Laitakaupungin kanat: Esittelyssä Erikson-kana

Erikson-kana. Kuva: Laitakaupungin kanat.Kanojen saavuttua kotiin, kaikki muut paitsi Erik maistelivat jo nimiä omille kotkottajilleen. Erik hautoi nimitystä niin pitkään että sillä välin "Erikin kana" ehti jo lyhentyä puheessa kätevästi Eriksoniksi. Lapset kuvittelivat usein itse keksimänsä nimen vuoksi Eriksonin olevan poika ja siten tietysti Reetan poikaystävä. Erikson on oikein pirteä tyrnäväläinen maatiaiskana.Erikson lähikuvassa. Kuva: Laitakaupungin kanat.Erikson on toiseksi alimpana hierarkiassa ja mielellään pomottaa sitä viimeistä. Tyypillisin näky onkin Erikson kyttäämässä Reettaa ja jahtaamassa toisen suupalaa itselleen. Erikson on myös punaruskea, mutta vähän tummempi höyheniltään kuin Reetta. Syliin ottaessa Erikson yrittää aina pyristellä hanakasti lentoon ja hänen mielipaikkansa kanalassa on kiven tai oksan päällä, jossakin korkealla. Ruskeat kanat tuntuvat useimmiten pysyttelevän toistensa läheisyydessä.

Tiesitkö että:

Maatiaiskanoissa on reilu tusina eri kantaa, joista runsaslukuisimpia ovat alho, piikkiöläinen ja tyrnäväläinen kanta. Vuoden 2011 tilastojen mukaan maatiaiskanoja oli 4788. Kokonaisuutta tarkastelleen maatiaiskana ei enää ole vaarassa hävitä, mutta osa kannoista on edelleen joko uhanalaisia tai kriittisesti uhanalaisia. Maatiaiskanojen risteytymistä nykyisten kanarotujen kanssa pyritään estämään.

Lähde: MTT

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

laitakaupungin kanat

Laitakaupungin kanat.

Helena on rekisteröitynyt siipikarjan pitäjä Itä-Helsingistä. Miten ja miksi kaupunkilainen perhe ryhtyi kanalanpitoon? Mitä munista tehdään ja miten kanojen pitäminen tuo tullessaan tiiviisti asutussa taajamassa? Kanalan ensimmäiset kesäasukkaat ovat neljä maatiaiskanaa.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä