Äiti, miksi laitoit mut nettiin?
Sain lapseltani kirjeen, jossa luki ”äti on maaliman kamalin!”
Kummitäti tulee kylään ja tietää jo futispelin huippuhetket: ”Täti näki tämän jo Facebookissa!”
Tyttäreni kertoi minulle innoissaan housuista, jotka vaihtoivat omistajaa ystävyyden nimissä.
Kun jotain epätavallista tai hauskaa sattuu, vanhemmat haluavat jakaa sen sosiaalisessa mediassa. Tämähän täytyy jakaa, jotta ystäväni saavat myös nauraa tuolle kommellukselle.
Edellä mainittu housu-case oli tyttärelleni liikaa. Hän suuttui minulle: ”Et kerro kenellekään! Et laita sitä veispookkiin!”
Hän ei halunnut jakaa kertomustaan tuntemattomien ihmisten kanssa vaan minun, äitinsä kanssa.
Häpesin. Olin niin oman jakamishaluni lumoissa, etten ymmärtänyt kuunnella lastani. En osannut nauraa tuossa hetkessä kahden hänen kanssaan. Aivoissani alkoi heti raksuttaa, kuinka tätä voisi käyttää hyväksi tässä jakamisen ja tykkäämisen maailmassamme.
Tyttäreni ymmärtää enemmän elämisestä tässä hetkessä. Hän tietää minua paremmin käsin kosketeltavien, nenän edessä seisovien ihmisten tärkeyden. Hän opettaa minulle elämää, jälleen.
Sosiaalinen media luo kotona lasten kanssa raataville äideille mielikuvan, ettei olekaan yksin sen kaiken päälle kaatuvan, jalkoihin sotkeutuvan arjen keskellä. Saamme sieltä vertaistukea, apua ja hymiötä. Peukutetaan toisiamme, niin jaksamme paremmin taipua vielä kerran pujottamaan lahkeen lenksun sinne kuraisen kumisaappaan alle. Jaamme äitiyden ihanuutta sosiaalisen median kautta. Tykkää minusta! Tykkää lapsistani!
Ehkä silittelemme mieliin hiipivää huonoa omaatuntoamme jakamalla yhteisiä hetkiä lastemme kanssa. Todiste hyvästä vanhemmuudesta, olkaa hyvät!
Kun lapsi ymmärtää esiintyvänsä kuvissa ja päivityksissä, vanhempi on pakotettu vastaamaan kysymyksiin: Miksi mun kuva on tuolla? Olenko tuo minä? Miksi tuolla lukee mun nimi? Miksi sä laitat mut Facebookiin?
Onko meillä vanhemmilla oikeutta levitellä lapsiemme juttuja netissä?
Teiniajan seurustelukumppanini saivat kategorisesti nähdä kaitafilmin, jossa korjailin kikkarapäisenä kaksivuotiaana ruskeassa uimapuvussa kolmipyöräistä. Vanhempani kertovat edelleen ystävilleni, että vauvana potkuhousunlahkeeni oli useasti täynnä kakkaa.
Tämän päivän lasten vanhemmat voivat jakaa hauskoja juttuja lapsistaan laajemmalle yleisölle ja huomattavasti helpommin.
Vanhemman jakamisinto voi loukata lapsen yksityisyyttä. Lapsi ei ymmärrä sosiaalisen median laajuutta tai sitä, kuinka moni vieras aikuinen hänen kuvansa näkee. En usko, että me aikuisetkaan tajuamme jakamiskulttuurin vaikutusta lastemme tulevaisuuteen.
Jotta kukaan ei luulisi, että olen Pekkaa parempi vanhempi, tunnustan, että oma Facebookini on täynnä lasteni kuvia ja heidän ”hauskoja” kommenttejaan. Toivon todella, että en ole aiheuttanut heille harmia tai vaikeuksia tulevaisuuteen.
Ja jos hauska juttu vaihtuneista housuista jäi vaivaamaan, niin antakaa anteeksi: lupaus on lupaus, suu on laitettu lukkoon ja avain on heitetty aurinkoon!
kommentit
Facebook on sellaisten ihmisten kohtaamispaikka jolla ei ole oikeaa elämää, ja kaikki tarvitsee jakaa, mitään ei voi pitää omana tietona. Surkeaa.
Facebook on sellaisten ihmisten kohtaamispaikka jolla ei ole oikeaa elämää, ja kaikki tarvitsee jakaa, mitään ei voi pitää omana tietona. Surkeaa.
Itse mietin enemmänkin sitä kuinka sisällötöntä joidenkin vanhempien elämä on, kun täytyy päivittää lapsista koko ajan. Eikö heille itselleen kuulu mitään? Kavereita kiinnostaa varmasti sen aikuisen ajatukset enemmän, vaikka satunnaisista lasten sattumuksista toisinaan onkin ihan hauska lukea.
Oikeastaan oleellista on paitsi mitä julkaistaan, kelle julkaistaan. Kaiken voi rajata.
Ihmiset luulee, että he ovat sosiaalisia, kun kertovat omia juttujaan netin kautta, siihen kuluu enin aika, mutta lähiympäristö jää paitsioon, ei osata tulla toimeen lähityötoverin, puolison, lasten tai naapureiden kanssa. Mieluummin "jutellaan" sähköisesti.
Sosiaaliset taidot katoavat, kun niitä ei tarvitse harjoitella, aina löytyy netistä toinen yhtä itserakas pöljä!
Kukaan ei ole huomioinut sitä näkökulmaa, että mitä lapset ajattelevat siitä, että olette laittaneet heidän kuviaan nettiin. Lapsen mielestä on loppupeleissä ihan sama mitä mieltä vanhemmat oli netin turvallisuudesta tai turvattomuudesta nyt 2013, mutta mitä mieltä lapset on kahdenkymmenen vuoden päästä aikuisena siitä, että vanhemmat on tällä hetkellä ajatelleet laittaa heidän kuviaan nettiin. Siitä kai jutussakin oli kyse: että joudutaanko me vastuuseen lapsillemme kuvien julkaisusta? Että mitä mieltä he ovat kolmenkymmenen vuoden päästä, siitä että me katsottiin oikeudeksemme julkaista heistä kuvia, vaikka rajatullakin kaveripiirillä.
ja tiedoksi vaan että facebook näyttää sen kuvan sun kavereiden kavereille jos ne kommentoi jotai kuvan alle....
ja tiedoksi vaan että facebook näyttää sen kuvan sun kavereiden kavereille jos ne kommentoi jotai kuvan alle....
Ei muuten näytä, mikäli kuvan yksityisyysasetukset on kunnossa. Järki kädessä, mutta hysteerikoksi ei kannata heittäytyä.
Vaikka vanhempi ei jakaisi lapsensa kuvia netissä, vaan omia juttuja ja kuvia, voi sekin olla aikuistuneelle lapselle tulevaisuudessa kiusallista. Esimerkiksi omakuvapainotteisten blogien pitäjien (kuten muotiblogit)lapset voivat kokea äitinsä/isänsä keikistelyn netissä outona. Sisustusblogia pitävien vanhempien lapset saattavat pitää lapsuutenkotinsa julkistamista kaikille loukkaavana. Vanhempana miettisin todella tarkasti mitä nettiin itsestänikin julkistaisin.
No johan nyt on, jos aikuinen ihminenkään ei saisi netissä pitää blogia tai jakaa elämäänsä haluamallaan tavalla. Tällä perusteella aikuisten pitäisi varmaan valita myös työpaikkansa lasten mahdollista loukkaantumista ajatellen:
"Mua yököttää se, että mutsi siivoaa luokkakaverin taloyhtiön rappuja."
"V**u ku faijan pitää olla poliisi!"
"Mä tekisin mitä vaan, ettei faija olisi tunnettu poliitikko."
Entä vanhempien nolostuttava vaatetus? Tulotaso? Ulkonäkö?
