Mansikkapaikalla Kristiina Halkola

Mansikkapaikalla Kristiina Halkola

Mansikkapaikka - Ti 5.10.2010, klo 08.39 - Toimittaja: Susanna Kuhanen

YLE/Riikka HeinoYLE/Riikka Heino

434
tykkää tästä

Marja Kristiina Halkola on suomalainen näyttelijä, laulaja sekä poliitikko. Läpimurtonsa hän teki näyttelemällä elokuvassa Käpy selän alla, joka teki myös hänestä 1960-luvun seksisymbolin. Elokuvaura jatkui elokuvilla Lapualaismorsian ja Mustaa valkoisella. Halkola myös lauloi elokuvissaan, muun muassa elokuvassa Käpy selän alla hän laulaa kappaleen ”Laulu rakastamisen vaikeudesta”. Näytteleminen ei rajoittunut pelkästään valkokankaalle, sillä Halkola esiintyi myös televisiosarjoissa Hukkaputki ja Rauta-aika.

Vuonna 1971 Love Records julkaisi hänen sooloalbuminsa Täytyy uskaltaa, josta julkaistiin vuonna 1996 neljäntoista lisäkappaleen CD-uusintapainos. Kaj Chydeniuksen säveltämä ja Matti Rossin sanoittama Jos rakastat, on Halkolan musiikkiuran tunnetuin kappale.

Halkola oli aktiivinen vasemmistolaisen poliittisen laululiikkeen toiminnassa olija. Suomen kommunistiseen puolueeseen Halkola liittyi vuonna 1973. Hänet valittiin vuonna 1986 Demokraattisen Vaihtoehto-puolueen (Deva) puheenjohtajaksi, jossa toimi kolme vuotta. Lisäksi Halkola oli pitkään Helsingin kaupunginvaltuutettu.

Halkola on naimisissa näyttelijä Eero Melasniemen kanssa ja nykyään molemmat näyttelevät Helsingin Komediateatteri Arenassa. Heillä on neljä lasta, joista Joel Melasniemi on tunnettu muusikko ja Vilma Melasniemi näyttelijä.

Ohjelma nähdään torstaina 7.10. klo 21.00 (TV2). Uusinnat tiistaina 12.10. klo 18.00 ja keskiviikkona 13.10. päivällä.

Lisää artisteista:Mikko Kuustonen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (7)

Kristiina jo pitkään odotettu vieras Mansikkapaikkaan - kiitos!

Kristian Ti 12.10.2010, klo 21.34

kristiina olet todella upea isoäiti ja teatterialn valopilkku.silloin kun esiinyit ensimmäisissä elokuvissasi,mm.käpy selän alla.en voi unohtaa sitä rooli suoritustasi jonka annoit.nuori ja inhimillisen ihana tyttö.kun katsoin eilen mansikkapaikka ja kohta jossa lauloit sen laulun nuorena,mulle tuli itku,se laulu kerto jotain sellaista,en osaa sanoa mitä mutta se kosketti monelta kohtaa muakin.meilläsuomessa on harvoja näyttelijöitä jotka ovat todella hyviä.isäni aikoinaan totesi(ollessani pieni eevastiina)että musta tulee lääkäri tai näyttelijä mutta valitettavasti isäni tienestit eivät riittäneet toteuttamaan unelmaani.niin kuin sinäkin olen työläisperheestä ja sellaisesta jossa meitä oli kaikkiaan 12 lasta.mutta se siitä.haluan toivottaa sulle ja perheellesi paljon ihania yhteisiä vuosija ja onnea ,menestystä ja vaikutusvaltaa.terveiseni kaikille teatteriväelle ja ennekaikkea ihania hetkiä tehdessäsi tärkeää elämäntyötäsi.rakkain terveisin eevakaarina,täältä karjalan laulumailta.

eevakaarina Pe 8.10.2010, klo 12.07

21:24 Se esitys oli aikoinaan nähtävissä FC:n sivulla siis sen lopetetun ! Jospa se vielä alkais toimimaan,eiköhän kaikki videot ja kuvat ole jollain tallella !

Anonyymi To 7.10.2010, klo 23.11

Saisiko joskus vieraaksi Eini Pajumäen?

Kesä ja yö To 7.10.2010, klo 14.19

MIssäköhän saisi katsottua Miritza Lundbergin (esitetty. 14.9.2010) viulu-esityksen uusintana? Tietääkö kukaan? Anybody??

Anonyymi Ke 6.10.2010, klo 20.24

Yhdyn edelliseen! Harvinaisen mielenkiintoinen vieras!

Anonyymi Ke 6.10.2010, klo 09.02

Ihana Kristiina Halkola! Tämä pitää katsoa!

Anonyymi Ke 6.10.2010, klo 07.09

Uusimmat

Mansikkapaikka

Muistatko niitä asioita, joita vieraamme ohjelmassa muistelevat? Jussi-Pekka Rantanen käy Mansikkapaikassa mielenkiintoisten henkilöiden kanssa läpi menneitä vuosia ja vuosikymmeniä. Ura, intohimot, harrastukset, perhe, kulttuuri, taide, historian tapahtumat jne. Kukin vieras muokkaa itse oman Mansikkapaikkansa – mukana myös päähenkilön valitsema musiikkiesitys.

Mansikkapaikka Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä