YLE-kirjautuminen
Ahvenanmaalla pidettävä musiikkijuhla Katrina-konsertit täytti 10 vuotta. Festivaalin taiteilijat tulevat manner-Suomesta ja ulkomailta, mutta saarella loistavat myös omat lahjakkuudet.
Kamarimusiikki saavutti tänä vuonna myyntitavoitteensa. Juhlan teemana olivat sadut, ja samalla tehtiin matkaa itäänpäin.
Klasaripuolella levynkannet pönkittävät kaikin keinoin taidemusiikin imagoa pölyisenä, pönäkkänä ja tekotaiteellisena instituutiona.
Eräs hip hopin nasevimmista MC & DJ -kaksikoista takoo toisella albumillaan rytmimusiikin virstanpylvään.
Pitäisikö nostalgiankaipuusta vähitellen siirtyä nykyaikaan, tanssilavoilta kaupunkeihin, haitarista modernimpaan soundiin?
Uudessakaupungissa heinäkuun lopulla järjestettävä Crusell-viikko on puupuhallinmusiikkiin keskittyvä festivaali.