Päiväkirja pitää pään kasassa

Sain ensimmäisen päiväkirjani syntymäpäivälahjaksi. Kannessa oli Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen. En osannut vielä kirjoittaa, joten leikin kirjoittavani siihen. Päiväkirja palasi elämääni teini-ikäisenä. 

Päiväkirjalle kerrotaan kaikki ihastuksista, riidoista ja ensikänneistä. Päiväkirja on kertomus päivittäisestä elämästä ja se voi olla vaikeidenkin tuntojen pakopaikka. Näkymätön henkilö, jolle voi purkaa kaiken ilman tuomitsemista. Päiväkirjalla pidetään oma pää kasassa.

Siru:

"Olen kirjoittanut päiväkirjaa jo ekaluokkalaisena. Nykyään kirjoitan harvemmin kuin pienenä, ehkä kerran parissa kuukaudessa. Olen pitänyt blogia pian 10 vuotta. Päiväkirjaan kirjoitan kaikki henkilökohtaisimmat asiat ja blogiin kaiken muun. Kirjoitan usein päiväkirjaan, kun jotain merkittävää tapahtuu, koska minulla on tietynlainen fiksaatio päivämääriin. Kirjoitan sinne myös kaikki hauskat tekstiviestit ja kavereiden lausahdukset muistiin.

Kaikki päiväkirjani ovat tallella. Moni on teiniangsteissaan polttanut päiväkirjansa, mutta minulle päiväkirja on ollut aina tärkeä. Sitä on vaikea lukea, mutta siellä on nuoruuden ahdistusten lisäksi myös ihania juttuja ensirakkaudesta suuriin onnistumisiin ja seikkailuihin.

Tällä hetkellä kirjoitan päiväkirjaan lähinnä mietteitä, joita en halua vielä jakaa kenenkään muun kanssa tai jotain, minkä haluan muistaa yksityiskohtaisesti myöhemmin. Jos huomaan, että on tulossa liian pitkä väli, kirjoitan jonkin näköisen välimerkinnän tyyliin "terve taas, nyt kuuluu simmosta ja tämmöstä". Joskus ne pienet merkityksettömät jutut voi olla päiväkirjaa selatessa merkityksellisiä.

Päiväkirjani pursuaa kaiken maailman esitteitä ja muistoja, esimerkiksi huvipuistorannekkeita ja lentolippuja tai kavereiden viestilappuja tunneilta. Yhden päiväkirjan välissä on mm. tähtisädetikku, joka poltettiin ysiluokan viimeisen fysiikantunnin jälkeen koulun pihalla.

Yksi päiväkirjoistani alkaa syksystä 2001 ja päättyy alkuvuodesta 2007, kun olin Islannissa. Niihin kansiin mahtuu niin paljon muistoja, että sitä on mahtava lukea, vaikka jotkut ahdistuskohdat skippaankin. Toisaalta jotkut kiukkukohdat ovat viihdyttäviä, varsinkin kesältä 2007, kun meuhkasin silloisen jenkkipoikaystäväni World of Warcraft-riippuvuudesta...

Joitain merkintöjä lukiessa tulee tosi nostalginen olo ja ikävä niihin aikoihin ja paikkoihin. Vaikka niihin ei voikaan fyysisesti palata, olen silti tosi onnellinen, että kirjoitin niistä. Sitten on tietysti niitä aww-hetkiä, kun ekaluokkalaisena nimesin päiväkirjani Oonaksi viidesluokkalaisen koulukummini mukaan."

Johanna:

"Kirjoitan kalenteriin jokaisen päivän kohdalle edes yhden lauseen tai useammankin. Kirjoitan menot ja kellonajat ja sitten kuvauksen, että mitä tuli tehtyä, kenen kanssa, millainen sää oli jne. Usein kirjoitan miehenikin menot, että pysyn kartalla. 

Yksi iso syy pitää kirjaa omasta elämästä on paha migreeni, josta kärsin. Kalenterin välissä on päänsärkypäiväkirja, josta on helppo seurata kuinka usein pää on kipeä, ja kuinka monena päivänä kuukaudesta olen ottanut lääkkeitä. Se on ihan ehdoton apuväline, kun käyn eri lääkäreiden ja neurologien luona.

Kirjoitan intensiivisesti kalenteriin, koska se on nopea tapa tallentaa elämän tapahtumia. Kunnon päiväkirjan kirjoittamiseen pitäisi varata aikaa esimerkiksi iltaisin. Se on pienen lapsen äitinä hankalaa. Työni (josta toistaiseksi olen äitiyslomalla + hoitovapaalla) on vuorotyötä, joten ei ole normaalia elämänrytmiä. Tällä haperopäällä eivät asiat pysyisi hoidossa, ellei kaikki olisi kirjattuna ylös. Kaikki vanhat kalenterini ovat hyvässä tallessa.

"Elämä ei ole ne päivät jotka olemme eläneet, vaan jotka muistamme". Tuosta aforismista tykkään."

Marjo:

"Kirjoitin päiväkirjaa vuosina -65−67, olin 14−16 vuotta. Sen jälkeen aloin kirjoittaa teinikalentereihin päivän tapahtumat. Päiväkirjakirjoitukseni eivät olleet jokapäiväisiä, vaan kirjoitin silloin tällöin. Kirjoitan edelleen kalenteriin mitä tein minäkin päivänä.

Kaivoin vanhan päiväkirjani ja kalenterini esille. Kalentereita löysin ainakin vuodesta -70 lähtien. Aluksi kirjoittamisen aiheena olivat perhepiirissä tapahtuneet juhlat ja asiat. Sitten sisältö muuttui tyttökavereihin ja poikaihastuksiin. Kalentereissa oli enimmäkseen merkintöjä mihin mentiin, mitä tehtiin ja kenen kanssa. Sivuille oli välillä kiinnitetty joitakin lippuja tapahtumiin.

Vanhaa päiväkirjaa ja kalentereita oli mukavaa lukea, palasin heti menneeseen elämääni. Jotkut asiat muistin kuin eilisen päivän ja jotkut jopa yllättivät. Tietysti kaikki asiat eivät aina olleet iloisia, ainakaan nuorena niitä pohtiessa. Ehkä halusin silloin tallentaa asioita, jotka eivät kuuluneet muille tai en niistä halunnut kertoa. Kuitenkin helpotti, kun niitä sai kirjoittaa.

Muistiin kirjoittaminen oli ja on minulle tärkeää, koska unohtuneita asioita voi aina tarkistaa ja voi palata menneeseen. Menneessä voi taas kohdata niin ilot, kaipaukset, surut ja muuten vaan menneen arjen. Usein en menneitä lue, mutta joskus niihin on tarvetta palata."