Sushia!

Ke, 2009-02-04 13:54
Kuva: YLE, lähde: BananaStock Ltd.

YLEssä on monia henkilöstöetuja, mm. liki ilmainen terveydenhoito. Todellinen kateellisten äläkkä syntyi tuttavieni keskuudessa kuitenkin vasta silloin, kun kerroin, että Pasilassa saa nykyisin työlounaaksi myös raakaa kalaa.

Kiinnostusta sushin syöntiin tiedusteltiin YLEn henkilökunnalta vuoden alussa. Liki 40 prosenttia yhtiön intranetissä kyselyyn vastanneista kertoi aikovansa syödä sushia aina, kun sitä on tarjolla. Reilut 17 prosenttia ilmoitti, ettei raaka kala kuulu heidän ruokavalioonsa, ja loput vastaukset olivat siltä väliltä. Tässä yhteydessä on mainittava, että toki sushista on olemassa myös kalattomia variaatioita.

Sushin tulo Suomeen on ollut hidasta ottaen huomioon sen, että maassamme on vuosisatojen ajan syöty ”lähes raakaa” eli suolattua kalaa eri muodoissaan. Viime vuosina yhä useampi tuttavani on kuitenkin maininnut sushin yhdeksi suosikkiruoistaan ja lähes yhtä moni on myös opetellut laittamaan sitä kotonaan.

Sushi-aterian kattaus koostuu yleensä kauniista japanilaistyylisistä astioista ja kokemus on siksi esteettisestikin sata kertaa miellyttävämpi kuin vaikkapa kebabin kanssa sottaaminen. Erityisen tervetullut ilmiö on siksi, että se voi osaltaan kohentaa suomalaisten veriarvoja - kala ja sen hyvät rasvat on niin monessa tutkimuksessa hyväksi havaittu.

Kyllä minulle myös grillikana, jauhelihapihvit ja makkarakastike maistuvat edelleen, mutta sushi arkilounaana on niin loistava keksintö, että sitä sopisi harkita muillakin työpaikoilla. Harkitsen tätä kirjoittaessani, jotta uskaltaisinko lopulta kokeilla myös lähimarketin valmiiksi pakattua (ei pakastettua) sushiateriaa illalliseksi. Saisi maistaa samalla sakeakin lasillisen, sillä tipaton tammikuu oli ja meni. 

Seuraavaksi muotiruoaksi minä veikkaisin cevicheä, joka on yleensä sitruunan tai limen mehussa muutaman tunnin ajan marinoitua kalaa lisukkeineen. Kannattaa kokeilla vaikka kotona, reseptejä löytyy netistä!

Linkkejä:

Työpaikkaruokailua vuonnna 1975 (Elävä arkisto)

Kalan rasva saattaa pidentää ikää ja suojata dementialta (YLE Uutiset)

Radio Keski-Pohjanmaan sushiseseptit

Puutarhassa tuoksuu ruoka -ohjelman sushireseptit

Kalastajat elävät muita suomalaisia pitempään (YLE Uutiset)

Tunnetko maailman ruokapöydät? -visa Aivonarikassa

Satakunnan radion japanilaisia reseptejä

Strömsön sushireseptit (på svenska)

 

Mika Marttinen

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

1 plus 16 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Erityisen tervetullut ilmiö on siksi, että se voi osaltaan kohentaa suomalaisten veriarvoja..... kala ja sen hyvät rasvat on niin monessa tutkimuksessa hyväksi havaittu.