopimuksia "lukutaidottomien viljelijöiden" kanssa, vaan sertifikaattisopimus tehdään osuuskunnan edustajan kanssa ja osuuskunnan vastuulla on selvittää asia jäsenilleen. Valvontaan panostetaan ja Leppäkorven mainitsemalla bolivialaisalueella tarkastajat olivat kyllä puuttuneet epäkohtiin, Sivonen jatkaa.

Hinta-asiaa hän kommentoi näin:

- Esitämme vaatimuksen vain siitä, millaisen hinnan viljelijän on saatava tuotteelleen, mutta ketjun loppupään hintaan eli vähittäiskauppojen asettamiin hintoihin emme voi vaikuttaa. Esimerkiksi Reilu kauppa maksaa ecuadorilaisille tuottajilleen banaanilaatikosta yli kahdeksan dollarin takuuhinnan, kun tavalliset viljelijät saavat samasta määrästä vain pari dollaria. Tämän lisäksi tuottajamme saavat laatikkoa kohden dollarin Reilun kaupan lisää, joka käytetään osuuskunnan olojen parantamiseen. Kuluttajille Reilun kaupan tuotteet halpenevat sitä mukaa, kun niiden ostovolyymit kasvavat.

- Vuosi sitten tehtiin muutos, että Reilun kaupan organisaation päätösvallasta puolet siirretään tuottajille, joten he ovat nyt täydellä teholla mukana päättämässä kaupankäynnin kriteereistä.

- Reilu kauppa ei tee maailmaa valmiiksi, mutta riippumattomat tutkimukset kertovat, että sen tuomat hyödyt tuottajatasolle ovat selvät, Janne Sivonen tiivistää.

Selvitä, mistä ruokasi on peräisin

Myös Mervi Leppäkorpi haluaa uskoa Reiluun kritiikistään huolimatta:

- Jos on kaupassa vastakkain Reilun kaupan tuote ja tavallinen tuote, niin kyllä itse aina ostan sen Reilun kaupan tuotteen, sillä se saattaa parantaa tuottajan oloja.

Miten maailmanparantaja itse muutoin kuluttaa?

- Yritän nimenomaan olla kuluttamatta. Maailma voisi paremmin, jos ylikuluttamisella olisi rajat.

Mervi Leppäkorpi ostaa kaupasta vain välttämättömiä tarvikkeita.

- Ostan usein 30 prosentin alennusmerkinnällä merkittyjä ruokia, sillä ne ovat menossa kuitenkin roskiin. Dyykkaaminen olisi ihan relevantti tapa hankkia ruokaa, mutta se on asuinalueellani hankalaa.

Ruokatarpeita hän ostaa tuusulalaiselta Oma maa -osuuskunnalta ja lisäksi hän saa tuoretta ruokaa isovanhempiensa maatilalta. Lihaa hän ei osta lainkaan ("koska 90 prosenttia soijantuotannosta menee lihantuotantoon"). Luomua hän suosii ("vaikka bulkkiluomussakin on ongelmia").

Leppäkorpi näkee, että epätasa-arvo ruoan tuottajien ja kuluttajien välillä olisi ratkaistavissa mahdollisimman suorilla kauppasuhteilla. Miksi joudumme maksamaan brändeille, hän kysyy.

- Ei tarvitsisi mennä kivikaudelle, jotta rakenteita voitaisiin muuttaa. Jos ajattelen isovanhempieni kylää, niin ennen EU:ta se oli monia sikatiloja, joissa kaikilla sioilla oli nimi. Sitten tuli EU, ja tilojen koot kasvoivat moninkertaisiksi. Ei ollut enää varaa pitää pienyksiköitä. Siihen asti pientilat olivat kuitenkin pärjänneet. Lähihistoriasta siis löydämme malleja, jotka ovat toimivat.

Tiedostavalle kuluttajalle Leppäkorpi antaa vinkin:

- Käytä nettiä lähiseudun tuottajien etsimiseen ja selvitä, mistä syömäsi ruoka tulee. Suosi suomalaista -ajattelukaan ei ole automaattiratkaisu. Joskus voi olla ekologisempaa ostaa Virosta tuotua ruokaa kuin Pohjois-Suomesta kuljetettua. Osta aina lähellä itseäsi tuotettuja kausituotteita.