Yksi mustan musiikin vaarallisimmista ja monipuolisimmista tekijöistä kautta aikain, The Artist nykyisin known as Prince, on ilmoittanut julkaisevansa kokonaiset kolme albumillista musiikkia vuoden 2009 aikana.
Tulevista levyistä kaksi tulee olemaan Princen soololevyjä ja kolmas minneapolisilaisen laulaja-tansijattaren Bria Valenten kanssa tehty yhteistuotos.
Los Angeles Times -lehden toimittaja Ann Powers sai viime vuoden viimeisinä päivinä kutsun Princen kartanoon, josta neitonen napattiin limusiinin kyytiin ajelemaan ympäri Los Angelesia ja kuuntelemaan samalla prinssin uusia tuotoksia.
”Portinvartijoiden täytyy muuttua”
Päästi Prince kuulemma suustaan useaan otteeseen yhteensä noin viiden tunnin ajelun aikana.
Tämän siksi, että herralla on aikomuksensa julkaista kaikki tänä vuonna ilmestyvät albumit täysin itsenäisesti, siis ilman levy-yhtiöiden ”avustuksia”. Mies on neuvotellut levyjen jakelusta vielä nimeltä mainitsemattoman suuren yhdysvaltalaisen kauppaketjun kanssa, lisäksi albumit tulevat myyntiin myös verkkoon.
Julkaisupuolella tämä on Princeltä uutta.
Jos 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun ”formally known as”, ”väkkyrä” ja ”warner” -sotkuja ei oteta huomioon, erilaisuutensa kannalta mainittavan arvoinen tapaus lienee kai Planet Earth -levyn julkaisukampanja vuodelta 2007, jossa tuore levy jaeltiin ilmaiseksi brittiläisen The Mail on Sunday -sanomalehden kylkiäisenä.
Levy ei ollut mikään kaupallinen menestys, Princen vuoden 2007 Britannian kiertueen keikat tosin todennäköisesti olivat.
Pelottavaa elektroa vai limaisia slovareita?
Jos ketkä haluavat, ja näin muistaakseni myös eräässä Princen musiikkia käsittelevässä tutkimuksessa joskus tehtiin, he voivat jakaa Princen musiikin kolmeen kategoriaan: funk, romattinen slovari sekä spooky elektro.
Ann Powersin kuvailut tulevien albumien äänimaisemista tippuvat, kuinka ollakaan, juuri noihin kolmeen.
Bria Valenten kanssa tehty yhteistuotos Elixir edustanee romanttinen slovari -kategoriaa. Albumin tekomotiiveja Prince kommentoikin sanoin, ”kyllästyimme odottamaan uutta levyä Sadelta”.
Toinen julkaisulistalta löytyvä Lotus Flower edustaa Powersin mukaan Princen kitarasuuntaisempaa polkua, ja menköön tämä automaattisesti Princen musiikkijaottelun funk-lohkoon.
Kolmas MPLSOUND-albumi koostuu enemmän koneellisista ja elektronisista soundeista. Ann Powers kertoo tästä levyllisestä musiikkia tulleen mieleen When Doves Cry -kappaleen kokeelliset viritykset. Tässä siis vielä lohkaisu spookyä elektroa vuodelle 2009 odoteltavaksi.
Ja mites meillä Suomessa?
Tietysti tapaus pisti miettimään miten toimittajia Suomessa kohdellaan, kun uusia julkaisuja on tiedossa. Jos esimerkiksi tamperelainen Poko Records esittelisi uusia tuotoksiaan Princen tavoin, vietäisiinkö toimittajat Epe Heleniuksen johdatuksella ajelulle Tampereen keskustaan ”Eppu Normaalilla”, Ann Powers kun kertoi kuunnelleensa uusia levyjä limusiinin takapenkillä, jota Prince kutsuu leikkisästi nimityksellä ”Miles Davis”.