Puutarha opettaa

Keväällä viherpeukaloni kutisi. Minulla oli ensimmäistä kertaa oma piha ja halusin kasvattaa kukkia ja vihanneksia. Luin puutarhaoppaita poropeukaloille ja googlasin erilaisia puutarhasivustoja. Soitin jopa puutarhagurujen gurulle Alan Titchmarshille Brittein saarelle. Päätin olla suunnitelmallinen ja oikeaoppinen kasvattaja. Luin, että puutarhan kasvattaminen vie vuosia, mutta ajattelin, että kovalla työllä saattaisi saada tuloksia myös nopeammin. Unelmoin paahtavan kuumista päivistä, jolloin kuokkisin ja harventaisin kasvimaatani auringon polttaessa niskaani. 

Nyt heinäkuun vaihduttua elokuuksi voin summata saavutukseni. Tärkein oppini oli, että puutarhanhoidon oppiminen vie aikaa. Asiat eivät mene aina suunnitelmien mukaan, mutta sitten tulee uusi kesä ja uudet kasvit. Puutarha ei ole kiirettä vaan suunnitelmallisuutta ja rauhallista oppimista varten. Epäonnistuminen ei ole vakavaa ja itselleen pitää oppia nauramaan - vaikka sitten suu täynnä kesäkurpitsaa.

Kukat:

Raivasin pihalleni kesän aikana kaksi kukkapenkkiä. Toinen kukkapenkeistä on edelleen tyhjänä, sillä saan ystäviltäni jaettavia perennoita syksymmällä. Tai nököttää siinä yksi pystyyn kuollut ”japanilaistyylinen paju”. Puutarhuriystäväni epäilee sen tukehtuneen.

Toinen kukkapenkki voi sen sijaan erittäin hyvin. Istutin siihen kärhön. Sen piti kukkia tumman viininpunaisin kukin. Ei kukkinut, mutta kasvaa kuin joku ajaisi sitä takaa. Rakentamani teline ei enää riittänyt, vaan kärhö röyhysi runsaana telineestä yli ja etsiskeli lonkeroillaan jotain mihin tarttua. Olin neuvoton, ja täysin vastoin alkuperäisiä puutarhasuunnitelmiani ostin puutarhaportin kärhön viereen. Sitä pitkin se jatkaa uljaana kasvuaan.

Tiesin, että pelargoniat kestävät hyvin kuumuutta ja kuivuutta. Kastelin niitä tunnollisesti, jolloin ne voivat erittäin huonosti. Lopetin kastelemisen ja nyt ne kukoistavat. 

Lisäksi haluan mainita, että jokavuotinen kokeiluni petunioitten, amppelilobelioiden ja orvokkien kanssa on tullut päätökseensä. En yksinkertaisesti ymmärrä, miksi ne joko kasvavat järkyttävän pitkiksi tai kuolevat. 

Yrtit:

Persilja, basilika, sitruunamelissa ja ruohosipuli kasvavat iloisesti.

Korianteri oli yrteistä hankalin. Jatkoin kaupasta ostamani korianterin elämää seinään kiinnitettävässä istutuslaatikossa. Se kasvoi melkein metrin mittaiseksi ja kukki runsaana. Itse lehdet jäivät kuitenkin ohuiksi ruippanoiksi, eivätkä soveltuneet yrttikäyttöön. Luin oppaasta, että kukinnot täytyy napsia pois, jotta lehdistä tulee leveät. Napsin kukkia aikani, mutta luovutin, koska kukkia tuli todella paljon. Leikkasin korianterit lyhyemmiksi. Ne kuolivat.

Vihannekset:

Aikomuksenani oli kasvattaa paljon erilaisia vihanneksia - mutta koska olen vasta-alkaja en ymmärtänyt, että yhdestä siemenpussista riittää isollekin palstalle. Aloitin siis ostamalla sipulin, porkkanan, salaatin ja kesäkurpitsan siemeniä. Kolme pussia kutakin.

Sipulit jäivät melko pieniksi, mutta olivat maukkaita. Porkkanat eivät ole vielä valmistuneet. Salaattia tuli runsasti, ja ensi vuonna tiedänkin kasvattaa sitä vain yhden rivin kerrallaan, niin että salaattia valmistuu portaittain koko kesän.

Kesäkurpitsan siemeniä istutin varmaankin noin parikymmentä, mikä oli luonnollisesti aivan liikaa. Innostuin, enkä ymmärtänyt kuinka valtaviksi ne kasvavat. Kun siemenet olivat kasvaneet taimiksi, tajusin virheeni ja istutin taimista kahdeksan istutuslaatikoihin. Kahdeksan kesäkurpitsaa nelihenkiselle perheelle on liikaa. Olemme syöneet kesäkurpitsaa lähes joka päivä tänä kesänä.

Ensi vuonna istutan vain kolme.