Lähetä kysymyksesi pakolaisleirille Vastauksia aikaisemmin esitettyihin kysymyksiin
Mistä Pako2002 -projektissa on kysymys Pako2002 -projektin yhteistyöjärjestöt
Miten pakolaisleirillä eletään?

Koululaiset saivat lahjat

Jaoimme suomalaiset tuliaiset koululaisille tiistaina 19.2. Saman viikon lopulla on kolmen päivän pituinen uskonnollinen Eid-juhla. Silloin on tapana antaa lahjoja, kyläillä, kestitä vieraita, sekä jakaa ruokaa köyhille.

Meistä on mukavaa, että voimme jakaa suomalaisten koululaisten antamat lahjat viikolla, jolloin muutenkin on tapana antaa lahjoja. Itsekin olemme jo saaneet lahjoja leirillä.

Wagma tekee parhaillaan suuria hankintoja. Hän on talven aikana kerännyt sukulaisilta, ystäviltä ja työtovereilta rahaa toimitettavaksi leirin vähävaraisimmille. Suomen Pakolaisapu (jossa Wagma on työskennellyt) lähetti Wagman mukana tuntuvan summan käytettäväksi leirin koulujen hyväksi. Näillä varoilla Wagma ostaa koulutarvikkeita ja koululaisille koulupukukankaat. Lisäksi raha-apua lähti matkaan Puistolan ala-asteelta ja Rudolf Steiner-koulusta Helsingistä.

Pakistanissa kaikilla koululaisilla on koulupuvut. Leirillä puutteellisenkin koulun arvostus nousee, kun oppilaat kulkevat sen koulun oman värisessä univormussa. Koulupukuja on kaiken värisiä, vaalean- ja tummansinisiä, vihreitä, oransseja, ruskeita ja vaikka mustia. Tytöillä koulupukuna on mekko ja housut, sekä valkea huivi, pojilla on yllään pitkä paita ja housut.

Koulupuku on merkittävä avustus jokaiselle pakolaisperheelle. Viimeisien vuosien aikana tuskin kukaan leiriläinen on saanut uusia vaatteita, lukuun ottamatta satunnaisia vaateparsia joiltakin avustusjärjestöiltä.

Tikke Tuura

» Etusivulle



© YLE TV1, RTI, 2002
» Palaute osoitteeseen basaari@yle.fi