Popkult: Huumeet - 17.09.2008

Julkaistu Ti, 07/10/2008 - 12:24
  • Jessi Frey (Kuva: Jaakko Siiskonen)
  • Karu totuus on, että moni populaarimusiikin merkittävistä teoksista olisi jäänyt tekemättä ilman huumeita. Silti suomalaisessa televisiossa huumeet ovat arka aihe, eikä elokuvakaan oikein osaa siihen tarttua.

YLE Teemalla 17.09.2008

Mitsut, adidakset vai eemelit? Jargoniin kompuroinnin vaaroista kertoo Skene-elokuvan (2004) ohjaaja Jappe Päivinen. Studiossa myös huumeiden viihdekäyttö-termin lanseerannut tutkija Mikko Salasuo ja peliasiantuntija Jessi Frey. Klubikulttuurista kertoo Perttu Häkkinen aka Randy Barracuda Imatran Voimasta, Mötley Crüen ja Nikki Sixxin häröilystä Liken Kristiina Sarasti.

Karu totuus on, että moni populaarimusiikin merkittävistä teoksista olisi jäänyt tekemättä ilman huumeita. Silti suomalaisessa televisiossa huumeet ovat arka aihe, eikä elokuvakaan oikein osaa siihen tarttua. Nyt näkökulma on muuttumassa, tuumii syyskuussa ensi-iltansa saavat lyhytelokuvan Monte Rosson käsikirjoittaja-ohjaaja Jon Sundell

yle.fi/pop-toimituksen huumebiisit TOP-5:

  1. Jukka Poika: Siviiliuhri
  2. Negative: Heroine
  3. Juice Leskinen: Pilvee, pilvee
  4. Kapteeni Ä-ni: Rullaan
  5. Rolling Stones: Sister Morphine

HUUMEKIRJAT TOP-5:

1. Aldous Huxley: The Doors of Perception and Heaven and Hell:
Tutkimusmatkoja tajunnan äärialueille, huimaavia näköaloja sisäavaruuteen, pistämättömiä oivalluksia mystiikan, taiteen ja tieteen historiasta. Kuka kaipaa psykoaktiivisia aineita, kun sanataideteokset voivat olla tällaisia trippejä?

2. William Burroughs: Alaston lounas:
Päihteiden paavin ylittämätön, solutasolla asti tuntuva kuvaus addiktionalgebrasta.

3. Thomas de Quincey: Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustukset:
Kaunokirjallisesti, filosofisesti ja kulttuurihistoriallisesti kunnianhimoinen oopiumodysseia laajentaa tajuntaa havaintojensa tarkkuudellaja muistuttaa, että paniikki todella on ekstaasin veli.

4. Hubert Selby Jr: Unelmien sielunmessu / Hunter S. Thompson:
Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa Kaksi veretseisauttavaa matkaa kemiallisten paratiisien, amerikkalaisen unelman ja hedonismin kääntöpuolelle.

5. Daniel Pinchbeck: Breaking Open the Head:
A Psychedelic Journey into the Heart of Contemporary Shamanism Vetävä kirjallinen matka, jossa Huxleyn perinnönjatkaja kuvaa muodonmuutostaan kyynisestä manhattanilaisälyköstä hengelliseksi etsijäksi, pohtii modernin hengellisyyden mahdollisuuksia ja ruotii psykoaktiivisia aineita polttoaineenaan käyttäneiden vastakulttuurien historiaa.

Kuvagalleria

  • Mikko Salasuo
  • Jon Sundell
  • Mikko ja Jessi
  • Jessi Frey
Tagit:

Tulevia jaksoja

Julkaistu Ti, 03/02/2009 - 11:00

[UUSINTA] 6.5. Politiikka
[UUSINTA] 13.5. Julkkikset
[UUSINTA] 20.5. Auto
[UUSINTA] 27.5. Suomi

YLE Areena

Julkaistu Ma, 02/02/2009 - 14:21