YLE-kirjautuminen
Sarjassa artistit purskauttavat ulos uransa varrella kaivelemaan jääneitä asioita. Mikä vituttaa juuri nyt, mikä on ollut uran pahin virhearviointi, entä paskin hetki. Sarjaa toimittaa Susanna Vainiola.
Jo vuosikaudet selvin päin pogoillut punapää kertoo kuinka suurta hänen moraalinen närkästyksensä oikeasti oli kännisten toilailuja Linnassa seuratessaan
Kaarle Kalle Viikate kertoo mitä hän tekisi korkkiruuvilla Pori Jazzeilla tai mitä tapahtuu Cliftersille sinä päivänä kun aikakone keksitään.
Mitä nuoren uran varrella on ehtinyt jäädä Hampaankoloon? Vastaajana Haloo Helsinki! -yhtyeen basisti/laulaja Elli.
Kuuntele mitä Samuli Putrolla on hampaankolossa.
Kenet vasemmistolaisräppäri passittaa vankilaan jos hänet nostetaan diktaattoriksi?
Levylaukussa on usein tuoreimpien housejulkaisujen ohella sellaisia suomalaisen kevyen musiikin helmiä kuin Matti Nykäsen levytyksiä.
Mitä mieltä Salokoski on Madonnasta, kapuloita pinnojen väliin työntävistä ukoista tai muusikoiden keikkaliksoista.
Mitä Egotripin Knipillä on Hampaankolossa? Kuuntele juttu netissä.
Karjalalainen moottoriturpa Hynynen istuu nyt Hampaankolossa ”rippituoliin”.
Hampaankolossa antaa kyytiä hymisteleville artistihaastatteluille. Nyt ei olla positiivisia eikä yhtään nami nami. Tuloksena on vapauttavaa ja voimauttavaa tilitystä.
Mikä poppaajia tänään ja tällä viikolla puhuttaa, ärsyttää, ilahduttaa?
Suomen virallinen lista. Piste.
Keikat puntarissa. Oletko samaa mieltä?
Nämä kannattaa löytää - koskaan ei ole liian myöhäistä.