Jori Hulkkonen kohtasi Ensimmäisen maailmansodan kauhut

Julkaistu La, 24/01/2009 - 12:55
  • Jori Hulkkonen (Kuva: jorihulkkonen.com)
  • "Haastavinta tässä oli musiikin esittäminen livenä, ei niinkään musiikin esivalmistelu, joka yleensä tapahtuu hyvin luonnostaan"

Helsingissä järjestettävä, pohjoismaiden suurin dokumenttielokuville pyhitetty festivaali DocPoint järjestetään tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Runsaan elokuvatarjonnan lisäksi tapahtumasta löytyy tarjontaa myös musiikin ystäville:

Keskiviikkona 21.1. Jori Hulkkonen säesti vuonna 1916 valmistuneen brittiläisen propagandaelokuvan, The Battle of the Sommen näytöksen.

Ensimmäisen kerran mykkäelokuvakonserttia kokeiltiin DocPointissa vuonna 2008, jolloin KRAFT-yhtye, käytännössä Pekka Kuusisto ja Johanna Juhola, säestivät elokuvaa Nanook of the North (1922).

– Konsertti oli niin onnistunut, että mykkäelokuvakonserteista päätettiin tehdä traditio, kertoo DocPointin toiminnanjohtaja Jari Matala.

Tänä vuonna 79 minuuttia kestävä Jori Hulkkonen & Battle of the Somme vietiin lävitse elokuvan ehdoilla, viidessä osassa, ja yhdessä kitaristi Pekka Tuppuraisen kanssa.

Mistä takoa teemat lähes sata vuotta vanhaan sotaelokuvaan Jori Hulkkonen?

– Katsoin dokumentin kotonani lävitse useita kertoja täydellisessä hiljaisuudessa. Mieleeni tulvi ajatuksia hyvin riisutusta tunnelmasta, tietynlaisesta äärimmilleen riisutusta realismista, kertoo Hulkkonen.

Kun lähtökohtana oli yhdistää lähes 100 vuotta vanhaa elokuvaa, elektronista musiikkia ja riisuttua tunnelmaa, Hulkkonen päätyi hakemaan vaikutteita mm. 1980-luvun kauhuelokuvien musiikeista.

– Näin Ensimmäisen maailmansodan riisutuissa taistelukentissä ja esimerkiksi John Carpenterin 80-luvun kauhusävellyksissä loogisia yhtymäkohtia.

Aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista projekteista Hulkkosella on vuodelta 2005, jolloin mies säesti musiikit Tohtori Caligarin Kabinetti (1920) -mykkäelokuvan taustalle.

Tässä projektissa Hulkkonen toimi kuitenkin DJ:n roolissa. The Battle of the Somme rakennettiin kokonaan miehen omien sävellysten ja live-esiintymisen varaan.

Livenä säestäminen haastavinta

Vaikka Hulkkonen oli säveltänyt ja suunnitellut osan musiikeistaan jo etukäteen, haastavinta kokonaisuuden läpiviemisessä oli varsinainen livenä esiintyminen ja elokuvan samanaikainen seuraaminen.

– Haastavinta tässä oli nimenomaan musiikin esittäminen livenä, ei niinkään musiikin esivalmistelu, joka yleensä tapahtuu hyvin luonnostaan ja omalla painollaan. Jätin musiikkeihin tilaa ja mahdollisuuksia improvisaatiolle, kertoo Hulkkonen.

Hulkkonen ei suinkaan vienyt kokonaisuutta lävitse yksin, vaan mukana oli tällä hetkellä Tukholmassa vaikuttava kitaristi Pekka Tuppurainen. Tuppurainen ei ollut nähnyt elokuvaa kuitenkaan etukäteen.

– Me vedimme yhden harjoituksen Pekan kanssa ennen varsinaista yleisönäytöstä, hänellä ei ollut elokuvasta mitään muuta tietoa, kuin speksit, jotka olin hänelle kirjoittanut, kertoo Hulkkonen

– Pekka toi esitykseen ja jännitteeseen ehdottomasti oman lisänsä, miksei tietysti myös improvisaatioon. Pekka toimi näytöksessä hyvänä vastapelurina, jonka kanssa kävimme musiikillista vuoropuhelua koko esityksen ajan, kommentoi Hulkkonen.

Jori Hulkkosella kädet täynnä vuonna 2009

Jori Hulkkonen on vuonna 2009 täysin työllistettynä.

– Selkeästi näyttäisi siltä, että tuotan tänä vuonna useita artisteja. Lisäksi ulos on tulossa aika paljon levyjä, joihin olen tehnyt biisejä, ulkomaisia ja kotimaisia. Tänä vuonna näillä näkyminen olisi tulossa kaksikin omaa albumia, kuitenkin eri nimillä ja eri lafkojen kautta.

Jori Hulkkonen & The Battle of the Somme esitettiin DocPointissa keskiviikkona 21.1.