Sosiaalisen median palveluiden ikärajat mietityttävät

Sosiaalisen median palveluiden ikärajat mietityttävät. Kuva: Mika Kanerva/Yle

Lapset ovat Facebookissa. He ovat siellä joko omalla profiilillaan tai vanhempien profiileissa - kuvissa ja päivityksissä. Lapsia on myös Instagramissa ja Irc-Galleriassa sekä monissa muissa nettipalveluissa, joihin vaaditaan kirjautumista. Lapsen oma älypuhelin tai tabletti mahdollistaa helpon sosiaalisen median käytön.

Useimpiin sosiaalisen median palveluihin on olemassa ikäraja, jonka pitäisi estää alaikäisten kirjautuminen. Ikärajoitus on kuitenkin helppo kiertää huijaamalla oma syntymävuosi. Osassa palveluista ikäraja on vain suositus.

On hyvä muistaa, että ikärajoitukset perustuvat yhdysvaltalaiseen lainsäädäntöön, sillä kaikki yleisimmät palvelut ovat Yhdysvalloista. Suomessa vastaavia ikärajoja ei lakiin ole kirjattu, eivätkä viranomaiset valvo ikärajoja sosiaalisessa mediassa.

Mitkä ne ikärajat sitten ovat?

Facebookin ikäraja on 13 vuotta. Sitä nuoremmat eivät saa kirjautua palveluun. Alle 13-vuotiaita ja jopa alle 10-vuotiaita on silti palvelussa. Lapsi on joko itse väärentänyt ikänsä tai syntymävuosi on yhdessä vanhemman kanssa väärennetty. Alaikäisen profiilin voi kuka tahansa ilmiantaa, jolloin Facebook poistaa tilin. Facebook tarjoaa myös työkaluja vanhemmille ja opettajille liittyen lasten Facebookin käyttöön.

Instagramin ikäraja on 13 vuotta. Instagramiin pystyy myös väärentämään syntymävuotensa. Facebook omistaa Instagramin, joten käyttöehdot ikärajan suhteen ovat samat. Instagramiin tehty profiili ja sinne ladatut kuvat ovat automaattisesti julkisia. Asetuksista voi valita täpän, josta kuvat saa yksityisiksi. Myös Instagramilta löytyy ohjeita vanhemmille.

Google-tilin, johon kuuluvat esimerkiksi sähköpostipalvelu Gmail sekä videopalvelu YouTube, alaikäraja on 13 vuotta. Eli alle 13-vuotias ei saa käyttää edes sähköpostipalvelua. Alaikäisen tili voidaan poistaa käytöstä, mikäli syntymävuosi on tiedoissa virheellinen. YouTube-videoita voi katsoa ilman kirjautumista. Yksittäisissä videosisällöissä saattaa olla ikärajoituksia esimerkiksi sisältöä yli 18-vuotiaille. Tällöin näytölle ponnahtaa varoitusruutu.

Twitterissä sen sijaan ei ole varsinaista ikärajaa, sillä kirjautumisen yhteydessä ei kysytä syntymäaikaa. Twitter kuitenkin ilmoittaa käyttöehdoissaan olevansa tarkoitettu yli 13-vuotiaille. Twitter sysää vastuuta vanhemmille ja pyytää ilmoittamaan, mikäli alle 13-vuotias on jakanut tietojaan ilman vanhemman lupaa palvelussa. Tämä perustuu Yhdysvaltain lakiin, jossa nettisivustot eivät saa kerätä tietoja alle 13-vuotiailta. Niin ikään Twitterillä on vinkkejä vanhemmille.

WhatsApp -pikaviestisovelluksen ikäraja käyttöehdoissa on 16 vuotta tai vanhemman luvalla. Sovelluksen voi kuitenkin ladata kuka tahansa, varmistukseen käytetään omaa puhelinnumeroa. WhatsApp hakee puhelimen omasta yhteystietoluettelosta toisia WhatsApp-käyttäjiä, joiden kanssa voi viestitellä.

Kik Messenger -sovelluksen käyttöehdoissa ilmoitetaan lakiin perustuva 13-vuoden ikäraja. Applen App Storessa sovellus on saanut ikärajaksi 17+ "kaksimielisten teemojen" vuoksi. Eli alle 17-vuotias ei siis voi ladata sovellusta, mikäli puhelimeen on asetettu rajoitus. Kik-palvelussa toimitaan nimimerkillä, jolloin sen käyttäjä voi lähettää ja vastaanottaa viestejä ja kuvia keneltä tahansa, joka tietää nimimerkin. Sovelluksella voi chattailla myös ryhmissä, ja se muistuttaa siltä osin takavuosien KissFM:n chattia, jossa haettiin juttuseuraa.

Lapsi somessa yhdessä vanhemman kanssa

Lapset haluavat olla sosiaalisessa mediassa samasta syystä kuin aikuisetkin - siellä pidetään yhteyttä kavereihin. Monien palveluiden ikärajat ovat vain nimellisiä, ja kirjautumaankin pääsee helposti huijaamalla syntymävuotensa. Lapsen kanssa voi yhdessä miettiä pelisääntöjä - mitä palveluita käyttää, milloin ja missä.

Huoneentaulu vanhemmille on hyvä perusopas, mutta vanhempien kannattaa myös kokeilla sovelluksia käytännössä. Palveluiden käyttöehdot ovat usein monimutkaisia eikä ikärajasuositusta helposti löydä. Monilla sivuilla on kuitenkin vinkkejä ja ohjeita vanhemmille. Myös puhelimeen asetettavista rajoituksista voi olla hyötyä.

Aiheeseen liittyen

Ohjeita ja vinkkejä

 

Antaisitko lapsen käyttää Facebookia tai perustaisitko hänelle esim. Gmail-sähköpostitilin ennen kuin lapsi täyttää 13 vuotta? Mihin lapsesi tarvitsee somea tai mihin hän haluaa sitä käyttää?

kommentit

Ei lapsia facebookiin.

>Anna K. Pe, 2013-09-06 14:58

Todella hyvä ja aiheellinen kirjoitus taas aiheesta.

>Anna K. La, 2013-09-07 09:07

Kiitos ikäraja tiedoista, on ollut vaikeaa löytää muualta netistä tietoja. Täällähän ne oli kaikki samalla sivulla.
Eipä tarvii meidän jälkikasvun miettiäkkään whatsappia tai kikkiä vielä pitkään aikaan!

>MaammaMia To, 2013-12-19 10:03

Ihan tosi ._. jos sun tyttäres joka nyt on sitte alle 17, juttelee kavereilleen kikissä tai whatappissa, miten se vahingoittaa niitten kasvua :D ? kyl nää ylihuolehtivat mammat saa lapsensa vihat vielä päällensä, varmasti.

>Olga Ti, 2014-01-14 16:34

Miten kavereille kirjoittelu vahingoittaa nuoria? Ja käytän itekki whatsappia siksi että se on ilmainen

>Mamamomo La, 2014-01-18 12:03

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä