Ruotsin tekijänoikeusjärjestö Stimin teettämässä kyselyssä jopa musiikinjakelemisen heavy-userit olivat kiinnostuneita kuukausimaksusta. Yli 5000 kappaleen digiarkiston haltijoista 59% piti maksua hyvänä vaihtoehtona.
Kysely toteutettiin 150 ruotsalaisella nettisivulla. Vastaajia oli yhteensä 1123 henkilöä.
– Halusimme kysyä vertaisverkkojen käyttäjiltä kuinka he haluaisivat asian olevan, selittää Stimin varatoimitusjohtaja Susanne Bodin. – Laiton lataaminen vaikuttaa jäsentemme toimeentuloon, joten päätimme selvittää lataajien maksuhalukkuuden.
Helppo vs. turvallinen
Vertaisverkkojen käyttäjät listasivat kyselyssä nykyisen systeemin huonot puolet: laittomuus, se etteivät tekijät saa korvausta sekä tiedostojen mukana mahdollisesti tulevat virukset.
Stim päätteli kyselyn vastauksista, että musiikkiteollisuuden kannattaisi kilpailla Pirate Bayn ja Mininovan kaltaisten vertaisverkkopalvelujen kanssa. Tiedostojenjakelun ei tarvitse aina olla laitonta. Jos ihmiset ovat valmiita maksamaan, niin miten vaikeaa on keksiä tapa, jolla he voivat sen tehdä?
Lailliset tavat helpommiksi!
Stimin kysely vahvistaa saman, minkä takapuolituntumalla on jo pitkään pystynyt arvioimaan: musiikin maksullinen lataaminen on usein todella hankalaa. Rajoitettu tarjonta, digitaaliset käyttöoikeudet, luottokorttisäädöt ja muut hidastavat tekijät ovat omiaan kääntämään käyttäjät ilmaisia torrentteja tarjoavien tahojen puoleen.
Siitä huolimatta, että tiedostojen jakaminen ja lataaminen torrentteina on todettu helpoksi ja maksullisten saittien palvelut vaikeiksi, jatkaa musiikkiteollisuus edelleen sotaansa omassa poterossaan. Voisiko Stimin tarjoamat tulokset rohkaista kokeilemaan uusia menetelmiä?
Vaihtoehtoisia menetelmiä on ruotsissa jo kokeiltu. Vuosi sitten Stim tarjosi vapaaehtoista laajakaistan kuukausimaksuun liitettävää musiikkimaksua, mutta levy-yhtiöt ja teleoperaattorit eivät asiasta ole innostuneet.
– Olemme tarjonneet mallia monta kertaa, mutta vastaanotto on ollut nihkeää. Internetoperaattorit ovat todenneet tarjoavansa vain trafiikin, eivätkä halua ryhtyä valvojiksi. Nyt pallo kuitenkin on operaattoreilla, toteaa Bodin.
Luvut pähkinänkuoressa
Vapaaehtoinen tiedostojenjakomaksu on hyvä asia 87%
Sama väite yli 5000 digibiisiä omistavien keskuudessa 59%
16-29-vuotiaat valmiita maksamaan 14e/kk 58%
Musiikintekijöiden pitää saada korvausta myös verkosta 75%
Nettikaupat ovat liian kalliita 62%
Kauppojen tarjonta on liian rajoitettua 61%
Tärkeää että musiikin pystyy lataamaan omallekoneelle 81%
Kappaleet pitää pystyä siirtämään toiseen soittimeen 90%
Lukuja ihmetellessä pitää tietenkin muistaa, että kyselyn tilaajana oli tekijänoikeustaho. Mutta pystyisikö yllä olevista luvuista kenties päättelemään mihin suuntaan järjestöjen, levy-yhtiöiden ja –kauppojen olisi syytä palvelujaan kehittää?