Jos nyt kuitenkin pidettäisiin keskustelu sillä tasolla, että lapsella on oikeus sanoa sana omien juttujensa ja kuviensa suhteen, mutta kyllä vanhemmilla pitää muuten olla oikeus toteuttaa itseään, vaikka lapsi/nuori siitä saattaisi nolostua. Nuorisohan nyt joka tapauksessa pitää vanhempiaan maailman noloinpana, mutta ei vanhemman sen takia tarvitse ripotella tuhkaa päälleen ja muuttua näkymättömäksi.
No jaa. Eiköhän maailma ole aika erilainen paikka 20 vuoden kuluttua. Tämän päivän lapset kasvavat nettikulttuurissa - toisin kuin vanhempansa. Uskon, että 20 vuoden päästä netissä esiintyminen on ihan arkinen juttu.
On myös useaan kertaan tietoturva-ammattilaisten suusta kuultua nykyisen yksityisyyden netissä vertaaminen ympäristönsuojelun tilaan 70-luvulla - vähän silloin välitettiin ja edes ymmärrettiin. Sama juttu yksityisyyden suhteen netissä, harva sitä nykyään oikein ymmärtää. Varmaankin 20 vuoden päästä ihmiset tekisivät mitä vain saadakseen netistä pois tänä päivänä nettiin levittämänsä yksityisen sisällön. Netti kun ei unohda ja esim. jokainen tiedosto, jonka Facebookiin lataa, muuttuu Facebookin omaisuudeksi, jolloin sillä on siihen täysi käyttöoikeus vaikkapa sitten 20 vuoden päästä.
Varmaankin 20 vuoden päästä netin ilmaisiin palveluihin - sähköpostit, somet jne - osataan jo suhtautua yleisesti sillä varauksella, jolla tietoturva-ammattilaiset puhuvat niistä jo nyt. Ilmaista palveluahan ei ole, vaan jokainen ilmaisen palvelun tarjoaja osaa kyllä hyötyä ihmisistä, jotka sitä ilmaista palvelua käyttävät. Hämmästyttävää vain, kuinka ihmisiä ei tunnu kiinnostavan miten niitä tietoja käytetään. Tärkeämpää on olla esillä, ja jakaa muille ignoranteille niitä lastensa kuvia.
Tai jospa 20 vuoden kulutta ollankin taas tajuttu, että netti ei ole se ainut tapa tavata ihmisiä. Toivottavasti silloin ollaan palattu aikaan jolloin asiat voi esitää ihan kasvokkain.
Ensimmäisenä kiinnittyi jälleen huomio rivien välistä luettavaan itsekeskeisyyden läpitunkevaan asenteeseen: "Sosiaalinen media luo kotona lasten kanssa RAATAVILLE äideille mielikuvan, ettei olekaan YKSIN sen KAIKEN PÄÄLLE KAATUVAN, JALKOIHIN SOTKEUTUVAN arjen keskellä. Saamme sieltä VERTAISTUKEA, apua ja hymiötä. Peukutetaan toisiamme, niin JAKSAMME PAREMMIN TAIPUA VIELÄ KERRAN pujottamaan lahkeen lenksun sinne kuraisen kumisaappaan alle."
Onko se nykypäivän äitiys oikeasti noin äärimmäisen vaikeaa kestää? Pelkkää raatamista, kaiken päälle kaatumista, jalkoihin sotkeutumista, vielä kerran taipumista, sellaista että oikein vertaistukea tarvitaan ikään kuin pahimmankin mahdollisen kriisin keskellä?
Ja ihanko yksin sitä siellä kotona ollaan? Missä isä?
Niinpä; eihän sen isän panosta huomioida siinä itsekeskeisyydessä lainkaan, vaikka se isä oikeasti tekisi kaikkensa perheensä eteen. Mutta äiti kun on hieman väsynyt kun on sen pari tuntia päivässä joutunut olemaan enemmän lapsen kanssa, niin se onkin yhtäkkiä "yksin kotona raatamista".
Kyllä on mennyt elämä hankalaksi nykypäivän naisilla.
