1991 Laajasalon lukiossa aloittanut ryhmä. Muusikko Petri Laaksonen on johtanut porukkaa alusta asti. Laaksonen oli Laajasalon lukion musiikinopettaja ja itsekin melko nuori (noin 25 v.) kuoron aloittaessa.
Perusporukka on pysynyt hyvinkin samana. Könsikkäät on omien sanojensa mukaan aivan yhtä paljon kuoro kuin kaveriporukka. Laulajat esimerkiksi pelaavat kesäisin yhdessä jalkapalloa ja ovat myös matkustelleet porukalla.
Könsikkäillä on esiintymiskokemusta valtavasti: kaikenlaisia tilaisuuksia hautajaisista oopperataloon. Joukossa kolme ammattimuusikkoa, joista yksi on vuoden 2008 tangokuningas Jukka Hallikainen.
Muutama kuorolaisista on muuttanut takaisin Laajasaloon. Lapsia on syntynyt ja perheitä perustettu, mutta Könsikkäät eivät näe mitään syytä, miksei homma jatkuisi tästäkin eteenpäin. Ovat kuulemma jo luvanneet laulaa toistensa hautajaisissa.
> Könsikkäät Facebookissa
> Könsikkäiden kotisivut
Yle Satumaa on tullut tiensä päähän. Kiitos kaikille satumaalaisille mukana kulkemisesta kuluneina vuosina. Nyt on aika kehittää ja kokeilla uutta.
Kommentit (9)
Te olitte vaan niin hyviä !!! Santtu on niin söpö!
Te olette ihania, Könsikkäät!
Kiitos Könsikkäät, aivan mahtava esiintyminen la 17.10. Minulla menivät vilunväreet useastikin laulaessanne; unohtakaa Marikan ylikriittiset kommentit. Todella hieno ja loistava kuoro! Tulkaa taas laulamaan Paimioonkin usean vuoden jälkeen.
Hienoa Könsikkäät!Olen nähnyt teidät pari kertaa livenä ja olette
aina niin tasasen varmoja esiintyjiä kuin myös nyt Suomen Paras kuoro-
ohjelmassa!Antakaa laulun raikua vaan!Tsemppiä!
Onnea tuomariäänten johdosta, olitte ne ansainneet!
Tsemppiä könsikkäät, kaikki Laajasalossa ja lähiseudulla pitää peukkuja ja kännykät käy kuumana kun äänestetään.
Huippuosaamista! Olen itse nähnyt useaan kertaan livenä. Hallitsevat niin juhlavat kuin hauskatkin ohjelmanumerot tyylillä ja taidolla.
Mahtava kuoro!
Go Lepistön Pekka go!