Suuri ralli-ilta Radio Suomessa tiistaina 15.8. klo 18-21

Kuuntelijoilla on paljon hyviä kysymyksiä ja ralliväellä monia kiehtovia tarinoita. Nämä yhdistyvät tiistaina 15. elokuuta järjestettävässä Ralliautoiluillassa. Studiotiimin Jyväskylässä muodostavat AKK:n pääsihteeri, MM-rallin kilpailujohtaja Jarmo Mahonen, rallin moninkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen, MM-sarjaa vuosikaudet kartanlukijana kiertänyt Kaj Lindström sekä kilpailijana MM-ralliin osallistuva Mikko Hirvonen. Illan juontavat Arvo Vuorela ja Jouko Vuolle.

Kysy, tiedä ja soita suoraan lähetykseen numeroon 0203 - 17600 tai laita sähköpostia osoitteeseen radio.suomi@yle.fi. Puhelun hinta on lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu plus 2 snt minuutilta, matkapuhelimesta soitettuna hinta on 8,21 snt/puhelu+22,9 snt/minuutilta.

Kuuluvuudesta, lähetyksistä sekä muutama sana tiimistämme...

Niin, meidän isot pomot, Mikael ja Ville kävivät viime vuonna tsekkailemasa mestat ja ihastuivat ralliradion konseptiin niin että kuuluuvuusongelmia ei tänä vuonna pitäisi olla, tutut taajuudet 99,3 (jkl) ja 97,0 (pihtipudas) paukuttavat ralliradiota koko viikonlopun ajan. Radiot latinkiin jotta virran saanti ei ole kuuluvuuden esteenä :)

Tuossa aiemmin on ollut puhetta myös valtakunnallisuudesta, se on merkittävä uudistus ja pistää erityistä säpinää toimitukseemme.
Valtakunnan lähetysajat näet täältä.

Mitsubishi vetäytyy MM-sarjasta

Japanilainen Mitsubishi vetäytyy rallin ensi kauden MM-sarjasta. Mitsubishin tehdastallin piti osallistua ensi vuonna kuuteentoista MM-ralliin kahdella autolla.

Harri Rovanperän ja Italian Gigi Gallin oli määrä ajaa Mitsubishin tehdaskuljettajina, mutta he jäivät ilman ajosopimusta.

Mitsubishin vetäytymisen jälkeen ensi vuoden MM-ralleihin jää vain kaksi tehdastallia: Ford ja Subaru. Vain viikko sitten Skoda ilmoitti lopettavansa MM-sarjassa tehdastallina. Citroen ja Peugeot ilmoittivat vetäytymisestä jo aikaisemmin.

Vuonna 1974 perustetun Mitsubishin ralliautolla ovat suomalaisista MM-ralleihin osallistuneet Rovanperän lisäksi mm. Ari Vatanen, Pentti Airikkala, Marcus Grönholm, Jani Paasonen, Toni Gardemeister, Kristian Sohlberg sekä Tommi Mäkinen, joka voitti kuljettajien maailmanmestaruuden Mitsubishin ratissa vuosina 1996-1999. Mäkinen ajoi myös Mitsubishin viimeisen MM-voiton Safari-rallissa 2001.

Jyväskylässä rallataan 17.-20.8.2006!

Kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n hallitus teki keskiviikkona 26. lokakuuta päätökset ensi vuoden autourheilukalenterista. Roomassa pidetyssä kokouksessa lyötiin lukkoon FIA:n eri mestaruussarjojen kilpailupaikat ja päivämäärät.

Rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu, Neste Ralli, on kauden kymmenes MM-ralli ja se ajetaan Jyväskylässä 17.-20. elokuuta.

Rallin MM-sarjassa on ensi vuonna pitkä kesätauko, sillä heinäkuussa ei ajeta lainkaan ja kesäkuussakin on vain yksi osakilpailu, aivan kuun alussa ajettava Kreikan MM-ralli. Lisäksi kauden 2006 osakilpailut on ryhmitelty ajettavaksi pareittain niin, että esim. Neste Ralli ajetaan vain viikko Saksan osakilpailun jälkeen.

Loeb ja Bosse samaan tiimiin?

WRC.COM tietää kertoa.
Samalla sivustolla on myös muita mielenkiintoisia spekulaatiota.

