Matontekijä-leskiäiti

Leskiäiti ja hänen viisi tytärtään asuttaa Shamshatoo nelosen moskeijan kupeessa savimuurin ympäröimää pihapiiriä. Nuorin lapsista on vuoden ikäinen, muut tytöt ovat koululaisia.

Muurin vieressä makaa läjä paksuja pyöreiksi veistettyjä lankkuja.
- Onko tuossa kangaspuut?, kysyn äidiltä.
- On siinä kangaspuut. Ne eivät ole olleet käytössä vähään aikaan sillä minulle ei kukaan tuo tilauksia.
- Miksi?
- Kun mieheni vielä eli, hänen tehtävänään oli kiertää etsimässä tilauksia ja hankkimassa lankoja. Nyt häntä ei enää ole. Itse en uskalla lähteä tilauksia hakemaan. Sain kyllä yhden tilauksen. Tein lasteni kanssa kymmenen neliön maton valmiiksi. Tilaaja haki sen ja maksoi 500 rupiaa neliöltä ja sanoi että tuo loput 1000 rupiaa myöhemmin. Rahoja ei koskaan kuulunut.

- Kuinka te tulette toimeen, kuinka paljon saatte avustuksia?
- Saamme avustuksena jauhoja, öljyä ja linssejä. Niillä elämme ja olemme siitä kiitollisia. Jauhot riittävät kuun loppuun saakka, mutta linssit ja öljy loppuvat yleensä kymmenentenä päivänä.

Perheen pihan nurkassa on savesta rakennettu yhden huoneen talo. Ovi ja ikkunaluukut ovat karkeasta laudasta. Savitalo kuivuu vielä useita viikkoja, perhe asuu edelleen teltassa.
- Rakensin talon itse, sanoo äiti ja näyttää jänteviä kouriaan.
Hän nauraa harmailla silmillään, kun sanon, että taidat olla vahva nainen.

Tikke Tuura

» Etusivulle