Älkää oikeasti tehkö niitä lapsia, jos se niin vaikeaa on. Ero tulee kuitenkin lapsen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana, kun kaikki se raivo ja turhautuminen mikä tuostakin tekstistä läpi kuultaa, kaadetaan sen isän päälle. Tämä maa ei tarvitse enää yhtään erolasta enempää.
Ja itse siihen kysymykseen, mikä kirjoittajan oli tarkoitus esittää, niin kyllä; lapsella on oikeus myös yksityisyyteensä. Kaikkea ei tarvitse eikä saa levitellä ympäri maailmaa.
Lapsi on oma itsenäinen persoonansa, ei äidin persoonan jatke tai sen oman tyhjän minuuden täyttäjä. Ylpeä saa ja pitääkin jälkikasvustaan olla, kohtuuden rajoissa. Nämä rajat tuntuvat vain joiltain olevan hämärän peitossa.
Ei ole isä tainnut sitten olla muuta kuin se näkymätön isä? Et ole oikeasti ollut lasten päivää pyörittämässä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen? Itsellänikin oli tuollainen mielipide kotiäideistä kunnes jäin kotiin lasten kanssa. Kyllä lasten ja kodin hoito on ihan kokopäivätyötä, vaikka et sitä rouvan nalkutukselta tunnu ymmärtävän.
Tai toisin päin, että MIKSET.
Olen julkisesti esillä oman elämäni kanssa.
Joskus saan kysymyksen miksen puhu ja kuulijoille kerro kuka todella asian sanoi ja mikä minuun on voimakkaimmin vaikuttanut. Minulta on kysytty miksei pääse mukaan lehtikuviin ja miksei kukaan kysy häneltä millaista on olla minun lapseni. Minulle on sanottu, että tahtoo kanssa. Joinain päivinä. Ja joinain taas miettii, ettei tahdokaan. Joten siitä syystä ei vielä mukana kuvauksissa, mutta ehkä jonain päivänä. Kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi haluaa myös minun lapseni. Tällaisen äidin kanssa elänyt. Minua niin paljon viisaampi.
Mitä jos asia olisikin niin, että vanhempien kontaktien ja päivitysten kautta syntyy lapsellemme ikuinen hyvin laaja apulais-verkosto? Kun kavereiden lapset ovat tuttuja ja pysyy mielessä, on helpompaa pitää yhteyttä, tavata ja auttaa tarvittaessa. Olisin hyvin yksinäinen äidin stressavassa arjessa ilman facebook-kavereita. Ja näin lapsikin, kun kaverit asuvat kuitenkin aika kaukana, pakko käydä kylällä autolla. Kuulostaa surkealta, mutta näin on Suomessa, jossa naapurit ei edes tervehti. Sanoo saksalainen äiti.
Omasta mielesta pitaa aloittaa siita kenet hyvaksyy ystavaksi Facebookissa. Kysyn itseltani ennen kun jaan jotain etta jakaisinko saman kuvan/jutun livena FB-ystavien kanssa. Jostain syysta sosiaalimediaa kritisoidaan paljon enemman kuin vaikka sita jos ryhtyy mukaan vaikka Vauva/Meidan Perhe/Joku sisustus-lehti artikkeliin jossa jakaa kuvia ja henkilokohtaisia juttuja lapsesta ja itsestaan. Nama artikkelit ovat kenen tahansa ostettavissa ja selailtavissa. Eika vauvoilta ainakaan voi lupaa kysya etta "Saanko kirjottaa susta jutun?" Yleensa ihmiset painvastoin lahtevat ilosin mielin ja ylpeana lehtijuttuihin mukaan. Puhumattakaan kun on kyseessa vauvan/lapsen mallina olemisesta lehdessa/mediassa. Eli miksi tama on hyvaksytympaa kuin kuvien/juttujen jakaminen ystavien kesken? Blogitkin ovat enemman arvostettuja joista jaetaan jopa palkintoja vaikka FB on tavallaan blogi paitsi ei yhta julkinen. Kyse on ehka enemman siita osaako kayttaa sosiaalimediaa oikein vai ei. Itse asiassa sita miettii varmaan enemman etta mita jakaa ja mita ei sosiaalisessa mediassa kuin vaikka "perinteisesti" jossain juhlissa puolitutun kanssa jutellen.
