[kuvassa: The Ramones. Tommy Ramone ensimmäinen oikealta]
- Meidän ostamaan taloon tehtiin silloin remonttia. Mä menin selittämään Göstalle [Sundqvist], koulutetulle rakennusmaalarille ja ammattimaiselle remonttimiehelle, että nykyään on sellaista aivan erikoista lasivillaa, jota voi sahata sahalla. Gösta ei sanonut mitään – naureskeli vain. Pari viikkoa myöhemmin se sitten näytti uuttaa biisiään, että katos tota. Se oli Vasara ja nauloja.
Tarinan kertoi Leevi & the Leavings -yhtyeen tuottaja Pekka Aarnio. Musiikki & Media palkitsi miehen elämäntyöpalkinnolla lokakuussa Tampereella. Johanna Kustannuksen tuotantopäällikköä on haastateltu uudessa Moguli-lehdessä.
Musiikkibisneksen ikioma lehti
Vuotuinen Musiikki & Media tapahtuma on alkanut julkaista hulppeaa laatulehteä, joka raportoi seminaarien sisällöistä ja muista alan asioista. Luvassa on analyysejä bisnestilanteesta ja ajankohtaisia kolumneja. Kohderyhmäksi Moguli linjaa ”musiikkibisneksen päättäjät, liikkujat ja sheikkaajat”.
Ensimmäisen numeron pääpaino on henkilöhaastatteluissa. Niissä käydään läpi musiikkibisneksen raskasta sarjaa. Äänensä saavat kuuluville Aarnion lisäksi Riopopin toimitusjohtaja Lasse Norres, Live Nationin promoottori Risto Juvonen ja Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.
The Ramones-yhtyeen entinen rumpali Tommy Ramone pääsee muistelemaan edellistä vierailuaan Tampereelle 31 vuotta sitten:
- Keikka oli hyvin hauska. Täkäläinen yleisö oli aivan innoissaan, mutta turvamiehet eivät pitäneet tilanteesta. He heittivät salin valot päälle ja uhkasivat keskeyttää keikan, ellei jengi rauhoitu.
Konsertti jätti lähtemättömän vaikutuksen kaupungin musiikkielämään. Ilman tätä keikkaa tuskin olisi Eppu Normaalia ja Poko Rekordsia?
Mogulia päätoimittaa Joose Berglund.