Paluumuuttajat: Matkalla kotiin, osa II

Tammikuussa 2012

Muutoksen vuosi – täynnä rohkeutta rymistellään eteenpäin. Kun ajattelen työtulevaisuuttani Pohjois-Karjalassa, alkaa ahdistaa. Työmahdollisuudet ovat todella huonot omalla alallani. Karjalaista luonteenlujuutta kysytään. Minähän etsin niitä töitä vaikka kiven alta!

Pikkuhiljaa olisi aloitettava tämän kodin purkaminen. Mitä lähtee mukaan, mille on aika sanoa jäähyväiset. Ihanan energisoivaa ja puhdistavaa tyhjentää nurkkia ja kaappeja. Miten paljon turhuutta sitä ihminen voikaan elämässään säilyttää!

Helmikuussa 2012

Muutto uudelle paikkakunnalle ei tapahdu ilman konkreettisia tekoja. On paljon asioita, joihin on tartuttava, järjesteltävä. Paljon helpompaa olisi jäädä, pysyä tutussa ja turvallisessa. Mutta me olemme valinneet toisin! Me lähdemme. Jätämme totutun taakse ja lennämme siivet avoinna kohti uutta.

Hiihtolomaa vietämme Joensuussa. Tapaamme useita ihmisiä rakennusvalvojasta pankinjohtajaan. He kaikki ottavat lämpimästi, avosylin vastaan. Tuntuu hyvältä palata. Olemme tervetulleita takaisin!

Maaliskuussa 2012

Espoossa meillä on ollut ja on edelleen kaikki hyvin. Arki rullaa omalla painollaan ja elelemme mukavaa perhekeskeistä elämää. Jotta unelmamme muuttuu todeksi, on hypättävä epämukavuusalueelle. Tämän henkisen muuton aikana kohtaan vahvuuteni ja heikkouteni. Ne kulkevat käsikädessä. Olen mielettömän rohkea, kun ylipäätään lähdin elämään unelmaa todeksi mutta muutoksen keskellä kohtaan heikkouteni. Minun on vaikea sietää epävarmuutta ja epätietoisuutta. Asioiden keskeneräisyys ärsyttää. Pitäisi tapahtua vähän nopeammin… Niin, minkä? Elämä kulkee omaa rataansa. Minä itse päätän, annanko sen kulkea ohi, seuraanko perässä vai kuljenko sen mukana tässä ja nyt.

Huhtikuussa 2012

Oli elämänmuutos mikä tahansa, niin se vaatii ihmisestä paljon.

Muutos vaatii rohkeutta. Rohkeutta tehdä päätös siitä, että elämä kantaa. Muutos vaatii kärsivällisyyttä. Sille on annettava aikaa ja jokainen matkan varrelle osuva kivi on käännettävä; on puntaroitava tarkkaan. Muutos vaatii uskoa ja luottamusta tulevaan. Heikkoinakin hetkinä on punnerrettava eteenpäin kohti unelmaa. Muutos vaatii rakkautta. On helpompi kiukutella toisen kanssa, pyytää sitten anteeksi ja katsoa yhdessä samaan suuntaan. Muutos vaatii huumoria. Ei tämä nyt niin vakavaa ole. Kyseessä on vain yhden pienen perheen elämä : )

Olemme jo loppusuoralla. Stressitaso nousee, unettomat yöt lisääntyvät. Elämä siirtyy muuttolaatikoihin. Samanaikaisesti vanha lumi sulaa ja uuden elämän versot nostavat päätään.  Uusi elämä on aluillaan!

Toukokuussa 2012

Miksi te muutatte? Tuo kysymys on esitetty usein meille. Jo aiemmin esiin tulleiden tosiasioiden lisäksi tähän kaikkeen liittyy myös toinen totuus. Syvempi.

Oma eletty elämä ja sen kokemukset ovat vieneet meitä vanhempia suuntaan, jossa me haluamme hiljentää vauhtia. Haluamme keskittyä olemiseen, emme menemiseen. Haluamme elää arvojemme mukaista elämää, keskittyä meille tärkeisiin asioihin. Haluamme nauttia hetkien kauneudesta ilman suorittamista.

Olemme tehneet ison päätöksen, täydellisen suunnanmuutoksen siitä, minkä näköinen ja minkä kokoinen on meidän elämä. Tämä koko muutosprosessi on ollut upea matka perheellemme ja lähdemme entistä vahvempina kulkemaan kohti uutta. Yhdessä.

Elämä vie meitä päin parempaa!

Anrin Paluumuuttajan päiväkirjan ensimmäinen osa