Urbaanit Asumismessut Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä

Urbaanit asumismessut. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Urbaanit Asumismessut on ekologisen asumisen festivaali, joka avaa ovet kaupunkilaisiin koteihin. Tapahtuma on Dodo ry:n järjestämä hauska vaihtoehto perinteisille asuntomessuille. Dodo ry on kaupunkilainen ympäristöjärjestö, joka on toiminut jo 18 vuotta ja levinnyt Helsingistä muihinkin kaupunkeihin ympäri Suomea. 

Urbaanien Asumismessujen ideana on, että yhden päivän aikana avataan ovet kaupunkilaisten koteihin, joissa asutaan onnellisesti ja ekologisesti. Tapahtuma järjestetään Helsingissä ja Jyväskylässä 31.8. sekä Tampereella 1.9.2013. 

Tampereella Urbaanit Asumismessut ottavat kuitenkin äkkilähdön jo 29.8., jolloin esittelyssä on yhteisöasumista Keltaisessa talossa Pispalassa. 

- Ohjelma tarkentuu koko ajan ja saamme Facebook-tapahtuman pian julkiseksi. Sunnuntain 1.9. ohjelma painottuu Tammelan ja Kalevan kaupunginosiin. Olemme Tampereella myös osa Arkkitehtuuriviikkoa, jota vietetään 23.8. - 1.9., kertoo Urbaaneja Asumismessuja Tampereella järjestävä Jenni Raninen. 

Jyväskylässä pääsee näkemään kuinka Kankaan puutarha pyöräytetään kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi. Jyväskylän asumismessuja voi seurata Facebookista. 

Helsingin Urbaanien Asumismessujen tapahtumakoordinaattori Eeva Astala kertoo, että Helsingin tapahtuman tukikohtana toimii kaupunkisuunnitteluviraston näyttelytila Laituri, jossa saa vinkkejä energiatehokkuuden parantamiseen, pienten neliöiden hyödyntämiseen sekä hauskempaan kaupunkiasumiseen. 

- Ihmisen hiilijalanjälki koostuu periaatteessa kolmesta asiasta; liikkumisesta, ruuasta ja asumisesta. Ruokaa kuten kaupunkiviljelyä ja sen ekologisuutta on käsitelty paljon, samoin pyöräily ja julkisen liikenteen edut ovat olleet esillä. Asuminen on jäänyt hieman taka-alalle.

Urbaaneilla Asumismessuilla halutaan esitellä ihmisille miten voi elää ekologisesti.

- Käytännössähän se on hyvin usein sitä, että asutaan ahtaasti. Mitä vähemmän on lämmitettäviä kuutioita asukasta kohden, niin sitä ekologisempaa se ainakin näin kaupunkiolosuhteissa on, Astala toteaa.

Urbaanit Asumismessut Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä. Kuva: Anni Alatalo, Yle.

Dodo ry:ssä uskotaan, että ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa.

Urbaanien Asumismessujen nettisivuilta osoitteesta urbaanitasumismessut.fi  löytyy messuasunnoista pienet esittelyt, joista saa tietoa niin asunnosta kuin asumisesta. Sivustolta voi käydä myös katsomassa kohteiden yhteystiedot ja aukioloajat sekä lisätietoa ekologisesta asumisesta.

Toisin kuin tavallisilla asuntomessuilla, nämä kohteet eivät ole myynnissä, vaan kohteista voi käydä hakemassa vinkkejä pienempään ja ekologisempaan asumiseen. Asujat itse esittelevät kotejaan vierailijoille. Kohteissa vierailu on maksutonta. Joka kaupungissa on kohteiden esittelyjen lisäksi myös muita ekologiseen asumiseen liittyviä tapahtumia ja luentoja.

- Asumiseen kuuluu muutakin kuin pelkkä asunto. Koti on toki se tila, jossa elät, mutta kotiin sisältyy myös kaikki se, mitä on noin viiden minuutin matkan päässä siitä. Myös kodin ympäristö kannattaa ottaa huomioon asuntoa valitessa. Aina asunnon koko ei takaa korkeatasoista asumista. Elämäntilanteiden muuttuminen ei välttämättä pakota muuttamaan vaan muokkaamaan jo valmista asuntoa erilaisilla sisustus- ja säilytysratkaisuilla, Astala pohtii. 

- Hyvä asuminen on jokaiselle ihmiselle eri asia, henkilökohtainen juttu. Laajemmalta kannalta hyvä asuminen on aina ekologista. Kyllä meidän sitä kannattaa ajatella, sillä ilmastokriisi on akuutti asia, joka meidän jokaisen tulisi valinnoillaan ottaa huomioon.

Olotila teki myös jutun perheestä, jonka 36 neliön koti on esittelyssä Helsingin Urbaaneilla Asumismessuilla, lue juttu tästä.

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä