Sisällöt

Tuoreimmat

  • Kevätasetelma ikkunalle sipuli- ja ruukkukasveista. Kuva: Strömsö

    Kevätasetelma ikkunalle sipuli- ja ruukkukasveista

    Strömsössä kootaan ekologinen kevätasetelma sipuli- ja ruukkukasveista turveruukkuihin ikkunalaudalle. Kokoa mieleisesi asetelma vaikkapa pöydänkulmalle tai parvekkeelle.

  • Oksat tuovat sisälle kevään - näillä vinkeillä onnistut. Kuva: Strömsö

    Oksat tuovat sisälle kevään - näillä vinkeillä onnistut

    Kiiruhda kevään tuloa tuomalla luonnonoksia sisälle vihertymään. Näillä vinkeillä saat puun- tai pensaanoksat kestämään ja jopa kukkimaan sisällä.

  • Kirkkis ja kymmenen tikkua laudalla pihaleikkien suosikit. Kuva: YLE Kuvapalvelu

    Pihaleikkien suosikit: kirkkis ja kymmenen tikkua laudalla

    Nyt kaivellaan muistista pihaleikkien sääntöjä. Ulkona leikkijät saavat taatusti punaiset posket ja kaupan päälle vielä hyvät yöunetkin. Aikuiset otetaan mukaan opastamaan ensikertalaisia.

  • Suihkukoulu Nuukusviikon kunniaksi. Kuva: Mika Kanerva, YLE Kuvapalvelu

    Nuukuusviikolla käydään suihkukoulua

    Ilmastodieettien koeperheessä opetellaan käymään energiatehokkasti suihkussa. Kuinka Garamien nuoriso saa nipistettyä entisen 10 minuutin suihkun pariin minuuttiin?

  • Kuva: YLE/Pekka Sipilä.

    Viinattomat viikkoni

    Viina on soluttautunut osaksi suomalaista seurustelukulttuuria, ja monissa arkipäiväisissä tilanteissa alkoholinkäyttöä on vaikea kyseenalaistaa. Heydi ja Jani kertovat, miksi he pistivät pullon korkin kiinni.

  • Nallepaini osa 5: Aitahyppy

    Nallepaini osa 5: Ylihyppy

    Nallepainin 5. jaksossa tehdään lapsen kanssa aitahyppyjä. Tässä ohjeet vanhemmille.

  • Jalkahoito kotona: kylpy, käpyhieronta ja rasvaus

    Jalkahoito kotona: kylpy, käpyhieronta ja rasvaus

    Jalkojenhoidon ei tarvitse viedä paljon aikaa: jalkakylpy ja rasvaus riittävät hyvin perushoidoksi. Käpyhieronta kruunaa hoitohetken.

  • franzen_nosto.jpg

    Lapsuudessa koettu väkivalta ei unohdu

    Näyttelijä Peter Franzénin lapsuus ei ollut helppo. Isäpuolen väkivalta vei perhe-elämän ajoittain niin pelottaviin tilanteisiin, että pieni poika toivoi iltaisin äidin pysyvän yön yli hengissä.

  • Hävystä häpeämättä. Kuva: YLE Kuvapalvelu

    Suoraan seksistä, hävystä häpeämättä

    Millaisia myyttejä naisen ulkoisiin sukupuolielimiin liittyy? Vaikuttaako imetys seksuaalista halua alentavasti? Ajatuksia ja asiaa sekä kysymyksiä ja vastauksia seksistä niin tv:ssä, radiossa kuin netissäkin.

  • Kevätpyykki kuivuu ulkona

    Kevätpyykkiä pesupähkinöillä

    Aina yhtä odotettu hetki: kevään ensimmäinen villapyykkisatsi ulkona kuivumassa! Uusi Musta testautti pesupähkinät ja Strömsössä värkättiin pyykinkuivausteline pihalle. Tervetuloa, hyvältä tuoksuva pyykki!

Kommentoiduimmat

  • NOORALOVES.jpg

    Tantasta trendikkääksi

    Olet varmaan tullut ostaneeksi kirpparilta jotakin "melkein sopivaa". Usein tällaiset löydöt jäävät käyttämättöminä kaappiin, mutta entäpä jos kiikuttaisitkin löytösi ompelijalle? Minä tein ...

  • NOORALOVES.jpg

    Kierrätyskeskuksessa on mistä valita

    Huonekaluostoksilla(kaan) ei ole pakko ostaa aina uutta. Kierrätyskeskukset ovat jännittävä paikka aarteiden etsintään ja ekologisia löytöjä voi tehdä todella halvalla.

  • Kannustava kasvatus. Kuva: Stock.xchng

    Kannustava kasvatus kannattaa

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

  • salonosto.jpg

    Kirpputorilla Salossa

    Kirppishain ei kai kannattaisi paljastaa parhaita aarreaittojaan, mutta minä olen silti päättänyt aloittaa juttusarjan, jossa esittelen teille omat kirpputorisuosikkini. Ensimmäisenä vuorossa Salon Seudun ...

  • Kohtukuolema. Vertaistuki. Kuva: Satu Pirinen

    Kohtu vaikeni - äiti ei

    Oman lapsen menettäminen on pahinta mitä vanhemmalle voi tapahtua. Jäljelle jää vain suunnaton suru, loputon ikävä ja muistot, joita olisi pitänyt kertyä vielä monen monta lisää. Entä jos lapsi kuoleekin jo niin ...

  • Virkatut muffinit. Kuva: Strömsö

    Virkatut muffinit - silmänruokaa herkkusuille

    Tartu virkkuukoukkuun ja opettele muovailemaan langalla. Strömsön virkatut muffinit ovat pitkäikäistä silmänruokaa - mutta ne toimivat myös leluina tai neulatyynyinä.

  • Lapsen ruokailu voi olla hankalaa. Kuva: Viivi Lehtonen

    Lapsen ruokailu voi olla hankalaa

    Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

  • elava_juo_3.jpg

    Eija Leino parani elävällä ravinnolla

    Eija Leino on ollut aina innostunut yrteistä ja luonnosta. Elävään ravintoon hän tutustui 18 vuotta sitten, eikä voisi enää elää ilman sitä. Tuoreravinto auttoi hänet eroon ikävistä nivelkivuista, pudotti kiloja ...

  • Paras pulla - näillä ohjeilla onnistut. Kuva: Heidi Brucker

    Paras pulla - näillä ohjeilla onnistut

    Onko onnistuneen pullan leipominen mielestäsi salatiedettä? Tässä muutamat vinkit maistuvaan kotipullaan - moni neuvoista on peräisin isoäidin ajalta.

  • arki.jpg

    Elämän helpottajat?

    Pitkäaikainen tuskani ratkesi eilen: löysin netistä pölypussitoimittajan, jonka valikoimissa on lähes jokaiseen pölynimuriin sopiva malli.

Suosituimmat

Ohjelmat