Markko Märtin: "Michael oli veljeni"

Markko Märtin on puhunut ensimmäisen kerran julkisuudessa Britannian MM-rallissa sunnuntaina kuolleesta kakkoskuljettajastaan Michael Parkista. Virolainen ylisti Parkia kutsumalla häntä maailman parhaaksi kakkoskuljettajaksi, erittäin hyväksi ystäväkseen ja veljekseen.

- Voitimme ralleja, jotka todella halusimme voittaa. Michael halusi todella voittaa Britannian rallin, mutta sitä en pystynyt hänelle voittamaan. Sitten hän on poissa sellaisen rysäyksen jälkeen, Märtin sanoi Autosport -lehdelle.

Märtin ja britti Park olivat tehneet yhteistyötä vuodesta 2000 lähtien. Park kuoli viime sunnuntaina Britannian rallissa sattuneessa ulosajossa.

KUVAKISAN PALKINNOISTA

Rallikuvakilpailun palkinnoista on tullut toimitukseen paljon kyselyjä. Voittajille, ja kaikille muillekin, tiedoksi, ettemme suinkaan ole unohtaneet teitä! Palkinnot tulevat varmasti oikeaan osoitteeseen mutta niiden toimitus viivästyy hieman inhimillisten syiden vuoksi.

Olkaa siis kärsivällisiä, saatte palkintonne syksyn aikana. Ensi vuoden rallipassit ja liput Himos-festivaaleille toimitetaan tietenkin myöhemmin, kunhan piletit saadaan painosta ulos.

Kiitos vielä kerran kaikille kilpailuun osallistuneille; olette upeita, kuvista nyt puhumattakaan!

Kilpailuhan oli jälleen kerran suuri menestys. Viimevuotiseen tapaan kilpailukuvia tuli valtava määrä – yhteensä reilu 1500, joista vajaa 1400 on nähtävillä myös täällä nettiyhteisössä.

Teiskonen kaasupohjassa Britannian ralliin

Jyväskylän Neste Rallin N-ryhmän voittanut Aki Teiskonen lähtee kahden viikon päästä ajettavan Iso-Britannian ralliin palkintosijat tähtäimessään. Tuotantoautojen sarjassa kilpaileva Teiskonen on johtavaa Toshi Araita selvästi jäljessä, joten riskejä on pakko alkaa ottaa.

-Briteissä pitäisi päästä ensiksi kolmen sakkiin ja sitten aletaan suunnitella Japania. Kaasu pohjaan ja katsotaan mitä tapahtuu, kuvailee Teiskonen koko loppukauden taktiikkaansa.

Teiskonen sanoo Jyväskylän rallin olleen ajollisesti yksi hänen uransa parhaista, mutta autossa riittää vielä hiomista.

Skodalla menee hyvin...

..tai ainakin tallissa uskotaan niin! Vaikka MM-sarjaa tänä vuonna suvereenisti hallinneet tehdastallit Citroen ja Peugeot aikovat vetäytyä sarjasta ainakin väliaikaisesti, nähdään rallireiteillä kunnon kyytiä myös ensi vuonna. Tämä uutinen napsahti uutispalveluun heti syyskuun ensimmäisenä päivänä ja ilahduttaa ainakin meitä Skoda-laatuun luottavia... ;>

uutisvälittäjä Sanna

SKODAN MÜHLMEIER OPTIMISTINEN TULEVAISUUDEN SUHTEEN

Skodan urheilutoimenjohtaja Martin Mühlmeier uskoo
tshekkitallin kilpailevan rallin MM-sarjassa myös ensi vuonna.
Mühlmeierin mukaan päätöksiä Skodan tulevaisuudesta MM-sarjassa

Vinkki Kuningaskuluttajan palstasta

Hup heijaa! Nyt kun rallin seuraavien vuosien kohtalo on onnellisesti ratkennut ja järjestyksessään toisen digikuvakisan huippulaatuinen anti on katsottu ja kommentoitu, lienee aika havahtua, että on muutakin elämää. Tuli nimittäin mieleen vinkata, että näillä ralliradio-yhteisöön ottamillanne tunnuksilla pääsette paitsi kommentoimaan Demoverkon yhtyeitä, myös keskustelemaan Kuningaskuluttajan palstoille. Ajankohtaisia aiheita, joista tällä porukalla saattaisi olla tietoa, ovat mm. Autokauppa + asiakasedut, peruminen?, Kehittymätön taulu- tv ja Tietokonepelien virheelliset laitteistovaatimukset