Et sitten jakanut tätä housuinsidenttiä facebookissa vaan valtion päämedian internetsivuilla.
"Se arjen raataja" - kyllä, olen ollut kahden lapsen kanssa koti-isänä ja myöhemmin lähihuoltajana kun äiti on nähnyt baareissa juoksemisen tärkeämmäksi kuin lasten kanssa olemisen, joten kannattaisi pitää suu supussa ja hyvin tiukasti ennen kuin lähdet mitään oletuksia minusta heittelemään!
Tiedän siis paremmin kuin hyvin, mitä pienten lasten kanssa arjen pyörittäminen on. Mitään arvostusta en ole siitä saanut koskaan, mutta eipä tuosta niin väliksi olekaan, lasten hyvinvointi riittää minulle mainiosti palkinnoksi.
Koskaan en ole valittanut saatika sortunut kuvailemaan lastenhoitoa raatamiseksi tms. ylläolevan kirjoituksen tavoin. Minulle lasten kanssa arjen pyörittäminen on ennen kaikkea etuoikeus ja suuri lahja. Se ei kestä kuitenkaan ikuisuuksia, mutta tämä näyttää suurelle osalle nykypäivän äideistä olevan liian vaikea ymmärtää. Asioihin suhtaudutaan "mulle heti kaikki nyt"-mentaliteetilla, mitä tämänkin kommenttiketjun aiheena oleva kirjoitus ikävällä tavalla heijastaa. Lastenhoitoon tulee mielestäni suhtautua ennen kaikkea pitkänmatkanjuoksun taktiikalla.
Melkoista liiottelua mielestäni. Tietenkään kuvia ei ole pakko laittaa FB:hen, jos ei halua, mutta ei sitä voi pitää minään "lasten oikeuksien polkemisena".
FB on nykyään viestintäkanava, ja jos haluaa viestiä kuvan kera ystäville ja sukulaisille, niin FB on helposti kätevin tapa. Digikameroiden myötä yksittäisen kuvan merkitys on kokenut inflaation, eikä mikään FB:ssä jaettu kuva ole merkityksellinen enää muutaman kuukauden päästä. En voi mitenkään kuvitella tilannetta, jossa esim. teini-ikäinen lapsi löytää kymmenen vuoden päästä silloisesta FB:stä lapsuuskuviaan ja loukkaantuu.
Kuvia ja statuksia voi jakaa myös sellaisella asetuksella, etteivät ne mene kuin valituille henkilöille. Ja muutenkin, jos FB:ssä näkee jonkun vähän vieraamman kaverin lapsen kuvan tai sutkautuksen, niin kuka edes kiinnittää moiseen huomiota.
Tässä nyt vaikuttaa kovasti vanhojen aikojen peruja jäänyt illuusio, että "julkisesti" jaettu kuva tai ajatus jäisi elämään tuhansina kopioina täysin hallitsemattomasti. Periaatteessa tämä on mahdollista, mutta käytännössä tämä nykymaailman informaatiotulva hukuttaa jokaikisen asian, jolla itselle ei ole henkilökohtaista merkitystä.
Joten: En näe mitään ongelmaa FB-jakamisessa, koska ainoat, joita se kiinnostaa, ovat niitä, joille haluankin kyseisen asian jakaa.
oletkohan sä nyt miettinyt tätä ihan loppuun asti... ko.jutussa oli esimerkki siitä miten "täti on jo nähnyt tämän" lapselta jää monta ilon hetkeä kokematta,ehkä juuri sinun pitäisi tavata sukulaisiasi enemmän LIVENÄ... ja muutenkin tässä pedofilian ja markkinatalouden maailmassa en voi suositella kenellekkään.Kiitän onneani etten ole nykypäivän lapsi sillä soMen todelliset vaikutukset siellä omasta tahdostaan riippumatta pyöriviin lapsiin nähdään vasta hamassa tulevaisuudessa,toivon ettei negatiivisia vaikutuksia ilmene.
