Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
27.09.2007
 

Helena muutti Ruotsiin

Meitä suomalaisia asustelee muuallakin kuin Suomessa, varsinkin Ruotsissa, johon 1960-luvulla lähti satoja tuhansia suomalaisia. Siirtolaisiksi lähdettiin, kun työtä ei kotimaasta löytynyt.

 

Luopuva kauppias

Luopumista on monenlaista ja se voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun isä siirtää perustamansa kaupan omalle pojalleen. PRIIMA tapasi keravalaiset Per-Olof ja Mikko Bäckströmin.

 

Elämä on luopumista

Uutta ei löydä jos ei luovu vanhasta. Toiset asiat jäävät taakse luonnostaan, osa on kipeitä valintoja ja välillä karu kohtalo repii irti rakkaimmista asioista. Luopuminen on koko ajan läsnä.

 

Mitä kuuluu Tarja Ylitalo?

Suomen kansan rakastaman laulaja Tarja Ylitalon päivät eivät enää täyty kiireisestä keikkaelämästä. Tarja potee onnettomuuden jäljiltä vakavaa hermosärkyä, mutta on kivuista huolimatta säilyttänyt positiivisen elämänasenteen.

 

Studiokeskustelu – luopuminen

Jokaiselle meille varmaan luopuminen tärkeistä ja merkityksellisistä asioista on tuskallista. Se mikä on koettu joskus tyydyttäväksi, siitä ei vapaaehtoisesti luovuta.