Talvisodan aikana (30.11.1939 - 13.3.1940) monet teattereista suljettiin ja näyttelijät irtisanottiin. Tammikuussa 1940 osa Helsingin Kansanteatterin näyttelijöistä perusti Sotateatterin. Talvisodan aikana Sotateatterilla oli kuusi ensi-iltaa.
Asemasodan aikana toimivat vallatulla alueella Aunuksen, Äänislinnan, Karhumäen, Rukajärven ja Kannaksen Teatterit.

Martti Haavio kirjoittaa päiväkirjassaan 27.2.1942:
“Aunuksen teatteri (Nurmoilassa) perustettiin jo marraskuun 24. päivänä 1941. Koska pyrkijöitä avajaisiin oli noin 1600, avajaiset oli pidettävä kahdesti. Tuolloin ei vielä ollut näytäntöä. Sen sijaan esiintyivät G. Godzinsky, Eero Selin ja Heikki Tuominen, joukko näyttelijöitä, torvisoittokunta, viulutrio jne. Alku näytti lupaavalta – Teatterin johtaja on Kalle Viherpuu. Ohjelmistossa on Ludvig Holbergin Jeppe Niilonpoika, S. Fischerin Kuinka Hentusen käy? sekä Mario Niccodemin Scampolo. Koreat, värilliset ohjelmalehtiset on painettu Pitkässärannassa, junapainossa.“

Ruotsinkielisiä viihdytti Frontteatern. Sen joukkoihin kuului myös säveltäjä Einar Englund, jonka muistelmista löytyy seuraavia kuvauksia Frontteaternin toiminnasta:
“Harmaa ja ränsistynyt, aika iso kolhoosirakennus, johon Frontteatern asettui, sijaitsi vain parin sadan metrin päässä Semenskin kirkosta pienen järven rannalla, melko lähellä rykmentinkomentajan eversti Marttisen komentopaikkaa.

Frontteatern teki laajoja kiertueita pitkin rintamaa. Kävimme Karhumäessä, Petroskoissa, Aunuksessa, ja esityksiä oli myös Syvärin voimalaitoksessa, eräässä luostarissa ym. Yksi kaikkein kummallisimmista oli laulunäytelmän En smula kärlek esitys Sunkassa, kaukana Itä-Karjalassa Äänisen rannalla.“

Näyttelijä Leif Wager kertoo muistelmissaan kokemuksistaan rintamateatterikiertueilla:
“Komennus Päämajan Viihdytystoimistoon merkitsi ainaista liikkeellä olemista. Niiden 27 kuukauden aikana, jolloin palvelin siellä, kävin eri ryhmien kanssa lukuisilla rintamalohkoilla Ahvenanmaan ulkosaaristosta Vienanmerelle.

Näillä matkoilla tapahtui luonnollisesti kaikenlaista. 12. kesäkuuta 1942 meillä oli ulkoilmaesitys, muistaakseni Pirkitsassa. Esiinnyimme niityllä tilaisuutta varten rakennetulla lavalla, ja yleisö istui ruohikossa. Kesken esitystä rupesi satelemaan kranaatteja ja yleisö hävisi kuin tuhka tuuleen. Mekin heittäydyimme maahan ja kun tämä pieni keskitys oli ohi, jatkoimme esitystä.“

	Ruotsalaisen teatterin näyttelijät pommisuojassa kellarissa kesken näytöksen

Rintamateatterin ohjelmiston muodostivat pääasiassa kevyet ja harmittomat komediat, jotka edustivat mahdollisimman vastakkaista maailmaa suhteessa sodan todellisuudelle. Aihepiireinä olivat rakkaus, nostalgia ja harmittomat kommellukset.
Wieniläisoperetit vuorottelivat koomisten kansannäytelmien ja ranskalaisten bulevardikomedioiden kanssa.

Englund paljastaa rintamateatterin näyttelijöiden ja muusikoiden etuoikeutetun aseman:
“Frontteaternin seinien sisällä oli paljon sellaista, mikä oli evätty etulinjassa koetelluilta miehiltä. Elimme tavallaan näennäisessä idyllissä, ja meitä ympäröi sellainen harvinaisuus kuin kauniit primadonnat, suloiset tytöt, jotka totisesti eivät olleet sotureille mikään jokapäiväinen näky. Ympärillämme leijui valheellinen siviilielämän tuoksu. Romansseja orasti ristiin rastiin.“

Lähteet

Einar Englund: Sibeliuksen varjossa. Katkelmia säveltäjän elämästä. Otava 1997.

Martti Haavio: Me marssimme Aunuksen teitä. Päiväkirja sodan vuosilta 1941-1942. WSOY 1969.

Leif Wager: Hävyttömän hieno elämä. WSOY 2000.