No kyllä mua ainakin henkilökohtaisesti nakertaisi jos kaikki kylpykuvat ja vaipanvaihdot, potalleoppimiset ja muut yksityiskohdat olis jaettu kaikille sillon, kun ei itse ole osannut sanoa sille ei. Ei välttämättä ole lapsen etu tulevaisuudessa jos niitä kuvia ja juttuja on netti täynnä. En ymmärrä miksi tämä on niin vaikeaa tajuta. Tottakai lapsestaan saa mainita, onhan se rakas ja tärkeä pieni ihminen, mutta ei sen oman statuksenrakentamisen pitäisi olla lapsen yksityisyyttä tärkeämpää.
Aika monelta näköjään jäänyt huomaamatta, että myös lapsella on oltava itsemääräämisoikeus siihen, minkälaisia kuvia ja minkälaisia statuspäivityksiä hänestä maailmalle laitetaan. (Tai ehkä se on huomioitu, muttei asiaa pidetä tärkeänä.)
Omasta mielestäni tämä ei ole turhaa niuhottamista vaan oikeasti ihan tärkeää asiaa. Varsinkin nykyaikana, kun netissä kaikki näkyy pitkään ja vieläpä omilla nimillä (tämä siis varsinkin Facebookissa). Ja se saattaa oikeasti haitata elämää, että 15-vuotiaana huomaat, että netissä on kaikki vanhat kommellukset, mitä olet puolivuotiaana tehnyt. Eikä näitä tietoja saa enää jälkeenpäin välttämättä lainkaan poistettua, vaikka haluaisi. Ja nykyaikana vanhemmat eivät ehkä ymmärrä sitä eroa, koska kun he olivat lapsia, niin sama ei ollut mahdollista.
Tosin omasta ystäväpiiristäni melkeinpä kaikki vanhemmat ymmärtävät, ettei omasta lapsesta(kaan?) voi kertoa ihan mitä tahansa ja kenelle tahansa. Eli ei tämä maailma ihan kokonaan ole ilman toivoa.
En kyllä parhaalla tahdollanikan pysty keksimään esimerkkiä tilanteesta, jossa 15-vuotiaana haittaisi elämää joku puolivuotiaana tehty juttu joka on kerrottu netissä. Mielestäni tuo on lähinnä vainoharhaista ajattelua ilman mitään käytännön sovellusta.
Ehkäpä sitä vastuuta ei voi lapsen harteille yöryttää. Sehän se vasta kummallista on jos lapselta kysytään, että eihän haittaa jos laitan kuvia susta nettiin. Ja sitten jos niistä tulee jotain ongelmia niin ollaan vaan ihan että hei, sä annoit luvan!
Minusta on hienoa että tällainen kirjoitus on saatettu yleiseen tietoon. On paljon ihmisiä jotka eivät ajattele kauaskantoisesti, lasten ja lasten lasten kuvia pitää saada näytille, vaikka ei heidän vanhempansa edes tiedä asiasta mitään. Miettikää ennen kuin laitatte kuvia, miksi altistatte pedofiilien nälkää. Kuvat ovat aina henkilökohtaisia, ei niitä tarvitse uppo outojen nähdä, ja käykää kylässä ja näyttäkää siellä lastenne kuvia, sosiaalinen kanssakäyminen auttaa monessa elämän vaikeuksissa.
Kyllä minusta tuntui kauhealta kerran nähdessäni Facebookin uutisvirrassa yhden kaverin ( hällä ainakin 600 kaveria) tykkääminen eräästä kuvasta, suoraan vauvan alapäästä...aiheena oli miehen yökkääminen kakkavaippojen korjaamisessa!!! Meinasin lähettää kaverilleni viestin, missä olisin käskenyt hänen kaverinsa moisen kuvan poistamaan. En kuitenkaan sitä tehnyt, mikä jäi kaivelemaan mieltäni. Olisi vaan pitänyt, kun juuri silloin uutisoitiin ihmisiä todella tarkasti miettimään mitä somessa jakavat...
