Lapseni sai maineen

Lapseni sai maineen. Kuva: stock.xchng, Mehmet Goren.

Jo pienenä tyttönä hän tiesi mitä tahtoi. Hän ei antanut periksi, vaan huusi, itki ja kyyhötti surkeana eteisen nurkassa tahtoaan puhkuen. Kävi välillä hakemassa äidin sylistä lohtua, mutta kun en antanut periksi, alkoi huuto uudelleen kahta kovempana. Hän ei mielistele, eikä taivu. Olen ylpeä omapäisestä tytöstäni. 

Omapäinen vaihtoi päiväkotiryhmää. Viikon uudessa ryhmässä oltuaan kyselin hoitajalta miten lapsella menee. 

- Kiukkua tulee kun hanskat ja hupun nauhat eivät mene niin kuin hän haluaa, hoitaja kertoi.
- Lapsemme, hmm,  tietää mitä tahtoo, vingurtelin.
- Joo, tiedetään, kertoivat tuolta aiemmasta ryhmästä, että tämä lapsi ei kiukkupuuskissa säästele, joten varauduttu on! hoitaja kertoo. 

Sana oli kiertänyt ja lapsi saanut jo maineen. Hankala lapsi. 

Omapäisen lisäksi minulla on kotona yksi taipuisa. Taipuisa on tietenkin helppo, aikuisen näkökulmasta. Taipuisalla ei varmasti ole silti helpompaa kuin omapäisellä. Hänen kanssaan on täytynyt opetella oman tahdon löytymistä. Kun kaverit painostavat, tämä lapsi taipuu. Hänestä on parempi pitää ystävät kuin oma mielipide. 

- Mua kutsuttiin tänään koulussa urpoksi, kun pyysin päästä välkkäleikkiin.
- No, mitä sitten teit? kysyin samalla toivoen mielessäni, että lapseni olisi uskaltanut vastata nimittelyn olevan hölmöä ja mennä leikkimään muiden kavereiden kanssa.
- No en mitään, kun ne suostu kuitenkin ottamaan mut leikkiin. 

Jo sylivauvasta voi erottaa eri luonteenpiirteitä. Toiset ovat rauhallisia hymyilijöitä, osa äidin sylistä lohtua hakevia ujostelijoita. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa sitä paremmin vanhemmat ja sukulaiset sanoittavat lapsen luonnetta. Taapero on jo ehkä sosiaalinen, pohdiskeleva tai hurjapää. 

Kun vilkkaaksi koettu lapsi kolmannen kerran pudottaa maitolasin syliinsä, hänestä todella tulee aikuisten silmissä vilkas ja riehakas. Ujoksi luonnehditun lapsen maidon kaatuminen selitettäisiin ehkä vain vahingolla tai epävarmuudella suuremmassa porukassa. 

Kuinka monta kertaa hiljainen ja ujo lapsi saa kuulla olevansa hiljainen ja ujo. Kuinka monta kertaa vilkas kuulee olevansa vilkas, omapäinen, temperamenttinen, villikko tai täystuho. Kuinka älyttömän reipas tyttö reippaasta tytöstä tuleekaan, kun häntä kiitellään jatkuvasti reippaudesta? 

Kun me vanhemmat kerromme lapsistamme muille, vahvistamme myös lapsen mielikuvaa itsestään. 

Seuraako lapsen saama maine päiväkodista kouluun? Kuljettaako hän itse sen myöhemmin mukanaan työpaikalleen? Nöyrä ja taipuisa on helposti kyykytettävä työelämässä, omapäisestä ennustetaan johtajaa.

Hoksaammeko me vanhemmat monipuolistaa lapsesta saatavaa mielikuvaa, jos huomaamme, että muut aikuiset suhtautuvat häneen annetun maineen mukaisesti? Saako lapsi jossain kohtaa kasvunsa varrella päiväkodista tai koulusta vastaansa aikuisen, joka uskaltaa aloittaa puhtaalta pöydältä? 

Päätän kutsua taipuisaa tästä lähtien rohkeaksi, sinnikkääksi, iloiseksi ja reiluksi. Omapäinen olkoon aurinkoinen.

kommentit

Minulla on tietty maine.Varmaan sellainen fiksun tyypin maine , joka ei koskaan suoriutunutkaan kokeista ja joka tarvitsee johtajan.Näin minut nähdään.

>Anna K. To, 2013-11-07 20:00

Tai sit luuserin maine...En tiiä...Mua ei maine haittaa...

>Anna K. La, 2013-11-09 10:23

Tarkemmin ajateltuna saattaa mua haitatakin... en haluis olla vaan pelkkä maine. Haluun olla enemmän.. paljon enemmän.. ja ehkä oonkin.

>Anna K. La, 2013-11-09 15:05

Joo mulla on just semmonen ujon tyypin maine. Se on välillä mielestäni jopa naurettavaa. Ja sitten opettajat koko ajan mainitsevat ujoudestani muiden kurssilaisten kuullen... Ja mitä siitä seuraa? Suoraan sanottuna en usko, että se ainakaan auttaa minua yhtään rohkaistumaan. Usein olen ajatellut aluksi, että nyt en ole ujo, ja että puhunhan enemmän kuin monet muut, mutta sitten kun se opettaja taas sanoo minua ujoksi, alan taas ajatella, että ehkä minä sitten olen epänormaalin ujo. Ja alan käyttäytyä kuin ujo, ja helposti se johtaa siihen, että luistan monista vastuista (kuten esitelmissä puhumisesta, keskusteluihin osan ottamisesta), koska olenhan minä ujo ja selkeästi opettajatkin tietävät sen eikä minulta voi muuta odottaa.

>pöllöhuu La, 2013-11-09 21:45

Minusta on epäammattimaista ammattikasvattajilta leimata lapsia ja antaa nimityksiä, erityisesti suoraan lapselle itselleen. Valitettavasti se tuntuu vain olevan lähes kaikkien ihmisten tapa: hyvin helposti toista aletaan kommentoida ääneen milloin miksikin, joskus jopa hyvin vähäisen tuntemisen perusteella. Ujoa luullaan pelkuriksi, vaikka tosi paikan tullen hän voi olla rohkea. Luokan "reipas" eli jatkuvasti äänessä oleva itsekeskeinen tyyppi voikin olla sisimmässään raukka.

Ihminen on kuin sipuli, josta kuoriutuu uusia ja taas uusia kerroksia, kun malttaa häneen tutustua. Aikuinen jo tietää tämän itsestään, mutta varsinkaan lasta ei saa lokeroida! Toisin kuin monet, en pidä hyvänä sitä ajatusta, että koulut käydään päiväkodista asti samojen luokkatoverien ja opettajien kanssa, koska juuri tällaisissa pysyvissä yhteisöissä roolit juuttuvat samoiksi, eivätkä lapset saa kasvaessaan itsestään esiin uusia puolia. Minä ainakin olen aina ollut uusissa ryhmissä vapautunut, koska kukaan ei vielä ole muodostanut kenestäkään käsitystä, jonka mukaan toisia kohdellaan. Sellaisissa ryhmissä tasa-arvo on aidoimmillaan.

Ujoksi leimatun oppilaan pitäisi kerran saada sanottua opettajalle ihan nätisti mutta suoraan, että en pidä että kommentoit persoonaani kun en minäkään kommentoi sinun. Voisivat ujouskommentit lopahtaa siihen...

>Doris Su, 2013-11-10 02:50

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä