Levylöytö: Gang Starr: Step In The Arena

Julkaistu Su, 30/08/2009 - 00:19
  • Gang Starr: Step In The Arena -kansi (Kuva: )
  • Eräs hip hopin nasevimmista MC & DJ -kaksikoista takoo toisella albumillaan rytmimusiikin virstanpylvään.

 

Vaikka hip hop -duo Gang Starr ei ole nauttinut samanlaista suosiota kuten monet aikalaisensa 1980-1990-luvun taitteessa, on ryhmän panos koko genren kehitykseen ollut tuntuva. Erityisesti toisella albumillaan Step In The Arena (Chrysalis, 1991) Gang Starr nosti panoksia ja kieputti rap-moukarinsa omille metriluvuilleen. Albumi on aimo harppaus eteenpäin paitsi yhtyeen uralla, myös hip hopin ja rytmimusiikin saralla ylipäänsä.
 
Gang Starr sai alkunsa Bostonissa vuonna 1986. Ensi vaiheessa yhtye oli trio, jossa mukana olivat Guru (Keith Elam), Damo-D Ski sekä DJ 12B Down. Julkaistuaan pari singleä ryhmä hajosi, ja Guru siirtyi New Yorkiin etsimään uusia jäseniä Gang Starriin. Kun DJ Premier (Christopher Martin) liittyi kelkkaan 1988, palaset loksahtivat kohdalleen. Gang Starr toi ensialbumillaan No More Mr. Nice Guy (Wild Pitch, 1989) jazz-vaikutteet näkyvästi hip hopiin. Levy sisälsi mm. lähes jazz-rap-genren tunnussävelmäksi nousseen biisin Jazz Thing, joka kuultiin myös Spike Leen elokuvan Mo’ Better Blues (1990) soundtrackilla.
 
Gang Starrin soundi kiteytyi kuitenkin täyteen iskuunsa vasta kakkosalbumilla Step In The Arena. Gurun lakoninen räpäytystyyli poikkesi selvästi 1990-luvun alun valtavirrasta ja tuntuu edelleen tehokkaalta. Ei väkinäistä uhoa tai keinotekoista itsetehostusta, vaan pelkistettyä ja iskevää riimittelyä. Yhdistettynä DJ Premierin svengaavaan tuotantoon ja tiukkaan scratchaukseen synteesi on lyömätön. Premier yhdistää jazz-, soul- ja funk- sävelaarteistosta kekseliäästi ammennettuja elementtejä sekä heittää keitokseen mausteeksi vahvasti editoituja hip hop -sampleja. Tempot ovat laskeneet kautta linjan ensialbumiin verrattuna, mutta tämä sopii entistä paremmin Gurun vähäeleisen toteavaan tyyliin.
 
Step In The Arena -albumi sisältää 18 biisiä. Tästä huolimatta kokonaisuus keriytyy auki luontevasti ja luo yhtenäisen flow’n. Toisaalta kullakin kappaleella on oma identiteettinsä, eikä kuulijaa matkan varrella ala puuduttaa. Tasavahvan kokonaisuuden huippukohtiin lukeutuvat Jean-Jacques Perreyn moog-funk -helmeä E.V.A.- tehokkaasti samplaava Just To Get A Rep sekä Marlena Shaw’n California Soul -biisistä koukkunsa hakeva Check The Technique.
 
DJ Premier vakiinnutti Step In The Arena -levyn myötä asemansa eräänä hip hopin kysytyimmistä tuottajista. Guru puolestaan nousi albumin siivittämänä riimiveikkojen raskaaseen sarjaan. Step In The Arena oli suunnannäyttäjä hip hopissa ja on oleellinen albumi jokaisen rytmimusiikin ystävän levyhyllyssä.

Tekijä:

Levylöydöt