Vauvan alapää yököttövä???! Tuo jos jokin on sairasta. Terve aikuinen ei myöskään katso vauvaa seksuaalisena olentona.
Sain tarpeekseni siitä kuinka kaikki "ystäväni"siivosivat, pesivät ikkunoita kasvattivat uskomatonta puutarhaa ym. Jos otit yhteyttä puhelimella ei ollut aikaa....samalla ilmestyy päivitys missä kysellään mitä tekis...toinen...menet käymään "ystävän"luona joka on somen mukaan siivonnut kitkenyt kukkapenkit Jne. Selittää kun ei ole aikaa siivota ja kitkeä.....jep.pitäisiköhän ihmisten olla joskus rehellisiä?
Äitini on erittäin läheinen 11 siskonsa kanssa ja jakamiskulttuuri tuli liiankin tutuksi jo ennen sosiaalistamediaa.
Jos kerroin äidilleni jotain, niin kaikki hänen siskonsa ja serkkuni tiesivät asiasta heti. Kun asiasta kysyin, näki äitini oikeudekseen jakaa asiani, vaikka en siitä tykännyt tai sitä halunnut.
Koska en voinut hallita äitini jakamista, lopetin tärkeistä asioista puhumisen äidilleni hieman ennen teini-ikää. Liiallinen jakaminen johti etten enää puhunut äidille isoita murheista tai salaisuuksista vaan murehdin ne yksin.
Nyt aikuisena olen hieman avoimempi äidilleni, mutta ajoittain epäröivä.
Yksinkertainen kysymys lapselle siis riittää: "Saanko kertoa tästä muille?"
Jakamisälyttömyyteni loppui, kun äitään huomattavasti fiksumpi tyttäreni sanoi minulle pari vuotta sitten, että "äiti, minun asiani ovat minun, älä jaa niitä kaikille". Pysähdyin miettimään tätä ja olen sen jälkeen opetellut kunnioittamaan lapseni ja samalla myös muiden läheisteni yksityisyyttä. Heillä on siihen oikeus, vaikka heillä olisikin äiti, joka ei sitä heti ymmärtänyt.
aiheet
uusimmat
Kajahtanut käsityönäyttely!
TEE ITE – Kajahtaneet kudelmat SM-kilpailun parhaimmistoa voi nähdä Helsingissä Annantalolla järjestettävässä näyttelyssä.
Tee itse 219
Voita ja Sokeria -reseptit siirtyvät uuteen osoitteeseen
Lauantaiaamun 15.2. Voita & Sokeria -resepti on Heidi Pakarisen runsas uunilohiateria. Aamu-tv:n reseptit löytyvät jatkossa yle.fi:n Ruoka-sivulta.
Tee itse 0
![Taiwanilaissyntyinen elokuvaohjaaja Ang Lee Oscar-palkintojen jakotilaisuudessa](../sites/olotila.yle.fi/files/imagecache/kuvallisetnostot/article-images/anglee.jpg "Taiwanilaissyntyinen elokuvaohjaaja Ang Lee Oscar-palkintojen jakotilaisuudessa Oscar-patsas kädessä. Ang Lee sai parhaan ohjaajan palkinnon elokuvasta "Piin elämä". Kuva: Yle, AP Graphics Bank")
Oscarit suorana Yle Teemalta
Yle Teema esittää Oscar®-gaalan suorana lähetyksenä Hollywoodista varhain maanantaiaamuna 3. maaliskuuta 2014. Järjestyksessään 86. Oscar®-gaala esitetään suorana yli 225 maassa.
Minä 15
Kaaso, älä kaadu häätaakan alle
Kaason tehtävä on tukea ja auttaa morsianta häätaakan alla, mutta kuka auttaisi kaasoa? Olotila kokosi vinkkilistan kaasoille.