Miksi etä-äitiä syyllistetään?

Miksi etä-äitiä syyllistetään? Kuva: Stock.xchng

Arviolta 30 000 lasta kohtaa vuosittain vanhempiensa eron. Lasten huoltajuudesta saatetaan eron jälkeen taistella hyvinkin kiivaasti.

Heli Leppä ja Tiina Salminen päätyivät etä-äideiksi, jotta heidän lastensa elämä olisi jatkunut tuttuja ratoja ja pahemmitta riidoitta erokriisin jälkeen.

Heli Leppä, 33, viettää 4- ja 6-vuotiaiden lastensa kanssa tällä hetkellä joka kolmannen viikon. Muun ajan lapset ovat isänsä uusperheessä. Välimatkaa yhteishuoltajuusvanhemmilla on noin 300 kilometriä. Eron jälkeen lapset olivat Helillä joka viikonloppu ja isällään arkipäivät, mutta nykyinen käytäntö on Helin mielestä parempi. Lasten ei tarvitse matkustaa niin usein ja Heli saa viettää myös arkea lastensa kanssa.

Tiina Salminen, 25, tapaa 6-vuotiasta poikaansa viikonloppuisin. Poika tulee isän kodista 20 minuutin ajomatkan päästä äidin luo perjantaisin iltakuudelta ja lähtee takaisin isänsä uusperheen luo sunnuntaina iltapäivällä. Viikonlopusta huolimatta Tiina pyrkii elämään poikansa kanssa tavallista arkea. Toki lauantaihin kuuluu karkkipäivä ja elokuvailta, useimmiten kotona.

Helin omaiset ovat suhtautuneet hänen ratkaisuunsa ymmärtäväisesti ja kannustaen. Parasta tukea Heli on saanut elämäänsä toiselta etä-äidiltä, jonka kanssa hän on ruotinut eron jälkeistä vanhemmuutta.

Tiinan läheiset taas moittivat häntä lapsensa hylkäämisestä ja huonosta äitiydestä. Tiina on pohtinut ratkaisuaan lähinnä yksin, koska ystävistäkin moni arvosteli häntä. Tiina laski kerran vuoden ajalta tunnit, paljonko etä-äiti ja lähi-isä heidän tapauksessaan ovat läsnä lapsen kanssa. Kun nukkumiset, koulunkäynnit ja harrastukset lasketaan pois, tuli laskuista yllättävä tulos. Tiina on poikansa kanssa tunneissa laskettuna yhtä paljon kuin lähi-isä, vaikka päiviä hänellä on poikansa kanssa vähemmän.

Heli ja Tiina toivovat molemmat, että eron jälkeistä vanhemmuutta tuettaisiin paremmin. Oikeussalit eivät ole heidän mielestään paikkoja, joissa erimielisyyksiä ratkaistaan. Erolasten etu toteutuu heidän mielestään parhaiten, kun vanhemmat tulevat toimeen keskenään eronkin jälkeen ja pystyvät sopimaan huoltajuuksista lastensa parasta ajatellen.

Lähde: Aamusydämellä

kommentit

Kiitos hyvästä ohjelmasta. Itsekin etä-äitinä olen saanut vinoja katseita, mutta kun niistä ei välitä, niin ihan kivasti on mennyt. Tapaan lapseni joka toinen viikonloppu ja välillä viikollakin. Ratkaisu ei ollut helppo, mutta käytännön järjestelyiden takia näin oli tehtävä.

>Anselmi Su, 2011-03-06 11:01

Aihe on vaikea ja tunteita herättävä. Siitä ei myöskään puhuta kovin paljoa vielä. Hyvä, että tälläinen ohjelma on tehty. Mutta mielestäni olisi varmasti ihan aiheellista katsoa asiaa myös siltä kantilta, mitä on olla äitipuoli lapsille, joiden bioäiti on etä-äiti. Syyt ja päätökset etä-äitiyteen eivät varmasti ole kevytkenkäisiä ainakaan nykyisessä sosiaalijärjestelmässä Suomessa, jossa äitiyttä pidetään edelleen Jumalasta seuraavana instituutiona. Liian herkästi ajatellaan, että " äiti on parasta lapselleen" vaikka näin ei oikeasti olisi.

Olen itse kasvattanut lapsensa päihteisiin vaihtaneen äidin lapsia. Ei todellakaan mikään helppo kuvio, mutta onneksi omalla kohdallani sosiaalitoimi on ollut hyvänä tukena kaiken keskellä, vaikka olenkin äitipuoli. Ja onneksi lapsilla oli tervejärkinen isä, joka taisteli lastensa terveestä kasvatuksesta ja kasvuympäristöstä silläkin uhalla, että sairas äiti sabotoi kaiken aikaa ja puhui/puhuu edelleen perättömiä kylillä ja kujilla.

Kiiltokuvat ovat kiiltokuvia, mutta todellisuus tulee julki joka tapauksessa, eikä se aina ole mitään kivointa kuultavaa ja nähtävää... edes televisiossa ;)

>lähiäitipuoli Ma, 2011-03-07 08:08

Aihe on todella tärkeä käsiteltäväksi, liian vähän löytyy tietoa ja vertaistukea. En tiedä kehtaanko itseäni varsinaiseksi etä-äidiksi nimittää, kun asun lapsen ja mieheni kanssa vielä saman katon alla, mutta elän käytännössä kuin etä-äiti. Mieheni on ykkösvanhempi, turvallinen ja lapselle tärkein. Näin on ollut ihan aina, minun sairauteni vuoksi. Pari vuotta yritin kovasti olla ihanneäiti ja laiminlöin itseni. Väsyin aina uudestaan ja tajusin tilanteeni vasta kun aloin käyttäytymään väkivaltaisesti ja saamaan itkuraivareita viikottain. Sain onneksi lääkityksen ja hoitoa, mutta en enää tiedä haluanko edes yrittää äitiydyn kanssa uudestaan. Toki hoivaan lastani tarvittaessa, teen arkijuttuja mitä ns. normaalitkin vanhemmat lastensa kanssa, en laiminlyö...mutta hän ei selvästikään luota minuun, piilottelee ja salailee mm. tekemiään vahinkoja sekä haavojaan. Minulla on aika kamala olo tämän johdosta, mutta juuri siksi uskalsin tehdä tämän päätökseni: jossain vaiheessa muutan pois ja lapsi jää miehelle.

>Hiljaisuus Ma, 2012-04-09 14:37

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä